Uusimmat artikkelit
Sähköinen päätöksenteko tulee kolmanneksi vaihtoehdoksi kuntapäättäjille etäkokouksen ja perinteisen läsnäolokokouksen rinnalle
Mallin toivotaan säästävän aikaa vaikeimmille päätöksille, kun helpommat asiat voidaan äänestää pois alta jo ennen kokousta.
Nuori valtuutettu pitää käsittämättömänä, että puhelimella voi tehdä kaikkea muuta paitsi äänestää – vaalijohtajan mukaan se on yhä liian vaarallista
Vain alle puolet äänioikeutetuista antoi äänensä aluevaaleissa. Se on saanut monet kyselemään verkossa tapahtuvan sähköisen äänestyksen perään. Nettiäänestyksen riskit näyttävät kuitenkin isoilta.
Nuoret aluevaltuutetut: Sähköinen äänestys lisäisi nuorten vaali-intoa – "Lähes kaikki muukin tehdään kännykällä"
Nuorten äänestysinto voisi kasvaa, jos olisi mahdollista äänestää sähköisesti. Lisäksi käsitteistä ja poliittisesta kielestä pitäisi saada nykyistä ymmärrettävämpää.
Paperiset ehdokaslistat jäävät vaalityössä historiaan todennäköisesti 2020-luvun loppupuolella, mutta sähköistä äänestämistä ei edes suunnitella
Oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän uudistus muuttaa lähivuosina ehdokasilmoitukset sähköiseksi. Äänestysnumero piirretään jatkossakin kynällä lappuun, sillä sähköinen äänestäminen ei sisälly uudistukseen.

Bolsonaro nostaa kansaa maan korkeinta oikeutta vastaan – Brasiliaan luvassa kiihkeä itsenäisyyspäivä
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on tukkanuottasilla korkeimman oikeuden kanssa. Vastustajat pelkäävät hänen marssittavan kannattajansa valtaamaan oikeuden Trumpin mallin mukaan.

Vastaavalta päätoimittajalta: Miten varmistamme, että demokratia toimii myös poikkeusaikoina?
Ennakkoäänestyksen pidentäminen, kirjeäänestys, kotiäänestyksen laajentaminen ja ennen kaikkea digitaalinen äänestäminen. Siinä keinoja, joita vaaleista vastaavien pitäisi pohtia tosissaan, kirjoittaa Jokinen.
Pitäisikö nettiäänestystä kiirehtiä epidemian vuoksi? Vaakakupissa painavat vaalisalaisuus ja helppous – molempia ei saa, sanoo kyberturvallisuuden asiantuntija
Uusinkaan teknologia ei kyberturvallisuuteen erikoistuneen asiantuntijan mukaan kykene poistamaan vaalisalaisuutta uhkaavia ongelmia.
Oikeusministeri Henriksson: Ensi viikko ratkaisee kuntavaalien kohtalon
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perustelee kuntavaalien järjestämistä alkuperäisessä aikataulussa muiden maiden esimerkillä.

Fifa julkisti palkintofinalistinsa: Lewandowski, Messi ja Ronaldo
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa julkistaa ensi torstaina tämän vuoden parhaansa, ja paras miespelaaja löytyy vähemmän yllättävästä kolmikosta.
Jenni Vartiaisen asu sykähdytti Ylen äänestyksessä – Valittiin Linnan juhlien kaikkien aikojen suosikiksi
Äänestä suosikkisi Linnan puvuista vuosikymmenien varrelta.
Grönlannissa äänestetään lähetyssaarnaaja Hans Egeden patsaan kohtalosta – monelle se edustaa kolonialismin perintöä
Patsas sotkettiin kesäkuussa punaisella maalilla ja tekstillä ”decolonize”.
Ahvenanmaalla valmistaudutaan vaaleihin – kuntien määrästä kiistaa, sähköisestä äänestyksestä luovuttiin viime hetkellä
Maakuntapäivävaalit pidetään sunnuntaina. Poliittinen keskusteluilmapiiri on poliitikkojen mielestä kiristynyt.

Verkkoäänestys ratkaisi – Italiaan saadaan uusi hallitus
Hallitus muodostuu keskustavasemmistolaisen Demokraattipuolueen sekä populistisen Viiden tähden liikkeen varaan.

Nettiäänestäminen ei ole etenemässä tällä vaalikaudella – "Vanhaan järjestelmään eivät pääse vieraat valtiot vaikuttamaan"
Sipilän hallitus linjasi vielä viime vaalikaudella, että Suomi siirtyy nettiäänestämiseen tulevaisuudessa. Siirtyminen ei nyt näytä todennäköiseltä.

Kymmenet Venäjän lentokentät saavat uudet nimet – Nimissä komeilee kolme tsaaria: Nikolai II, Katariina Suuri ja Pietari Suuri
Lentokentät nimetään venäläisten kuuluisuuksien, kuten kirjailijoiden ja avaruusalan edelläkävijöiden mukaan.

Lappilaiset äänestävät laiskasti EU-vaaleissa – "Ihmiset eivät koe unionia tärkeäksi tai omaksi asiakseen"
Viime eurovaaleissa Lapin äänestysprosentti oli vajaat 40, mikä oli alle valtakunnan keskiarvon.

Vuoden retkikohde -äänestys on alkanut – mukana finaalissa Pieksämäen Vedenjakaja-reitistö
Tänä vuonna kilpailun teemana ovat maastopyöräilyreitit.

Sähkö-Harrikka tulossa kauppoihin etuajassa – Matala murina vaihtuu "futuristiseksi ääneksi"
Harley-Davidsonin sähköversio kiihtyy 3,5 sekunnissa lähes sataseen.

Halla-aho, Linkola, Valtaoja… Tutut nimet nousivat esiin, kun nettiyleisöltä kysyttiin merkittäviä suomalaisia ajattelijoita – Mutta millaista ajattelua he itse arvostavat?
Kaikille avoimessa nettikyselyssä merkittävien ajattelijoiden listalle nousi satoja nimiä. A-studio kysyi samaa aiemmin yhteiskunnan vaikuttajilta.

Irakissa lasketaan viime kuun vaalitulos uudestaan
Uudelleenlaskettavia ääniä on yhteensä noin 11 miljoonaa.

Torilla tavataan! Pohjoisen Liitto haluaa kansan päättämään Italian hallitusohjelmasta
Myös tulevan hallituksen suurin puolue Viiden tähden liike aikoo esitellä hallitusohjelmaa kansan keskuudessa.

Italian hallitusta muodostava Viiden tähden liike on "suuri tuntematon" – 5 tähdellistä syytä, miksi Eurooppa on varuillaan
Muu Eurooppa ei tiedä, voiko vaalit voittaneeseen ryhmään luottaa. Eivätkä tiedä italialaisetkaan.
Shortdox 2018 - äänestä kymmenes finalisti
Äänestä suosikkisi audiokisan finaaliin 3.4.2018 mennessä

Palkittu suomalainen kryptologi tietää, millainen on hyvä salasana
Suomen Kulttuurirahasto palkitsi professori Kaisa Nybergin tiedon tehokkaasta salaamisesta. Hän on kehittänyt salausta muun muassa matkapuhelinverkkoihin.

Professori: Epävarmat äänestäjät tiedetään yhä tarkemmin – "On helppo vaikuttaa algoritmin kautta heidän käyttäytymiseensä"
Tulevaisuudessa sosiaalista mediaa käytetään yhä kohdennetummin poliittiseen vaikuttamiseen, sanoo Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll.

Ministry working group says 'not yet' to online voting in Finland
The greatest risk in launching electronic voting in Finland is a potential loss of public trust in the country's elections, says a Justice Ministry working group.

Asiantuntija nettiäänestämisestä vaaleissa: Pienikin ongelma voi heiluttaa luottamusta
Nettiäänestyksen riskejä ovat muun muassa vaalitulosten manipulointi ja palvelunestohyökkäykset, totesi oikeusministeriön työryhmä eilen.

Riskit ylittävät hyödyt – työryhmä ei suosita nettiäänestystä vaaleihin
Oikeusministeriön asettama työryhmä päätyi päinvastaiselle kannalle kuin edellinen nettiäänestystä pohtinut työryhmä pari vuotta sitten.

Herätys: Kulttuurivieras Tuukka Temonen pelkää nöyryytystä, Viron 16-vuotiaat äänestäjät, Katalonian lehdet ryöpyttävät Rajoyta
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Kenian uusintavaalit vaarassa – sähköinen äänestysjärjestelmä pahasti keskeneräinen
Kenian presidentinvaaleissa käytettävä sähköinen äänestysjärjestelmä ei valmistu uusintavaaleihin mennessä, kertoo järjestelmästä vastaava ranskalaisyritys.

Viron henkilökorteista löytyi tietoturvariski – Paikallisvaalien sähköinen äänestys vaarassa
Viro sai tiedon riskistä ulkomaisilta asiantuntijoilta.

Äänestys on alkanut vilkkaana Kenian vaaleissa – Tuloksesta odotetaan tiukkaa
Oppositiojohtaja Raila Odinga haastaa istuvan presidentin Uhuru Kenyattan.

Ääntenlasku venyi Vantaalla aamuyölle: ”Osa laskijoista päästettiin kotiin liian aikaisin”
Vantaan vaalitoimiston mukaan uudet laskijat ja erehdys laskijoiden määrässä viivästyttivät äänten rekisteröimistä järjestelmään.

Vaalijohtaja sähköisen vaaliluettelon ongelmista: Ei yllätä, jos vaalivalituksia tulee
Sähköisen vaaliluettelon lisäksi ääntenlaskenta saatiin päätökseen muutamassa kaupungissa normaalia myöhemmin.

Vöyrilläkin ongelmia sähköisen vaaliluettelon käytössä – "Onneksi oli molemmat"
Vöyrillä ovat rinnakkain käytössä sähköinen ja paperinen vaaliluettelo. Tänään jouduttii turvautumaan paperiseen.

Espoossa selvittiin säikähdyksellä: Ongelma sähköisessä vaaliluettelossa osoittautui yksittäistapaukseksi
Espoossa äänestäminen on sujunut suuremmitta ongelmitta, vaikka aluksi epäiltiin ongelmia sähköisissä vaaliluetteloissa.

Sähköinen vaaliluettelo teki tepposet – Kontiolahdella ei käännytetty ainuttakaan äänestäjää
Tietokone väitti äänestäjien antaneen jo äänensä, vaikka niin ei ollut. Ongelmakuntia ovat olleet Nakkila, Kangasniemi, Pälkäne, Kaustinen, Espoo, Vöyri, Kouvola, Kontiolahti, Kärkölä, Hämeenkyrö ja Sysmä.

Vaalilistan ongelmat haittasivat äänestämistä 11 kunnassa – tässä lista: Espoo, Kouvola, Pälkäne...
Ongelmat sähköisen vaaliluettelon kanssa saatiin korjattua viimeistään aamukymmeneen mennessä.

Sähköinen vaaliluettelo petti 11 kunnassa: useat äänestäjät lähtivät pois äänestämättä
Tietokone väitti äänestäjien antaneen jo äänensä, vaikka niin ei ollut. Nyt äänestäjiä houkutellaan takaisin uurnille.
Shortdox 2017: Kuuntele, äänestä, vaikuta!
Äänestä 10. finalisti Shortdox-kisaan 10.4. mennessä.

Innostus nettiäänestykseen on lopahtanut Euroopassa turvallisuusuhkien takia
Suomen hallitus haluaa kuitenkin selvityttää nettiäänestykseen siirtymistä.

Euroviisuedustaja valitaan tänään – Näin äänestät UMK17-suosikkiasi
Suomen Euroviisuedustaja valitaan illalla. Äänestää voi verkossa, tekstiviestillä ja puhelimitse.

Suomen euroviisuedustajaa valitaan Israelissa asti – näin valinta tapahtuu
Uuden musiikin kilpailussa on tänä vuonna kymmenen esitystä, joiden joukosta voittajan valitsevat ulkomaiset raadit ja suomalainen yleisö. Lauantaina selviää, kuka edustaa Suomea Euroviisuissa Kiovassa.

Kyberturvallisuuden asiantuntijat eivät luota nettivaaleihin: "Mahdollista vasta Star Trek -maailmassa"
Suomi suunnittelee siirtymistä nettiäänestyksiin, mutta se tapahtuisi aikaisintaan 2020.

F-Securen Hyppönen: Vaaleihin kohdistuvat verkkohyökkäykset tulleet jäädäkseen
F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo kannattavansa perinteistä äänestämistapaa kynällä ja paperilla sähköisen vaalin sijaan.

Trump tyrmää äänten uudelleenlaskennan
Wisconsinin viranomaiset kertovat jo valmistelevansa laskentaa.

Monday's papers: Tech problems for voters and pensioners, drug crimes, and more about Trump
Among the items in the morning newspaper press were security concerns about electronic voting, the potential for a whole generation to be left behind by online services, and ripples from the US presidential elections.

Presidenttikin voidaan tulevaisuudessa valita netissä – hallitus haluaa nettiäänestyksen kaikkiin yleisiin vaaleihin
Nettiäänestyksen käyttöönoton mahdollisuudet selvitetään ensi vuoden aikana. Ensimmäiset nettivaalit järjestetään todennäköisesti vasta ensi vuosikymmenellä.

Lindström haluaa edistää sähköistä äänestystä: Vien sitä eteenpäin, kunnes minulle toisin ilmoitetaan
Oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) mielestä nettiäänestystä voitaisiin kokeilla paikallisesti kuntavaalien yhteydessä, mutta ei vielä ensi keväänä.

Tietoturva-asiantuntija: "Täydellisen turvallisia vaalijärjestelmiä ei ole"
Vaalien tietoturva-asiat ovat nousseet tapetille sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa demokraattipuolue on joutunut tietomurtojen kohteeksi presidentinvaalien alla. Suomalainen tietoturva-asiantuntija Jarno Limnéll arvioi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Suomessa tarvitaan vielä paljon kehitystyötä, ennen kuin vaaleissa voitaisiin ottaa käyttöön sähköinen äänestysjärjestelmä.