Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Munchenin lentokenttä lumisateessa joulukuussa 2022.

Suomalaisia jumissa Münchenin lumikaaoksessa – suomalaisopiskelija: ”En ole nukkunut 30 tuntiin”

Saksan toiseksi suurimman lentoaseman lentoliikenne keskeytettiin sankan lumipyryn vuoksi.

Käytöstä poistettu lähijuna Hyvinkään varikolla.

Seinäjoki on käynyt keskusteluja lähijunaliikenteestä – kiinnostusta on, mutta aktiivisesti asiaa ei edistetä

Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä näkee melko epätodennäköisenä, että lähijunaliikenne alkaisi parin vuoden kuluttua. Erityisesti kustannukset askarruttavat.

Tornion vanha rautatieasemarakennus talvella. Katolla on lunta. Punatiilisen rakennuksen edessä pakettiauto ja kaksi henkilöautoa.

Lapissa ei uskota kuntien rahojen riittävän lähijunaliikenteen rahoittamiseen

Suomen Lähijunat Oy suunnittelee junien joukkoliikennettä. Yksi reittivaihtoehto on Oulun kautta kulkeva Tornion ja Raahen välinen junaliikenne

Raiteiltaan suistunut veturi Tampereella.

Kiskoilta suistunut veturi haittaa Tampereen kautta kulkevaa perjantain junaliikennettä

Tampereelta pohjoisen suuntaan on käytössä vain yksi pääraide. Häiriöstä aiheutuu rataliikennekeskuksen arvion mukaan noin 5–15 minuutin myöhästymisiä sekä raidemuutoksia Tampereen asemalla.

Lähijunan "Ei lipunmyyntiä" - kyltti.

Voiko lähijunaliikenne toimia ilman julkista tukea? Traficom ja rautateille tuleva uusi yritys täysin eri linjoilla

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan lähijunaliikenne ei kannata pelkillä lipputuloilla, vaan tulee tarvitsemaan julkista tukea. Suomen Lähijunat on toista mieltä.

Oriveden 140-vuotias juna-asema. Kuvassa ruskea-beige puutalo, jossa isot ikkunat. Ympärillä on paljon lunta. Kuvauspäivä 30.11.2023.

Suomen Lähijunat osti VR:ltä vanhoja junia – nyt ne laitetaan remonttiin ja lopputulos voidaan nähdä Orivedellä jo 2025

Myös Pirkanmaalla on potentiaalisia reittejä Suomen Lähijunien liikenteelle. Orivedelle yksityinen operaattori toisi kaupunginjohtajan mukaan mielenkiintoisen lisän.

Haukivuoren aluejohtokunnan puheenjohtaja Leo Laukkanen Haukivuori-kyltin edustalla.

VR:n kilpailijayhtiö suunnittelee uusien junareittien ja vanhojen asemien avaamista – Haukivuoren asema saamassa uuden mahdollisuuden?

Jos Suomen Lähijunat Oy:n suunnitelmat toteutuvat, Punkaharjulta pääsee rengasrataa pitkin Rantasalmen ja Pieksämäen kautta Jyväskylään ja Tampereelle.

A decommissioned VR commuter train in the snow, door open.

VR saa vihdoin kilpailijan kaupunkien lähiliikenteeseen koko Suomessa: katso täältä, missä uudet junat kulkisivat

VR on myynyt Suomen Lähijunat Oy:lle 11 lähijunaa ja yritys suunnittelee liikenteen aloittamista jo vuonna 2025. Suunnitelmat ulottuvat lähes koko maahan.

Joukko ihmisiä seisoo lumisella juna-aseman laiturilla. Viereisellä raiteella on pysähtynyt juna.

Yle Murmanskissa: Poliisi keräsi tulijoita Moskovan-junalta

Venäjän kautta Suomeen yrittäneet rajanylittäjät ovat tulleet Raja-Joosepin raja-asemalle juuri Murmanskin kautta.

Matkustajajuna Turun rautatieasemalla.

Aamujuna Turusta oli yli viisi tuntia matkalla – viivästykset rantaradalla jatkuvat pitkälle iltaan

Helsingin ja Turun välinen kaukojunaliikenne palaa illan aikana aikataulun mukaiseksi varhain aamulla alkaneen ratajärjestelmävian jäljiltä.

Lähijuna.

HSL havittelee Järvenpäätä jäsenekseen lupaamalla parempia junayhteyksiä

Järvenpää päätti HSL:ään liittymisestä jo vuonna 2019, mutta päätti lykätä päätöstä muun muassa koronapandemiaan vedoten.

Linja-auto Tampereen keskustassa.

JHL:n työtaistelu pysäyttää Tampereen joukkoliikenteen vuorokaudeksi

Lakko laajeni koskemaan Tampereen ratikan ja Tampereen kaupunkiliikenteen lisäksi yksityisiä liikennöitsijöitä.

Valko-liila lähijuna pysähtyneenä laiturille. Kyljessä HSL/HRT logo.

Kirkkonummen ja Karjaan välillä oleva ratajärjestelmävika korjattu – liikenne palautuu normaaliksi illan aikana

Aamun ratajärjestelmävika on saatu korjattua. Liikenteen palautumisessa normaaliksi kestää kuitenkin vielä.

Havainnekuva Turun raitiotiehankkeesta Herttuankulman asuinalueen kohdalla.

Kolme ryhmittymää etenee Turun raitiotien kilpailutuksessa

Turussa Satama–Varissuo-raitiotie siirtyi lokakuun alussa toteutussuunnitteluvaiheeseen. Samalla raitiotiehankkeen taustayhtiö etenee allianssihankkeen kanssa.

Hangon ratapiha.

Helsingistä pääsee vuodenvaihteen tienoilla suoraan junalla Hankoon – Hangon ja Karjaan välinen sähköistysurakka valmis

Rataosuuden odotetaan saavan Traficomilta käyttöluvan vuoden loppuun mennessä.

Linja-auto sisältä, tyhjiä penkkejä.

Porin ja Lavian välinen bussilinja säilyy sittenkin – ainakin toistaiseksi

Virkamiesten esitys bussilinjan lakkauttamisesta ei mennyt läpi Porin joukkoliikennejaostossa.

Skylten ovanför Östra Centrums metrostation

Metroliikennettä pyritään sujuvoittamaan uudenlaisilla opasteilla

Opasteet ohjeistavat metroon nousevia päästämään ensin sieltä poistuvat ulos. Kokeilu koskee kolmea metroasemaa.

Ihmisiä istumassa bussin sisällä sadesäällä.

Föli haluaa lisätä satunnaisesti matkustavien osuutta – eniten joukkoliikennettä hyödyntävät nuoret

Tällä hetkellä Föliin kuuluvat Turku, Kaarina, Raisio, Lieto, Naantali ja Rusko. Tutkimuksen mukaan alueen asukkaista 60 prosenttia käyttää bussia satunnaisesti.

Finnlinesin Finnsirius-alus Naantalin satamassa.

Finnlinesin tulos heikkeni, mutta matkustajamäärissä hyvää kehitystä

Konsernin uusi alus, Finnsirius, aloitti liikennöinin Naantalin ja Kapellskärin välillä. Myös toinen vastaava alus on tulossa reitille.

Lähes tyhjä raitiovaunu Tampereella.

Tästä syystä suomalaisissa ratikoissa ei ole roskiksia – ”Pysäkeillä tila ei rajoita kokoa ja määrää”

Ratikan roskat laitetaan pysäkkipönttöihin niin pääkaupunkiseudulla kuin Tampereellakin. Matkustajat sanovat, että roskapönttö voisi olla tarpeellinen lisä, josta saisi helposti visuaalisenkin.

Minna Sirkiä tulee lähijunasta pyörän kanssa asemalaiturille.

Kanta-Hämeessä on ensimmäistä kertaa selvitetty maakunnan kestävän liikkumisen matkaketjut

Kestävästä matkaketjusta puhutaan, kun pääkulkumuotona on joukkoliikenne, kuten juna tai linja-auto. Matkaketjuja kertyi 70.

Linja-auto Tampereen keskustassa.

Häiriköt heittelivät lunta, vapettivat ja uhkailivat bussissa – kuljettaja ei huomannut tilannetta

Ainakin kaksi matkustajaa on tehnyt joukkoliikenneyhtiö Nysselle selvityspyynnön kuljettajan toiminnasta häiriköintitapauksessa.

En polisbil står parkerad på en stenlagd innergård vid ett hus med glasväggar. Ovanför ingången står Turun oikeustalo Åbo rättscenter.

Raision bussiuhkauksesta epäilty vangittu – epäillään panttivangin ottamisesta ja laittomasta uhkauksesta

Linja-auton matkustaja uhkasi suullisesti ja käsikranaatin näköisen esineen kanssa muiden matkustajien henkeä Raisiossa viime lauantaina. Poliisi otti epäilyn kiinni tuoreeltaan.

Lippuautomaatti juna-asemalla.

Nyt se on varmaa: matkalippujen hinnat laskevat Helsingin seudulla

Ensi vuoden alusta kertaliput sekä kahden vyöhykkeen kausiliput muuttuvat edullisemmiksi.

linja-auto seisake, useampi linja-auto

Paikallisliikenteen kustannukset kallistuivat Oulussa useasta eri syystä

Oulun joukkoliikenteen kustannukset nousevat tänä vuonna yli 4 miljoonaa euroa budjetoitua suuremmiksi.

Puutavaraa junan kyydissä

Uutinen mäkeen hyytyneestä junasta huvitti alavalla Pohjanmaalla – VR: ”Ilmeisesti rataverkossa on jonkin verran mäkeä pohjalaisalueillakin”

VR:n viestinnästä kerrotaan, että pakkaskelillä kisko on tavallista liukkaampi, jolloin raskas tavarajuna saattaa hyytyä mäkeen.

Kajaanin lentokenttä 29.12.2022. Matkustajat nousevat Finnairin potkurikoneeseen.

Kajaanin lentojen kilpailutus alkoi – aikatauluihin pieniä muutoksia ensi toukokuusta alkaen

Viiden maakuntakentän lentoliikenteen nykyinen tukikausi päättyy huhtikuun lopussa. Tarjouskilpailussa lentoja hankitaan kahdeksi seuraavaksi vuodeksi.

Lippuautomaatti juna-asemalla.

Joukkoliikenteen lippujen hinnat halpenevat vuoden alusta – HSL houkuttelee alennuksilla matkustajia

Pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen matkustajamäärät eivät ole palanneet koronapandemiaa edeltäneelle tasolle.

Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman terminaali.

Suorat yhteydet palaamassa Kruunupyyn ja Helsingin välille – samalla lentojen määrä laskee

Valtion tukemat maakuntalennot jatkuvat ensi huhtikuusta kaksi vuotta eteenpäin. Lentohalliyhtiön mukaan tarjonta paranee, vaikka lentojen määrä vähenee.

Rautatien kiskon pinnasta kuvattu näkymä junanradalle, radan yläpuolella sähköjunien kulkujohtimia.

Junat Tampereelta kulkevat myöhässä, tilanne palaamassa normaaliksi

Onnettomuus junaraiteilla tapahtui aamukuuden aikaan. Selvittelyn ajaksi pelastuslaitos joutui sulkemaan molemmat raiteet yli tunniksi.

VR:n vihreä-valkoinen kiskobussi seisoo radalla

Savonlinnan kaupunki haluaa lisävaunun Savonlinnan ja Parikkalan väliseen junaliikenteeseen

Kaupungin mukaan matkustajamäärä reitillä on kasvanut ja junaliikenteen kapasiteetti on jäänyt pieneksi. Yhteysväliä liikennöidään yhden vaunun kiskobusseilla.

Kuvassa bussi, joka odottaa bussipysäkillä

Sotkamon vanha paikallisbussi ilahduttaa etelässä, Heidi Moilanen on bongannut Sotkatin jo monta kertaa

Entinen Sotkatti ajelee Sotkamon väreissä Etelä-Suomessa. Kunnalle ilmainen näkyvyys maistuu.

Hangon rautatieasema, joka on remontoitu asuinkäyttöön.

Yksi ei joudu enää bussimatkoille, toinen uskalsi ostaa kodin, kolmas pohtii paluumuuttoa – tätä uusi junayhteys Hankoon merkitsee

Tähän saakka junaa Hankoon on täytynyt vaihtaa Karjaalla, ja viimeiset pari vuotta Karjaan ja Hangon väliä on liikennöity busseilla.

Pieksämäen uuden asematunnelin sisäänkäynti.

Pieksämäen juna-aseman matkustajalaitureita korotetaan – helpottaa esteetöntä liikkumista

Uusittavat laiturit nousevat noin 30 senttiä aiempaa ylemmäs. Laituritäyttöihin käytetään kierrätyslasista Suomessa valmistettavaa vaahtolasimursketta.

Kaksikerroksinen pendoliino -vaunu ja Tampere -kyltti Tampereen rautatieasemalla.

Vaunujen lisääminen ruuhkaisiin aamujuniin ei ole yksinkertaista – kysyimme, miksi

VR:n mukaan vaunujen lisääminen Tampereella usein täyttyvään vuoroon voisi johtaa ruuhkaan jossakin muualla. Uusia vaunuja VR ei aio yksittäisten loppuunmyytyjen vuorojen takia hankkia.

Kuvassa on matkustajia Finnairin lennolla AY 435 Helsingistä Ouluun syyskuun alussa.

Kun asiakas häiriköi lentokoneessa, yksi syy on ylitse muiden – ilmoitukset sikailevista matkustajista lisääntyneet

Lentomatkustajien häiriökäyttäytymisestä tehtyjen ilmoitusten määrä on jopa kaksinkertaistunut viime vuosina. Huono käytös on turvallisuusriski ja vaikuttaa myös laajemmin lentoliikenteeseen.

Juna ohittaa juna-aseman.

Matkustajia kehotettiin pitämään kiinni, koska juna saattaisi äkillisesti pysähtyä – syynä ratahäiriö Helsingissä

Helsingin rautatieliikenteessä oli keskiviikkona turvalaitevika, joka saattoi aiheuttaa lähijunan äkillistä pysähtymistä. Matkustajille viivettä aiheutui noin parin minuutin verran.

Tampereen rautatieasema ilmakuvassa, laitureissa taajamajuna, Pendolino ja IC-juna.

Näihin juniin on enemmän tulijoita kuin lippuja – VR kertoo, ettei se voi tehdä mitään

VR ei ole lisäämässä suositulle Tampere–Helsinki-välille vuoroja, sillä nykyistä enempää junia ei ruuhka-aikaan radalle mahdu. Lentorata ja Tampereen suuri ratapihahanke olisivat iso apu.

Linja-autoja bussipysäkillä.

Miten Suomessa pääsee paikkakunnalta toiselle bussilla? Yle kerää kokemuksia

Haluaisitko kulkea töihin tai kouluun bussilla, mutta vuoroja ei ole? Vai onko bussi aina täysi? Yle tekee juttua bussiliikenneverkon toimivuudesta Suomessa.

Näsisaari, jossa näkyy kaksi työkonetta ja yksi henkilöauto.

Tältä näyttää 800 metriä pitkä tekosaari keskellä kaupunkia

Näsisaaren painopenkerettä puretaan tulevan ratikkaradan tieltä Tampereella. Rekkaralli ei heti lopu, sillä penkereestä kertyy yhteensä 6 000 kuormallista louhetta.

Havainnekuva Turun raitiotiestä Uudenmaankadun varrelta.

Turun raitiotie otti harppauksen eteenpäin: seuraavaksi suunnitellaan toteutus

Kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan, että yleissuunnitelma Satama–Varissuo-välillä hyväksytään toteutussuunnittelun pohjaksi.

Raide-Jokerin raiteet.

Naantali havittelee yhä henkilöjunaliikennettä – ratapihan uudistaminen maksaisi 10 miljoonaa euroa

Ratasuunnitelman tavoitteena on henkilöjunaliikenteen mahdollistaminen Naantaliin ja tavaraliikenteen turvaaminen.

En skylt som pekar mot Stensvik och en metro som susar förbi.

Salamanisku sotki metroliikennettä Helsingissä – liikennöinti poikki Kulosaaren ja Siilitien välillä

Metrot eivät liikennöineen Kulosaaren ja Siilitien metroasemien välillä. Muut metrot olivat myöhässä noin kymmenen minuuttia, osa seisoo paikallaan.

Pohjolan Matkan ajojärjestelijä Eija Kangas  seisoo bussin vierellä.

Kokkolassa pääsee perjantaina Byssen kyytiin ilmaiseksi Autottoman päivän kunniaksi

Kokkolan kaupunkiliikenteen linja-autoihin voi nousta kaikilta pysäkeiltä perjantaina ilmaiseksi

Vaasan paikallisliikenne Liftin bussi lähestyy Palosaaren torin pysäkkiä sateisena päivänä.

Liftillä pääsee tänään ilmaiseksi Vaasassa – perjantaina 22.9. vietetään auton vapaapäivää

Ilmaisilla bussikyydeillä Vaasan kaupunki haluaa kannustaa kestävään liikkumiseen ja käyttämään paikallisbusseja pienellä kynnyksellä.

Lentoaseman sisäänkäynti ja suojatie.

HS: Maakuntalennot saavat jatkoa

Helsingin Sanomien mukaan hallituksessa on päästy sopuun ostoliikenteen jatkumisesta maakuntakentiltä.

Turun päärautatieasema aurinkoisena kesäaamuna.

VR saanut ”alustavia yhteydenottoja” Turun juna-asemien myynnistä

Rautatieoperaattori ilmoitti keväällä aikomuksestaan myydä 25 matkustaja-asemaa Suomessa. Listalla olivat myös Turun päärautatieasema ja Kupittaan asema.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle