Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pieni tyttö makaa sängyssä peiton alla. Miespuolinen hoitaja kiinnittaa tippaletkua hänen käsivarteensa.

Kolerapandemia laajenee ja yltyy – Suomessa kauan sitten historiaan jäänyt tappajaripuli on yhä useammalle tämän päivän todellisuutta

Jo laimenemassa ollut pandemia kääntyi viime vuonna pahemmaksi kuin koskaan. Suomalainen avustustyön koordinaattori kertoo koleran paluusta Syyriaan, jossa edellistä epidemiaa ei enää edes muistettu.

Nuori poika ottaa vettä sankoon kuralätäköstä pakolaisleirillä.

Kolera riehuu pahempana kuin koskaan ennen – rokotteita joudutaan jo säännöstelemään

Kolerakuolemista piti päästä melkein eroon tällä vuosikymmenellä, mutta konfliktit ruokkivat likaisen veden levittämää tautia, eivätkä ilmastonmuutoksen pahentamat sään ääri-ilmiöt lupaa hyvää.

Mielensoittajia kadulla.

Yhdysvalloilta ja Kanadalta kalustoapua Haitin poliisille – pääkaupunki on luisumassa anarkiaan

Haitin pääkaupunki Port-au-Prince on muuttumassa sotatantereeksi. Kaupunkilaiset eivät enää uskalla liikkua kaupungilla tai mennä töihin väkivallan pelossa. YK:n mukaan ruokapula on paikoin katastrofaalinen.

Vapaaehtoistyöntekijä desinfioi julkisessa liikenteessä käytettävää tila-autoa Jemenin Sanaassa.

"Tilanne on kauhistuttava" – Sisällissodan repimää Jemeniä uhkaa koronan lisäksi koleraepidemia

Jemenissä on yksi varmistettu ja kymmenen epäiltyä koronatapausta.

Asukkaita tulvien tuhoamalla tiellä Pembassa 28. huhtikuuta.

Mosambikin tulvauhrien määrä noussut 38:aan –Tuhoalueella tulvia ja rankkasateita

Arviolta 160 000 ihmistä on tulvien takia vaarassa. 

Kuva koulun jumppasalista, josta on tehty hätämajoitussuoja.

Idai-syklonin koettelemassa Mosambikissa on vahvistettu ensimmäiset koleratapaukset

Laajan epidemian uhka on suuri, kun sadat tuhannet ihmiset elävät vaikeissa oloissa väliaikaissuojissa tuhoisan syklonin jäljiltä.

Jemeniläispoika työnsi roskia kottikärryssä Sanaassa viime viikolla. Roskia kasattiin ja desinfioitiin taistelussa koleraepidemiaa vastaan.

YK: Jemenissä jopa yli 100 000 koleratapausta alkuvuonna – alkava sadekausi vaikeuttaa tilannetta entisestään

Tämän vuoden puolella löytyneistä epäillyistä koleratapauksista kolmasosa on alle viisivuotiaita lapsia.

Lääkärit ilman rajoja (MSF) -järjestön rakennus Qatabassa Al-Dalin maakunnassa vuonna 2015.

Avustustyö Jemenissä käy entistä vaarallisemmaksi – Suomalaissairaanhoitajan asuinrakennus joutui kohteeksi

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö joutui evakuoimaan työntekijänsä etelän al-Dalista pääkaupunki Sanaahan kranaattihyökkäysten takia.

Työntekijä -sana.

Herätys: Irtisanomislaki johtaisi oikeusjuttuihin, puurakentaminen yleistyy hitaasti Suomessa ja Jemenissä torjutaan koleraa säätä ennustamalla

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Piirros

Sodan keskellä Jemenissä padotaan koleraa ennusteiden avulla – Voiko taudeista pian laatia samanlaisia varoituskarttoja kuin säästä?

Sodan keskellä Jemenissä kokeillaan, auttavatko riskilaskelmat ja sääennusteet hillitsemään tappavaa koleraa. Tutkijat haluavat testata mallia muuallakin.

Ruokajono. Mustiin pukeutunut nainen seisoo jonossa kantaen lasta selässään.

Jemenin sodassa siviilien ahdinko kasvaa – Taistelu satamakaupungista uhkaa miljoonien jemeniläisten ruoansaantia

Tuhannet pakenevat taisteluja päivittäin. Ilmaiskut vesilaitoksiin vaarantavat vedensaannin ja lisäävät koleran vaaraa.

Sambian presidentti Edgar Lungu

Sambiassa riehuva koleraepidemia perui kirkonmenotkin

Kolera on tappanut kymmeniä pääkaupungissa Lusakassa.

Koleran oireista kärsivää naista hoidettiin Haitilla 13. lokakuuta 2016.

YK: Haitin koleraepidemia saattaa loppua tänä vuonna

Yli 10 000 ihmistä on kuollut ja 800 000 sairastunut koleraan seitsenvuotisen epidemian aikana Karibianmeren saarella.

Jemenistä

"Täydellistä välinpitämättömyyttä" – YK:n maajohtajalta harvinaista kritiikkiä länsijoukkojen sotatoimista Jemenissä

YK-missiota johtava maakoordinaattori syyttää Jemenissä taistelevien Britannian ja Yhdysvaltojen sotajoukkojen syyllistyneen samoihin rikkomuksiin kuin vastapuolikin.

Vanhempi nainen nukkuu sairaalasängyssä, hänen käteensä on asetettu tippa.

Humanitaarinen apu sallitaan lentokentälle ja satamaan Jemenissä

Jemenissä kärsitään nälänhädästä sekä koleraepidemiasta.

Jemenin pääkaupungissa Sanaassa jaettiin ruoka-apua 12.11.2017.

YK-järjestöt vaativat Jemenin saarron purkamista – "Nälänhädän uhka kasvaa päivä päivältä"

Nälänhädän uhan alla elävien määrä kasvaa Jemenissä miljoonilla, varoittavat kolmen YK-järjestön johtajat. Saudi-Arabian johtama liittouma sulki reitit Jemeniin viime viikolla.

Ruoka-apua

YK varoittaa ennennäkemättömästä nälkäkatastrofista: Jopa seitsemän miljoonaa ihmistä vaarassa kuolla nälkään Jemenissä

28-miljoonainen kansa on tosipaikan edessä. Näistä sen pitäisi selvitä: sota, nälänhätä, kolera, veden puute ja köyhyys.

Rohingya-pakolaisten tulevaisuudesta ei ole tietoa. Avustusjärjestöt ovat varoittaneet sairauksista, kun pakolaisten itse kyhäämiltä leireiltä puuttuu hygienia ja puhdas vesi.

Finnish Red Cross sends field hospital to Bangladesh

The Finnish Red Cross is sending a field hospital to Bangladesh to aid the estimated 480,000 Rohingya refugees on the Myanmar border.

nainen sairaalan sängyssä

WHO: Yli puoli miljoonaa saanut koleran Jemenissä

Joillain alueilla taudin leviäminen on kuitenkin hidastunut.

Jemeniläisiä naisia sairaalassa

YK vaati Saudi-Arabian johtamaa liittoumaa avaamaan lentoreitin Jemenin pääkaupunkiin

Miljoonat ihmiset tarvitsevat apua sodan runtelemassa Jemenissä.

Mies makaa hoitovuoteella tipassa.

WHO: Jemenissä riehuu maailman pahin koleraepidemia, yli 200 000 epäiltyä tartuntaa

Jemenin sisällissota on katkaissut puhtaan veden saannin yli 14 miljoonalta ihmiseltä.

Jemenin pääkaupungissa Sanaassa on koleratapusten määrän kasvaessa lisätty pisteitä, joista saa puhdasta juomavettä.

YK: Jemenissä päivittäin tuhansia uusia koleratapauksia

Sisällissota haittaa sairastuneiden hoitamista.

Tyttö laskee letkulla vettä vesiastiaan, paljon keltaisia vesiastioita ja huteran näköinen vesijohtoviritys.

YK: Jemen täydellisen romahduksen partaalla

Humanitaarisen toiminnan päällikkö vaatii kansainväliseltä yhteisöltä välittömiä toimia.

Vanhempi nainen nukkuu sairaalasängyssä, hänen käteensä on asetettu tippa.

Lähes 500 ihmistä on kuollut koleraan Jemenissä – epäiltyjä tartuntoja on yli 50 000

Maailman terveysjärjestön mukaan 19 miljoonaa Jemenin 28 miljoonasta asukkaasta tarvitsee humanitaarista apua.

Tedros Adhanom Ghebreyesus

WHO sai uuden pääjohtajan Afrikasta

Uusi etiopialainen pääjohtaja tulee vaatimattomista oloista, mutta on saanut aikaan suuria muutoksia oman maansa terveydenhuoltoon.

Hunnutettuja naisia kävelee säkkien kanssa, taustalla telttoja.

Kolera leviää nopeasti Jemenissä – Jopa 300 000:n pelätään sairastuvan

Maailman terveysjärjestö WHO kertoo, että kolmen viikon aikana yli 200 ihmistä on kuollut tautiin.

Hengityssuojainta käyttävä poika sairaalassa.

Kolera leviää nopeasti sodan runtelemassa Jemenissä

Punaisen Ristin mukaan kolera on tappanut Jemenissä viime viikkoina 184 ihmistä. Sairastuneita on 11 000.

sSniset YK-lippikset miehillä päässä, aseet kädessä, kadulla Haitissa

YK ehdottaa Haiti-operaation lopettamista

Kolmetoista vuotta jatkunut operaatio korvattaisiin uudella huomattavasti pienemmällä.

Koleraan sairastuneita ihmisiä istuu puisilla penkeillä ulkona.

Ban Ki-moon pyytää anteeksi Haitin koleraepidemiaa

Haiti on kärsinyt lokakuun Matthew-myrskyn jälkeen jälleen koleraepidemiasta.

Koleraoireista kärsivä nainen makaa maassa Haitissa.

YK toivoo saavansa jäsenmailta korvausrahat Haitin kolerauhreille

Haitissa on kuollut koleraan liki kymmenentuhatta ihmistä vuodesta 2010 lähtien.

F.E. Sillanpää, A.I. Virtanen ja Martti Ahtisaari

Näitkö nämä viikon uutiset? Huumehelvettiin pilkottaa päivä, ja naiset avautuvat ahdistelusta

Uutisia myös Suomen viidennestä nobelistista, pikkutyttöjen unelmista ja todellisuudesta sekä pohjoiskorealaisen metron uumenista.

Kuvassa kaksi poikaa moottoriyörän selässä tulvivalla tiellä Grand Goavessa, Haitissa.

Hirmumyrskyn runtelema Haiti äänestää 20. marraskuuta

Köyhässä ja väkivaltaisessa Haitissa vaalien järjestämistä on venytetty jo pitkään. Haitissa piti äänestää hirmumyrskyn aiheuttamaa peruutusta ennen myös 2015, mutta vaalit keskeytettiin silloin ensimmäisen kierroksen jälkeen levottomuuksien ja vaalivilppien vuoksi.

Tiputuksessa olevia ihmisiä majaa ja istuu vuoteilla. Edessä muoviämpäreitä.

Hirmumyrskyn jälkeen leviää kolera – YK:n vahinko tappaa taas Haitissa

YK:lta vei kuusi vuotta tunnustaa, että kolera tuli Haitiin YK-joukkojen mukana suurmaanjäristyksen jälkeen. Matthew-myskyn takia tauti on yleistymässä uudelleen.

Sortunut rantatie Floridassa Hurrikaani Matthew'n jäljiltä.

Hurrikaani Matthew piiskaa Pohjois-Carolinaa yhä tappavalla voimalla

Aineelliset vahingot näyttävät jäävän pelättyjä pienemmiksi Yhdysvalloissa. Haitissa rajuja tuhoja raivataan yhä.

Suklaalevy.

Lauantai 8.10.2016 (radio)

Monet amerikkalaiset ovat suuttuneet presidenttiehdokas Donald Trumpille, koska hän on puhunut naisista loukkaavasti. Monet haitilaiset ovat sairastuneet koleraan. Vaasalaiset haluavat, että Vaasan keskussairaalassa säilyy laaja päivystys. Onko ihmisen maksimi-ikä 115 vuotta?

Hurrikaani-Matthew aiheutti suurta tuhoa Haitissa. Kuva Les Cayesista 6.10. 2016.

Hurrikaani toi koleraepidemian Haitiin – Floridassa yli miljoona sähköttä

Useita ihmisiä on kuollut ja sairastunut, kun juomaveteen on sekoittunut viemärivettä Haitissa.

Pieni poika seisoo harmaissa leveä lahkeisissa housuissa, harmaassa takissa ja nappipaidassa. Hänen ympärillään on maassa harmaita suuria tiiliä ja muutama pystyssä oleva tiilirakenne.

Jemenissä on puhjennut koleraepidemia

Lapsiin kohdistuva riski on erityisen suuri, koska Jemenin terveydenhuoltojärjestelmä murenee konfliktin jatkuessa.

Toista miestä reppuselässä kantava mies kahlaa polviaan myöten mutaisessa vedessä.

Matthew-myrskyn runtelema Etelä-Haiti laskee kuolleitaan

Tuleviin myrskyihin on varauduttava istuttamalla metsää ja tukevoittamalla taloja, sanoo maissipeltonsa ja mangopuunsa menettänyt viljelijä.

Kuvassa Barack Obama puhumassa YK:n yleiskokouksessa puhujanpöntön takana.

Obaman joutsenlaulu YK:ssa – soimasi populisteja ja maalasi kuvan maailman tilasta

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon puhuivat viimeisen kerran YK:n yleiskokouksessa.

mielenosoittajia

YK myönsi osallisuutensa Haitin koleraepidemiasta – nepalilaiset rauhanturvaajat saattoivat tuoda taudin saarelle

Pääsihteeri Ban Ki-moonin mukaan YK on moraalisesti vastuussa epidemian uhreista. Järjestö ei silti aio maksaa uhreille korvauksia. Yli 9 000 ihmistä kuoli vuonna 2010 alkaneessa koleraepidemiassa.

Arkeologiset kaivaukset Tallimäellä Turussa.

Arkeologit kaivoivat Kakolanrinteen kolerahautausmaalla

Alueelle aiotaan rakentaa uusi päiväkoti. Tutkimukset eivät ole hidastaneet päiväkodin rakentamisaikataulua.

Jaakko Koskinen sekä Caj Munck aamu-tv:n studiossa

Jaakon päivänä Helsingin Kolera-altaaseen heitettävä kivi viilentää vedet – tempauksen järjestää Suomen Epätieteellinen Seura

Kolera-altaaseen tänä vuonna lentävä kivi on löydetty havainto- ja mittalaitteiden avulla keskeltä merta, väittää Suomen Epätieteellinen Seura kieli poskessa.

Jaakko heittää kylmän kiven veteen – Katso suorana

Jaakko heittää kylmän kiven veteen – Yle näyttää suorana

Kivi lennähtää veteen Helsingin Kolera-altaalla tänään maanantaina kello 12.00.

Merimetson poikasia.

Häirintä hajotti Suomen suurimman merimetsoyhdyskunnan: "Odotettua parempi tulos"

Merikarvialla oli viime kesänä Suomen suurin merimetsoyhdyskunta. Kevään häirintäoperaation jälkeen häirintäalueen luodoilla on nähty vain muutamia merimetsoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle