Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Laitesukeltaja on hukkunut Taivalkoskella

Oulun poliisi tutkii hukkumisen syytä.

Puolustusvoimat raivaa Ahvenistonjärvellä

Järvellä ei saa laitesukeltaa ja myös uimista rajoitetaan raivaustöiden ajaksi.

Virroilla jatketaan uimaretkellä kadonneen mieheen etsintöjä

Poikansa kanssa uimassa ollut noin 60-vuotias mies katosi myöhään tiistai-iltana Virtain Keiturinsalmessa.

Scuba diver trapped under ice dies

A scuba diver perished on Saturday at the Ojamo lime mine in Lohja, after a group dive into the mine’s meandering tunnels.

Pimeäsukellus on kuin vedenalainen avaruusmatka

Oulun seudulla on parikymmentä aktiivista sukellusharrastajaa.Vaikka harrastus mielletään lämpimien olosuhteiden ajanvietteeksi, sukeltaa voi Suomessakin läpi vuoden.

Sukeltaessa maailma avautuu uusin silmin – "Ei lakkaa koskaan ihmetyttämästä, mitä kaikkea pinnan alta löytyy"

Sukellus on harrastus, jonka kautta pääsee näkemään maailmaa sellaisesta näkökulmasta, joka ei muutoin olisi mahdollista. Samalla se on kuitenkin tarkkaa puuhaa, joka vaatii paljon harjoitusta ja kylmiä hermoja.

Uimarannoilla upotetaan salaa jopa kahvinkeittimiä ja pankkikortteja

Uimarannoilla oleskelijat heittävät usein aivan surutta järveen sellaista roinaa ja roskaa, joka pilaa ympäristöä ja on vaaraksi vedessä pulikoiville lapsille ja aikuisille. Rantavedestä on noussut muun muassa heinällä ja hiekalla täytetty krokotiili.

Ahvenet päästävät iholle – Kiteen kirkas onkin lampi

Valkiajärven pinnanalainen maailma kiehtoo yhä useampia elokuvajulkisuuden myötä. Laitesukeltajien pitkään tuntemalle järvelle ovat löytäneet myös snorkkeliuimarit. Kiteeläinen lampi on harvinaisen kirkas.

15 ammatin mies: Tehkää kaikkea, mikä kiinnostaa!

Tapio Mäkisen työhistoriaan kuuluu viitisentoista ammattia juoksupojasta moottorilentäjään ja liikenneopettajasta ministeriön tarkastajaan. Uutta kohti mies on lähtenyt aina, kun edellinen homma on ruvennut olemaan hyvin hanskassa. Hän kannustaa kaikkia muitakin lähtemään tuulta päin ja uskoo, että moniosaajille löytyy töitä tulevaisuudessakin.

Oppilaan paniikkikohtaus aiheutti Kaatialan sukellusonnettomuuden

Sukelluskurssin opettaja yritti saada kontaktia paniikissa olevaan oppilaasen, joka pudotti annostelijan suustaan. Oppilas ei vastannut kontaktiin, eikä elvytys enää auttanut.

Finnish diving team reclaims bodies of drowned divers - despite Norwegian ban

A team of Finnish divers has recovered the bodies of two of their fellow countrymen, who had died at a dangerous depth of 110 meters in the underwater caves of Pluragrotta, Norway in February. The Finnish Divers’ Association said it had nothing to do with the operation.

Luolasukeltaja: Adrenaliiniryöppy kiehtoo

Jonne Mäkipeltoa kiehtovat vaativien sukellusten tarjoamat haasteet – ei kuitenkaan vaara, mitä sukeltajat pyrkivät välttämään kaikin keinoin. Nuori kokkolalainen haluaa paikkoihin, missä vain harva on käynyt.

Drowned cave divers were killed in two separate accidents

As the three survivors of last Thursday’s fatal diving expedition return home from Norway, details are emerging of the incident which left two dead 130 metres underwater.

Hylynryöstäjät käyvät kilpajuoksua ensimmäisen maailmansodan aikaisiin aluksiin

Selkämeren rannikolla lepää kymmeniä rahti- ja matkustaja-aluksien hylkyjä, jotka upposivat sinne ensimmäisen maailmansodan aikana. Sukeltajat käyvät niissä kilvan, sillä muutaman vuoen päästä vanhat hylyt siirtyvät muinaismuistolain piiriin, ja ne saavat lain suojan.

LS: Rauman edustalta löytyi uusi hylky

Rauman edustalta löytynyt uusi hylky on merkittävä tapaus, sillä kaupungin edusta on melko hyvin haravoitu. Rauman laitesukeltajat aikoo kertoa lähipäivinä lisää löydöstä.

Putin: Osa tempuistani oli lavastettuja

Venäjän presidentin mukaan temput kannattivat, koska ne kiinnittivät ihmisten huomion tärkeisiin asioihin.

Nuoriso mielii sukeltamaan

Sukellusharrastus vetää puoleensa nuoria. Taloudellisen taantuman aiheuttaman notkahduksen jälkeen Sukeltajaliiton jäsenmäärät ovat nousseet hurjaa vauhtia. Erityisesti sukelluksen eri lajit kiinnostavat nuoria aikuisia ja alle 15-vuotiaita harrastajia.

Itämeren puolesta kokoustettiin pinnan alla

Sukeltajaliiton hallitus on pitänyt kokouksensa erikoisissa olosuhteissa Helsingin Uimastadionin hyppyaltaan pohjalla. Kokousta varten altaan pohjalle tuotiin kokoustilan kalusteet ja tarvikkeet ja osallistujat käyttivät laitesukellusvälineitä.

Laitesukellus kiinnostaa Torniossa

Tornionlaakson sukellusseuran toistamiseen järjestämä sukellusteemapäivä Tornion uimahallissa keräsi runsaasti osallistujia. Koulutusvastaava Esa Kansanojan mukaan kuuden tunnin aikana 44 innostunutta ehti kokeilla sukeltamista.

Yrmeä rumilus vartioinut reviiriään 20 vuotta

Japanissa sijaitseva Sado-saari houkuttelee runsaasti laitesukeltajia, jotka toivovat näkevänsä vilauksen varsin erikoisen näköisestä kalalajista.

Vuoristorata voi aiheuttaa kuulovaurioita

Vuoristoradan voimakkaat painevaihtelut saattavat vahingoittaa kuuloa, kertoo amerikkalaistutkimus. Tutkimuksen mukaan vuoristorata-ajelu on kuulolle haitallisempaa kuin esimerkiksi laitesukellus tai lentäminen.

Rautainen kunto ja lehmän hermot

Ihmisen pelastaminen veden alta on yksi palomiehen vaikeimmista tehtävistä. Joensuussa koulutetaan parhaillaan kahdeksaa miestä suorittamaan etsintä- ja pelastustehtäviä tarvittaessa jopa 30 metrin syvyydessä.

Sukeltaja tutkii pohjan aarteet

Etelä-Karjalan vesistöissä on paljon mielenkiintoisia sukelluskohteita, joita esimerkiksi matkailu ei vielä ole osannut hyödyntää. Laitesukellus ei ole kuntolaji, vaan se sopii lähes jokaiselle uimataitoiselle.

Deadly Weekend in Finland

The past weekend in Finland saw an unusually high death toll, with 10 people losing their lives to road accidents and violent crime. Additionally, three men drowned and authorities continue the search for another reported missing.

Laitesukellus kiinnostaa monia

Sukellus vetää harrastajia yhä enemmän. Esimerkiksi Kuopion seudulla laitesukelluksen suosio on noussut selvästi viime vuosina.

Sukeltaja tekee myös epämieluisia löytöjä Saimaalla

Saimaan Norpat sukeltavat ja kouluttavat uusia harrastajia Etelä-Karjalassa. Parasta sukeltamisessa on ympäröivän veden rauhallisuus, mutta järven pohjasta löytyy usein myös epämieluisia yllätyksiä, mm. autojen moottoreita.

Pieni matkustajakone mereen Venezuelassa

Turisteja kuljettanut lentokone on syöksynyt mereen Venezuelan rannikolla, maan hätätilaministeriö kertoo.

Medals Awarded to Divers who Helped in Tsunami Rescue

President Tarja Halonen has awarded medals to 24 people recognising their achievements in lifesaving. Included among the recipients were members of the Finnish Raya Divers scuba diving group who helped in rescue efforts in the Asian tsunami disaster area two years ago.