Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Maamiinakiellolle takaisku: Biden jatkaa Trumpin linjalla – Lue, missä jamassa jalkaväkimiinojen kieltäminen maailmalla on nyt

Rauhanliiton toiminnanjohtaja pitää Yhdysvaltain linjausta surullisena, mutta ei usko sen lisäävän miinojen käyttöä maailmassa.

Lähteet: Trumpin hallinto aikoo lieventää maamiinojen käyttörajoituksia

Päätös kumoaisi Barack Obaman aikaisen linjauksen, joka sitoi Yhdysvallat pitkälti Ottawan sopimukseen.

Suomi kehitti uuden aseen kiisteltyjen miinojen tilalle – Miten hyppypanos toimii, onko se kansainvälisten sopimusten mukainen?

Tutkijan mukaan Ukrainan tapahtumat muistuttivat, että maa voi joutua hyökkäyksen kohteeksi Euroopassakin.

Kotimainen hyppypanos korvaa jalkaväkimiinat– Jussi Niinistö: "Palautamme miinakauhua"

Ottawan sopimuksella kielletyt maamiinat korvataan kotimaisilla hyppypanoksilla.

Järjestö: Kolumbiassa henkilömiinojen vaatimien uhrien määrä kolminkertaistunut viime vuodesta

Kuluvan vuoden aikana jo 180 ihmistä on kuollut tai loukkaantunut maastoon hylätystä miinasta.

Dokumenttiprojekti: Pomminpurkaja – kylmäpäinen eversti raivaa miinoja

Irakissa on työ, jota juuri kukaan ei halua tehdä.

Lehti: Laosin uudet patohankkeet keskeytetty – heinäkuun patoturman uhrit paossa maamiinojen keskellä

Eri ministeriöiden edustajista sekä kansainvälisistä asiantuntijoista koostuvan komitean on määrä tarkastaa padot mahdollisten suunnittelu- tai rakennusvirheiden osalta.

Terrorismi aiheuttaa sekasortoa Malissa – Sekä Isis että al-Qaida aktiivisia Euroopan porteilla

Viime aikoina Malissa on tehty useita terrori-iskuja siviilejä ja sotilaita vastaan. Sahelin turvallisuustilanne on heikentynyt oleellisesti viime vuoden aikana.

Presidentinvaalit innostivat poliitikot flirttailemaan jalkaväkimiinoista – "Halutaan lietsoa pelkoja"

Jalkaväkimiinojen perään haikailevat niin presidenttiä aiheen esille nostamisesta kiittänyt puolustusministeri kuin presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Ulkoministeriössä tämä ei yllätä: miinat ovat kansalaiskeskustelun suosikkiteemoja.

Puolustusministeri Niinistö KSML:lle: Jalkaväkimiinojen valmistus voitaisiin käynnistää nopeasti kriisitilanteessa

Jalkaväkimiinat korvaavan uuden asejärjestelmän ensimmäinen versio valmistuu vuoden kuluessa, ministeri sanoo.

Äitimme prinsessa Diana – prinssit William ja Harry muistelevat

Prinsessa Dianan pojat muistelevat äitiään.

Prinssi Harry: Kukaan ei halua olla kuningas tai kuningatar

Newsweek-lehden haastattelema prinssi kuitenkin uskoo, että ihmiset tarvitsevat tällaisia instituutioita.

Lasten oikeuksista miinakieltoon – Yhdysvallat on jäänyt pois myös näistä sopimuksista

Yhdysvallat on ainoa länsimaa, jolle eivät ole kelvanneet sopimukset aluevesistä, luonnon monimuotoisuudesta ja sotarikollisten tuomitsemisesta.

Mali vaarallisin paikka YK:n työntekijöille

Maailmanjärjestö menetti viime vuonna 32 työntekijäänsä - heistä 23 kuoli Malissa. Suomi on lähettämässä erikoislääkäreitä Maliin.

Trumpin hallitus sai jo toisen ex-kenraalin — John Kellyn nimitys vahvistettiin

Yhdyvaltain senaatti hyväksyi äänin 88-11 John Kellyn maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavaksi ministeriksi.

Finnish Defense Forces develop new prototype weapon to replace land mines

A new form of bounding mine has been developed and tested by the Finnish Defense Forces. The device is set to replace current land mines, which are prohibited by the Ottawa Treaty of 2011.

Lännen Media: Jalkaväkimiinojen tilalle kehitetty asejärjestelmä tehokas

Uudenlainen räjähde on Lännen Median mukaan jalostettu vanhojen hyppymiinojen ideasta. Suomi liittyi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2011.

Unicef: Yli 230 000 lasta on edelleen vaarassa Kolumbiassa

Yli puoli vuosisataa jatkuneen sisällissodan rauhansopimus on YK:n mukaan tarkoitus allekirjoittaa tiistaina.

Telamiinoja, kranaatteja ja konepistooleja – lentokoneiden ruumassa kulkee vaarallista tavaraa laittomasti

Tulli paljasti Ylelle, millaista tavaraa liikkuu tavallisen postin seassa lentokoneiden ruumassa. Viime vuosina ovat yleistyneet esimerkiksi puolustustarvikelähetykset: postinkäsittelyhihnalta on löydetty jopa panssarivaunun osia.

Koreat ensi viikolla jälleen yhteiseen neuvottelupöytään

Ensi viikolle sovitut virkamiestason keskustelut ovat ensimmäinen kerta, kun Koreoiden hallintojen jäsenet tapaavat maiden välisen elokuisen kriisin jälkeen.

Mosambik sanoo raivanneensa kaikki miinat alueeltaan

Miinanraivausta johtanut kansalaisjärjestö sanoi, että se on nyt tuhonnut viimeisen tiedossa olleen maamiinan. Satojatuhansia miinoja on raivattu ympäri maan sitten sisällissodan päättymisen kaksi vuosikymmentä sitten.

Turvapaikanhakijan vetoomus Serbian ja Unkarin rajalla: Olemme ihmisiä emmekä eläimiä – Ylen toimittajan video

Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen kertoo, että Serbian puolelle jumiutuneet turvapaikanhakijat ovat hämmentyneitä ja epätoivoisia. Osa turvapaikanhakijoista on suunnannut kohti Kroatiaa, mutta osa toivoo Unkarin avaavan rajan uudelleen. Kroatian suunnalla heitä pelottavat muun muassa maamiinat.

Puolustusministeri Niinistö varuskuntaverkostosta: ”Voi tulla jopa puute petipaikoista”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kaavailee selvitystä jalkaväkimiinoja korvaavista järjestelmistä ja varuskuntaverkoston tilanteesta. A-Studiossa hän vastaili selvityksiä koskeviin kysymyksiin huomattavasti innokkaammin kuin kysymyksiin kansliapäällikön nimityksestä.

Itärajan puolustukseen kaavaillaan uudenlaisia jalkaväkimiinoja

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) selvityttää kevääseen mennessä, miten Ottawan sopimuksen kieltämät jalkaväkimiinat korvattaisiin. Kaksi valmistajaa, Nammo ja Forcit, ovat kehittäneet etäältä laukaistavia miinoja.

Etelä-Korea on sammuttanut propagandakaiuttimensa rajalla

Etelä- ja Pohjois-Korea sopivat maanantaina välirikkonsa kaksi päivää kestäneissä neuvotteluissa.

Etelä-Korea: Propagandalähetykset Pohjois-Koreaan eivät lopu ennen anteeksipyyntöä

Etelä- ja Pohjois-Korean neuvottelijat eivät ole toistaiseksi saaneet soviteltua maiden jännitteisiä välejä. Tilanne on ollut lähellä kärjistyä aseelliseksi konfliktiksi.

Etelä- ja Pohjois-Korea eivät ole päässeet sopuun maita hiertävässä kiistassa

Läpi yön jatkuneissa neuvotteluissa ei tapahtunut merkittävää edistymistä.

Koreat neuvottelivat läpi yön – ratkaisua ei syntynyt

Etelä- ja Pohjois-Korean edustajat neuvottelivat lähes kymmenen tuntia Korean niemimaan tämänhetkisestä jännittyneestä tilanteesta. Urakka jatkuu sunnuntaina.

Omakotiasukas yllättyi – pihalla oli miina

Puutarhatöissä ollut turkulainen yllättyi maanantaina, kun omalta pihalta löytyi miina. Puolustusvoimat totesi miinan vaarattomaksi tiistaina.

Ansalangat vammauttavat Ugandan simpansseja maamiinojen lailla

Kuvat metsästä kertovat, että pelättyäkin useampi Kibalen kansallispuiston simpansseista on menettänyt raajansa temmottuaan itsensä irti laittomasta ansalangasta.

Räjähteiden etsinnät lopetetaan Pudasjärvellä

Pudasjärvellä on jatkettu sodanaikaisten räjähteiden etsintää alueella, josta viime viikolla löytyi neljä telamiinaa. Räjähteitä ei kuitenkaan ole enää löytynyt lisää ja etsinnät lopetetaan näillä näkymin keskiviikkona.

Pudasjärvellä räjäytetty useita sodanaikaisia miinoja

Pudasjärvellä on tällä viikolla löydetty ja räjäytetty jo neljä sodan aikaista telamiinaa. Kuusamontien liikenne on katkaistu räjäytysten ajaksi ja poliisit ovat myös evakuoineet lähitalojen asukkaita. Miinanetsintä- ja raivaustöitä jatketaan edelleen.

Vanhan telamiinan raivaus sulki hetkeksi valtatien

Puolustusvoimat on maanantai-iltapäivällä Pudasjärvellä raivannut maastosta löytyneen sodanaikaisen miinan. Raivaustöiden aikana Oulun ja Kuusamon välinen maantie jouduttiin sulkemaan hetkeksi.

Maastosta löytyy sodanaikainen miina lähes joka päivä

Miinaharavan kanssa liikkuneet pojat löysivät sunnuntaina saksalaisen telamiinan Pudasjärvellä. Sodanaikaisia räjähteitä löytyy vuodessa jopa parisataa.

Pohjoiskorealainen sotilas käveli suoraan rajan yli Etelä-Koreaan

Viimeksi pohjoiskorealainen sotilas on loikannut suoraan Koreoiden rajan yli vuonna 2012. Maiden välinen raja on maailman vaarallisimpia ja tarkimmin vartioituja rajoja.

Lennokit valvomaan valtakunnan rajoja

Rajavartiolaitos aloittaa miehittämättömän lentokaluston testaamisen lähiaikoina. Myös Puolustusvoimat valvoo Suomen ilmatilaa ja raja-alueita tulevaisuudessa yhä enemmän miehittämättömillä lennokeilla, sillä Maavoimat aloittaa varusmiesten kouluttamisen Israelilaisten lennokkien käyttöön heinäkuussa.

Puolustusministeri: Säästöt ja uudistukset pitää käydä tarkasti läpi

Uuden puolustusministerin mukaan nyt pitää tarkastella viime hallituskauden vaikutukset puolustusvoimien kykyyn hoitaa tehtävänsä. Samalla hän muistutti taas kerran, että maamiinakieltoon liittyminen oli hänen mielestään kaikin tavoin väärä päätös.

Kolumbian hallitus ja Farc-sissit sopivat maamiinojen raivauksesta

Kolumbia on yksi maailman tiheimmin miinoitetuista maista. Rauhanneuvottelut pitkän sisällissodan päättämiseksi ovat jatkuneet jo yli kaksi vuotta.

Perussuomalaiset: Jalkaväkimiinakielto maksaa suomalaista verta

Perussuomalaiset jatkaa jalkaväkimiinojen kieltosopimuksen arvostelua ja nostaa tämän ns. Ottawan sopimuksen eduskuntavaalien teemaksi. Puolue haluaa lisää rahaa puolustusvoimille ja poliisille.

Minibussi ajoi maamiinaan Guinea-Bissaussa – ainakin 19 kuoli

Armeija epäilee, että kyseessä oli 40 vuoden takaisen itsenäistymissodan aikainen miina.

Neljä rauhanturvaajaa kuoli maamiinan räjähdyksessä Malissa

Rauhanturvaajia kuljettanut saattue ajoi miinaan Pohjois-Malissa. 15 rauhanturvaajaa loukkaantui räjähdyksessä.

Maavoimien uusi komentaja: Ilmatorjunnan ja panssaritorjunnan asehankintoihin lisää rahaa

Maavoimien uuden komentajan Seppo Toivosen mielestä puolustusvoimien investointien säilyttäminen nykytasollaan johtaisi nykyisen puolustuskyvyn väistämättömään rapautumiseen. Toivosen mukaan vahvistusta kaipaavat erityisesti ilmatorjunnan ja panssaritorjunnan asehankinnat.

Yhdysvallat lopettaa jalkaväkimiinojen valmistamisen

Yhdysvallat ei ole allekirjoittanut jalkaväkimiinat kieltävää Ottawan sopimusta. Maa etsii kuitenkin ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat sopimukseen liittymisen, Valkoisesta talosta kerrotaan.

Tuomioja: Kokoomuksen kanta miinoista "melkoinen ymmärtämättömyyden" ilmaus

Suomi liittyi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Kokoomuksen puoluekokous vaati reilu viikko sitten, että Suomen olisi irtauduttava sopimuksesta.

Perussuomalaiset kokoomuksen tueksi jalkaväkimiinoissa

Ottawan sopimukseen liittyminen vuonna 2012 oli vailla perusteita oleva virhe, joka "tositilanteessa maksaa suomalaista verta", kirjoittaa Jussi Niinistö.

NCP wants Finland to quit landmine ban treaty

Finland should resign from the Ottawa Treaty that bans landmines, the National Coalition Party decided in its party congress on Sunday. Newly elected chair Alexander Stubb promised to promote the cause. The move was swiftly criticised by a Parliamentary Defence Committee leader.

Keskustan Kääriäinen ihmettelee kokoomuksen kantaa jalkaväkimiinasopimukseen

Seppo Kääriäinen kysyy, onko Suomi irtautumassa EU-rintamasta.

Kokoomus: Suomi pois jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta

Asia hyväksyttiin Lahden puoluekokouksessa sunnuntaina. Tuore puheenjohtaja Alexander Stubb lupasi edistää asiaa.

Kokoomusnuoret: Suomen erottava Ottawan sopimuksesta

Kokoomuksen nuorten liitto sanoo, että jalkaväkimiinat kieltävä sopimus oli Suomen kannalta alunperinkin huono ratkaisu. Viimeaikainen kansainvälinen kehitys on liiton mukaan entisestään korostanut miinojen tarvetta osana maanpuolustusta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle