Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Varman eläkesijoitukset ylsivät ennätystulokseen, Nesteen tulos heikkeni selvästi – Yle kokosi tulospäivän julkistukset yhteen

Moni suomalainen yhtiö on kertonut tänään alkuvuoden tuloksistaan. Tuloksensa ovat kertoneet muun muassa työeläkeyhtiö Varma, Neste, Valmet Automotive ja Posti.

Posti nosti reippaasti oikaistua liiketulostaan – myös liikevaihto koheni

Posti paransi sekä viimeisen neljänneksen että koko vuoden tulostaan.

Finnairin tulos syöksyi rankasti miinukselle – liikevaihto supistui 89 prosenttia

Yhtiön mukaan koronapandemia vaikutti raskaasti liiketulokseen ja liikevoittoon.

Kela-taksit kilpailutetaan taas Uudellamaalla – markkinaoikeus kumosi edellisen hankintapäätöksen tämän vuoden helmikuussa

Taustalla on markkinaoikeuden päätös, jonka mukaan Kela on kilpailuttanut väärin sairasvakuutuksesta korvattavia taksimatkoja.

Perjantai 3.4.2020 (tv)

Tukihakemuksista tulee iso ruuhka. Koronatilanne lisää alkoholin myyntiä. Lisätty todellisuus parantaa kerrontaa. Sääennuste.

Yle perustaa kaksi uutta yksikköä ja uudistaa johtamistaan

Uusi organisaatio tulee voimaan kesällä 2020.

Saimaan vedenkorkeus pysyttelee sinnikkäästi alhaalla

Vuosi sitten vesi oli jopa metrin korkeammalla. Ennätysluvuista ollaan vielä silti kaukana.

OP:n tulos laski kymmenellä miljoonalla – poikkeuserät painoivat

Pankkitoiminnassa voitto supistui, vakuutuksissa alkuvuosi oli menestyksekäs

Sakkyn liiketalouden opiskelijat muuttavat Hermanniin maaliskuussa

Tämänhetkisen tiedon mukaan väistötiloja tarvitaan vuoden 2020 loppuun asti.

Lappeenranta nimesi Eksoten toimitusjohtajan rekrytointiryhmän

Lappeenrannan kaupunki on kirkastanut osaamisalueet, joita tulevalla Eksoten toimitusjohtajalla on oltava.

Oulussa eniten huono-osaisia kaupunginosia muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna

Huono-osaisia kaupunginosia on Oulussa yhteensä 11.

Finnish economic growth to slow further in 2019, Aktia Bank says

Aktia’s chief economist Heidi Schauman says that the economic outlook for Finland - and the world - has weakened.

Sakkyn liiketalouden opiskelijat muuttamassa väistötiloihin kauppakeskus Hermanniin

Aiemmin väistötiloiksi kaavailtiin Niiralan koulua. Sakkyn mukaan kuntoselvityksessä ilmi käyneet seikat ovat muuttaneet suunnitelmia.

Mikkelin keskussairaalan kanttiini ulkoistetaan – remontti sulkee neljäksi kuukaudeksi

Kanttiinitoiminnan kilpailutukseen osallistui kaksi yritystä, ja kilpailutuksen voitti Fazer.

Kotkan kaupunkistrategia on ehdolla Vuoden Strategiateoksi

Kotka saa kiitosta siitä, että kaupunkilaiset otettiin mukaan ideoimaan uutta strategiaa.

Sakkyn liiketalouden opiskelijat muuttavat väistötiloihin Niiralan koululle

Väistötilavaihe alkaa vuodenvaihteen jälkeen ja kestää todennäköisesti kevääseen 2020.

Media rakastaa Sixten Korkmania – “Elämän sisältö on fundeeraaminen, siksi herään hyvällä tuulella”

Taloustieteilijöiden pitäisi tunnustaa tietämättömyytensä ja arvosidonnaisuutensa, taloustieteilijä Sixten Korkman sanoo.

Vastaa yleisökyselyyn: Kuka on Suomen merkittävin ajattelija?

Perustele, miksi juuri sinun ehdottamasi henkilö on keskeinen ajattelija Suomessa. Kysely on päättynyt 14. syyskuuta. Kiitos vastauksista!

Mikä iskulauseeksi Mikkelille? Äänestys käynnissä

"Päämaja on the Rocks." "Ihan Mikkelistä." Mikkeli etsii iskulausetta.

Tilasitko ruohosta valmistetut jarrupalat tai betonipölystä puristetun pillerin? – Pari vinkkiä voi auttaa välttämään tuoteväärennökset

Tilastotiedon mukaan noin 88 prosenttia kaikista Suomeen tulevista väärennöksistä on valmistettu Kiinassa.

Essoten puhelinliikenteen häiriöt korjattu

Puheluissa oli tiistaina aamupäivällä ongelmia. Esimerkiksi hoidon tarvetta arvioivan Ensineuvon yhteyksissä oli katkoksia.

Nobel-palkittu Bengt Holmström puhui eduskunnassa

Yhdysvalloissa työskentelevä Holmström sai palkinnon yhdessä Oliver Hartin kanssa. Palkinto myönnettiin sopimusteorian tutkimuksesta.

Jyväskylä hävisi kilpailutuksen – Vincit perustaa uuden toimipisteen Turkuun

Ohjelmistoyhtiö aloitti viime vuoden loppupuolella kilpailutuksen kolmen kaupungin välillä. Jyväskylän ja Turun lisäksi kisassa oli mukana Seinäjoki.

Ylen ekonomistikysely: Sipilän hallituksen talouslääkkeet tehokkaampia kuin edeltäjiensä

Ylen kyselyssä ekonomistit pitivät hallitusten keinoja talouden kasvattamiseen vähäisinä.

Mäkipelto veti rikkinäisellä olkapäällä 4040 leukaa: "En todellakaan olisi pystynyt vetämään ilman teitä"

Joonas Mäkipellon tekemä leuanvedon maailmanennätys ei tullut helpolla. Mäkipellon oikea olkapää hajosi jo puoliltapäivin.

Nyt hankkiudutaan turhasta tavarasta eroon - Kontti ja kirppikset kiittävät

Hyvin tuottavan kirppispöydän koostaminen on taitolaji. Hyväntekeväisyyteen viedessä kannattaa varmistaa lahjoitettavan tavaran moitteeton kunto.

Tiistai 11.10.2016 (tv)

Suomi sai taas laivatilauksia. Suomi sai talouden Nobelin ensi kertaa. Uusi metro myöhästyy pahasti. Tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä.

Suomalaisprofessorin palkintoa iloittiin maanantaina – kokosimme yhteen Nobel-päivän

Suomalaisprofessorin saama Nobel-palkinto on ollut maanantain iso uutinen. Näin professori Bengt Holmströmistä on kirjoitettu Nobel-uutisen julkistamisen jälkeen.

Nobel-voittajalle sataa onnitteluita – Presidentti Niinistö: Upea, ansaittu saavutus

Suomalaisekonomisti Bengt Holmström sai tänään maanantaina Nobelin taloustieteen palkinnon yhdessä yhdysvaltalaisen Oliver Hartin kanssa.

Finnish co-winner of Nobel Prize in Economics

Finnish economist Bengt Holmström and UK-born American Oliver Hart have won the 2016 Nobel Economics Prize for "their contributions to contract theory", the Royal Swedish Academy of Sciences said on Monday.

Talouden Nobel julkistetaan tänään – Katso verkossa suorana

Nobel-palkintojen julkistaminen jatkuu jo toista viikkoa.

Kouvola valitsi konsultin sote-kilpailutukseen

PTCServices Oy tarjoaa muun muassa lakimies- ja erityisasiantuntijapalveluja. Kilpailuttamisen tavoitteena on yhteisen sote-yhtiön perustaminen yksityisen yrityksen kanssa.

Köyhyys on lähinnä logistinen ongelma – "Enää ei ole kyse siitä, tuottaako ihmiskunta tarpeeksi vaurautta"

Yhä useampi ihminen voidaan nostaa köyhyydestä, jos yhteiskunnan vaurautta jaetaan toisin, sanoo köyhyystutkija, Jyväskylän yliopiston etnologian dosentti Jukka Jouhki.

Unemployment fall gives cause for cautious hope, claims economist

Confederation of Finnish Industries economist says unemployment may have peaked following 0.7 percent fall this June compared to a year earlier, but warns against expecting a return to previous levels of growth.

Porin Lääkäritalo arvostelee julkisia kilpailutuksia: Paikallisilla ei mahdollisuutta menestyä

Porin Lääkäritalo arvostelee julkisten kilpailutusten käytäntöjä. Tarjouspyynnöt laaditaan toimitusjohtaja Heikki Kuuri-Riutan mukaan usein siten, että paikallisilla toimijoilla ei ole mahdollisuutta menestyä kilpailussa.

Opettajat moittivat kotoutuskoulutusten kilpailutuksia, ministeriö puolustaa

Kotoutumiskoulutuksen kilpailutus nousi esiin viime vuonna pääkaupunkiseudulla, kun valmennus- ja konsulttiyritykset pyyhkäisivät vakiintuneet toimijat ja joukko opettajia jäi työttömäksi.

Nordean pääekonomisti arvioi: Brexitillä ei juurikaan vaikutuksia suomalaisten elämään

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvioi, että Iso-Britannian ero Euroopan unionista ei juurikaan vaikuta suomalaisten elämään. Vaikutukset näkyvät pääosin suomalaisten Britannia-matkailussa.

Parikkalan kilpailutukset eivät menneet niinkuin Strömsössä

Parikkalan kunnalla jäi kymmeniä tuhansia euroja EU-rahaa saamatta, kun rakennusurakoiden kilpailutuksissa tehtiin virheitä.

Markkinaoikeus kumosi Lappeenrannan päätöksen: kaupunki joutuu kilpailuttamaan teatterin esitystekniikan ja valaistuksen uudelleen

Teatterissa on tällä hetkellä käytössä väliaikainen tekniikka. Esitystekniikasta järjestetään uusi kilpailutus.

RAY: Tampere Turkua parempi paikka uudelle kasinolle

Näyttää entistä todennäköisemmältä, että Suomen toinen kasino sijoittuu Tampereelle. RAY ei tosin ole vielä tehnyt lopullista päätöstä kasinon perustamisesta.

Kodin tavarakaaokseen liittyy usein myös tunteiden sekamelska: näin pääset eroon painolastista

Tuottaako kotiin kertynyt tavaramäärä sinulle iloa vai ahdistusta? Onko kaaos päässyt jo niin valtavaksi, että raivauksen aloittamisenkin ajatteleminen ahdistaa ja tuntuu epätoivoiselta? Et ole yksin. Kodin ja järjestyksen personal trainerit eli ammattijärjestäjät tietävät, millainen tunnevyöry tavarakarsintaan kytkeytyy.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle