Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Savua tupruttaa kerrostaloasunnon ikkunasta. Ikkunat ovat tummuneet, ja pelastuslaitos suihkuttaa sisään vettä.

Tampereen keskustan kerrostaloasunnon palo saattoi lähteä saunasta – poliisi jatkaa syttymissyyn selvittämistä

Voimakas tulipalo tuhosi kerrostaloasunnon Tampereen keskustassa torstaina aamupäivällä. Tulipalo syttyi Tampellan Esplanadilla sijaitsevan kerrostalon toisen kerroksen huoneistossa.

Yleinen hätänumero 112 Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Asunnossa poltettu irtonainen tavara sai aikaan palohälytyksen Tampereen Hyhkyyn

Kukaan ei loukkaantunut keskiviikkoiltana syttyneessä tulipalossa.

Kuopion oikeus- ja poliisitalo keväällä

Käräjäoikeus vangitsi keski-ikäisen miehen Varkauden asuntopalosta epäiltynä

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tänään keskiviikkona vanginnut miehen todennäköisin syin epäiltynä viikonloppuna tapahtuneesta huoneistopalosta Varkaudessa. Palossa kuoli yksi ihminen.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen logo kuvattuna paloauton kyljessä.

Nokialla syttyi tulipalo rintamamiestalossa – asukas ja koira pelastuivat viime hetkellä

Palo oli havaitsemishetkellä jo levinnyt irtaimistoon sekä rakenteisiin.

Läheltä

Kerrostalohuoneistossa paloi Lahdessa, suuremmilta vahingoilta vältyttiin

Lahden Kaarlonkadulla syttyi tulipalo perjantai-iltana.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen auto.

Rivitalohuoneisto paloi asuinkelvottomaksi Tuupovaaran kirkonkylässä

Naapurit olivat huomanneet torstaina alkuillasta, että Puistolantien neljän huoneiston rivitalon päätyasunnon ilmanvaihdosta tulee savua.

Paloauton kylkiosa, jossa kirkkaankeltaisella kirjoitettu paloauton tunnus PI801.

Uhkaava kerrostalopalo illalla Nokian keskustassa

Nokian Härkitiellä syttyi eilisiltana asuntopalo. Palomestari kiittelee viereisen pizzerian väkeä, jotka antoivat suojan palon alta evakuoiduille asukkaille.

Paloauton varusteita.

Ihminen kuoli tulipalossa Helsingin Meri-Rastilassa

Sammutustyö on ohi ja pelastuslaitos tuulettaa huoneistoa.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen logo auton kyljessä.

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Kontiolahdella

Tulipalon syttyessä kotona oli koululainen.

 Jyväskylän Kangaslammella tulipalosta kärsinyt kerrostalo.

Jyväskylän Kangaslammen kerrostalopalo levisi palokatkojen puutteiden takia – automaattisesti sulkeutuvat ovet olisivat rajanneet savuvahinkoja

Onnettomuustutkintakeskuksen selvitys osoitti puutteita tulipalosta kärsineen kerrostalon palokatkoissa. Vaurioiden korjaaminen vaatii mittavan putki- ja sähköremontin.

Pelastuajoneuvon kyljessä pelastuslaitoksen logo.

Asukkaat pakenivat palavasta kerrostalohuoneistosta Kuopion Pirtissä keskiviikkoaamuna

Palo rajautui asunnon yhteen huoneeseen, mutta koko asunto kärsi savu- ja nokivahinkoja.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo paloautossa.

Kerrostaloasunnon sauna syttyi tuleen Turun Martissa maanantaina

Ensihoito tarkasti yhden henkilön voinnin.

Karttagrafiikkassa näkyy tulipalon paikka Tavastilassa.

Omakotitalo paloi Kotkan Tavastilassa – kaivinkone kutsuttiin apuun sammutus- ja purkutöihin

Talon asukas pääsi pois palavasta rakennuksesta naapureiden avustuksella. Pelastuslaitos ja poliisi tutkivat syttymisyytä.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin auto parkkihallissa takaapäin kuvattuna.

Omakotitalossa raju tulipalo Joensuussa Rasikummuntiellä

Omakotitalo tuhoutui pahoin. Ihmiset ovat turvassa.

Paloautoja Riihimäen pelastusasemalla.

Kerrostalossa pieni huoneistopalo yöllä Riihimäellä – asukas pelastautui ensimmäisen kerroksen parvekkeen kautta

Pelastuslaitoksen päivystäjän mukaan asunnon olohuoneen ikkunaverhot olivat syttyneet palamaan. Poliisi tutkii, mikä verhot sytytti.

Tulipalo kartalla Kouvolassa

Aikuinen ja kolme lasta pelastautuivat palavasta kerrostaloasunnosta Kouvolassa

Tulipalo syttyi kuusikerroksisen kerrostalon ylimmän kerroksen asunnossa Utunmäentiellä.

Läheltä

Yksi ihminen kuoli sunnuntaina Maalahden Petolahdessa sattuneessa tulipalossa

Tulipalo oli syttynyt sunnuntaina aamupäivällä Maalahden Petolahdessa. Talo tuhoutui palossa täysin.

Läheltä

Iso omakotitalo paloi Reisjärvellä – henkilövahingoilta vältyttiin

Talo on ollut varastokäytössä, eikä siellä asunut ketään. Myöskään leviämisvaaraa ei tällä hetkellä ole.

Helsingin pelastuslaitoksen drooni leijuu ilmassa. Sen päälle on kiinnitetty kaksi eteenpäin osoittavaa valoa.

Malmin rivitalon sammuttamisessa auttoi drooni: tässä syyt, miksi lennokki on niin suuri apu

Droonin lämpökamera on osoittautunut hyödyllisiksi apuvälineeksi tulipalojen sammuttamisessa. Sen avulla suunnitellaan sammutus.

Palomiehen varusteet palolaitoksen hallin lattialla valmiina hälytystä varten.

Simossa paloi omakotitalo – poliisi selvittää syttymissyytä

Talossa ei ollut palon syttymishetkellä ketään, joten henkilövahingoilta vältyttiin.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa.

Omakotitalo syttyi aamulla tuleen Kontiolahden Lehmossa

Kaksikerroksinen omakotitalo kärsi savu -ja palovahinkoja. Talo ei ole nyt asumiskunnossa.

Poliisit ajoharjoituksissa Polamkissa.

Haapaveden perjantaisessa rivitalopalossa ei epäillä tahallisuutta

Poliisi on kuitenkin kuulustellut yhtä henkilöä epäiltynä yleisvaaran tuottamuksesta. Kymmenen asunnon rivitalosta lähes puolet tuhoutui perjantaina aamuyöllä tulipalossa.

Läheltä

Kerrostalokaksio tuhoutui tulipalossa Tampereen Annalassa

Palo oli aamulla talon ykköskerroksessa Hikivuorenkadun varrella. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Yleinen hätänumero 112 Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Pyhäjoen talopalo aiheutti isot vahingot ja kaksi henkilöä joutui jatkohoitoon

Tulipalo syttyi maanantai-iltana Yppärissä omakotitalon toisessa kerroksessa. Syttymishetkellä sisällä oli kolme henkilöä, jotka pääsivät ulos talosta, mutta altistuivat savulle.

Läheltä

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Lohjalla

Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Palosta on levinnyt jonkin verran savua ympäristöön.

Qvintuksen perhe istuu olohuoneessa sohvalla.

Salamanisku, tulipalo ja yli vuoden evakko – Qvintuksen perhe pääsi takaisin kotiin etuajassa, jouluvalmisteluissa on nyt erityinen tunnelma

Savonlinnassa puolitoista vuotta sitten juhannuksena riehunut tulipalo vaurioitti eniten talon ylintä kerrosta.

Lapin pelastuslaitoksen pakettiauto ja sammutusauto keulat vastakkain pysäköitynä lumiselle tielle asuinalueella.

Omakotitalo syttyi palamaan Kemissä – ei henkilövahinkoja

Pelastuslaitoksen mukaan talo kärsi palossa merkittäviä vaurioita.

Kainuun pelastuslaitoksen halli lumisessa maisemassa.

Suomussalmella syttyi varhain aamulla tulipalo huoneistossa – kotihoidon mallikas toiminta esti isompien vahinkojen syntymisen

Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan, että tulipalo sai mahdollisesti alkunsa sähkökäyttöisestä lämpöpeitosta. Asunnon asukas kuljetettiin jatkotutkimuksiin savun hengittämisen takia.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo paloautossa.

Kerrostalokaksiossa palo Raision Petäsmäessä – asukas ehti pelastautua asunnosta

Kirjokallionkadulla syttyi torstaina iltapäivällä tulipalo kerrostalon ylimmässä kerroksessa.

Poliisin hihamerkki

Ranuan rivitalopalossa kuoli yksi – poliisi selvittää syttymissyytä

Poliisin mukaan asunnosta löytyi vainaja tapahtumien tutkinnan yhteydessä. Se ei kuitenkaan epäile asiassa rikosta.

Poliisimaijan kylki.

Oulussa ainakin huoneistopalohälytykset työllistivät pelastusviranomaisia – itsenäisyyspäivän juhlinta sujui silti pääosin rauhallisesti

Oulun poliisin mukaan Oulussa oli rauhallista, mielenilmaisutkin sujuivat häiriöttä. Pelastuslaitoksilla oli joitakin tehtäviä ympäri maakuntaa.

Läheltä

Yksi ihminen loukkaantui lievästi omakotipalossa Joutsenossa

Omakotitalo paloi asuinkelvottomaksi yöllä Joutsenon Mantlamäentiellä syttyneessä tulipalossa.

Kerrostalo, jonka ikkuna on mennyt rikki ja edusta rajattu huomionauhalla.

KSML: Jyväskylässä Kauppakadun tulipalossa menehtyi tunnettu ravintolayrittäjä

Kauppakadulla sijaitsevan kerrostalon neljännessä kerroksessa syttyi tulipalo viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Poliisin mukaan palossa kuoli noin 50-vuotias mies.

Kivijalkaan palaneen rintamamiestalon rauniot liekehtivät ja savuavat öisen palon jälkeen

Omakotitalo paloi kivijalkaan Tutjuntiellä Liperissä

Ohikulkija oli nähnyt talosta tulevan liekkejä ja hälyttänyt pelastuslaitoksen noin kello 22.30.

Läheltä

Yksi ihminen loukkaantui hengenvaarallisesti huoneistopalossa Riihimäellä

Asunto tuhoutui liekeissä, mutta palo ei levinnyt muihin asuntoihin. Poliisi tutkii syttymissyytä.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin auto parkkihallissa takaapäin kuvattuna.

Nelihenkinen perhe menetti kotinsa tulipalossa Ilomantsissa: asukkaat pakenivat palavasta hirsitalosta ikkunan kautta

Haukivaarantiellä sijaitseva kaksikerroksinen hirsinen omakotitalo syttyi tuleen tiistaiaamuna. Yksi asukkaista loukkaantui lievästi

Läheltä

Vapaa-ajan asunto tuhoutui tulipalossa Haapajärvellä viime yönä

Kuusaanjärven lähellä Ruhalantiellä sijainneessa yksikerroksisessa rakennuksessa ei ollut palon syttyessä ketään paikalla. Naapuri teki hälytyksen huomattuaan kiinteistön olevan ilmiliekeissä.

Tyhjillään ollut pienkerrostalo paloi raunioiksi Tampereella – Pirkanmaalla poliisi on tutkinut epäilyttävien tulipalojen sarjaa

Tampereen Hippoksenkadulla tyhjillään ollut pienkerrostalo paloi raunioiksi perjantain ja lauantain välisenä yönä.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.

Poliisi epäilee, että Nilsiän rivitalo- ja mökkipalosta epäilty on sytyttänyt paloja myös Rautavaaralla

Useista Nilsiän tulipaloista epäilty mies on vangittu epäiltynä Rautavaaralla keväällä ja alkukesällä tapahtuneista saunan ja seurakunnan varaston paloista.

Palolaitoksen ajoneuvoja pelastusaseman pihalla.

Omakotitalo syttyi palamaan Tervolassa – kärsi vakavia savu- ja vesivaurioita

Talon asukas pääsi omin neuvoin ulos talosta. Hän ei loukkaantunut palossa.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo paloautossa.

Kerrostaloasunnon hellalla roihahti Uudessakaupungissa – talon 18 asukasta odotti palon sammuttamista ulkona

Asunnon hellalla oli palavaa tavaraa, joka syttyi tuleen. Tuli levisi astiakaappeihin. Kaksi miestä pelastautui asunnosta.

Lounais-Suomen poliisin logoteksti lasiovessa.

Paraisten omakotitalon tulipalosta epäillään kahta ihmistä – poliisi sai esitutkinnan valmiiksi

Paraisten Kirjalassa paloi elokuussa omakotitalo. Poliisi alkoi nopeasti epäillä tulipaloa tahallaan sytytetyksi.

Läheltä

Omakotitalossa syttyi tulipalo Varkaudessa – pelastuslaitos pelasti rakennuksessa olleen kissan

Toissalmentiellä Varkaudessa sijaitsevan omakotitalon asukas havaitsi palon ja yritti sammuttaa sitä jauhesammuttimella. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Poliisin logo poliisiauton kyljessä.

Kouvolassa palanut autiotalo sytytettiin tahallaan – poliisi tutkii tulipaloa törkeänä vahingontekona

Keskiviikon vastaisena yönä tyhjillään oleva omakotitalo paloi Kouvolan Tornionmäessä. Poliisi tutkii tapausta törkeänä vahingontekona.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen tunnus paloauton ovessa.

Autiotalo syttyi palamaan Kouvolassa – poliisi kommentoi syttymissyytä myöhemmin

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pelastuslaitos sammutti tulipaloa tyhjässä talossa Utinkadulla. Poliisi kommentoi mahdollista syttymissyytä tarkemmin keskiviikon aikana.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle