Uusimmat artikkelit
Uutuusnäytelmän hahmo on niin pieni, että se näkyy vain mikroskoopilla – näin sujuu näyttelijän ja minipartikkelin yhteistyö
Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa nähtävä, Trial & Theatre -ryhmän Nano Steps -esitys kertoo fyysikon ja mikroskooppisen pienten hiukkasten kohtaamisesta. Kyseessä on erilainen nukketeatterikokemus.

Nobel-raati palkitsi Einsteinin venkoillen ja viivytellen – sata vuotta myöhemmin hänen teorioistaan versoo yhä uusia Nobeleita
Albert Einstein ei ole yksi niistä neljästä tieteentekijästä, jotka ovat saaneet Nobel-palkinnon kahdesti, mutta epäsuorasti hänen palkintosaldonsa on aivan omaa luokkaansa. Viime vuonna tili karttui mustien aukkojen tutkimuksista myönnetyllä palkinnolla.

Oudosti vaappuvat myonit uhkaavat standardimallin 50 vuoden voittokulkua – sekoittaako tieteelle tuntematon hiukkanen hiukkasfysiikan lait?
Seuraavaksi pitää varmistaa, että mittaukset pitävät paikkansa. Sitten teoreetikot pääsevät pähkinän kimppuun.

Nobel-palkitulla Roger Penrosella on huimia ajatuksia sinunkin aivoistasi – raksuttaako päässäsi kvanttitietokone älyä ja luovuutta?
Matemaatikkojen kovimpaan kärkeen vuosikymmeniä kuuluneen Penrosen mukaan tekoäly ei voi koskaan päihittää ihmisaivoja, koska parhaaltakin koneelta puuttuu luovuus.

Finland invests €20m in country's first quantum computer
The computational power of the supercomputer could be useful in the development of a coronavirus vaccine.

"Mahdottoman mahdolliseksi tekevä laite" – Näin VTT:n johtaja kuvailee Suomeen tulevaa kvanttitietokonetta
Esimerkiksi koronavirusrokotteen kehitystyössä kvanttitietokoneen tarjoama laskentateho voisi olla avuksi.

Suomalainen keksintö voi tehdä kvanttikoneista tarkempia – kvanttiherruus julistettiin jo viime vuonna, mutta milloin koneista hyödytään?
Uusi säteilymittari voi helpottaa kubittien lukemista. Aikaisemmin liian hitaat bolometrit ovat nyt saavuttaneet riittävän nopeuden.

Nämä viisi alaa voisivat olla Suomen pelastus: VTT:n visioissa Suomessa panostetaan ruuan tuotantoon solutehtaissa ja pieniin ydinreaktoreihin
Tutkimuskeskuksen julkaisu näkee viisi alaa merkittävän toivon aloina, jotka tarjoavat Suomelle isoja mahdollisuuksia.

Onko universumimme ainoa vai riittääkö niitä loputtomiin? Elämmekö sittenkin multiversumissa?
Suomalaistutkija Tommi Tenkanen uskoo, että oman horisonttimme ulkopuolella on todella paljon alueita, joita emme pysty havainnoimaan.

Quantum computing startup IQM gets €11m in seed investment
A Finnish firm focused on superconducting technology aims to bring quantum computing into practical use.

Suomalaisyritys sai yli 11 miljoonaa euroa kvanttitietokoneen kehittämiseen
Uutta kvanttitietokonetta eivät koske samat rajoitteet kuin tavallisia tietokoneita.
Tulevaisuutesi on kenties pian ennustettavissa tieteellisesti – tieteilijät kehittivät povaavan kvanttitietokoneen
Tulkintaa ja tilastotiedettäkin tarvitaan edelleen.

Onko antiuniversumi ihan höpöhöpöä? Syksy Räsänen vastaa jatkokysymyksiin
Nuorrutaanko antiuniversumissa? Asuuko siellä anti-ihmisiä? Onko tämä teoria sen uskottavampi kuin luomisteoria?
Kvantit ovat jo arjessamme – Haluatko ymmärtää niiden toimintaa? Kuvittele itsesi mäkiselle pyöräretkelle
Tuikitavallinen muistitikku toimii kvanttien voimalla.

Tutkijat saivat kaksi liikkuvaa kappaletta tuntemaan toisensa haamuvuorovaikutuksen välityksellä
Lomittumiseksi kutsuttu kvanttimekaaninen ilmiö on nyt havaittu ensimmäistä kertaa paljain silmin nähtävissä esineissä.
Tämän tuhannet suomalaiset halusivat tietää avaruudesta ja maailmankaikkeudesta – Esko Valtaoja ja Syksy Räsänen vastaavat suosituimpiin kysymyksiin
Yle Tiede selvitti elämää suuremmat kysymykset

Monimutkaista mutta ei mahdotonta – Miten maallikko saa kiinni maailmankaikkeuden hännänpäästä?
Ilman kvanttimekaniikkaa et lukisi tätä juttua, sillä sinulla ei olisi kännykkää eikä tietokonetta. Fysiikalla ei kuitenkaan vain tehdä rahaa, vaan etsitään vastauksia elämän mysteereihin.

Mustat aukot eivät ole ikuisia – tästä on kyse Stephen Hawkingin tunnetuimmassa löydöksessä
Hawking todisti, että mustat aukot häviävät aikanaan.

Paljastuuko pallosalaman salaisuus ja mahdollistuuko fuusioreaktori? Kvanttikaasuun luotu skyrmioni voi olla avain
Aalto-yliopiston ja yhdysvaltalaisen Amherst Collegen tutkijat ovat onnistuneet luomaan keinotekoisen sähkömagneettisen solmun, eräänlaisen kvanttipallosalaman. Se voi mullistaa myös kulutuselektroniikan.
Alzheimerin taudin rusentavat muutokset saadaan näkyviin antiaineen avulla
Antiaine mahdollistaa PET-aivokuvantamisen.

CERNin pääjohtaja: Ilman tietoa maailmankaikkeudesta on vaikea ymmärtää, miksi olemme täällä
Suomalainen tutkimus ja teknologia ovat vahvasti mukana Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä. Nyt edessä on uusi teknologiahyppy kohti tehokkaampaa tutkimusta.

Onko puolet maailmankaikkeudesta kadonnut? Hiukkastutkimuskeskus Cern mittasi antimateriaa uudella tavalla
Cernin tutkimusryhmä haastaa myös hiukkasfysiikan niin sanotun standardimallin, joka selittää hiukkasia ja niiden vuorovaikutuksia.

Tutkimus selittää, miksi ainetta on olemassa ja missä pimeä aine piileksii
Tutkimuksen mukaan hiukkasfysiikan standardimallin laajentaminen voisi selittää nykyfysiikan kaksi suurta ratkaisematonta ongelmaa: antiaineen katoamisen ja pimeän aineen.
Prisma: Kvanttifysiikan ihmeitä
Niels Bohr haastoi Einsteinin esittelemällä kvanttiteorian.

Kiistelty hiukkasteoria johdatti suomalaistutkijat ratkaisemaan neutronitähden salaisuuksia
Lähes 40 vuotta sitten kehitetyn säieteorian mukaan maailmankaikkeuden alkeishiukkaset eivät olekaan pistemäisiä, vaan pieniä värähteleviä säikeitä.

Kvanttiteknologian vallankumous kytee Otaniemessä
Professori Mikko Möttösen ryhmä tekee kansainvälistä huippututkimusta pienen luokkahuoneen kokoisessa tilassa Otaniemessä Espoossa. Suprajohteiden lämmönsiirtoa tutkivan ryhmän työ saattaa tulevaisuudessa johtaa teknologian kehityksen mullistavan kvanttitietokoneen toteutumiseen. Kvanttiteknologian murrokseen valmistaudutaan jo EU:ssa, jossa siihen kaavaillaan miljardin euron sijoitusta.
Kvanttimekaniikkaa, kissoja ja olemassaolon syviä kysymyksiä. Avaruusromua 17.4.2016
Avaruusromussa Art’s Birthday 2016 -äänitaidetta

Nobel-tarinoita 7: Richard Feynman - fysiikan säkenöivin persoona, joka häikäisi älyllään
Nobel-tarinoita 7: Richard Feynman, säkenöivin fyysikko

Stephen Hawking murtaa mustien aukkojen tapahtumahorisontin
Brittifyysikko kertoo, että vaikka klassisen teorian mukaan mikään ei voi paeta mustasta aukosta, kvanttiteoria mahdollistaa energian ja tiedon paon.

Lehti: NSA kehittää laitetta murtamaan lähes kaikki tietokoneiden salaukset
Tietovuotaja Edward Snowden on paljastanut NSA:n rakentavan kvanttitietokonetta, jonka tarkoituksena olisi murtaa lähes kaikki tietokoneiden salaukset. Asiasta kertoo The Washington Post.

Uusi metodi kehitetty antimaterian tutkimiseen
Cernissä tutkitaan antimaterian ominaisuuksia ja verrataan näitä materian ominaisuuksiin.

Antimateria alkaa paljastaa salojaan Cernin suomalaistutkijoille
Tiedemiehet ovat onnistuneet tutkimaan antiatomin rakennetta Euroopan hiukkastutkimuskeskuksessa Cernissä tehdyssä Alpha-kokeessa. Tutkimus voi antaa viitteitä esimerkiksi siitä, minne antimateria on kadonnut maailmankaikkeudesta. Tutkimusta on tekemässä myös suomalaisia tiedemiehiä.

Satelliittihavainto: Maapalloa ympäröi antimateriavyö
Maapalloa ympäröi ohut vyöhyke, jolle on kertynyt runsaasti antimateriahiukkasia. Löydön teki antimateriaa tutkiva satelliitti. Löydön myötä avautuu mahdollisuus käyttää valtavasti energiaa sisältävää antimateriaa tulevaisuuden avaruusmatkailussa.

Cernissä vangittiin antimateriaa - suomalaiset mukana tutkimassa
Euroopan hiukkastutkimuskeskuksessa Cernissä tehdyssä kokeessa on onnistuttu vangitsemaan antimateriaa. Tutkijat saivat vangituksi antimateriasta koostuvia hiukkasia yli 16 minuutin ajan, kertoo sunnuntaina julkaistu Nature Physics-lehti. Tutkimusta on tekemässä myös suomalaisia tiedemiehiä.

Turkulaislaite lähtee pyydystämään pimeää ainetta
Yhdysvallat laukaisee viikon päästä perjantaina sukkulan, jossa on mukana myös turkulaisosaamista. Turun yliopiston avaruustutkimuslaboratorio on ollut mukana kehittämässä laitetta, joka pyrkii löytämään avaruudesta mm. pimeää ainetta ja antimateriaa.

Antimateriaa saatiin vangituksi ensimmäistä kertaa
Tutkijat ovat onnistuneet vangitsemaan antimateriaa ensimmäistä kertaa tutkimuksia varten. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa (CERN) antivetyatomeita on saatu säilymään leijuttamalla niitä tyhjiössä monimutkaisen magneettikentän avulla.
Musta aukko -termin keksijä on kuollut
Tunnettu teoreettinen fyysikko John Archibald Wheeler on kuollut, kertovat yhdysvaltalaisviestimet. Wheeler tunnetaan muun muassa termien musta aukko ja madonreikä kehittäjänä.