Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Punamustan logo ikkunassa.

PunaMusta Media -konserni irtisanoo enintään 43 työntekijää

Lisäksi varaudutaan 30 päivän lomautuksiin ensi kevääseen mennessä. Tiedossa on myös muutoksia palkkaus- ja työaikamalleihin.

Punamustan logo ikkunassa.

Punamusta aloittaa muutosneuvottelut – koskevat myös Forssan Kirjapainon työntekijöitä

Muutosneuvotteluiden piirissä on noin 500 henkilöä kaikista henkilöstöryhmistä.

Läheltä

Painokone syttyi palamaan Tampereella Vehmaisten teollisuusalueella, tuli saatiin aisoihin

Pelastuslaitos lähti liikkeelle isolla joukolla Rasulankadulle. Henkilökunta oli ryhtynyt alkusammutukseen välittömästi tilanteen alettua.

Botnia Printin toimitusjohtaja Hannu Salmi sanomalehtipaperivarastossa.

Paperipula voi iskeä kipeimmin pieniin paikallislehtiin, joilla ei ole varaa karsia sivumäärästä, arvioi kymmeniä lehtiä painava Botnia Print

Jo pandemia aiheutti ongelmia sanomalehtipainojen raaka-aineiden saatavuuteen ja kuljetukseen. Toimitusjohtaja Hannu Salmi peräänkuuluttaa alalle omavaraisuutta, sillä sen tarvitsemista materiaaleista ainoastaan paperia tuotetaan Suomessa, Jämsänkosken tehtaalla.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Savon Paino vaihtaa omistajaa: Sanoma myy sanomalehtipainon Keskisuomalaiselle

Savon Painon 36 työntekijää siirtyivät kaupan mukana Keskisuomalaiselle vanhoina työntekijöinä.

Maria Klemola siirtää paperirullaa.

Suomen kolmanneksi suurin ja maan ainoa vedetön sanomalehtipaino uhmaa digiaikaa – "Kokkolassa painetaan vielä kauan sanomalehtiä"

Botnia Print Kokkolassa kasvattaa asiakkuuksiaan, kun yli sadan lehden joukkoon liittyvät esimerkiksi Ilkka-Pohjalainen ja muita I-Printin lehtiä. Seinäjoella se tarkoittaa sanomalehtipainamisen loppua.

Keijo Hänninen säätää värejä Tuusulan painotalossa 17.9.2019.

Työvoimapula vaivaa, ja eniten tarvittaisiin hoitajia ja lääkäreitä – media- ja painoalalla sen sijaan on ylitarjontaa

Suurinta työvoimapula on edelleen monessa sosiaali- ja terveysalan ammatissa. Ylitarjontaa on puolestaan sihteereistä, vaattureista sekä median, painoalan, taiteen ja kulttuurialan ammattilaisista.

Punamustan logo ikkunassa.

PunaMusta Media -konserni aloittaa yt-neuvottelut

Yt-neuvottelujen piirissä ovat PunaMusta Oy ja Forssan Kirjapaino, mutta ei medialiiketoiminta.

TE-toimisto

Lehtisepät-painotalo sai yt:t päätökseen – 15 ihmisen työt vaakalaudalla

Lehtisepät painaa muun muassa Keskisuomalaista ja Maaseudun tulevaisuutta.

Äänekoski sulkee kaupungintalon ja Painotalon yleisöltä vuoden loppuun koronaepidemian hillitsemiseksi

Äänekoski sulkee kaupungintalon ja kulttuurikeskus Painotalon yleisöltä huomisesta alkaen, henkilöstö siirtyy etätöihin.

Isä ja poika lukevat kirjaa peiton alla taskulampun valossa

Kännykän näytöllä juoksevat kirjaimet ovat jatkumoa leiritulien tarinoille

Äänteet ovat ajan myötä saaneet myös visuaalisen muodon.

Kännykän käyttäjä selailee elokuvia kirjaston uudessa Viddla-palvelussa.

Kirjastojen e-kirjat saivat runsaasti uusia lukijoita koronakeväänä – ryntäys noutopisteille kertoo kuitenkin, että painettua kirjaa on ollut ikävä

Kirjastojen tilat avataan yleisölle tänään maanantaina. Palveluissa on kirjastokohtaisia rajoituksia.

Punamustan logo ikkunassa.

Punamusta Media osti suurkuvatulostukseen erikoistuneen yhtiön

Joensuulaisen Punamusta Median työntekijämäärä on Pixmill Group Oy:n kaupan jälkeen noin 710 ihmistä.

Painotalo Helprintin kyltti Mikkelissä.

Painotalo Helprint on asetettu konkurssiin

Etelä-Savon käräjäoikeus on päättänyt yhtiön konkurssiin asettamisesta.

Anna Kajander istuu kahvilassa.

Tutkija yllättyi, kun ihmiset kertoivat pyytämättä tavasta haistella kirjoja – tuoksu on painetun kirjan merkittäviä ominaisuuksia

Lukuhetkien mieleenpainuvia aistikokemuksia ovat myös sivujen kahina ja kosketus, toteaa väitöskirjatutkija Anna Kajander.

Painotalo Helprintin kyltti Mikkelissä.

Etelä-Savon työllisyystilanne mullistuisi tehdaslakkautusten myötä

Mikkeliläisen Helprintin sulkeminen ja juvalaisen Salicon mahdollinen lakkaaminen vaikuttavat merkittävästi maakunnan työllisyystilanteeseen. 

Paperirullia PunaMustan painon tiloissa.

PunaMusta sai suuren painosopimuksen

Pohjoiskarjalainen painotalo alkaa painaa Yhteishyvä-lehteä, jonka painos on 1,7 miljoonaa kappaletta.

enkelikiiltokuva joulukuusessa

Kiiltokuvat toivat säihkettä lasten elämään pula-ajan jälkeen – nyt kiiltokuvat ovat keräilijöiden aarteita

Kiiltokuvat edustavat klassista kauneutta. Tuore tietokirja kertoo, että kuviin otettiin vaikutteita renessanssiajan maalauksista.

Helprintin varapääluottamusmies Aki Immonen Helprintin portilla.

Maineikkaalla painotalolla karu loppu – Viranomaiset siivoavat ympäristömyrkyt, poliisi tutkii mahdollisia rikoksia: “Tästä jäi paska maku”

Pohjoismaiden suurimpana syväpainona tunnetuksi tulleen Helprintin toiminta ajautui umpikujaan muutamassa kuukaudessa.

Painotalo Helprintin kyltti Mikkelissä.

Viranomainen tyhjensi Mikkelissä Helprintin painotalosta 63 tonnia jätekemikaaleja

ELY-keskus tyhjensi painotalon kemikaaleista, koska yhtiö ei tehnyt aineille mitään annetussa määräajassa.

Iia Meriläinen

Kansainvälisen julistekisan yleisöpalkinto Suomeen – Iia Meriläisen juliste syntyi muutamassa tunnissa

Kouvolalaisen Iia Meriläisen Joutsenjuliste hurmasi yleisön Kreikassa järjestetyssä julistekilpailussa.

Helprint Oy

Keskusrikospoliisi epäilee talousrikoksia Helprintin omistusvaiheissa

Ely-keskus on tehnyt aiemmin tutkintapyynnön kemikaalijätteiden käsittelystä painotalo Helprintin laitosalueella. Nyt keskusrikospoliisi selvittelee Helprintin omistusvaiheita.

Helprint Oy

ELY tehnyt poliisille tutkintapyynnön Helprintin kemikaalisotkusta: "Jätteet on hylätty"

Viranomaiset siivoavat nyt Helprintin vaarallisia kemikaalijätteitä.

Läheltä

Länsi-Savo: Painotalo Helprintin työntekijät keskeyttivät maanantaina työnteon maksamattomien palkkojen takia

Lehden mukaan painotalo aloitti yt-neuvottelut, joista on seuraamassa lomautuksia.

Helprintin painotalo Mikkelissä.

Länsi-Savo: Osalla Helprintin työntekijöistä palkat rästissä toukokuusta saakka

Painotalo Helprintiä haettiin keväällä yrityssaneeraukseen.

Leevi Lehto

Kirjailija ja kustantaja Leevi Lehto on kuollut

Leevi Lehto menehtyi harvinaiseen sairauteen 68-vuotiaana.

Helprint

Länsi-Savo: Painotalo Helprintin henkilöstö marssi ulos palkkarästien takia

Pohjoismaiden suurin syväpainotalo Helprint työllistää Mikkelissä 110 työntekijää.

Helprint

Painotalo Helprintiä haetaan konkurssiin

Suuriin painosmääriin erikoistunut Helprint työllistää Mikkelissä 110 ihmistä.

Helprint

Hämeen Sanomat: Mikkeliläinen painotalo Helprint hakee yrityssaneeraukseen

Lehden mukaan yhtiö jätti torstaina saneeraushakemuksen Pohjois-Savon käräjäoikeuteen.

Näkymä kirjapainokoneeseen.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino muuttuu PunaMusta Mediaksi

Konsernin uusi nimi otetaan virallisesti käyttöön huhti-toukokuun vaihteessa.

Karjalainen, Punamusta

PunaMusta jatkaa kotimaan valloitusta

PunaMusta on ostanut digitaalisiin painotuotteisiin erikoistuneen Satavisionin print-liiketoiminnan.

Tim Berners-Lee www:n 30-vuotisjuhlallisuuksissa CERN:ssa 12. maaliskuuta.

Nämä kolme asiaa ovat internetissä pielessä – WWW:n isä ehdottaa "verkko-oikeuksien" julistusta

Toinen puoli maailmaa on verkossa, toinen puoli ei. Ja ero näiden kahden välillä kasvaa, kirjoittaa Tim Berners-Lee.

Kirjapainotalo

Nuoret saavat vihdoin kahvilansa – Kouvolan uusi nuorisotalo avaa ovensa hiihtolomalla

Kirjapainotalo Kouvolan keskustassa on remontoitu nuorten palveluja varten.

Juhani Seppälä

Joka päivä kuusi yritystä ajautuu Suomessa konkurssiin: ”Miksi minulle kävi näin, vaikka muut pärjäävät?”

Suomessa pantiin viime vuonna vireille lähes 17 prosenttia enemmän konkursseja kuin vuotta aiemmin.

Pohjois-Karjalan Kirjapainon pääovi.

Forssan Kirjapainon tuotanto saa jatkua pörssiyhtiön vedossakin vahvana

Uusi omistaja Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy löysi kustannussäästöt muun muassa päällekkäisten toimien karsinnasta konserninsa sisällä.

Forssan Kirjapainossa alkavat yt-neuvottelut

Neuvottelut koskevat koko Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernin painotoimialan yhtiöitä, joista Forssan Kirjapaino on yksi.

Pohjois-Karjalan Kirjapainon pääovi.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino aloittaa yt-neuvottelut

Painotoimialan yhtiöiden yt-neuvotteluissa haetaan noin kolmen miljoonan euron säästöjä, mikä vastaa 50 ihmisen vähennystä.

Pohjois-Karjalan Kirjapainon pääovi.

Forssan Kirjapaino saa uuden omistajan Joensuusta

Pohjois-Karjalan Kirjapaino on ostanut koko Forssan Kirjapainon osakekannan. Ostaja lupaa töiden jatkuvan Forssassa.

Pohjois-Karjalan Kirjapainon pääovi.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino kävi jälleen ostoksilla

Joensuulaiskonserni on ostanut Forssan Kirjapaino Oy:n.

Taollisuusliiton logo talon seinässä

Teollisuusliitto ja Pro päättivät vastatoimista irtisanomissuojan heikennystä vastaan: Aloittavat ensi maanantaina ylityökiellon

Kyseessä ovat ensimmäiset konkreettiset vastatoimet hallituksen kaavailemalle irtisanomissuojan heikennykselle.

PunaMustan painokone Joensuussa

Pohjois-Karjalan kirjapaino osti helsinkiläisyrityksen

Kirjapaino haluaa kaupalla vahvistaa taittopalveluitaan ja saada jalansijaa pääkaupunkiseudulta.

Kaikki Suomessa julkaistut e-kirjat eivät päädy kirjastoon.

Sähköiset kirjat kasvavat pokkareiden kustannuksella – "Se on harmi, koska formaatti on älyttömän kätevä" sanoo kustantaja

Kustantajien taskukirjojen myynti on laskenut usean vuoden ajan. Sähköisten julkaisujen osuus on muutamassa vuodessa liki kaksinkertaistunut. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Kaikki Suomessa julkaistut e-kirjat eivät päädy kirjastoon.

Paperin kysyntä laskee, silti Anjalan tehdas iskee tuotantoennätyksiä: kirjapaperilla menee hyvin

Paperin valmistajan kannalta sähköiset kirjat vaanivat vielä turvallisen matkan päässä.

Kirjapino.

Moni ostaa taas lahjaksi kirjan – tiedätkö tarkistamatta, mikä ero on nidotulla ja sidotulla?

Joulun alla kirjakauppa-ala tekee valtaosan vuoden tuloksesta. Kirjoja ostetaan paljon lahjoiksi, ja silloin valitaan sidottu. Se kun on useimmiten kovakantinen.

Kuvassa Pietarsaaren Sanomat ja Keski-Pohjanmaa-lehti

Keski-Pohjanmaan Kirjapaino irtisanoo 14, valtaosa lähtijöistä on toimittajia

Irtisanomiset toteutetaan vapaaehtoisten tukipakettien kautta.

Palkittu Jääkide-postimerkki

Iisalmelaiskuvaajan jääkidekuvasta tehty postimerkki maailman toiseksi paras

Pekka Honkakosken ottamaan erikoiseen jääkidekuvaan perustuva postimerkki vakuutti kansainvälisen raadin.

Kuvassa Pietarsaaren Sanomat ja Keski-Pohjanmaa-lehti

Keski-Pohjanmaan Kirjapaino aloittaa yt-neuvottelut – yhdeksän työpaikkaa uhattuna

Kirjapainon pitää säästää vuodessa puoli miljoonaa euroa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle