Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Turkki kertoo tehneensä ilmaiskuja mm. kurdien harjoitusleireille ja ammusvarastoihin.

Turkki pommitti kurdeja Pohjois-Syyriassa ja Irakissa: "Monta terroristia tapettiin"

Turkin sotakoneet iskivät muun muassa kurdien harjoitusleireille, suojiin ja ammusvarastoihin keskiviikkoyönä. Turkin mukaan se suojeli vain rajojaan terroristeilta.

Oikeussalipiirros syytetystä naisesta.

Isis-naiset sanovat olleensa vain kotiäitejä, eikä Suomi mahda sille mitään – oikeudenkäynti Saksassa paljasti, millaista arki Isis-valtiossa oli

Riittääkö kotiäitiys terroristijärjestön jäsenyydeksi? Suomen mielestä ei. Saksan mielestä toisinaan kyllä. Yle seurasi Isis-naisen oikeudenkäyntiä Saksassa. Tämä juttu kertoo siitä, millaista arki oli kalifaatissa.

Yhdysvaltai ilmahyökkäyksessä tuhoutunut auto Afganistanin Kabulissa.

Yhdysvallat myönsi Kabulin viimekuisen lennokki-iskunsa virheeksi – surmasi 10 siviiliä, joista useimmat olivat lapsia

Yhdysvallat väitti alun perin, että isku kohdistui äärijärjestö Isisin taistelijoihin. Nyt Pentagon myöntää, että kukaan surmansa saaneista ei todennäköisesti ollut Isisin riveissä.

Yhdysvaltain sotilaat vartiovat Kabulin lentokenttää.

Mikä on Isis-K, joka uhkaa Kabulia? USA ja Britannia varoittivat terrori-iskusta ihmismassojen ympäröimällä lentokentällä jo ennen räjähdyksiä

Terrori-iskun uhka varjosti kaoottista evakuointia Kabulin kentältä jo ennen torstai-illan iskua. Yhdysvallat, Britannia ja Australia kehottivat kansalaisiaan poistumaan välittömästi alueelta. Isis-K eli Isis-Khorasan on terroristijärjestön pieni haara, joka on tehnyt tuhoisia iskuja Afganistanissa ja Pakistanissa.

Ihmiset odottavat lentokoneeseen pääsyä Kabulin lentokentällä.

Suomalaiset sotilas- ja terrorismiasiantuntijat: Varoitukset Isisin iskujen mahdollisuudesta Kabulin lentokentälle syytä ottaa vakavasti

Yhdysvallat on varoittanut Isisin mahdollisista iskuista Kabulin lentokentän ympäristössä. Alueelle on pakkautunut tuhansia evakuointilennoille pyrkiviä siviilejä. Suomalaisasiantuntijat arvioivat, että Isis saattaa hyvinkin pyrkiä iskemään.

Joukko ihmisiä seisoo betonimuurin edessä. Muurille on kiivennyt ihmisiä. Yksi mies nostaa lasta muurin yli.

Finnish citizen, former asylum seeker trapped in Afghanistan "hell"

"If the Taliban stay here and form the next government, other countries will pay the price for it. That has happened before," the young man said.

Cabo Delgadon väestöstä pian puolet pakenee raakaa väkivaltaa maakunnan pohjoisosissa.

Valtaako Isis yhä enemmän alaa Afrikassa? Yle matkusti Mosambikiin ja selvitti, miksi maa tuottaa julmia islamistikapinallisia

Isis otti nimiinsä keväällä tehdyn hyökkäyksen Palman kaupunkiin, mutta Mosambikin ääri-islamistien polttoainetta on paikallisten nuorten tyytymättömyys. Raakuuksia paenneet mosambikilaiset kertovat, että he pelkäävät terroristien valloittavan uusia alueita.

al-Hol leiri

EU, USA ja Syyrian kurdit puivat Isisin alueelta kiinniotettujen ulkomaalaisten kohtaloa – Suomen edustaja: "Kovin kauan ratkaisua ei voida enää odottaa"

Syyrian erityisedustajan Jussi Tannerin mukaan länsimaat näyttävät alkavan nähdä kansalaistensa kotiuttamisen aiempaa enemmän ainoaksi vaihtoehdoksi.

Naisia ja lapsia kuorma-auton luona.

Tanska muutti kantaansa: Hallitus aikoo tuoda Syyrian Isis-vankileireiltä maahan 19 lasta ja kolme äitiä, joilla on Tanskan kansalaisuus

Kyseessä on huomattava suunnanmuutos hallitukselta, jonka pääministeri oli useita kertoja vakuutellut, että Tanska ei nouda kansalaisiaan takaisin Syyrian leireiltä.

Tomazina Cassiano vauvansa kanssa.

Jihadistit hamuavat uusia alueita Mosambikissa – tuleeko rauhaisasta rantavaltiosta Isisin uusi tukikohta?

Eteläiseen Afrikkaan Mosambikiin on aukeamassa uusi ääri-islamilaisten ryhmien rintama.

Shamima Begumin sisko Renu esittelee sisarensa kuvaa.

Teininä Isisin kalifaattiin lähtenyt nuori nainen ei saa palata Britanniaan taistelemaan kansalaisuutensa puolesta, linjasi maan korkein oikeus

Shamima Begumilta vietiin Britannian kansalaisuus kaksi vuotta sitten kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

Radiovastaanotin työpöydällä.

Lauantai 13.2.2021 (radio)

Isis on vielä uhka Euroopassa, arvioi suojelupoliisi. Suomesta on löydetty yhteensä yli 50 000 koronatartuntaa. Maailmalla puhutaan korona-ahdistuksesta. Vesiputkien sulattaminen on ammattilaisten työtä. Lauantaina on vietetty Maailman radiopäivää. Sunnuntaina on aurinkoista.

Bild från lägret i al-Hol.

Al-Holin leiriltä lasten kanssa noudettu nainen sai Norjassa syytteen osallistumisesta Isisin toimintaan

Lisäksi 16-vuotias syyrialaispoika vangittiin Norjassa perjantaina terroritekojen valmistelusta epäiltynä.

Kuolleen toimittajan arkkua kannetaan Afganistanissa

Afganistanilainen juontaja ja naisten oikeuksien puolustaja ammuttiin matkalla töihin – Isis väittää olevansa teon takana

Afganistanissa on Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan kuollut tänä vuonna jo ainakin viisi media-alan työntekijää.

ISIL ISIS lippu ja Irakin lippu

Finnish citizen arrested in Turkey, suspected of involvement in terror group Isis

The foreign ministry has confirmed the arrest but as of Wednesday morning, would not comment further on the matter.

ISIL ISIS lippu ja Irakin lippu

Suomen kansalainen on pidätetty Turkissa – epäillään Isis-yhteyksistä, Supo vahvistaa pidätyksen

Supo ei voi kertoa tapauksen yksityiskohtia. Myös 24 Irakin kansalaista on pidätetty, kertoo turkkilainen uutistoimisto.

Isiksen voittokulkua kuvaava seinämaalaus Mosulin kaupungissa Irakissa.

Koronapandemia vahvistaa Isis-terroristijärjestöä – "Virus on Jumalan vihaa länttä kohtaan"

Isis etenee nyt erityisesti Afrikassa, mutta vahvistuu myös Lähi-Idässä.

Naisia ja lapsia kuorma-auton luona.

Pohjoismaisten lasten kotiuttaminen al-Holin leiriltä ei ole edennyt korona-aikana – Myös ruotsalaisia pakeni leiriltä Turkkiin

Syyrialaisleirillä on yhä arviolta 200 terroristijärjestö Isisin alueelle lähteneiden pohjoismaalaisten lasta.

Suomalaisia naisia al-Holin leirillä.

Suomeen palanneen Minnan isä: “Pari viikkoa sitten ovat käsittääkseni paenneet al-Holista”

Yksi Suomeen palanneista Isis-leirin naisista on Ylen aiemmin haastattelema Minna. Isä uskoo tapaavansa hänet jo reilun viikon päästä.

Ambuölansseja sairaalan edustalla Egyptissä.

Egyptin turvallisuusjoukot surmasivat 21 epäiltyä militanttia

Sisäministeriön mukaan surmatut suunnittelivat terrori-iskuja paastokuukausi ramadanin päätösjuhliin.

Laittoiko korona politiikan jakolinjat uusiksi?

Ylen aamu tänään: Ylen puoluekannatusmittaus julki, SDP noussut kärkeen – katso lähetys tästä

Isis on iskenyt Irakissa ja Syyriassa ja iskujen pelätään kiihtyvän. Lauri Maijala palaa KOM-teatterin taiteelliseksi johtajaksi.

Suomalaiset kriisinhallintajoukot antavat taistelulääkintäkoulutusta peshmerga-sotilaille Erbilin lähettyvillä Irakissa loppuvuodesta 2019.

Finland draws down troops in Iraq over coronavirus concerns

Finland is withdrawing the majority of its troops stationed in Iraq.

mies kahlaa vedessä

Lauantai 25.1.2020 (radio)

Kurdihallinto on valmis tuomitsemaan oikeudessa ulkomaisia Isis-taistelijoita ja al-Holin leirin naisia. Suomalaisilta on kysytty, mitkä asiat estävät työllistymistä. Suomen luottoluokitus on laskenut vähän. Tanskassa kokeillaan 4-päiväistä työviikkoa.

Iranilaiset osoittivat mieltään Yhdysvaltoja vastaan Teheranissa 3. tammikuuta.

Trumpin mukaan Yhdysvallat ei halua sotaa – USA lähettää 3 000 sotilasta Lähi-itään lisääntyneen uhan vuoksi

Yhdysvallat surmasi Bagdadissa vaikutusvaltaisen iranilaiskomentajan Qassem Suleimanin perjantain vastaisena yönä.

Teksti "Istanbul 2020" valoseinässä.

Turkissa suurratsia Isisin jäseniksi epäiltyjä vastaan – toistasataa ihmistä pidätetty eri puolilla maata

Turkki on ryhtynyt palauttamaan vangitsemiaan Isisin jäseniä näiden kotimaihin.

Gazasta ammuttu raketti lentää kohti Israelia keskiviikkona 13. marraskuuta 2019.

Gazasta ammuttiin kolme rakettia Israeliin – Israel vastasi ilmaiskulla

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä päättyi viikko, jonka aikana osapuolet eivät tulittaneet toisiaan rajan yli.

Raunioitunut talo

Tanska vei kansalaisuuden kahdelta Isisiin liittyneeltä

Lakia sovellettiin nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun se tuli voimaan lokakuun lopulla.

ihmisiä basaarissa

Irakin kovia kokeneilla sunnialueilla hallituksen vastaisia mielenosoituksia seurataan sivusta – Pelko pitää väestön kurissa toistaiseksi

Irakin mielenosoituksissa on kuollut jo yli 330 ihmistä. Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa ja uusia vaaleja.

Al-Holin pakolaisleiri

Oikeuden päätös: Hollannin ei tarvitse auttaa Isis-taistelijoiden vaimoja ja lapsia

Päätös koskee 56 lasta, joita valtion olisi alemman oikeusasteen mielestä pitänyt auttaa.

Aseistettu poliisi Ruotsissa.

Turkin karkottamien Isis-taistelijoiden joukossa on ruotsalaisia, vahvistaa Ruotsin turvallisuuspoliisi

Turkki ilmoitti aiemmin marraskuussa lähettävänsä hallussaan olevat ulkomaalaiset Isis-taistelijat kotimaihinsa.

Epäilty yhdysvaltalainen jihadisti on jäänyt jumiin Kreikan ja Turkin väliselle militarisoidulle vyöhykkeelle.

Kreikan ja Turkin välisellä rajalla jumissa ollut yhdysvaltalainen palautettiin kotimaahansa

Uutistoimisto AP:n mukaan 39-vuotias epäilty Isis-taistelija on jordanialaistaustainen Yhdysvaltain kansalainen.

Gazasta ammuttuja raketteja.

Israel ja Gazan militantit tulitaukoon – "Kovien panosten käyttö rajalla loppuu"

Israelin iskuissa Gazaan kerrotaan kuolleen yli 30 ihmistä.

Epäilty yhdysvaltalainen jihadisti on jäänyt jumiin Kreikan ja Turkin väliselle militarisoidulle vyöhykkeelle.

Turkin karkottama epäilty amerikkalainen Isis-taistelija jumissa Kreikan ja Turkin rajalla – ”Ei meidän ongelmamme”

BBC:n mukaan viime yön raja-alueella viettänyt mies yritti saada kontaktia Turkin puolella rajaa oleviin toimittajiin.

Suleyman Soylu.

Turkki uhkaa lähettää vangitsemiaan Isis-taistelijoita kotimaihinsa

Turkin sisäministeri Süleyman Soylu sanoo, että vankien palauttaminen alkaa maanantaina.

Al-Holin pakolaisleiri

Al-Holin leiriltä paenneita hollantilaisnaisia saapunut Turkkiin – ilmoittautuivat Hollannin suurlähetystöön

Hollantilaisen NOS-mediayhtiön mukaan Al-Holin leiriltä poistuneet naiset olivat tulleet Turkkiin pari viikkoa sitten.

Ilmakuva

Isis-johtaja al-Baghdadi päästi lähipiiriinsä vain kourallisen ihmisiä – Yksi heistä petti hänet

Toistaiseksi tuntematon ilmiantaja oli pettynyt siihen, miten Isis kohteli hänen sukulaisiaan.

USA:n armeijan droonista kuvattua ilmakuvaa savupatsaasta, joka nousee Abu Bakr al-Baghdadin kuolemaan johtaneesta operaatiosta Syyriassa.

USA:n asevoimat julkaisi videon Isis-johtajan kuolemaan johtaneesta operaatiosta

Uusien tietojen mukaan al-Baghdadi surmasi kaksi tunneliin mukanaan vetämäänsä lasta.

Nopeusrajoituskylttiä vaihdetaan talvinopeukselle.

Maanantai 28.10.2019 (tv)

Terroristijärjestö Isisin johtaja on kuollut. Talvinopeudet tulevat käyttöön maanteillä tällä viikolla. Mieliala-näyttely kertoo Helsingistä sotavuosina. Säätiedot.

Pariskunta selailee nettiä matkapuhelimilla.

Monday's papers: PM on Isis, after hours texting, schools ablaze

Papers look at Prime Minister Antti Rinne's views on Isis, group chatting outside of work hours and another burning school.

Rantatien tienviitta Joutsenossa.

Sunnuntai 27.10.2019 (radio)

Terroristijärjestö Isisin johtaja on kuollut. Suomen yleisin tien tai kadun nimi on Rantatie. Sanelma-norppa on taas saanut apua Saimaalla. Sää kylmenee ja tiet ovat liukkaita.

Antti Paronen.

Suomalaisasiantuntija: "Isis-johtajan surma tulee aiheuttamaan kostoiskuja"

Isis haluaa tehdä al-Baghdadista marttyyrin, Maanpuoluskorkeakoulun Antti Paronen arvioi.

Abu Bakr al-Baghdadi

Amerikkalaismediat: Yhdysvaltain armeija tappoi Isis-johtaja al-Baghdadin

Al-Baghdadin kerrotaan piileskelleen Idlibin alueella Syyriassa.

Pekka Haavisto

Haavisto: Conditions stable at Syrian camp housing Finnish Isis relatives

The foreign minister says that Finland and the EU are working daily to resolve the status of citizens at the camp.

Pekka Haavisto

Pekka Haavisto Ykkösaamussa Isisin voimistumisesta: "Riski on todellinen ja vaara koko kansainväliselle yhteisölle"

Ulkoministerin mukaan Suomi tekee päivittäin töitä, että al-Holin leirin suomalaisten tilanne saataisiin ratkaistua.

Greta Thunberg

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Greta Thunbergin herättämä setäraivo, äiti vei Sumeyan Suomesta Isisin alueelle ja surun hoito ontuu

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle