Uusimmat artikkelit

Teknojätit ryhtyvät rajoittamaan mainostajien mahdollisuuksia seurata netinkäyttäjiä – onko kyse yksityisyyden suojaamisesta vai liiketoiminnasta?
Käyttäjien datalla pyörivän mainoskoneiston täytyy löytää uusia tapoja tavoittaa yleisönsä.

Tietosuojan lisääntyminen pakottaa mainosalan etsimään uusia tapoja verkkomainontaan – "ihmisten seuraaminen ei ole päättymässä", sanoo asiantuntija
Jatkossa mainostajan itse keräämän tiedon merkitys kasvaa. Facebookin kaltaiset isot alustat saattavat vain hyötyä muutoksista, koska niillä on paljon dataa käyttäjistään.

Googlen emoyhtiö Alphabet paransi tulostaan, liikevaihto kehittyi odotuksia heikommin
Verkkomainonnan ja pilvipalvelujen voitot kohensivat tulosta.

Googlen emoyhtiö Alphabetille odotettua parempi tulos – verkkomainonnan voitot kannattelivat toista vuosineljännestä
Verkkomainonnasta kertyneet tulot kohensivat yhtiön tulosta.

Abortin vastustajat kiertävät Googlen mainoskieltoa Irlannissa
Facebook ja Google ovat kieltäneet aborttikansanäänestykseen liittyvät mainokset palveluissaan, mutta kielto ei toteudu.

Herätys: Algoritmit tietävät ostoksesi ennakkoon, Nordean pankkipalveluissa katkoja, Berlusconi pyrkii takaisin politiikkaan
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Etusivut uusiksi – yhä suurempi osa kasvavasta nettimainonnasta valuu ulkomaille
Netti ja radio kannattelevat mediakenttää, mutta alalla on opittu elämään vaikeissa oloissa.

USA:n vaalien Venäjä-tutkinta: Google, Facebook ja Twitter todistamaan senaatin tiedustelukomitelle
Facebook on kertonut Venäjään liitettyjen tilien ostaneen alustaltaan noin 100 000 dollarin arvosta nettimainontaa.

Facebookilla menestyksekäs vuosineljännes
Maailman suurin sosiaalisen median verkosto Facebook villiintyi huimaan nousuun juuri päättyneellä vuosineljänneksellä.

Media houses Sanoma and Alma boost profits
Business seems to be picking up in Finland's commercial media sector after years of falling subscriptions and viewerships, coupled with weak ad revenues.

Alma Median liikevaihto kasvaa kohisten
Kasvun taustalla olivat Alma Markets ja Alma News & Life, jota nostaa erityisesti verkkomainonnan vahva kasvu.

Estätkö mainoksia verkossa? Se voi kostautua
Jo yli puolet suomalaisista alle 25-vuotiaista nuorista käyttää netissä mainosten esto-ohjelmia. Tilanne on hankala digimedialle, joka rahoittaa toimintansa verkkomainoksilla. Esto-ohjelmat tekevätkin mainonnasta ovelampaa.

Alma Media korotti ennustettaan – odottaa liikevaihdon ja -voiton selvää kasvua
Yhtiön mukaan syynä ennusteen muuttamiseen on rekrytointipalvelu- ja markkinapaikkaliiketoiminnassa ja verkkomainonnassa tapahtunut suotuisa kehitys.

Haittaohjelma levisi suomalaisen uutissivuston mainoksesta – Viestintävirasto: Vastaavia tapauksia ollut aiemminkin
Suomalaisella uutissivustolla olleesta mainoksesta levinnyt haittaohjelma ei ole kovin yleinen. Vastaavia tapauksia on Suomessa ollut aiemminkin.

Ei enää pelkkää punttien kolistelua – kuntosalilta haetaan nyt juoksuoppiakin
Kevät herättää suomalaisissa piilevän juoksijan. Liikuntajärjestöjen ohella juoksemisen salaisuuteen voi perehtyä myös kuntosaleilla. Nyt halutaan oppia juoksemisen oikea asento ja oikea askellus.

Isot mediatalot kisaamaan YouTuben kanssa – tavoitteena Suomen suurin videoverkosto
Suuret suomalaiset mediatalot yhdistävät voimansa YouTubea ja Facebookia vastaan. MTV:n ja seitsemän mediayhtiön tavoitteena on rakentaa Suomen suurin videoverkosto. Uuden MTV Videoverkoston jäsenet haluavat yhteisvoimin kasvattaa laadukkaan videosisällön ja videomainonnan roolia kotimaisissa medioissa.

Kuningaskuluttaja tutki korjattujen kolariautojen mainontaa: Lunastuksesta ei kerrottu kertaakaan
Autoliikkeellä on velvollisuus kertoa auton ostajalle ennen kauppaa lunastuksesta ja siihen liittyvästä kolarista. Myyjät eivät kertoneet edes ostajatapaamisessa auton kohtaamasta kolarista ja lunastuksesta oma-aloitteisesti.

Bloggaajia ja tubettajia ei lasketa – verkkomainonta kasvaa silti
Digimainonta kasvaa alati suuremmaksi verrattuna televisiomainoksiin käytettyihin euroihin. Yli 60 miljoonan mainospotti ei vielä sisällä yhteistyötä bloggareiden ja tubettajien kanssa, joiden määrä ja medianäkyvyys on kasvanut vääjäämättä.

MV-lehti pahoittelee sivuillaan julkaistua kuvamuokkausta
Eroakirkosta.fi-palvelun ylläpitäjät ovat tyrmistyneitä palvelun nimen ja tunnuksen väärinkäytöstä maahanmuuttoa vastustavalla kyseenalaisella nettisivustolla. MV-lehden nettisivuston Ilja Janitskin sanoo käsittäneensä, että eroakirkosta-palvelun bannereita saa levittää vapaasti.

Eroakirkosta-palvelu tyrmistyi nimensä väärinkäytöstä: "Rikollista"
Eroakirkosta.fi-palvelun banneri oli liitetty maahanmuuttoa ja pakolaisia vastustavalle, suositulle ja kyseenalaista mainetta saaneelle nettisivustolle. Bannerissa kehotetaan eroamaan kirkosta, koska kirkko "tukee islamisaatiota".
Euroopan investointipankki rahoittaa verkkomainonnan kehittäjää
Kiosked kehittää uusia mainontaratkaisuja verkkoon. Tutkimustyö tehdään pääosin Suomessa.

Police hesitant to take down racist roadside banner
Motorists driving between Ylöjärvi and Nokia in the Tampere region have been surprised by a makeshift roadside banner carrying an apparently racist message. The sign poses a riddle: "What’s the difference between a human and an animal?" The response: "The Mediterranean." Local police previously said they could only remove the sign if someone filed a criminal complaint, however they took it down on Thursday, saying it was "inappropriate".

Lama-Suomessa formaatti on tv-kanavalle turvallisin valinta
Tampereen Media & Message -tapahtumassa pohditaan median alamäkeä, joka näkyy tapahtuman järjestäjän mukaan erityisesti tv-kanavien tarjonnassa.

Facebookin voitto laski hieman
Facebookin voiton lasku oli odotettavissa, sillä yhtiö on viime aikoina tehnyt paljon sijoituksia mobiilituotteisiin ja niiden kehittämiseen. Joka kuukausi 1,49 miljardia ihmistä käyttää Facebookia.

Kainuun edustajat luottivat lehtimainontaan – yksi satsasi someen
Vaalirahoitustietojen mukaan kainuulaiset pääsivät eduskuntaan lehti- ja tv-mainonnan siivittämänä. Some-vaalihehkutuksesta huolimatta vain yksi käytti nettimainontaan usean tuhannen euron verran.

Google napsii suomalaisten mainoseuroja
Google, Facebook ja YouTube syövät yhä suuremman osan suomalaisesta verkkomainonnasta. Sanomalehtien Liiton johtaja uskoo, että tilanne taittuu lähivuosina.

"Tilasin äkkiä kaksi purkkia" – verkkomainonnassa käytetään keksittyjä Facebook-profiileja
Täysin fiktiiviset Facebook-profiilit kehuvat verkossa mainoksen yhteydessä esimerkiksi kauneudenhoitotuotteita. Taktiikka on mainonnan asiantuntijoiden mukaan hyvän tavan vastainen.

Tutkija: Suurilla lehtitaloilla samanlaisia vaikeuksia kuin Stockmannilla
Vauhti kiihtyy median digitalisoitumisessa. Tänään tuloksensa julkistanut Alma Media on taitekohdassa: kuluvana vuonna verkkomainonta ohittanee perinteisen lehtimainonnan euromäärissä. STT-Lehtikuvalle voi jäädä Musta Pekka käteen lehtitalojen kovassa kilpailussa.

Verkkomainos tarttuu ja seuraa sinua sivulta toiselle
Mainostajat seuraavat tarkasti kuluttajien liikkumista internetsivuilla. Sivustoilla olevat evästeet keräävät loputtomasti tietoja ihmisten kiinnostuksen kohteista ja niitä käytetään mainosten kohdentamiseen. Nettimainonnalta on kuitenkin myös mahdollista suojautua.

Potkut saanut sanomalehtipomo: ”Olin mahdottoman tehtävän edessä”
Muutama viikko sitten erotettu Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala ennustaa sanomalehtien vaikeuksien jatkuvan. Verkkomainonnasta ei hänen mukaan ole vielä pitkään aikaan lehtimainonnan tulojen paikkaajaksi. Ongelmia aiheuttaa myös Ylen rooli netissä, sanoo Hakala.

Tuntuuko sinusta, että internet lukee ajatuksiasi?
Osa ihmisistä pitää pelottavana, että mainonta näyttää lukevan ajatuksiamme netissä. Toisten mielestä taas kyse on vain paremmasta asiakaspalvelusta. Verkkomainostajat himoitsevat yksityistietojasi.

Verkkomainonta kasvoi reippaasti loppukesällä ja alkusyksyllä
Suomessa sanomalehtimainonta väheni vuoden 2013 loppukesään ja alkusyksyyn verrattuna lähes 12 prosenttia. Aikakauslehtimainonta laski edelleen peräti 18 prosenttia.
Alma Media petrasi reilusti tulostaan – verkkomyynnin kasvu paikkasi painetun median alamäen
Mediayhtiön liikevaihto pysyi viime vuoden tasolla noin 76 miljoonassa eurossa. Liikevoiton suhde liikevaihtoon koheni 8,3 prosenttiin.

MTV:n mediakysely: Mediapäättäjät uskovat someen, yleisö ei
MTV Uutisten mediakyselyn mukaan yleisö kaipaa lisää tutkivaa journalismia ja uutisia. Molemmat ovat valmiita karsimaan viihteen määrä. MTV julkisti mediakyselyn tulokset keskiviikkona Porissa.

Finnish companies slow to embrace digital advertising
Online advertising takes an increasing share of companies media spend, but in Finland the shift has not been so fast. Many Finnish firms are playing catch-up as Google and Facebook take a big slice of the Finnish advertising market.

Google ja Facebook vieneet jo puolet kotimaisesta nettimainonnasta
Mainonta on digitalisoitumassa Suomessa rajulla vauhdilla. Digitaalisuuden myötä kotimaiset mediayhtiöt ovat joutuneet tiukkaan kilpailuun mainostajista ylikansallisten mediajättien Googlen ja Facebookin kanssa.
Verkkomainonta ylitti Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa tv-mainonnan
Nettimainoksiin käytetty rahasumma kasvoi viime vuonna 17 prosenttia ja oli noin 31 miljardia euroa.

Kasvava nettimainonta siivitti Googlen huipputulokseen
Google on joutunut laskemaan nettimainonnasta perimiään hintoja, mutta paikannut menetyksiä haalimalla aiempaa enemmän mainostajia.

Mainostajat siirtyvät vauhdilla verkkoon – ongelmilta ei säästytä
Samaan aikaan kun mainonta Suomessa vähenee, mobiili- ja verkkomainonta kasvaa räjähdysmäisesti. Yritysten nopea siirtyminen verkkoon ei kuitenkaan suju aivan ongelmitta.

Median kriisi on mainonnan kriisi
Perinteisen median mainosmyynti on ollut kärsijänä, kun mainostajat panostavat entistä yksillöllisempään mainontaan. TNS Gallupin elokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan sanomalehtimainonta väheni vuoden 2012 toiseen kvartaaliin verrattuna 16,7 prosenttia. Myös aikakausi- ja kaupunkilehtien mainonta väheni lähes saman verran. Sanomalehtien ei pitäisi irtisanoa toimittajia ja supistaa toimituksia, vaikka mainosrahat vähenevät, sanoo mainosalan asiantuntija Jani Halme.

Survey: Print still popular among media consumers
A survey has found that consumers are committed to printed magazines and newspapers, even though content is rapidly moving to digital forms. The Finnish National Readership Survey research found that Finns are much more likely to subscribe to newspapers than subscription television.
Tamperelainen terveysfirma haettiin konkurssiin
Tamperelainen terveydenhuoltoalan yhtiö JMSmedi on haettu konkurssiin. Hakija on vakuutusyhtiö Eläke-Fennia.
Eviralta siemenkauppaa koskevia markkinointikieltoja ja huomautuksia
Pelto- ja puutarhakasvien kylvösiemeneksi saa markkinoida vain sertifioitua eli virallisesti tarkastettua siementä.
Mobiilimarkkinointi kasvaa voimakkaasti
Markkinointiviestinnän määrä oli Suomessa viime vuonna 3,38 miljardia euroa. Mobiilimarkkinoiden osuus tästä on noususta huolimatta 0,5 prosenttia.
Mediamainonnan alamäki jatkui - elokuvamainonta valopilkkuna
Eniten putosi mainonta kaupunkilehdissä, kertoo TNS Gallup. Ainoastaan verkkomainonta ja elokuvamainonta päätyivät plussalle.

Yritysten mainonta huolestuttaa markkinoinnin asiantuntijoita - "Surullista katsottavaa"
Suomessa mediamainonta on tutkimusten mukaan pudonnut viidessä vuodessa yli kymmenen prosenttia. Verkkomainonta on kuitenkin nousussa.
Facebook-mainonnassa jättimäistä kasvua
Verkkomainonta kattoi 17,8 prosenttia koko mediamainonnan määrästä vuonna 2012. Verkkomainontaan käytettiin Suomessa 240 miljoonaa euroa.

AMK mainosti yhteishakua rikollisjärjestön nettisivuilla
Savonia-ammattikorkeakoulu yhteishakubanneri pyöri Mongols Nation -moottoripyöräkerhon nettisivuilla. Yhdysvaltalainen moottoripyöräjengi on luokiteltu kansainväliseksi rikollisjengiksi.

Google teki hyvää tulosta
Googlen loppuvuoden tulos oli odotettua parempi, koska yritykset innostuivat investoimaan verkkomainontaan juhlakaudella.

Isot suomalaiset yritykset mainostavat rikollisjärjestön nettisivulla
OP-Pohjolan ja VR:n mainosbannerit ovat pyörineet yhdysvaltalaisen rikollisen moottoripyöräjengin nettisivuilla.