Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kiina laski vesille uuden lentotukialuksen

Kiina ajaa nopeasti kiinni Yhdysvaltain laivastoetumatkaa – uusi lentotukialus laskettiin vesille

Fujian-aluksessa on teknologiaa, jota ei ole aikaisemmin ollut muualla kuin Yhdysvaltain lentotukialuksissa. Fujian on myös viesti Taiwanille.

Ylen Rikhard Husu raportoi Naton Neptune Shield -harjoituksesta lentotukialuksen kannelta.

Yle seurasi Naton harjoitusta Yhdysvaltain lentotukialuksella – "Tarkkailemme Venäjän sukellusveneiden liikkeitä"

Ydinkäyttöinen Harry S. Truman lentotukialus työllistää 5 000 ihmistä ja toimii hermokeskuksena Naton Välimerellä järjestettävässä valmiusharjoituksessa. Toimittajamme pääsi seuraamaan harjoitusta paikan päälle.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Mietteitä, ohjeita ja toivomuksia

Elämänlaatumme on viileäkaappien osalta laskenut 60-luvusta.

Vettä juoksutetaan Vuoksen padon läpi normaalin koskinäytösajan ulkopuolella

Yle Draama kuvaa Imatralla kotimaista vakoilukomediaa – joukkokohtaukseen tarvitaan toistasataa avustajaa

Imatrankosken sillalle sijoittuvaa joukkokohtausta kuvataan heinäkuun 15. päivänä.

Kiinan laivaston ohjushävittäjä Xi'an osallistumassa Venäjän laivaston päivän paraatiin Pietarissa

Kiinan laivasto kasvaa hurjaa vauhtia – pystyisikö Yhdysvallat enää estämään hyökkäyksen Taiwanille?

Kiinan laivasto on vahva omilla lähivesillään, mutta maailmanlaajuiseksi merimahdiksi siitä ei vielä ole.

USS Nimitz

Yhdysvallat vetää yllättäen pois ainoan Lähi-idässä olleen lentotukialuksensa – Onko Pentagonissa puhjennut sisäinen riita?

Lentotukialuksen poistuminen on ristiriidassa Yhdysvaltain aiemman Iran-politiikan kanssa.

Iranin valmistama kopio USA:n lentotukialuksesta Hormuzinsalmella.

Iran valmisti kopion USA:n lentotukialuksesta – harjoittelee ehkä sotaa varten

Iran valmisti samanlaisen kohdealuksen viisi vuotta sitten. Tuolloin laiva tuhottiin ohjuksilla.

Dokumentti historiallisesta lentotukialuksesta Graf Zeppelinistä.

Historia: Graf Zeppelinin pitkä matka

Millainen oli natsi-Saksan suurimman sotalaivan tarina?

Kiinan lentotukialus The Shandong

Kiina otti käyttöön ensimmäisen itse rakentamansa lentotukialuksen

Presidentti Xi Jinping osallistui laivastotukikohdassa pidettyyn juhlaseremoniaan.

Kuvassa lentotukialus Amiraali Kuznetsov.

Venäjän ainoalla lentotukialuksella syttynyt tulipalo saatiin sammumaan perjantaina – turma vaati kahden hengen

Lehtitietojen mukaan tulipalo alkoi, kun kuumaa metallia putosi kuiluun hitsaustöiden yhteydessä ja joutui kosketuksiin alemmalla kannella olleen roskakasan kanssa.

Venäläisellä lentotukialuksella Amiraali Kuznetsovilla on syttynyt tulipalo korjaustöiden aikana Murmanskissa.

Venäjän ainoalla lentotukialuksella syttyi tulipalo – Ainakin kymmenen ihmistä loukkaantui

Tulipalo syttyi Amiraali Kuznetsov aluksen korjaustöiden aikana pohjoisessa Murmanskin satamassa.

Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Ronald Reagan osallistui 13 valtion merivoimien yhteistapahtumaan Jeju-saaren läheisyydessä Itä-Kiinana merellä 11. lokakuuta.

Yhdysvallat lähettää Persianlahdelle lentotukialuksen ja pommikoneita

Yhdysvallat epäilee Iranin suunnittelevan iskua joukkojaan vastaan.

USS Wasp tulessa.

Jo toinen uponnut lentotukialus löytyi Guadalcanalin läheltä

USS Waspin sotatoimet toisessa maailmansodassa eivät kestäneet kauan, mutta olivat sitäkin kiihkeämpiä.

Iranilainen sotalaiva ampuu pitkän matkan Mehrab-ohjuksen Omaninlahdella tammikuussa 2012.

Iran aikoo lähettää sotalaivoja Yhdysvaltain lähivesille

Iran haluaa vastata Yhdysvalloille, joka pitää jatkuvasti lentotukialuksia Persianlahdella.

Japanin laivaston helikopteritukialus Izumo.

Japani aikoo hankkia lentotukialuksen – ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen

Japani varustautuu Pohjois-Korean ja Kiinan uhkaa vastaan.

Yhdysvaltain lentotukialus Harry S. Truman vuonna 2012 otetussa ilmakuvassa.

Venäjä koventaa puheitaan: Tuhoamme sekä ohjukset että laukaisualustat

Venäjä sanoo yhä, että Douman kaasuisku oli väärennös.

Juha Järvinen

Suomalaislentäjä laskeutui ensi kertaa lentotukialukselle – Karjalan lennoston kapteeni ohjasi amerikkalaista Hornetia

Suomen ilmavoimien hävittäjälentäjä Juha Järvinen laskeutui lentotukialus USS Abraham Lincolnille merellä.

Mustavalkoinen kuva lentotukialuksesta, jonka kannella on kymmeniä lentokoneita.

Microsoft-miljardööri löysi maailmansodassa upotetun lentotukialuksen

Osa "Lady Lexin" mukana uponneista lentokoneista on erittäin hyvässä kunnossa.

brittien lentotukialus

Britannian uudessa lentotukialuksessa vuoto – 200 litraa tunnissa

Kuninkaalliselle laivastolle tukialuksen vuoto on lähinnä kiusallinen.

Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset USS Ronald Reagan, USS Theodore Roosevelt ja USS Nimitz läntisellä Tyynellämerellä mukanaan Etelä-Korean laivaston aluksia.

USA:n laivastolta mahtinäytös Korean vesillä – kolme lentotukialusta harjoitteli rinnakkain

Edellisen kerran kolme yhdysvaltalaista tukialusta on osallistunut samaan taisteluharjoitukseen yli kymmenen vuotta sitten.

USS Ronald Reagan on yksi kolmesta sotaharjoitukseen osallistuvasta lentotukialuksesta.

Yhdysvallat osallistuu kolmella lentotukialuksella Pohjois-Koreaa vastaan suunnattuun sotaharjoitukseen

Kyseessä on ensimmäinen kolmen lentotukialuksen harjoitus läntisellä Tyynellämerellä vuosikymmeneen.

Lentotukialus Theodore Roosevelt Cape Townissa Etelä-Afrikassa.

Kaksi lentotukialusta yhdessä ensi kertaa vuosikymmeneen – Yhdysvallat kokoaa parasta sotakalustoaan Korean niemimaalle

Alueella on jo nähty Yhdysvaltain kehittyneimpiä aseita, kuten tutkassa näkymättömiä häivepommittajia ja häivehävittäjiä.

HMS Queen Elizabeth merellä.

Britannia ja Venäjä sanasodassa sotalaivoista: "Brittitukialus pelkkä mukava merimaali"

Venäjä suuttui Britannian puolustusministerin ilkkumisesta ja lyttää brittilaivaston uuden ylpeydenaiheen.

Uutisvideot: Britannian lentotukialus neitsytmatkalleen

Britannian laivasto sai jälleen lentotukialuksen – valtava alus oli lähellä juuttua siltaan

Britanniassa uskotaan edelleen, että äärimmäisen kalliit lentotukialukset ovat järkeviä asehankintoja.

USS Ronald Reagan lentotukialus.

USA lähettää jo toisen lentotukialuksen Korean vesille

Presidentti Donald Trump on sanonut lähettävänsä Korean vesille kokonaisen "armadan".

Lentotukialus Admiral Kuznetsov kuvattuna Murmanskissa 14. lokakuuta.

Venäjän ainoa lentotukialus menee kolmeksi vuodeksi remonttiin

Sotaretki Syyrian vesille jäi Kuznetsovin viimeiseksi reissuksi pitkään aikaan.

Izumo-alus

Japani lähettää suurimman sotalaivansa suojelemaan amerikkalaislaivaa Pohjois-Korealta

Japanin armeija tarjoaa ensimmäistä kertaa tukeaan liittolaismaalle.

Kuvakaappaus globaltimes.cn -nettisivuilta uudesta lentotukialuksesta.

Ensimmäinen Kiinassa rakennettu lentotukialus laskettiin vesille

Kiina kasvattaa alueellista sotilasmahtiaan Pohjois-Koreassa tai Etelä-Kiinan merellä mahdollisesti syttyvän sotilaallisen konfliktin varalta.

Yhdysvaltalainen USS Michigan ydinsukellusvene saapuu eteläkorealaiseen Busanin satamaan 25. huhtikuuta 2017.

Tilanne Korean niemimaalla kärjistyy – Yhdysvallat lupaa, ettei toimi Pohjois-Korean suhteen yksin

Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan. Pohjois-Korea puolestaan järjesti tykistöharjoituksen armeijan vuosipäivänsä kunniaksi.

Lentotukialus USS Carl Vinson

Yhdysvaltojen lentotukialus lähestyy Japaninmerta

Varapresidentti Mike Pencen mukaan lentotukialus on matkalla pohjoiseen. Aluksen liikkeistä on liikkunut ristiriitaista tietoa.

Yhdysvaltain laivastoa Japanin merellä.

USA:n "merinyrkki" ei ollutkaan matkalla kohti Pohjois-Koreaa

Presidentti Trump ilmoitti viime viikolla Yhdysvaltojen lähettäneen tulivoimaisen iskujoukon varoituksena kohti Pohjois-Koreaa. Tosiasiassa sotalaivat olivat matkalla päinvastaiseen suuntaan.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un valvomassa ohjuksein laukaisua maaliskuussa.

NBC: Yhdysvallat valmis ennaltaehkäisevään iskuun Pohjois-Koreaan

Uutiskanava NBC:n lähteiden mukaan Pohjois-Koreaan suuntautuvaan iskuun voisi sisältyä ohjuksia ja pommeja sekä kyber- ja erikoisoperaatioita. Pentagon kieltäytyy kommentoimasta NBC:n väitteitä.

Televisioruutu, jossa näkyy ilmassa lentävän ohjuksen vana. Kuvan alareunassa on koreankielistä tekstiä. Televisioruudun oikealla puolella istuu nainen, joka katsoo kohti televisiota.

Kiinan Xi vetosi puhelimessa Trumpiin: Kiista Pohjois-Korean kanssa ratkaistava rauhanomaisesti

Xin mukaan Peking on valmis tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, jotta Pohjois-Korea lopettaisi ydinaseohjelmansa.

Yhdysvaltain laivastoa Japanin merellä.

Pohjois-Korea valmistautuu voimannäyttöön – aikooko USA:n lentotukialus tuhota maan ydinohjukset?

USA:n presidentti Donald Trump on tilannut esikunnaltaan laajan valikoiman vaihtoehtoja, miten Pohjois-Korean suhteen olisi toimittava.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping.

Yhdysvaltojen ja Kiinan tapaaminen jäi Syyria-iskun varjoon – Pohjois-Korea varjostaa tulevaisuutta

Kiina on joutunut toteamaan, että Korean niemimaan tuntumassa saattavat muutaman päivän sisällä ottaa mittaa toisistaan kaksi äkkipikaista johtajaa, jolloin Kiina kantaa seuraukset.

Pjongjang Times -lehden etusivu.

Analyysi: Merkkipäivän lähestyminen nostaa vaarallisesti panoksia Pohjois-Koreassa

Jos Pohjois-Korea haluaa antaa maailmalle ikimuistoisen näytön voimastaan, 15. huhtikuuta olisi todennäköisin ajankohta, arvioi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

lentotukialus

Taiwan lähetti hävittäjät ilmaan Kiinan lentotukialuksen takia

Kiinan ja Taiwanin suhteet ovat olleet viime aikoina huonot. Kiinan mukaan lentotukialuksen reitti oli täysin normaali.

Kuvassa lentotukialus Amiraali Kuznetsov.

Venäjä ryhtyy vetämään joukkojaan Syyriasta

Ensimmäisenä Syyriasta palaa lentotukialus Kuznetsov, jonka matkaa Syyriaan seurattiin syksyllä tarkasti.

venäläinen lentotukialus

Venäläinen hävittäjä putosi lentotukialukselta

Admiral Kuznetsov menetti kuukauden sisällä jo toisen koneen.

Kuvassa lentotukialus Amiraali Kuznetsov.

Analyysi: Itämerestä tuli rauhaton meri

Venäläisalusten saapuminen Itämerelle on uusin näyte siitä, miten Venäjä tekee ulkopolitiikkaa – voimalla, mikä on samalla hiton hyvää viestintää, kirjoittaa Baltian-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki.

venäläinen lentotukialus

Nato-kumppanien vastalauseet tehosivat: Espanja ei anna tankkauslupaa Venäjän sotalaivoille

Espanjan ulkomnisteriö on ilmoittanut, että Venäjä ei saa tankata aluksiaan Espanjaan kuuluvassa Ceutassa. Venäjä on peruuttanut tankkauspyyntönsä.

Uutisvideot: Venäjän lentotukialus Englannin kanaalissa

Venäjän lentotukialus Englannin kanaalissa – tarkkailijat jännittävät kestääkö ehjänä Syyriaan asti

Venäläinen lentotukialusosasto on matkalla Pohjoiselta Jäämereltä Välimerelle. Laivat saattavat osallistua Syyrian sotaan, mutta ne eivät sitä ratkaise.

Lentotukialus laiturin vieressä. Laiturialueella on sotilaita.

Nato-diplomaatti: Venäjällä käynnissä suurin laivasto-operaatio sitten kylmän sodan

Venäjä siirtää Syyriaan lisää sotilaallista kapasiteettia, jonka avulla se pyrkii mahdollisesti ratkaisemaan Aleppon kaupungin tilanteen.

Lentotukialus Admiral Kuznetsov kuvattuna Murmanskissa 14. lokakuuta.

Venäjä lähettää lentotukialuksen Syyriaan – voimannäyttö Englannin kanaalissa?

Venäjä lisää sotavoimaansa Syyrian sodassa. Matkan varrella se voi osoittaa Venäjän sotilasmahtia Lontoon edustalla.

Palma de Mallorca 6. huhtikuuta 2014.

Yhdysvaltain hävittäjät aloittivat taistelulennot Isisin kohteisiin lentotukialukselta Välimereltä

Kyseessä on ensimmäinen kerta 13 vuoteen, kun Yhdysvallat tekee hyökkäyksiä Lähi-itään lentotukialukselta Välimereltä.

Kim Jong-un Pjongjangissa 10. tammikuuta.

Etelä-Korea vaatii USA:lta strategisia asevoimia vastineeksi Pohjois-Korean vetypommista

Etelä-Koreassa toivotaan mm. lentotukialusta ja stealth-lentokoneita. Maassa olevat yhdysvaltalaiset joukot on määrätty korkeimpaan mahdolliseen hälytystilaan.

Saksan ilmavoimien Tornado-tiedustelukone.

Saksan hallitus hyväksyi osallistumisen Isisin vastaiseen taisteluun

Saksan liittopäivien pitää vielä hyväksyä suunnitelma, mutta hallituspuolueiden enemmistö riittänee helposti sen läpiviemiseen. Saksalaislehti Der Spiegelin mukaan parlamentti käsittelisi esitystä jo keskiviikkona.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle