Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pogostantautivuodesta tulossa pahin kahteen vuosikymmeneen: Suomessa varmistunut jo 467 tartuntaa

THL:n tartuntatautirekisterin mukaan pogostantautia on nyt eniten Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Jänisruttoa ja nivelrokkoa on havaittu Kallion peruspalvelukuntayhtymän alueella

Nivelrokkoon on sairastunut neljä ihmistä syyskuussa.

Pogostantautitapaukset lisääntyneet myös Keski-Suomessa – tautia levittävät hyttyset ja metsäkanalinnut

Pogostantaudin yleisin oire on näppyläinen ihottuma, joka voi joskus muistuttaa vesirokkoa. Lisäksi tauti voi aiheuttaa kuumetta ja nivelkipuja.

Harvinainen pogostantauti ei ole enää vain Itä-Suomen vitsaus – syynä on runsas hyttys- ja metsäkanalintukesä, kenties myös korona

Pogostantautia on todettu Suomessa tänä vuonna jo yli 150 ihmisellä. Viimeksi tautia on esiintynyt yhtä runsaasti vuonna 2012. Tauti on myös levinnyt pitkin Suomea, vaikka se on yleensä enimmäkseen Itä-Suomen vaiva.

Nilakan alueella havaittu hyttysten levittämää pogostantautia

Pogostantautia on liikkeellä erityisesti loppukesästä ja alkusyksystä. Oireina ovat punapilkkuinen ihottuma ja suurten nivelten kivut.

Suomen hyttysistä löytyi uusi virus – Ilomantsin Möhkön kanta tarttuu myös ihmiseen

Juuri tarkastettu väitöskirja esittelee Chatanga viruksen Möhkön kannan. Hyttysen kantama virus voi äityä ihmiseen tarttuessaan flunssan kaltaiseksi kuumetaudiksi.

Meneillään on erinomaisen hyvä hyttyskesä – ilmassa yhtä aikaa tuhansia miljardeja inisijöitä

Kuluvan kesän hyttysrunsauden taustalla ovat kevään ja alkukesän runsaat sateet. Pelkästään Suomen sääskirikkaimmilla soilla Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on ilmassa yhtä aikaa yli 7000 miljardia hyttystä. Jos lämmintä ja kosteaa riittää, saadaan hyttysiä vielä toinenkin sukupolvi.

Hyttysenpistot kiusaavat yhä enemmän ja paukamat muuttuvat suuriksi ja märkiviksi – miksi?

Kutittaa, kutittaa ja koko ajan saa olla hätistelemässä - tänä kesänä hyttysen ininästä saa kärsiä joka niemessä ja notkelmassa. Hätistely ei kuitenkaan kannata eikä varsinkaan paukamien raapiminen. Saatuaan satoja pistoja ihminen allergisoituu hyttysten syljen proteiineille.

Hyönteistutkija tyrmää hyttysennusteet "Huuhaata"

Kesän kaunein juhla lähestyy, ja ihmiset suuntaavat mökeilleen suven viettoon. Juhannuksen aikaan ajoittuu valitettavasti myös kesähyttysten huippusesonki. Nyt pitäisi enää tietää onko verenimijöitä sankoin joukoin vai vain runsaasti.

Hyttysten määrään vaikuttaa vuoden sää – ennustuksia vaikea tehdä

Suurin osa hyttysistä on liikkeellä kesäkuussa. Lintuhyttysiä lentelee jo nyt. Suurin osa Suomen hyttysistä ei ole kiinnostunut ihmisistä.

Suomen vaarallisimmat ötökät

Hyttynen ja puutiainen levittävät vaarallisiakin tauteja. Ampiainen, paarma ja hirvikärpänen aiheuttavat lähinnä allergisia oireita.

Luonnonoikut, Niinistön vahanukke ja kännykänheiton ME-mies saivat klikkaamaan netissä

Erilaiset luonnon ihmeet, presidentti Sauli Niinistön vahanukke ja Rantasalmen huima kännykänheiton ME-mies olivat Yle Etelä-Savon kiinnostavimmat nettijutut vuonna 2012 - ainakin yleisön mielestä.

Hyttynen imaisi - koko perhe sairastui

Toukokuun puolivälissä nelihenkinen varkautelaisperhe alkoi saada mystisiä oireita. Useamman päivän korkean kuumeen jälkeen nousi ihottuma ja sitä seurasi nivelkipu sekä turvotus. Oireiden taustalla on hyttysten levittämä Pogostan tauti.

Metsäkanalintujen virustutkimus jatkuu

Lapin yliopistossa jatketaan metsäkanalintujen virustutkimusta, jossa selvitetään metsäkanalintujen merkitystä Itä-Suomessa yleisen pogostantaudin leviämisessä. Metsästäjiltä pyydetään näytteitä metsäkanalintujen verestä etenkin Itä-Suomen alueelta.

Säiden lämpeneminen tuo tiikerihyttysen Suomeen

Säiden lämpeneminen tuo lähivuosina Suomeen uusia hyttyslajeja. Ehkä pelätyin näistä on tiikerihyttynen. Sen pisto on hyttyslajeista kivuliain, sanoo hyttystutkija.

Puutiaispahalaiselta suojaudutaan vaatetuksella

Harvoinpa hyökkää ihmisen kimppuun susi tai karhu. Itikka ja punkki sen sijaan ovat aina yrittämässä ja vaarallista sekin voi olla. Ne saattavat kantaa vakaviakin tauteja. Ensisuojan saa sentään vaatetuksella.