Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Touhula-päiväkoti Joensuun Marjalassa muuttuu Pilke-päiväkodiksi – lapsen päiväkotipaikkaa on haettava uudelleen

Muut Touhula-päiväkodit Joensuussa ja Kontiolahdella jatkavat toimintaansa normaalisti.

Kolarin kirkonkylälle kaavaillaan uutta koulukeskusta

Kunnan mukaan nykyisten tilojen peruskorjaus tulisi yhtä kalliiksi kuin uuden rakentaminen.

Yli sata lasta jäi ilman päiväkotia, kun ison ketjun mielestä toiminta kunnassa muuttui mahdottomaksi – tällaiseen pitäisi varautua muuallakin

Touhula vastasi isosta osasta Limingan päivähoitoa. Tällaiseen keskittymiseen liittyy riskinsä, jotka nyt toteutuivat.

Rovaniemi aikoo palkata 14 varhaiskasvatuksen opettajaa

Tarjolla on sekä vakituisia paikkoja että määräaikaisia työsuhteita.

Savonlinna peruu varhaiskasvatuksen henkilöstön lomautukset

Henkilöstöä olisi lomautettu toukokuun viimeiseltä viikolta alkaen.

Rovaniemen kaupunki peruu varhaiskasvatushenkilöstön lomautukset

Palvelujen käyttö on nousemassa noin 70–80 prosenttiin normaalista, joten henkilöstön lomautuksille ei ole tarvetta.

Sadat lapset palaavat päivähoitoon ja esiopetukseen

Koronakevään aikana Joensuussa oli enimmillään kotona 80 prosenttia päivähoitolapsista.

Kriittisillä aloilla työskentelevien lapsille kesäkerho Kokkolassa

Kerho on suunnattu ykkös-, kakkos- ja kolmosluokkalaisille.

Salo miettii Kaivolan päiväkodin esiopetustiloja – vaihtoehtoina korjaus tai muutto

Vanhemmille järjestetään etä-kuulemistilaisuus.

Mitä tapahtuu, kun myös päivähoidon suositukset puretaan? Jos suurin osa lapsista palaa hoitoon, turvavälejä ei voida taata

Joensuun kaupungin palvelujohtaja: Jos lasten osallistumisaste nousee 40 prosenttiin, rajoituksia ei voida noudattaa.

Espoossa halutaan 5-vuotiaiden maksuton varhaiskasvatus kaikkiin päiväkoteihin

Viime vuonna alkaneessa kokeilussa on ollut tähän mennessä mukana lähinnä yksityisen puolen päiväkoteja.

Jyväskylässä eskarilaisten perheille jaetaan ruokakassit

Pakkauksissa on erilaisia elintarvikkeita, kuten vihanneksia, juustoa ja kaurahiutaleita.

Tanska avaa koulut ja päiväkodit, vaikka kymmenet tuhannet vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta

Osa vanhemmista pitää rajoitusten purkua ennenaikaisena. Jo 40 tuhatta ihmistä on liittynyt koulujen avaamista vastustavaan Facebook-ryhmään.

Iisalmi hyvittää varhaiskasvatuksen maksuja poikkeusolojen takia

Iisalmessa varhaiskasvatuksesta on jäänyt koronarajoitusten takia pois noin 900 lasta.

Lähiopetuksessa on Seinäjoella nyt parisataa koululaista, eskarilaisia saman verran

Hallituksen linjaus lähiopetuksesta kasvatti oppilaiden määrää 59 lapsella. Perusopetuksen mukaan lisäys ei ole kokonaisuuden kannalta suuri.

Kaikki eskarilaiset ja 1.–3.-luokkien oppilaat pääsevät takaisin lähiopetukseen myös Tampereella – hallitus suosittelee edelleen etäopetusta

Hallitus poisti ehdon kriittisillä aloilla työskentelevistä vanhemmista lähiopetuksen rajoituksena.

Varhaiskasvatuksen maksuista saa hyvitystä Kuopiossa

Asiakasmaksuja ei peritä, jos lapsi on yhtäjaksoisesti poissa ensi maanantaista huhtikuun puoleen väliin saakka.

Kuka tekee töitä kriittisessä asemassa? Kokkola odottaa tarkempaa määritelmää pohtiessaan, miten pienimpien koululaisten opetus järjestetään

Kokkolan kaupunki jatkoi myöhään maanantai-iltana käytännön ratkaisujen pohtimista hallituksen linjattua poikkeusolot.

Raahe sulkee koulunsa ja päiväkotinsa ja ohjeistaa yli 70-vuotiaita jäämään vapaaehtoiseen kotikaranteeniin

Päiväkodit ja koulut suljetaan vaiheittai tiistaina ja keskiviikkona ja pidetään suljettuina ainakin 29.3. saakka.

Janakkalassa isoimmat oppilaat siirtyvät etäopetukseen

Neljäsluokkalaisista eteenpäin koulua käydään etänä Janakkalassa huomisesta alkaen parin viikon ajan.

Koulutyö jatkuu maanantaina normaalisti Kalajoella

Vuorenkallion alakoulu suljettiin varotoimena viime viikolla perjantaina.

Lyömistä, haukkumista ja syrjimistä – kiusaaminen päiväkodissa on lailla kiellettyä, mutta monen vanhemman mielestä se ei auta

Opetusministeriön mukaan kunnissa on tehty lain voimaantulon jälkeen ainakin enemmän suunnitelmia kiusaamisen ehkäisyyn.

Lähes 18 000 viisivuotiaalle tarjotaan ilmaista varhaiskasvatusta ensi syksynä – kokeiluun osallistuu ennätysmäärä kuntia

Hallitus aikoo pilotoida 2-vuotista esiopetusta vuoden 2021 heinäkuussa päättyvän kokeilun jälkeen.

Kouvolassa aletaan järjestää avointa varhaiskasvatusta kirjastossa – varhaiskasvatusyksikön johtaja: ''Menemme sinne, missä perheet jo ovat''

Tarkoituksena on, että toiminnan sisältöä suunnitellaan yhdessä siihen osallistuvien perheiden kanssa.

Kyläkoulujen esiopetusta vahvistetaan Lopella

Lopen kunnanvaltuusto päätti lisätä opetusresursseja Pilpalan ja Länsi-Lopen koulujen esiopetukseen.

Sievi pohtii kouluverkkonsa tulevaisuutta – alakouluista tehtiin säästöselvitys

Suurimmat säästöt saataisiin kolmen alakoulun mallissa, jolloin peruskoulujen määrä puolittuisi Sievissä.

Savonlinnassa vanhempainyhdistys keräsi 1 800 nimeä Nätkin koulun nopeaa rakentamista toivovaan adressiin

Nätkin uuden alakoulun rakentamispäätöksestä tehty valitus hylättiin Itä-Suomen hallinto-oikeudessa.

Kajaanissa on kova tarve varhaiskasvatuspsykologeille – Koulupsykologi: "Mennään säästöliekillä, jos silläkään"

Psykologeja oli tarkoitus videä päiväkoteihin viime keväänä, mutta kokeilu kaatui heti alkuunsa.

Turengin ja Tervakosken koulukeskukset pienenevät alkuperäisistä suunnitelmista Janakkalassa

Samalla keskuksille lasketaan alkuperäistä pienempiä kustannusarvioita.

Tervolassa tarvitaan lisää hoitopaikkoja lapsille

Lapinniemen päiväkotiin perustetaan kolmas osasto ensi elokuusta alkaen.

5-vuotiaiden maksuton varhaiskasvatus laajenemassa uusiin kuntiin

Ministeriö on päättänyt tarjota mukaan lähteville kokeilukunnille aiempaa suurempaa valtionosuutta.

Päijät-Hämeeseen tarvitaan vuonna 2030 yli 450 opettajaa vähemmän kuin nyt

OAJ:n puheenjohtaja Heli Pohjosen mukaan sopeuttamistarvetta tulee olemaan, mutta lapsimäärän lasku voi myös mahdollistaa pienemmät ryhmäkoot.

Karsikon uuden koulun koko pienenemässä

Lautakunnalle esitetään Karsikon uudesta alakoulusta 450 oppilaan koulua päätetyn 640 sijaan.

Esikouluihin ilmoittaudutaan Joensuussa tammikuussa

Vuorossa ovat vuonna 2014 syntyneet lapset, jotka menevät esikouluun ensi syksynä.

Napapiirin monitoimitalon valmistuminen viivästyy vuodella

Suunnittelun hankintaan liittyvä kilpailutus on keskeytetty, sillä ensin halutaan tutkia lisää Nivavaaran alakoulun korjaustarvetta.

Herajoella palaneen koulun remontti viivästyy – rakennuksessa edelleen savun hajua

Korjaustöiden viivästymisen vuoksi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmät jatkavat väistötiloissa kevään 2020 ajan.

Kaikki lapset saavat taas oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen – valtio korvaa kulut kunnille

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palautuksesta.

Government considers extending pre-school education to 5-year-olds

A pilot scheme will weigh the effect of an extra preschool year on learning and gender equality.

Hallitus käynnistää kokeilun: lasten esiopetus voi laajentua 5-vuotiaisiin – vuoden pidempi eskari huolestuttaa osaa lapsiperheistä

Ylen kyselyssä kävi ilmi, että 6-vuotiaiden velvoittava esiopetus on osoittautunut hankalaksi erityisesti vuorotyötä tekeville ja yksinhuoltajille.

Paltamo poistaa varhaiskasvatusmaksut – "Haluamme olla aidosti lapsiystävällinen kunta"

Maksuton varhaiskasvatus voi säästää lapsiperheeltä tuhansia euroja vuodessa.

Puumalan kunta tarjoaa ilmaiset varhaiskasvatuksen palvelut kuntalaisilleen

Varhaiskasvatus muuttuu maksuttomaksi ensi vuoden alusta.

Poliisilla on epäilty törkyviestien lähettäjä: Useiden koulujen alakouluikäisille lähti viestejä

Lempäälän koulujen viidesluokkalaisille tytöille on Whatsappin kautta lähetelty sekä kuvallisia että kirjoitettuja, seksuaalissävytteisiä viestejä. 

Haminassa saattaa alkaa metsäeskari ensi syksynä – kaupunki selvittää vanhempien kiinnostusta

Kaupunki haluaa lisätä luonnossa liikkumista päiväkodeissa ja esikouluissa.

Toivalan Pyöreälahteen avataan yksityinen päiväkoti

Hirsirakenteinen päiväkoti aloittaa toimintansa tammikuussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle