Uusimmat artikkelit
Jäätelön tekeminen ei ole hankalaa – siihen tarvitaan vain kookoskermaa ja sokeria
Maidoton ja kananmunaton jäätelö sopii myös allergikoille.
Markus Kajo: Ennen kuin oli "mitään", oli jo sentään jotain.
Mikä toimi nettitrivian esiasteena, miettii M. Kajo.
Snapsi, mojito tai kombucha – Strömsö on koonnut parhaat alkoholittomat juomat digitaaliseen drinkki-iltaan
Tabasco korvaa alkoholin maunvahvistajana.

Voita, rommirusinoita ja leipurin salaisuus – näin syntyy tuhti saksalainen joulupulla, jonka leivontaa katsellessa on vaara saada ähky
Joulun aikaan on normaalia syödä vähän tavallista raskaammin, sanoo saksalainen leipuri.
Mauritiuslainen ruoka heijastaa historian kerrostumia
Mauritiuslainen ruoka heijastaa historian kerrostumia

Tarjolla vuosisadan humala – Kuuba kuittaisi velkansa rommilla
Tšekki ei innostunut ajatuksesta, että Kuuba maksaisi yli neljännesmiljardin euron suuruisen valtionvelkansa jättiläismäisellä rommilastilla.

Amerikkalaiset saivat luvan rommi- ja sikariralliin Kuubasta
Rajoitusten purkamisessa on kyse presidentti Obaman yrityksestä vauhdittaa entisten vihollisten Yhdysvaltain ja Kuuban välien liennytystä ja lisätä myönteisiä talousvaikutuksia Kuubassa.

18 vuorokautta Atlantilla: Olo kuin olisi kuivauslingossa – kalat tainnutettiin rommilla
Vajaan kolmen viikon aikana tottuu jatkuvaan liikkeeseen, kertoo hiljattain Atlantin yli seilannut Juha Pasanen. Syöminen, vessassa käynti ja pukeutuminen onnistuvat vaikka tuntuu kuin olisi kuivauslingossa. Miehistö pyydysti kaloja, jotka tainnutettiin rommilla.

Sentin shotit olivat liikaa Turussa – poliisi puuttui piraattien rommin jakeluun kävelykadulla
Lakia ylitulkitaan, sanoo piraattipuoleen edustaja.

Alkoholitarkastaja kiinnostui vaalikadun rommitarjoilusta
Alkoholin anniskelu vaalikojusta saattaa rikkoa alkoholilakia, sanoo Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Eduskuntavaaliehdokkaat ovat pystyttäneet vaalimökkejään kaupunkien keskustoihin. Turun Yliopistonkadulla tarjoiltiin viikonloppuna lämmikkeeksi kahvin ja teen lisäksi rommia.

Eduskuntavaaleissa huomiota herätetään vaikka ilmaisen rommin voimalla
Eduskuntavaalien loppukiri alkoi viikonloppuna, kun vaalimökit aukeavat eri puolilla Suomea. Kaukana ovat ne ajat, kun ehdokkaat joutuivat värjöttelemään pakkasessa – nyt vaalit ovat pitkällä kevään puolella. Tarjolla oli silti lämmikkeenä kahvia, teetä, pullaa ja jopa rommia pullosta. Tämä kuvagalleria tulee Turusta.

Kolme kestosuosikkia jyrää muut jäätelökioskien valikoimassa
Vaikka kauppojen jäätelöaltaat pursuavat mitä erikoisempia uutuuksia, kioskilla suomalaiset luottavat perusmakuihin.
Varapresidentti julistettiin Panaman presidentinvaalien voittajaksi
Äänistä on laskettu yli 60 prosenttia. Voittajaksi julistettu Juan Carlos Varela kuuluu sukuun, joka tunnetaan rommitislaamostaan.

Maailman suurin joulupitko ilahdutti Dresdenin joulumarkkinoilla - video
Perinteinen saksalainen Stollen-joulupitko sai Dresdenissä jättimuodon. Stollen painoi yli 4 200 kiloa.
Kuubassa useita kuollut juotuaan rommina myytyä metanolia
Yli 40 henkilöä on joutunut sairaalahoitoon juotuaan mustasta pörssistä ostettua viinaa.

Brittilaivaston maljapuheet päivitettiin vastaamaan nykyaikaa
Rommimaljan ohessa kajautetuissa tervehdyksissä ei enää oleteta, että kaikki merimiehet ovat sukupuoleltaan miehiä.

Tshekki kielsi yli 20-prosenttiset alkoholijuomat myrkkyviinan takia
BBC:n mukaan myrkytyksen uhrit olivat ostaneet nauttimansa vodkan ja rommin supermarketeista ja kaupoista.

Mies, joka tarttuu tyhjään pulloon
Yleensä tyhjiä pulloja kerätään tienausmielessä. Topi Mikkola on tässä suhteessa erilainen mies. Hän on valmis maksamaan tyhjistä pulloista.

Rommipäiväkirja jää hieman puolinaiseksi
On vuosi 1960. Alkoholisoitunut toimittaja Paul Kemp on saanut paikan Puerto Ricolaisesta sanomalehdestä. Hänen tehtävänään on tuoda uutta räväkkää väriä kuolemaisillaan olevaan lehteen.

Anthony Bourdainin Suomi-jakso sai amerikkalaiskatsojat twiittaamaan
Katsojia puhuttivat etenkin Helsingissä toimiva raitiovaunubaari ja keittiötähden kuppaussessio.

Mämmi käy mousseen rommilla tai ilman
Pääsiäisen perinteinen jälkiruoka mämmi saa koko ajan uusia muotoja. Jos mämmi ei mämminä maistu, voi siitä valmistaa esimerkiksi salmiakkisuklaalla höystetyn noitamaisen mämmimoussen.

Miesten Pinterest meni tukkoon - kymmenettuhannet jonottavat sisäänpääsyä
Hellyyttäviä kuvia leivoksista ja muotitamineista pursuava sivusto Pinterest on saanut miehisen vastineen - Gentlemintin. Miltä kuulostavat zombiehyökkäyksen kestävä talo, pekonipannukakut tai rommipullo?
Rommilla maustetut suklaaruudut ja vanhan ajan lihapiirakka
Tuleeko joskus ikävä lapsuuden herkkuja? Voita ja Sokeria palauttaa mieliin vanhoja tuttuja makuja. Nyt tehdään aikuisten versio mokkapaloista sekä vanhan ajan lihapiirakka.

Abu Simppelin vaalikuume
Ykkösaamun kolumnistin Harri Närhen norsu Abu Simppeli yrittää ymmärtää vaalipolitiikkaa.

Havaiji maistuu hittidrinkeissä
Trenditietoinen ymmärtää nykyään baaritiskillä mainita sanan tiki. Myös twistata-verbin vilauttaminen kielii drinkkitietoisuudesta.

Jäätelökioskeilla jonoa
Jäätelö tekee näillä helteillä kauppansa ja jäätelömyynnissä eletäänkin nyt huippusesonkia. Perinteisten makujen rinnalle on noussut vuosien saatossa monia uutuuksia, joista osa jää tähdenlennoiksi, mutta jotkkut vakiinnuttavat paikkansa.
Da Capo -testissä alkometri värähti
YLE Uusimaan toimittajan tekemässä testissä alkometri värähti lukemaan 0,25 heti Da Capo -suklaapatukan nauttimisen jälkeen. Suomessa rattijuopumuksen promilleraja on 0,5. Fortum on kieltänyt Loviisan ydinvoimalan työntekijöiltä Da Capo -suklaapatukan syömisen.

Kun Atlantin yli aseita vietiin....
Raumalaisen merikapteenin Jaakko Varimaan kolmas teos, "Merkillisten sattumuksien matkakirja" vie lukijansa merenkulun kulta-aikaan 1960 -luvulle. Paitsi meriromantiikkaa, kirja tarjoaa myös mielenkiintoista tarinaa Atlantin yli tapahtuneesta aseviennistä.
Rattijuoppoja Sallassa ja Ivalossa
Lapin poliisi otti kiinni sunnuntaipäivän aikana kaksi humalassa autoillutta. Sallassa mies puhalsti törkeän rattijuopumuksen lukemat kymmenen aikaan aamupäivällä. Ivalossa taas mies autoili humalassa iltapäivällä.

130-vuotias Kotka juhlii kakkukahvein
Kotkan kaupunki täyttää 130 vuotta 16.7. Kaupunki juhlistaa merkkipäivää tarjoamalla asukkaile kakkukahvit Kotkan ja Karhulan toreilla.

Viina ei maistu Päijät-Hämeessä
Väkevien alkoholijuomien kulutus on laskussa Päijät-Hämeessä. Alkon mukaan alkoholijuomien kokonaismyynti on vähentynyt muutamalla prosentilla.
Suomalainen votka jäi ilman tuotesuojaa
Euroopan unioni on hyväksynyt votkan valmistamisen myös muista raaka-aineista kuin viljasta tai perunasta. Tämä on tappio mm. Suomelle, joka olisi halunnut votkalle tarkan tuotesuojan. Jos muita raaka-aineita käytetään, niistä on oltava tarkat merkinnät pullon kyljessä.
Raul Castron vaimo kuoli
Kuuban presidentin Fidel Castron käly ja hänen veljensä, presidentin virkaa toistaiseksi hoitavan Raul Castron vaimo Vilma Espin on kuollut 77 vuoden ikäisenä. Kuuban valtiontelevision mukaan hän menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.