Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Loimaan sivukirjastoihin lisää omatoimipalvelua

Henkilöstön määrään ratkaisulla ei ole vaikutusta. 

Ilmavoimat ottaa maa-alueita väliaikaisesti haltuun Kainuussa, koteihin ja mökeille pääsee normaalisti

Ruska 20 -pääsotaharjoituksen käyttöön otettavilla alueilla voi joutua esittämään henkilötodistuksen.

Lapin lennoston harjoitus sulkee Simontien viikoksi Ranuan Hosiolla

Harjoitusalueella asuvat pääsevät koteihinsa ja mökeilleen normaalisti.

Konenäkö mittaa kuumeen opiskelijoiden testiympäristössä – puolikuntoiset paljastuvat alle sekunnissa

LAB–ammattikorkeakoulu otti testikäyttöön laitteen, joka voi estää koronaa leviämästä. Samalla selvitetään, millaisia tuntemuksia laite käyttäjissä herättää.

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan uimahalleihin yhteiset rannekkeet

Uusi käytäntö astuu voimaan marraskuun alusta lähtien.

Länkipohjan omatoimikirjasto aukeaa syyskuussa

Kesän aikana Länkipohjan kirjastoon asennetaan kulunvalvontalaitteisto, valvontakamerat ja muu tarvittava tekniikka.

Turkulaisseura FC Interin pomolle ehdollista vankeutta petoksesta

Stefan Håkans antoi avustushakemuksessa virheellisiä tietoja kulunvalvontajärjestelmän hankinnasta.

Ylen A-studio marssi vahtimestarien ohi virastoihin ja yhtiöihin – palkittiin vuoden turvallisuusteosta

A-studion testissä toimittaja pääsi kulunvalvonnan ohi kymmenessä kohteessa 11:stä.

Ylen testissä yrityksiin päästiin helposti sisälle – asiantuntija A-studiossa: "Herättää huolta, mutta ei yllätä"

F-Securen asiantuntijan Mikko Hyppösen mukaan sama ilmiö on huomattu testeissä maailmalla monta kertaa.

Katso paljastava piilokameravideo – Ylen toimittaja testasi tärkeiden yritysten ja laitosten tilaturvallisuutta: Lähes kaikilla puutteita kulunvalvonnassa

Jokainen turvallisuuspoikkeama on vakava asia, kommentoi yksi valtion viraston edustajista. Ylen testihenkilö pääsi sisään lähes kaikkien testattujen virastojen ja yritysten ovista.

Helsingin kouluihin asennetaan painike, joka sulkee kaikki ovet hätätapauksissa – myös muuta turvallisuutta parannetaan

Muun muassa murtohälyttimet, valvontakamerat ja lukitusjärjestelmät päivitetään sekä kouluissa että päiväkodeissa 2,7 miljoonalla eurolla.

Pietarsaaren lukioissa on otettu käyttöön kulunvalvonta

Pohjalaiskouluissa kulunvalvonta on vielä harvinaista.

Veturi syöksyi valtatielle ja matkustajia ruhjoutui vaunujen alle – raiteiden viimeisin suuronnettomuus tapahtui 20 vuotta sitten

Mikä aiheutti Jyväskylän junaonnettomuuden ja voisiko sama tapahtua uudelleen? Yle kokosi faktat tasan 20 vuotta sitten tapahtuneesta turmasta.

Kulunvalvonta tekee tuloaan kouluihin – "Sitä voisi olla enemmänkin, miksei yläkoulussa ja päiväkodeissakin"

Tarkkaa tietoa kulunvalvonnan yleisyydestä ei ole. Koulurakennusten turvallisuuteen perehtynyt aluehallintoviraston ylitarkastaja näkisi mielellään valvonnan yleistyvän kaikenkokoisissa kunnissa ja jopa päiväkodeissa.

Porin uimahallissa aiotaan siirtyä sormenjälkitunnistukseen: Kokeilu alkaa koululaisista

Seitsemännen luokan oppilaat saavat Porin kaupungilta 36 ilmaista uintikertaa vuodessa sormenjälkiään vastaan.

BASE jumper bests stepped-up security at Tampere hotel

A lone BASE jumper got the better of improved surveillance at Tampere’s Torni hotel to perform the parachute stunt from the 88.5-metre high property. Two other jumpers took the leap from the sky bar in 2014 and 2015, prompting hotel management to beef up security measures to prevent similar exploits.

Tampereen Torni-hotellista hypättiin jälleen – video ladattu Facebookiin

Tamperelaisen hotelli Tornin turvajärjestelyjä parannettiin vain vähän aikaa sitten, mutta ne eivät estäneet uutta hyppyä. Facebookiin on perjantaina ladattu video, jossa lehmäasuun pukeutunut BASE-hyppääjä onnistuu hyppäämään talon katolta.

Työnantajan valvontakeinot aiheuttavat epätietoisuutta – Sormenjälki uusin keino valvoa työntekijää

Työelämä on muutoksen edessä työntekijän yksityissuojan suhteen. Muun muassa sormenjälkitunnistaminen tulee yleistymään kulunvalvonnassa.

Nilsiän kirjasto kiinni lauantaisin

Kuopion kaupunki on laittamassa Nilsiän kirjaston ovet kiinni lauantaisin myös talvikaudella. Syynä on, ettei henkilökunta riitä lauantain aukioloon.

Esineiden internet -guru: Tämä muuttaa kaikki ammatit ja hävittää osan – Suomella on paljon voitettavaa

Esineiden internet eli IoT mullistaa kaiken työn tekemisen tavat ja maailman talouden rakenteet, sanoo alan asiantuntija Ylen haastattelussa. Voittajia ja häviäjiä ei jaeta Aasian ja Euroopan välillä, vaan yritys kerrallaan. Suomalainen kulunvalvontayhtiö Flexim Security uskoo IoT:n avulla jopa kymmenkertaistavan myyntinsä.

Aktivistit kiinnittivät Turku Energian seinään ydinvoimavastaisen banderollin

Stop Fennovoima -verkosto ilmoitti protestin olleen suunnattu Fennovoiman ydinvoimalaa vastaan. Turku Energia ilmoitti tekevänsä rikosilmoituksen luvattomasta tunkeutumisesta.

Kaikkia kirkonpolttoja ei voida estää – mutta seurakuntien oma varautuminen pienentää riskejä

Seurakuntien oma aktiivisuus on tärkeää kirkkojen paloturvallisuuskysymyksissä. Kulunvalvontaan ja valaistukseen on hyvä kiinnittää huomiota. Kirkot ovat pelastuslaitoksille erityiskohteita.

Lumiralli jatkuu – sateiden jälkeen kinokset ajetaan kaduilta vastaanottopaikoille

Lumen peitosta löytyy yllättäviäkin esineitä. Sulamisvedet ovat kuitenkin kohtalaisen puhtaita.

VR rajoittaa kuljettajien kännykänkäyttöä – Vetureihin tulossa varmistusjärjestelmät ylinopeuden estämiseksi

VR estää käytännössä junien liikkeelle pääsyn ilman automaattista kulunvalvontaa. Samalla junankuljettajien matkapuhelinten ja tablettien käyttö rajoitetaan vain työtehtäviin. VR:n uusittuun turvallisuuskäytäntöön on päädytty viimetalvisen Hyvinkään junahurjastelun aiheuttaman vakavan vaaratilanteen takia.

Omatoimikirjastojen häiriöt pääasiassa pieniä – Inkeroisissa kielletään tölkkijuomat

Omatoimikirjastoja otetaan käyttöön eri puolilla Suomea – ja syystä; automatiikkaan ja kulunvalvontaan nojaavat kirjastot ovat keränneet hyvää palautetta. Esimerkiksi Kouvolan Inkeroisissa sekä lainaukset että kävijöiden määrä on lisääntynyt. Suurin osa vähäisistä järjestyshäiriöistä on pystytty ratkomaan puhumalla.

Nuorison sikailu sai kunnan rajoittamaan kirjaston aukioloa – "meno oli kuin Puuhamaassa"

Pyhtää kokeili syksyllä kirjaston omatoimista aukioloa ilta-aikaan. Kirjojen lainaamisen sijaan osa paikalle tulleista nuorista käytti kirjastoa lähinnä riehumiseen. Nyt kunnassa pohditaan, voisiko kirjastoon päästä vain aikuisen seurassa, kun henkilökunta on poistunut.

Kulunvalvonta kiristyi Raumalla: "Enää ei marssita suoraan kaupunginjohtajan huoneeseen"

Ulkopuolisten kulkeminen kaupungin- ja kunnantaloissa on monella paikkakunnalla turhankin vapaata, toteaa raumalainen turvallisuuspäällikkö.

Pariisin terrori-iskut herättävät huolta myös vastaanottokeskuksissa – turvapaikanhakijat huolissaan turvallisuudesta

Pariisissa perjantaina tapahtuneet terrori-iskut puhuttavat myös vastaanottokeskuksissa Suomessa. Esimerkiksi Oulussa iskut ovat herättäneet huolta turvapaikanhakijoissa ja samalla keskuksen valvontaa on tehostettu.

Työvoimaa lisätty ja turvatoimia tehostettu Vaasan poliisiasemalla

Viikon sisällä Pohjanmaan poliisin alueelle on tullut yli 400 turvapaikanhakijaa. Poliisi on joutunut siirtämään työvoimaa ulkomaalaistutkintaan liikennevalvonnasta ja rikostutkinnasta. Myös turvatoimia Vaasan pääpoliisiasemalla on tehostettu. Tiistaina Torniossa toimintansa aloittaneen järjestelykeskuksen odotetaan tuovan helpotusta tilanteeseen.

Fennovoiman ydinvoimala-alueelle johtava tie suljetaan osittain yleiseltä liikenteeltä

Liikennöinti Parhalahdelta lähtevältä Puustellintiellä voi jatkua normaalisti Fennovoiman työmaa-alueen ulkopuolella.

Tietoliikennevika sulki Porin uimahallin

Porin vapaa-aikaviraston mukaan yleisöä ei voida päästää halliin edes ilmaiseksi, koska kassa- ja kulunvalvonnan lisäksi myöskään pukukaappijärjestelmä ei toimi.

Hienoa sitoutumista – neljä vuotta ilmaiseksi talkootöitä viikon tapahtuman vuoksi

Voimistelun Gymnaestradassa talkoolaiset yli lajirajojen tekevät yhteistyötä ja jakavat tieto-taitoa toisilleen.

Rovaniemelle kolme omatoimikirjastoa

Rovaniemellä kolme kirjastoa muuttuu omatoimikirjastoiksi Korkalovaarassa, Ounasrinteellä ja Saarenkylässä. Muutoksen myötä kirjastot ovat avoinna myös varhain aamulla ja viikonloppuisin.

Hurjasteleva R-juna aiheutti VR:ssä vipinää: junankuljettajille kertausharjoituksia kulunvalvonnasta

R-junan aiheuttama vakava vaaratilanne Hyvinkäällä maaliskussa on laittanut VR:ään vauhtia. Yhtiö on pikatahtia ottanut käyttöön lukuisia parannuskeinoja junien ylinopeuden estämisesksi. Kuljettajille muistutetaan turvallisuudesta tarroilla ja uusilla tervetuloteksteillä.

Kaaharijuna kiiti yli 150 km/h vaihteisiin – turvalaitteet kytkettiin päälle vasta jälkikäteen

Riihimäeltä Hyvinkään asemalle suurella ylinopeudella kaahannut juna tuli vaihteisiin arviolta 153-156 km/h vauhdilla.Onnettomuustutkintakeskuksen saaman aineiston mukaan automaattinen turvajärjestelmä kytkettiin tai kytkeytyi päälle vasta vaaratilanteen jälkeen.

Uusi Vectron-veturi VR:n testiin – kuvat

VR:lle tulevan veturin alustan rakennetta kehitetään, ilmanottoaukot siirretään katolle ja keulaa vahvistetaan vastaamaan Suomen sääolosuhteita. Veturi toimii jopa 40 asteen pakkasessa.

R-junan hurja ylinopeus paljasti vakavan turvallisuusriskin: "Se on yhden ihmisen ratkaisun varassa"

Yli 100 matkustajaa kyydittänyt paikallisjuna saapui hurjalla ylinopeudella Hyvinkään ratapihalle kaksi viikkoa sitten. Onnettomuustutkintakeskus etsii parhaillaan vastausta siihen, miksi automaattinen kulunvalvonta ei ole estänyt junan ylinopeutta.

Kansalaisopistossa riehunutta veitsimiestä ei ole vielä kuulusteltu

Noin kolmikymppinen mies tunkeutui luokkahuoneeseen kääntöveitsellä varustauneena. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

HKL tilaa Länsimetron asetinlaitteen suomalaiselta Miprolta

Liikelaitoksen johtokunta on päättänyt maanantaisessa kokouksessaan hyväksyä suomalaisen Mipro Oy:n tekemän tarjouksen kulunvalvonnasta Länsimetron osuudella Ruoholahti – Matinkylä.

Vectron-sähköveturi saapuu koeajoon Suomeen

Veturia testataan pääradalla ja Lahden oikoradalla kevään ja kesän aikana. Kaupalliseen käyttöön uudet sähköveturit tulevat vuonna 2017.

Oululaiset alistuvat kirjastojen myllerrykseen – jopa kaupungin johdossa ihmetellään

Oulussa kirjastorakennukset tyhjenevät, kun kirjastot siirtyvät koulujen yhteyteen ja omatoimikirjastoiksi. Omatoimikirjastojen kulut kuitenkin ovat alkuvaiheessa isommat kuin tulevat säästöt. Kaupungin mukaan kyse ei ole lakkautuksista, vaan palvelujen yhdistämisestä.

Ranskan isku mietityttää suomalaisten mediatalojen turvallisuusvastaavia

Median turvallisuuspäälliköiden mukaan terrori-iskuja on vaikea ennakoida ja estää.

Siemens: Uusi sopimus toisi työrauhan metron automatisointiin

HKL:n johtokunta päättää tänään torstaina, jatketaanko allianssimallisen sopimuksen selvittämistä. Avoimin kirjoin tehtävä sopimus vaikuttaa olevan viimeinen oljenkorsi automatisointihankkeen loppuunviemiselle Siemensin kanssa.

Kouluissa valvoo kameran silmä ja automaattilukko

Kouluihin rakennetaan nykyään kulunvalvontajärjestelmät ja ovet avautuvat sekä lukkiutuvat automaattisesti. Osa kouluista pitää ovensa säpissä ympäri vuorokauden.

Seppälän maalaismarkkinat on peruttu rakennustöiden vuoksi

Tuhansia kävijöitä saavuttaneita Seppälän maalaismarkkinoita ei järjestetä ensi vuonna. Kajaanin Seppälän alue on ensi kesänä rakennustyömaana, joten alueella ei voida järjestää minkäänlaisia isoja tapahtumia.

Pollari voi korvata betoniporsaan

Lahdessa kokeillaan syksystä alkaen uudenlaista katuhidastetta. Taustalla on nykyisten hidasteiden kokema ilkivalta.

Itsepalvelukirjastoja tulossa lisää Turkuun

Hyvä palaute Turun ensimmäisestä itsepalvelukirjastosta poikii jatkoa. Itsepalvelukirjastoihin pääsee kirjastokortilla ja tunnusluvulla arkisin aamusta iltaan ja lauantaisin neljän tunnin ajan.

Hoitajia potkitaan, purraan ja panetellaan

Helsingin kaupunki laatii työntekijöilleen ohjeita väkivaltaisten tilanteiden ehkäisyyn. Viime vuonna kaupungin työntekijöille sattui parisataa väkivaltaiseen tilanteeseen liittyvää työtapaturmaa. Työväkivallan kokeminen yleistyy kunta-alalla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle