Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Martti Ahtisaari CMI:n toimistolla toukokuussa 2017.

Eduskuntaryhmät haluavat Sitran lahjoittavan Ahtisaaren CMI-säätiölle 10 miljoonaa – Lintilä kyseenalaistaa

Sitran hallintoneuvoston puheenjohtajan mukaan Rauhanrahaston rahoittaminen ei kuulu Sitran tehtäviin.

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen Kotkaniemi museon pihalla Luumäellä

Jyrki Katainen on nimitetty Nordean yhteiskuntasuhdejohtajaksi

Entinen pääministeri ja Sitran yliasiamies aloittaa Nordea-konsernin yhteiskuntasuhdejohtajana lokakuussa.

Atte Jääskeläinen, kuvattu 23.03.2017

Atte Jääskeläinen valittiin Sitran johtoon

Jääskeläinen seuraa tehtävässä Jyrki Kataista, joka siirtyy yksityiseen yritykseen.

Kahden kuvan yhdistelmä, joista toisessa näkyy kimalainen kukassa ja toisessa metsäkone avohakkuualueella.

Asiantuntijat Sitran raportissa: Ilman monimuotoista luontoa ei ole taloutta

Hiilidioksidilla käydään päästökauppaa, mutta luontokato on kinkkisempi ongelma.

Pauli Saloranta

Kunnallisen osallistumisen kehittämispaja pidettiin Oulussa – tavoitteena rakentaa areena demokratian uudistamistyölle

Paikalliset vaikuttajat ja osallisuuden asiantuntijat kokoontuivat kehittämään demokratian ja osallistumisen keinoja Sitran järjestämään työpajaan.

Energieffektiva spisar till salu i Uganda.

Kyseenalaisessa päästökompensaatiohankkeessa on mukana useita julkisia toimijoita – Sitra, Lahden kaupunki ja Opetushallitus vaativat selvitystä asiasta

Ugandan liesihanke oli paperilla luotettava, kertovat siihen osallistuneet julkiset toimijat. Professorin mukaan epäkohdat eivät ole syy pitää kaikkea kompensaatiota viherpesuna.

Kuvituskuvan edustalla kävelee henkikö joka miettii kulutustottumuksiaan, taustalla rakennuksia, lentoliikennettä ja autoja.

Kumpi on ilmaston kannalta parempi, vähentää ruokahävikkiä vai lihansyöntiä? Testaa tietosi!

Hiiljalanjäljen pienentäminen onnistuu tehokkaasti, kun konstit on oikeat.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Lappi edustettuna Sitran Tulevaisuustaajuus-kumppanuusohjelmassa

Mukana Lapista ovat Leader Pohjoisin Lappi sekä Rovaniemeläiset Lyseonpuiston ja Ounasvaaran lukiot.

Oppilaat korjaavat kuorma-auton ovipaneelia.

Sitran selvitys: Keski-Suomen kuntien välillä suuria eroja koulutustasossa

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran selvityksen mukaan koulutuserot ovat kasvaneet, vaikka koko maan koulutustaso on noussut.

Kädet, joista toinen pitelee kynää muistiinpanopaperin päällä

Kainuulainen korkeakoulu saa kehuja Suomen itsenäisyyden juhlarahastolta – Sitran mukaan Kajaanin ammattikorkeakoulu turvaa alueen elinvoimaa

Kajaanin ammattikorkeakoululla on tärkeä rooli eri paikkakuntien koulutustarjonnan kehittämisessä. Yhtenä esimerkkinä tästä on Raahen seudun koulutustarjonnan kehittäminen.

Ojitettu suo Kajaanissa, kuvattuna ilmasta.

Sitra report: Finland can reach climate goals, but strong action required

The fund said the country is in a good position, but inadequate economic incentives and deficiencies in infrastructure are among the obstacles to be tackled first.

Samuli Kenttämies

Korona-aika on kurittanut eniten ihmisiä, jotka joutuvat muutenkin tinkimään arjessaan – valtaosa arvioi, että taloudellinen tilanne on säilynyt ennallaan

Kelan tutkimuspäällikön mukaan ihmisillä, jotka ovat pystyneet tekemään etätöitä, taloudellinen tilanne on voinut parantua, kun tulot ovat pysyneet ennallaan ja menot pienentyneet.

nainen kävelee uimarannalla hellehatussaan

Climate Act reform draws mixed response: "Partly successful, partly just frustrating"

The government proposal is a step in the right direction, but falls short in many respects, experts say.

Cirecon perustaja Tehdassaaressa punatiilisten teollisuusrakennusten ympäröimänä.

Nokia-yhtiön kotisaari Nokialla kunnostetaan arvoisekseen – toiminta Tehdassaareen palaa kiertotalouden ehdoilla

Nokian Tehdassaaren ostaja haluaa, että noin 170 vuotta pääosin teollisuutta palvellut alue herättää tulevaisuudessa kansainvälistä huomiota.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Sitran barometri: Tulevaisuus kiinnostaa hämäläisiä vähemmän kuin muita suomalaisia

Tulevaisuuteen suhtaudutaan kuitenkin Hämeessä keskimääräistä innokkaammin.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:in Kouvolan toimipiste.

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö hyvällä mallilla Etelä-Savossa

Yhteistyöllä havitellaan muun muassa alueellista elinvoimaa ja uusia työntekijöitä.

Deep Nostalgia-animaation luomisessa käyttäjän tarvitsee vain ladata haluttu valokuva. Sen jälkeen MyHeritagen tekniikka terävöittää valokuvaa, antaa sille värit ja animoi kuvan henkilön “henkiin”.

Edesmenneet sukulaiset voivat nyt vinkata silmää valokuvissa – tieteen lisäksi sukututkimusta vie eteenpäin tositelevisio

Kehittynyt tekoäly voi jo tunnistaa vanhan asiakirjan kirjoittajan käsialan perusteella.

Koronarokotetta pistetään olkapäähän.

Wednesday's papers: Vaccination certificates, clean energy transition, more coronavirus restrictions

Coronavirus restrictions could be tightened as case numbers continue to rise in several regions.

Turvesuo

Kansalaisaloite turpeen energiakäytön lopettamiseksi etenee eduskuntaan

Turpeen polttaminen aiheuttaa muun muassa isot hiilidioksidipäästöt suhteessa siitä saatuun energiamäärään.

anonyymi henkilö pitää puhelinta kädessä

Robotti kysyy riihimäkeläisiltä: "Mikä tekisi Riihimäestä paremman?"

Riihimäen robottipuhelujen sarja saa jatkoa tiistaina, kun robotti soittaa 10 000 kaupunkilaiselle.

Jo kolmella neljästä esikoulu- ja alakouluikäisestä lapsesta on älypuhelin.

Sisä-Savon kunnat saivat yli 2000 vastausta robottipuheluiden avulla

Eniten kritiikkiä kunnat saivat ikääntyvien palveluista.

Nainen uimapuvussa katsoon auringonlaskua.

Sitran tutkimus: Koronakriisi rauhoitti ja teki suomalaiset ylpeiksi Suomessa asumisesta, mutta kotimaan matkailu innosti yllättävän vähän

Sosiologian professori Terhi-Anna Wilskan mukaan eri tutkimukset osoittavat korona-ajan myös lisänneen eriarvoisuutta ihmisten välillä: kaikki eivät ole kokeneet poikkeusaikoja suinkaan rauhoittavaksi hengähdystauoksi.

Matkapuhelinta hipelöidään.

Sisä-Savon kuntien asukkaat saavat lähipäivinä kunnanjohtajan äänellä soittavan robottipuhelun

Kokeilussa soitetaan täysi-ikäisille asukkaille, joiden puhelinnumero on tiedossa.

Puhelin miehen kädessä.

Kiihtyvä epidemia loi uuden kauhuskenaarion – nyt vaarana on, ettei tartunnoista enää ehditä soittaa potilaille ja virus vain leviää

Uusi tutkimus patistaa sairaanhoitopiirejä ottamaan käyttöön robotit, jotka ilmoittavat puhelimitse tai tekstiviestillä testituloksen tai korona-altistumisen.

Luvallinen graffitiseinä Riihimäen nuorisokeskus Monarilla

Riihimäki kysyy kuntalaisnäkemyksiä nuorisopalveluista robottipuheluilla

Robotti soittaa tiistaina noin 10 000 kaupunkilaiselle.

Hengityssuojainta käyttävä nainen katsoi turvallisuusohjeita bussipysäkillä Helsingissä kesäkuussa.

Survey: Majority say coronavirus boosted role of experts, science

Respondents also predicted increased inter-group tensions as well as new economic and social challenges post-crisis.

Hengityssuojainta käyttävä nainen katsoi turvallisuusohjeita bussipysäkillä Helsingissä kesäkuussa.

Kysely: Valtaosa kansasta uskoo asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen

Sitran kyselystä käy lisäksi ilmi, että luottamus tasavallan presidenttiin on kasvanut entisestään koronakevään aikana.

Runsaasti kesäkukkia talon pihalla

Turvekielto veisi myös kotimaiset salaatit, kurkut ja yrtit – yhdeksän kymmenestä kauppapuutarhasta sanoo lopettavansa, jos turvetta ei voi käyttää

90 prosenttia kasvihuoneviljelijöistä kertoo lopettavansa toiminnan, jos turpeen käyttö kasvualustana loppuu.

Turveauma.

Turpeen energiakäyttö jakaa mielipiteitä – Sitra lopettaisi pikaisesti, turvetuottaja haluaisi puhtaampaa polttamista

Sitran turveraportti herättää keskustelua turpeen energiakäytön tulevaisuudesta.

Turvesuo palaa Sodankylässä.

Sitra: Finland must stop burning peat sooner

In 2018, Finland's burning of peat fuel was the source of more carbon emissions than that of all passenger vehicles combined.

Marko Vainionpää turvekentällä

Sitra haluaa eroon kiistellystä turpeesta etuajassa – Turveyrittäjä Ylelle: Toive on, että saisi hoitaa alueet kunnialla loppuun

Sitra väläyttää turvekieltoa, jos verot ja päästökauppa eivät pure tarpeeksi tällä vuosikymmenellä.

Rakenteilla oleva pyörätie Hervannassa

Työryhmä huolestui: Valtion elvytysrahaa ei pidä jakaa sokkona, hankkeiden ilmasto- ja luontovaikutukset arvioitava

Ympäristöministeriön asettama työryhmä julkaisi kriteerit, joiden perusteella elvytyshankkeiden kestävyyttä voi punnita.

Puhelin nuoren kädessä

Data usage rises steeply in Finland but electricity costs hold steady

A new study suggests that electricity costs did not rise because streaming services use data centres in other countries.

Älypuhelinsovellusta testataan

Koronatartuntasovelluksen pilotti päättyi Vaasassa – käyttäjät tyytyväisiä, tuloksia saadaan kesällä

Koronatartuntojen jäljittämisen sovelluskokeilusta saatiin arvokasta tietoa Vaasassa

Älypuhelinsovellusta testataan

Suomen koronasovelluksen kehittäjäksi valittiin Solita – Vaasassa pilottihanketta vetäneet Reaktor ja Futurice eivät osallistuneet kilpailutukseen

Reaktorin toimitusjohtaja sanoo, että kilpailutuksen poikkeukselliset osaamisvaatimukset johtivat yhtiön poisjäämiseen kilpailutuksesta

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko.

Riihimäellä robottipuhelujen sarja saa jatkoa kesäkuussa

Kesäkuun soittokierroksella selvitetään kaupunkilaisten ajatuksia museoverkosta sekä yrittäjien ajatuksia heidän tilanteestaan.

Älypuhelinsovellusta testataan

Contact tracing app pilot begins in Vaasa

The application is intended to provide secure reporting of any encounters between users.

Lääkäri piirtää fläppitaululle tartuntaketjumallinnosta.

Helpottaako robottipuhelin koronatartuntojen jäljittämistä? Eksote ryhtyy selvittämään, miten tartuntaketjuja kannattaa jäljittää

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote lähtee mukaan merkittävään terveydenhuollon kehittämishankkeeseen, jossa testataan uutta toimintamallia koronavirusten tartuntaketjujen jäljittämisessä.

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko.

Soittiko Sami Sulkko? Riihimäen kaupunginjohtajan ääntä lainaava robotti tavoitteli 10 000 kaupunkilaista, puolet vastasi puhelimeen

Kolmella paikkakunnalla kokeillaan uusia tapoja saada kansalaisten mielipiteet ja tunnot paremmin kuuluviin.

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko.

Jopa 18 000 puhelua tunnissa – robotti kartoittaa riihimäkeläisten kuulumisia

Puheluista saatavalla tiedolla kehitetään kaupungin palveluja kriisin keskellä.

Kuhmoisten kunnanjohtaja Heusala Anne

Kunnanjohtajan äänellä puhuva robotti soittaa kuntalaisille Kuhmoisissa – puhelussa muistutetaan muun muassa ajankohtaisista koronavirukseen liittyvistä suosituksista

03-alkuisesta numerosta tulevassa puhelussa vastaanottaja kuulee kunnanjohtaja Anne Heusalan äänellä parin minuutin tallenteen.

Ykkösaamu

Ex-pääministeri, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen tyrmää ajatuksen palata politiikkaan – "Ei kiinnosta"

Entinen pääministeri, entinen komissaari ja nykyinen Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamies Jyrki Katainen ei harkitse palaamista kotimaan politiikkaan.

Komissaari Jyrki Katainen valtiopäivien avajaisissa eduskunnan lehtereillä Helsingissä 5. helmikuuta 2020.

TV1:n Ykkösaamussa Jyrki Katainen: Mitä haluat kysyä?

Koronavirus heiluttelee maailmantaloutta. Pörssit sahaavat, lentoja perutaan, alueita eristetään myös Euroopassa. Miten koronaviruksen talousvaikutuksia arvioi EU:n ja Suomen taloutta läheltä seurannut Sitran yliasiamies, entinen komissaari ja pääministeri Jyrki Katainen?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle