Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Viljelijä Mikael Segerstam, Uusikaarlepyy, on kaivanut lapiolla esiin palsternakan jäätyneestä pellosta.

Mikael Segerstamin jäätyneestä pellosta irtosi palsternakkaa vain yhteen keittoon: ”Ensi vuonna paremmin”

Kotimaisten juuresten suosio on kasvanut ja lisännyt myös niiden viljelyä. Sääolot hyydyttivät tänä syksynä peltoon ison siivun palsternakasta, joka on muutenkin haastava viljeltävä.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Että (ym.)

Että entäs jos.

Liemessä kypsennetyt kaskinauriit ja ruismuhennosta.

Liemessä kypsennetyt kaskinauriit täyteläisen ruismuhennoksen kera

Kotimaisista raaka-aineista hyvää tulee.

Anna Mäki-Paavola ja Pirkko Hietikko naurisleipää leipomassa.

Eteläpohjalaisten maakuntaleipä syntyy joka syksy nauriista – leipomistaito kulkee suvussa

Syksyisin pohjalaiset menevät naurisleivästä hurmioon. Pohjalainen kansa jonottaa tuota herkkua myyjäisissä ja aina se loppuu kesken. Siksi sitä täytyy oppia tekemään itse.

Ylen aamu-tv: Kasviarkeologia paljastaa: vadelma suomalaisten kestosuosikki

Naurista vatsantäytteeksi, hermomyrkkyä hammassärkyyn – kasviarkeologi selvittää vuosisatoja vanhojen puutarhojen saloja

Teija Alanko penkoo maanäytteitä ja etsii merkkejä kauan sitten kadonneiden puutarhojen kasveista.

Miika Vanhapiha istuu nuotiolla.

Romahdusteoreetikko varoittaa: nykymaailman parasta ennen –päiväys on käsillä

Miika Vanhapiha uskoo, että teolliset yhteiskunnat romahtavat. Hän rakentaa omavaraista ja romahduksen kestävää elämäntapaa.

Yhteisöviljely Rovaniemellä.

Kaupunkiviljely kasvattaa suosiotaan - Rovaniemellä viljellään jo kolmatta kesää

Koskenrannassa Inapolun palstalla suositaan pohjoisia lajikkeita, kuten tunturissa viihtyvää haproa ja norjalaista naurista. Viidentoista aktiivin hoitama yhteisöpalsta voi hyvin. Tihutöiltä on säästytty sen jälkeen, kun lehtijutussa esitellyt kurpitsat varastettiin.

Puusta tehtyjä veistoksia.

Uhkeita muotoja puusta – lastujen keskellä kasvanut taiteilija hauskuuttaa veistoksillaan

Taiteilija Reijo Piipponen on työstänyt puuta koko elämänsä ajan. Hauskat naisfiguurit, kantaa ottavat mieshahmot ja mielikuvitukselliset veistokset elävät omaa elämäänsä Puuparatiisissa.

Vihannekset sekaan

Nuori mies ei juurikaan popsi porkkanaa – vain harva kiinnostunut terveystiedosta

Nuoret miehet eivät nauti nauriita eivätkä pure porkkanaa. Oululaisväitöksen mukaan reilut kymmenen prosenttia kutsuntaikäisistä nuorukaisista ei syö koskaan vihanneksia. Kuntoilua harrastamattomia ei myöskään kiinnosta liikuntatieto.

Kaiverrettuja kurpitsalyhtyjä.

"Nauris kävi kasvamassa kurpitsaksi amerikanmaalla" – pyhäinpäivä, kekri ja halloween ovat pohjimmiltaan samaa sukua

Halloweenina suomalainen nauris tuunautuu kurpitsaksi. Kurpitsajuhlan ujuttautuminen suomalaiseen juhlakalenteriin on tapahtunut vähitellen. Sen taustalta löytyvät kutakuinkin samat ajatukset kuin suomalaisesta kekristä ja pyhäinpäivästäkin. Amerikkalaistyyppisen juhlinnan arvostelu ei tutkijaa yllätä.

Nauriksia torilla

Jo pieni pala naurista haastaa appelsiinin vitamiinit

Kotimaiset juurekset ovat varsinaisia superruoka-aineita ravintosisällöiltään. Sadonkorjuuajan juurekset, kuten lanttu ja nauris, sisältävät runsaasti mm. C-vitamiinia. Nauris on kuitenkin jäänyt viime aikoina muiden juuresten jalkoihin.

Naurisahon tilan sikoja.

Jäljellä enää kymmenkunta sikatilaa – suoramyynnistä toivotaan pelastusta

Keskisuomalaisten sikatilojen määrä on romahtanut viime vuosien aikana. Naurisahon tilalla Kannonkoskella jatko on turvattu ottamalla myös jalostaminen omiin käsiin.

Nauriksia torilla

Parasta ennen ilmastonmuutosta – alhainen lämpötila parantaa lantun ja nauriin makua

Arktisen alueen viileissä oloissa kasvaneet nauriit ja lantut ovat maukkaampia ja sisältävät enemmän C-vitamiinia kuin etelässä kasvaneet lajitoverinsa. Nauris ja lanttu ovat sen vuoksi kärsijöitä ilmaston muuttuessa.

Kaupunkiviljely

Retiisejä, nauriita tai salaattia kasvaa keskellä kaupunkia

Hyötykasvien kaupunkiviljelmiä on Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Vuosi sitten Rovaniemelle perustettiin oma kasvimaa keskelle kaupunkia. Viljelmästä pitää huolta rovaniemeläinen tiivis yhteisö.

Kekripukki iltavalaistuksessa Kajaanijoessa.

Kekrinä syötiin ja juotiin paljon, mutta isäntä ei saanut sammua

Mitä kaikkea kätkeytyy kummallisen sanan kekri taakse? Ainakin tuona syksyisenä juhlana on aina herkuteltu, syöty ja juotu paljon. Eikä isännän ole passannut sammua.

Kasvisruokaa lautasella

Valitse nauris ja säästä energiaa – hellan ääressäkin tehdään ekotekoja

Ruuanvalmistuksessa tehdään isoja energiavalintoja, muistuttaa Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja. Moni ajattelee hänen mukaansa vain sitä, kauanko hella tai uuni on päällä. Suuria kysymyksiä ratkotaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun päätetään, mitä tänään syödään.

Kuvassa kokkolalainen perinneruoka Kievarin kuupano.

Kievarin kuupano kertoo vieraista ja vauraudesta

Perunamuusia, kahdenlaista lihaa, sipulia ja herneitä. Näin tavallinen yhdistelmä löytyy kokkolalaisen perinneruuan komean nimen takaa. Ruoka kertoo syntypitäjästään ainakin sen, että matkustajia riitti kievareihin ja lihaa heidän ruokkimisekseen. Kuupanon alkuperää voi sen sijaan vain päätellä.

Kuvassa porkkanoita ja lanttuja toripöydällä.

Porkkana on kasvisopin peruskurssi – vain harva vieroksuu oranssia sormiruokaa

Syö hyvää -kampanja ja kuluttajaliitto ohjaavat syksyn aikana lapsiperheitä hyvän syömisen saloihin. Vähemmän sokeria ja enemmän kasviksia on tapahtumien pääsanoma. Kokeneen ruokakouluttajan mukaan yksi on suosiossa ylitse: porkkana.

Keltainen ohrapelto.

Kvartaalit eivät ole uusi keksintö – "Mikon päivänä pitää olla nauriit kuopassa ja akat pirtissä"

Sadonkorjuu on pitänyt suomalaiset niin kiireisinä, että Kansanrunousarkistossa on syksyyn liittyviä sanontojakin vähemmän kuin muihin vuodenaikoihin liittyviä. Kvartaalitalouden taustatkin löytyvät sanonnoista.

Ruokaöljypulloja kaupan hyllyssä

EU pesticide ban forces Finnish rapeseed oil off supermarket shelves

Eagle-eyed shoppers around Finland have begun noticing that the country’s popular "rypsiöljy” – turnip-rape oil – has been replaced in shops by bottles of ”rapsiöljy” – which is derived from oilseed rape. The Finnish-grown turnip rape was widely cultivated using an insecticide which was banned after a large body of scientific evidence showed it is dangerous to wild bees, and therefore poses a dangerous risk to the future of agriculture.

Permaculture Boys perunat

Rovaniemen keskustaan kaskinauriiden ja perunatornien kaupunkiviljelys – ympäristöaktiivi unelmoi myös ruokapuistosta

Rovaniemen kaupunki on vuokrannut keskustan tuntumasta pienen maapalan kaupunkiviljelijöiden käyttöön. Ympäristöjärjestö Dodon aktiivi Christian Lankinen kerää parhaillaan innostuneita ensimmäistä kaupunkiviljelyskesää varten. Kestävän elämäntavan puolestapuhuja toivoo Rovaniemelle myös yleistä ruokapuistoa.

Maupertuisin appelsiini

Sitruuna vai mandariini? Maapallon muoto todistettiin Tornionjokivarressa

Onko maapallo sitruunan vai mandariinin muotoinen? Siitä väittelivät 1700-luvun tiedemiehet. Ranskalainen tiedemies Pierre Louis Moreau de Maupertuis retkikuntineen matkasi Tornionjokilaaksoon ja todisti astemittauksilla maapallon muodon. Keskieurooppalaiset hullaantuivat Maupertuisin tarinoihin yöttömästä yöstä ja näin sai alkunsa Tornionjokivarren turismi.

Lanttufestivaalit

Espanjalaisessa perinnejuhlassa paiskottiin paholaista nauriilla – video

Syntipukiksi valittu nuori mies saa päälleen tuhansia kivikovia nauriita. Vanhan perinteen juuret ovat unohtuneet.

Nasa kokeilee kasvien kasvattamista Kuussa

Kokeilussa kasvit istutettaisiin kahvipurkin kokoisiin kasvatussäiliöihin, joiden tarkoituksena on suojella kasveja Kuun ilmaston ankarilta elementeiltä.

Valmis nauris-omenakeitto

Nauriin ja omenan yllättävä liitto - katso ohje

Kotimaiset nauriit ja omenat ovat pyöreimmillään ja parhaimmillaan juuri nyt. Tästä etukäteen erikoisesta, toisilleen sopimattomasta kaksikosta saat maukkaan keiton. Poikkeavan liiton mahdollistajana toimii inkivääri.

kotimuseo

Kotimuseossa pääsee asukkaiden kanssa samaan ruokapöytään

Voisitko kuvitella pitäväsi kotiasi auki matkailijoille? Tohmajärveläiset Iris ja Ossi Lindeman toivovat vieraakseen tuntemattomia ihmisiä. Lindemanit pyörittävät kotonaan museota, jossa voi ihailla vanhoja, arkielämään liittyviä esineitä. Vieraat saavat kahvit ja isäntäväen kanssa voi päästä jopa ruokailemaankin.

Kotimaisesta nauriserästä löytyi liikaa tuholaismyrkkyä

Vihannes-Laitilan pakkaamia nauriita ei pidä syödä vaan ne on hävitettävä sekajätteen mukana tai palautettava ostopaikkaan hyvitystä varten.

Kaalikoin toukka rouskuttaa lehteä.

Kaalikoin toukka ei kiusaa Lapin viljelyksillä

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen tutkija Antti Hannukkalan tietoon ei ole tullut kaalikoin toukkien aiheuttamia tuhoja.

Hiidenportin kansallispuisto

Kainuulainen valitsee mieluummin takapihansa kuin kansallispuiston

Kainuussa metsä koetaan voimavarana, mutta sitä ei nosteta jalustalle. Kansallispuistoa vierastetaan, koska sitä pidetään erityisalueena, jolla vallitsee omat säännöt.

Kaalikoin toukka rouskuttaa lehteä.

Kaalikoit kävivät kaalien ja rypsien kimppuun

Toukokuussa Suomeen lämpimien eteläisten ilmavirtausten mukana saapuneet kaalikoit ovat tehneet paljon tuhoja puutarhoissa ja pelloilla. Kaalikoiden toukat ovat syöneet kaalien lisäksi lehtiä myös nauris- ja lanttuviljelmille sekä rypsipelloilla.

Pielinen Ukko-Kolilta katsottunakesäisenä poutapäivänä.

Kaskea poltetaan taas Kolilla

Kolin kansallismaisemassa poltetaan jälleen kaskea. Kaskituli sytytetään torstaina kello 10 aikoihin. Kaskenpoltolla saadaan muun muassa puustoon sitoutuneet ravinteet viljelykasvien käyttöön. Kaskesta saatu vilja oli aikoinaan tärkeää ravintoa Itä-Suomen väestölle.

Kaksi naista lapioi multaa istutussäkkiin, joka on tarkoitettu vihannesten viljelyyn.

Radioväki nakkasi nauriit säkkiin

Alussa oli vain kaksi istutussäkkiä, kolme siemenperunaa ja muutama pussi siemeniä.

Kaskenpoltto.

Kaskiviljelijän työmaa on keskellä roihuavaa metsää – video

Kaskenpoltto on varsinkin savolaisten perinteisesti harjoittama maanviljelystekniikka. Telkkämäen perinnetilalla Kaavilla ylläpidetään ikivanhaa taitoa vuosittaisessa kaskenpoltossa.

Oulun yliopiston biologian laitoksen intendentin Marko Mutasen ottama kuva kaalikoista

Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle

Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.

Miljoonia kaalikoita Ouluun saakka

Miljoonien kaalikoiden vaellus on yltänyt Ouluun asti. Perhosharrastajien arvion mukaan Suomeen on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.

Salaattia muovirasiassa.

Miksi lanttu ja kaali eivät enää maistu?

Suomessa viljellään yhä vähemmän juureksia ja kaaleja. Niitä myös syödään entistä vähemmän. Juuresten ja kaalien sijaan nykyään syödään vihersalaatteja. Syötkö sinä juureksia ja kaaleja? Jos et, miksi?

Salaattia muovirasiassa.

Suomalaiset hylkäsivät juurekset – tilalle marssivat ruukkusalaatit

Suomalaisten juuresten ja kaalien viljelyala on vähentynyt voimakkaasti parissakymmenessä vuodessa. Myös niiden osuus markettien hedelmä- ja vihannesosastoilla on kutistunut. Ruokapöydissä vihersalaatit ovat korvanneet terveelliset suomalaiset juurekset ja kaalit.

Linnan juhlissa on tarjolla sen seitsemää sorttia.

Linnassa tarjolla seitsemää erilaista kakkua - ja paljon muuta

Noutopöytiin on katettu muun muassa vuorisuolasuklaata, kaskinauriskääröjä, lampaanpaistirieskarullia ja mansikkakermakakkua.

Survin ja perunasurvosta kulhossa

Vihaiset miehet lepytellään tuplahutulla

Tuplahuttu tunnetaan Etelä-Suomessa perunapuurona. Entisajan herkkuun tarvitaan vain perunoita, vettä, ohrajauhoja ja suolaa. Puheiden mukaan tuplahutulla lepytellään vihaiset miehet.

Täysikuu

Taikuus kiehtoo nettisukupolveakin

Taikuus on kuulunut vuosisatoja olennaisena osana suomalaisten elämään. Tenka Issakainen korostaa väitöskirjassaan, että taiat ovat olleet osa arkista elämää: metsästystä, kalastusta ja maanviljelyä.

Kermainen riistakäristys, perunagratiini ja paistetut sienet lautasella.

Vahvanmakuinen riista vaatii lempeän kypsennyksen

Pohjoiskarjalainen riista on puhdasta ruokaa. Siinä on vahva maku, mutta sitä kannattaa uskaltautua kokeilemaan. Riistapatojen äärelle rohkaisee joensuulainen keittiömestari Jouko Martikainen.

Eeva-Maija Laurila ja valmis annos

Itämaista pyttipannua kotimaisilla kasviksilla

Kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan juuri nyt. Kasviswokki on maistuva kasvissekoitus. Lanttu, nauris, porkkana, palsternakka, sipuli ja kukkakaali antavat wokille hyvänmaun. Possu lisää wokin ruokaisuutta. Paholaisen hillolla tai chilillä ja hunajalla saat ruokaan tulisuutta sekä makeutta.

Liukuri tuntuu luistavan hyvin mäessä.

Miten vietät laskiaista?

Liu lau laskiaista... Tulossa on laskiaissunnuntai ja laskiaistiistai. Menetkö pulkkamäkeen, herkutteletko laskiaispullilla ja hernekeitolla? Miten vietät laskiaista?

Vehnäpelto maatilan pihapiirissä.

Harvest outlook up on last year

This year’s grain harvest is clearly bigger than last year’s, according to Matilda, the Agricultural Statistics office. The total grain harvest this year will be 3.5 billion kilos. A bumper wheat crop is expected to boost the figures, with up to 960 million kilos of wheat to be harvested in 2011. This would be the largest Finnish wheat harvest ever.

Tornion torilla ei vielä paikallisia herkkuja

Tori on puoleensavetävä paikka kauniina kesäaamuna. Paikallisten tuottajien vihanneksia, juureksia, marjoja ja perunoita on turha vielä hakea. Anneli Soinisella ja Helli Mätäsaholla nyt myynnissä olevat tuotteet tulevat kauempaa.

Kyllä siiinä jo lehden alkuja näkyy.

Naurismaan Laiska-Jaakko se nyt vain odottelee

Viikko on kulunut siitä, kun Laiska-Jaakko kylvi ikioman naurismaan ja retiisipenkin. Tuloksia alkaa jo näkyä. Ensimmäiset taimien sirkkalehdet puskevat jo urheasti kohti taivasta.

Juhlakaski palaa Kolilla

Kolin kansallispuistossa roihuaa tiistaina 20-vuotisjuhlakaski. Ollilan tilan itäpuolella poltetaan noin hehtaarin suuruinen alue. Huolellinen pohjatyö perinteiselle kaskeamiselle alkoi jo kolme vuotta sitten, jolloin alueen puut kaadettiin.

Laiska-Jaakon ryytimaalla ei turhaan harvennella

Laiskuus on luovuutta. Tässä pieni vinkki ryytimaan perustajille. Siemenet voi istuttaa vakoon myös istutusnauhana ja sellaisenhan värkkää näppärä Laiska-Jaakko ihan itsekin.

Olli Vihersaari istuttaa perunaa

Viljelypalstalla viihdytään vuodesta toiseen

Monivuotisia viljelypalstoja joutuu jonottamaan Hämeenlinnassa. Niitä ei välttämättä vapaudu edes joka vuosi. Yksivuotisia palstoja sen sijaan riittää kaikille halukkaille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle