Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ilmakuvassa on juna ja junaraiteet.

Luvaton liikkuminen ja ilkivalta junaradoilla lisääntyneet – hengenvaarallista leikkiä, Väylävirasto ja VR muistuttavat

Pelkästään elokuussa on paljastunut tapauksia, joissa epäillään tapaturmaista kuolemaa tai ilkivallasta johtunutta haittaa rautateillä.

Poliisi -kyltti.

Nuori mies löytyi menehtyneenä Kuopion rautatieaseman ratapihalta – miehellä oli kovaan sähköiskuun viittaavia vammoja

Työvuorossa olleet veturinkuljettajat olivat löytäneet kuolleen miehen junaraiteiden välistä.

Veistelty, vaarallinen pistotulppa.

Kirpputoreilta löytyi liuta vaarallisia tuotteita – Tukes varoittaa esimerkiksi veistetyistä pistotulpista

Tukes muistuttaa, että myyjä on aina vastuussa myymänsä tuotteen turvallisuudesta, myös kirpputorilla.

Hengenvaara

Energiayhtiö varoittaa vaarallisesta leikistä: Juvalla nuoret olivat yhtiön mukaan kiivenneet suurjänniteverkon pylvääseen

Itä-Suomen poliisista kerrotaan, että heillä ei ole havaintoa vastaavanlaisista tempauksista.

Sähkökaapelin kuparin letitystä.

Tukes tutkii kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa Lohjalla

Tapaturmassa työntekijä oli mennyt muuntamoon, saanut sähköiskun ja menehtynyt. Tukes tutkii tapahtumien kulkua ja onnettomuustutkinta valmistuu syyskuussa.

Puuilo Vaasa

Puuilo vetää hitsauslaitteen markkinoilta – riskinä sähköisku

Hitsauslaite Pitstone 160A on syytä palauttaa Puuilon myymälään.

Pohjois-Savon pelastuslaitos-hihamerkki.

Leppävirralla Särkiniemen alueella katkaistu sähköt liikenneonnettomuuden takia

Kuorma-auton perävaunu kaatui keskijännitelinjan päälle.

Pistorasia

Tiktokin hurja outlet challenge on Suomessa erityisen vaarallinen – räjähtävä pistorasia voi aiheuttaa tulipalon tai kovan sähköiskun

Suomessa sähköverkon jännite on suurempi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, joten pistorasiasta saatu sähköisku voi olla voimakkaampi.

Lumisia puun oksia.

Etelä-Savon pelastuslaitos varoittaa katkeilevista oksista ja lumikuormista

Lumen paino oksilla kasvaa sään lauhtuessa, joten painavat oksat ja putoavat lumet voivat olla vaarallisia.

Läheltä

Poliisi varoittaa: muuntamokoppiin murtautuminen on hengenvaarallista

Pälkäneen Luopioisissa oli murtauduttu puistomuuntamon koppiin.

lamppu

Toimivatko sähkölaitteesi oudosti? – Kyseessä voi olla nollavika

Nollavian aikana metallikuoristen sähkölaitteiden pinta voi tulla jännitteiseksi, eikä esimerkiksi hellaan tai jääkaappiin kannata koskea sähköiskuvaaran takia.

Defibrillaattori koekäytössä.

Luoto hankkii sydäniskurit kouluihinsa

Kunta päätti myös järjestää koulutusta laitteiden käytöstä.

salama taivaalla

Salamaniskuun kuolee vuosittain pari ihmistä Suomessa – iskusta sähköiskun kaltaisia oireita

Ulkona parhaan suojauksen antaa auto, polku- ja moottoripyörien käyttämistä pitää välttää.

Sipoo satsaa sydäniskureihin – Sijoitetaan niihin paikkoihin joissa ihmiset oleskelevat

Defibrillaattoreita löytyy vastaisuudessa kirjastoista ja liikuntatiloista.

Celly UTC01 Multicharger 4 in 1 -adapteri

Tukes recalls faulty 4-way adapters

A specific four-way adapter is likely to cause electric shocks due to a manufacturing error. Safety agency Tukes warns everybody to immediately stop using the product and to return it to the shop.

Celly UTC01 Multicharger 4 in 1 -adapteri

Tukes varoittaa vaarallisesta matka-adapterista: "Vakava ja harvinainen turvallisuuspuute"

Jos sinulta löytyy kyseinen matka-adapteri, niin lopeta käyttö välittömästi ja palauta laite liikkeeseen.

Älypuhelin ja laturi.

Tukesin testaamista sähkölaitteista osa jopa täysin kelvottomia – Markkinoilta vedettiin 155 tuotetta

Valtaosa huonoista tuotteita löytyy kenttätarkastajien riskiperuisteisen arvioinnin ansiosta.

Turvallisuuspuute TOYS”R”USilla myydyssä Singing Machine -karaokelaitteessa

Ostitko Singing Machine -karaokelaitteen Toys "R" Us -myymälästä? Laite voi aiheuttaa sähköiskun väärin kytkettynä

Tuotteen käyttö tulee lopettaa välittömästi. Singing Machine -karaokelaitteen mukana on toimitettu vääränlainen adapteri.

Sähköankerias

Sähköankerias Raipe hotkaisi taskulampun – eläinlääkäri pelasti: "Raipen herääminen oli liikuttava hetki"

Metallille ja sähkölle perso Raipe hotkaisi lampun poskeensa ennen kuin se saatiin ongittua vedestä ylös.

Marian aukio

Työntekijä vammautui sähköiskusta – rakennusyhtiön maksettava yli 100 000 euron korvaukset

Työntekijä sai sähköiskun Lappeenrannan Marian aukion pysäköintihallin työmaalla, kun hän katkaisi sähkökaapelia kulmahiomakoneella.

Sähkölinja.

Tukes varoittaa ilmajohdoista: Voi aiheuttaa sähköiskun ilman kosketusta

Ilmajohtojen vaara on syytä ottaa huomioon työmaiden turvallisuussuunnittelussa ja ilmajohtojen lähellä työskennellessä, Tukes ohjeistaa.

kaksi paviaania

Sähköjohtoja käpälöinyt paviaani aiheutti mittavan sähkökatkon Sambiassa

Uteliaan eläimen tekoa on hyödynnetty Sambian sisäpolitiikassa, sillä ministeri on syyttänyt paikallista heimon johtajaa noituudesta.

Palanut tasapainolauta.

Tasapainolauta taas syynä asuntopaloon – noin puolet laudoista läpäisee Tukesin tarkastuksen

Suomen markkinoilta on poistettu neljä eri tasapainolautaa. Todennäköisimmin laudan vika löytyy akun latauslaitteesta.

Kartta Turkista

Turkissa viisi kuollut sähköiskuun vesipuistossa – uhrien joukossa kolme lasta

Turkkilaismedioiden tietojen mukaan vesipuiston johtaja ja hänen poikansa kuolivat yrittäessään pelastaa alaikäisiä.

Sähkölinjoja vasten taivasta.

Kolme sähköasentajaa loukkaantui purkutöissä Nousiaisissa

Yksi ihminen loukkaantui työskennellessään henkilönostimen korissa. Kaksi maassa työskennellyttä sai pienemmät sähköiskut.

Raija Määttä

Sydämensiirto pelasti Raijan hengen – tytär menehtyi sydämenpysähdykseen

Geenimutaation aiheuttama sydämenpysähdys muutti Raija Määtän elämän. Siitä alkoi vuosia kestänyt kamppailu elämästä.

Henkilö käyttää tasapainoskootteria.

Kaikista Tukesin testaamista tasapainoskoottereista löytyi turvallisuuspuutteita

Testattavaksi valittiin neljä laitetta. Tukes päätyi testauttamaan tasapainoskoottereita laitteisiin liittyvän paloriskin vuoksi.

Riistakamerakuva kalastajista.

Järvilohen salakalastajat voivat saada sähköiskun – "Pahimmillaan tarkoittaa hengen lähtöä"

Järvilohen salakalastajat leikkivät omalla terveydellään menemällä voimalaitoksen alueelle kalaan, Pohjois-Karjalan Sähköstä kerrotaan.

Sähkölinja

Myrsky riepottaa lauantaina – Sähkökatkoihin syytä varautua

Poikkeuksellinen loppukesän matalapaine pyyhkäisee lounaasta Etelä-Savon yli.

Lääkäreitä ja hoitajia leikkauksen aikana leikkaussalissa.

Sairaala ostaa työntekijöille uudet kengät – sähkölaitteet pysyvät jatkossa ehjinä

Satakunnan sairaanhoitopiiri suunnittelee ostavansa sadoille työntekijöille työkengät, jotka estävät staattisen sähkön aiheuttamia ongelmia. Kenkien toivotaan vähentävän herkkien sähkölaitteiden vikoja.

Piirroskuva jossa henkilöitä seisoo

Amnesty: Syyrian vankiloissa kuollut 18 000 – "Veri virtasi kuin joki"

Raportti kertoo monenlaisesta kidutuksesta: ruoskinnasta, sähköiskuista, sormen- ja varpaankynsien irrottamisesta sekä kuumalla vedellä tai savukkeilla polttamisesta.

Lappeenrannan rautatieasema

Poika sai sähköiskun junan katolla – syttyi palamaan

Kaksi poikaa oli kiivennyt sähköjunan katolle Lappeenrannan rautatieasemalla. Toinen sai sähköiskun ja pahoja palovammoja alaruumiiseensa. Junat ovat olleet myöhässä onnettomuuden takia.

Uutisvideot: Sähköankerias voi tappaa hevosen sähköiskulla

Video: Sähköankerias voi nousta vedestä ja tappaa hevosen sähköiskulla

Kuuluisa luonnontieteilijä havaitsi yli 200 vuotta sitten, kuinka mutalammikossa olleet sähköankeriaat tappoivat hevosia Amazonilla. Tuore tutkimus vahvistaa biologin havainnon.

Viljelijä on huolissaan perunan kasvuvauhdista.

Sähköyhtiö varoittaa viljelijöitä: Linjoille lentävät harsot ovat vaarallisia

Sähköyhtiö pyytää viljelijöitä kiinnittämään kylvöjen päälle laitettavat harsot huolellisesti. Tuulen riepottelemat harsot aiheuttavat sähkökatkoja ja vaarallisia tilanteita.

Reikäisestä ikkunaluukusta valo tunkeutuu huoneeseen.

Pandoran lipas kiehtoo tutkijoita: Pahaenteinen arvoitus sumentaa järjen

Olemme valmiita uhraamaan hyvinvointimme hetken mielijohteesta, jotta saisimme tiedonjanomme tyydytettyä.

Nordea pankin pääkonttori Tukholmassa.

Torstai 7.4.2016 (radio)

Nordea-pankki puolustaa veroparatiisitoimiaan. Sähköiskuun kuoli 3 ihmistä vuonna 2015. Suurissa kaupungeissa saa parempaa palkkaa. Kesko sulkee uuden varaston. Tv-laitteet menevät kokonaan uusiksi 2020.

Sähköinsinööri tarkistaa vanhan rintamamiestalon sähköjohtoja.

Torstai 7.4.2016 (tv)

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat paljon tulevaisuudessa. Sähköiskuissa kuoli 3 ihmistä vuonna 2015. Vuoden pakolaisnainen kannustaa opiskelemaan. Tv-laitteet menevät uusiksi vuonna 2020.

rikottu jakokaappi

Hengenvaarallista ilkivaltaa – sähkökaappeja tuhottiin Harjavallassa

Harjavallassa rikottiin viikonvaihteessa Lammaisten Energian sähkötiloja. Yhtiön mukaan tekijät saattoivat sekä itsensä että ulkopuoliset todelliseen hengenvaaraan.

Mäntyharjulaisen keksijä Jussi Aron uusin versio susilta suojaavasta koiran suojaliivistä.

Hampaankestävä susiliivi ei löydä rahoittajaa – "Suomessa ollaan Ruotsiin verrattuna lapsenkengissä"

Jussi Aro on kehitellyt koiria susilta suojelevia liivejä jo toistakymmentä vuotta. Ensimmäiset sähköliivit olivat painava viritys, mutta uusin versio on kevyt ja varustettu chilipatruunoilla. Rahaa testaamiseen ei kuitenkaan löydy. Ruotsissa susiliivit ovat koirilla yleisiä.

Defibrillaattori

Maallikon antama sähköisku voi pelastaa henkesi

Kaikilta Suomen lentokentiltä löytyy nyt rivikansalaisten käyttöön tarkoitettu sydämen käynnistin. Laite ohjaa käyttäjäänsä vaihe vaiheelta ja tietää, milloin sydän tarvitsee iskua. Maallikkodefibrillaatorit yleistyvät myös erilaisilla työpaikoilla ja kauppakeskuksissa.

Junarata.

Nuori poika sai rajun sähköiskun – oli kiivennyt junanvaunun katolle

Poika kiidätettiin Helsinkiin tehohoitoon vakavasti loukkaantuneena. Hän oli saanut sähköiskun kiivettyään junanvaunun päälle Kouvolassa Kuusanniemen ratapihalla.

Muuntajaan murtauduttiin kaksi kertaa Imatralla

Muuntajarakennukseen murtautunut katkaisi kolmen alueen sähköt ja teki ilkivaltaa muuntajalle.

taksi ajamassa tulvivalla kadulla Irakissa

Irak: 58 ihmistä kuoli sähköiskuihin rankkasateiden aikana

Rankkasateiden aiheuttama tulviminen yhdistettynä haperoihin sähköjohtoihin on aiheuttanut onnettomuuksia Irakissa.

Defibrillaattori tavaratalon seinällä

Maallikkokin voi saada pysähtyneen sydämen sykkimään – Elvytyslaitteet ovat yleistymässä

Myös maallikko pystyy käynnistämään pysähtyneen sydämen. Apuna voi olla defibrillaattori eli defi, joka antaa elvytettävälle hoitavan sähköiskun haitallisen rytmihäiriön korjaamiseksi.

Koiria talutetaan.

Oletko nähnyt koiria koulutettavan kyseenalaisin keinoin?

Eläinsuojelijoiden mukaan koiria koulutetaan Suomessa edelleen esimerkiksi piikkipannoin sekä sähköiskuin ja muulla väkivallalla. Miten koiraa saa mielestäsi kouluttaa? Millaisia keinoja et salli?

Poliisin selkä

Poliisi etsii kymmenvuotiaita poikia Keminmaan sähkökatkokseen liittyen

Keminmaassa oli torstai-iltana laaja sähkökatkos, joka aiheutui muuntajan päällä olleesta isosta risusta. Tapahtuma-aikaan muuntajan läheisyydessä oli kolme nuorta poikaa. Poliisi pyytää poikia ja heidän vanhempiaan ottamaan yhteyden Kemin poliisiin.

Vesivahinko Rayn tiloissa.

"Kuului poks ja vettä alkoi suihkuta" – putkirikko laski vesimassat lattialle Triossa

Kauppakeskus Triossa sattui torstaiaamuna vesivahinko. Vettä vyöryi pelastuslaitoksen mukaan joitain tuhansia litroja Rayn pelaamon lattialle ja alakertaan pankin tiloihin.

Palomies pitelee sylissään loukkaantunutta nuorta joutsenta

Onko tässä vuoden koskettavin luontokuva? Palomies pelasti joutsenen poikasen syleilyynsä

Laulujoutsenen poikanen törmäsi torstaina aamupäivällä voimalinjaan ja putosi Oulujokeen. Pintapelastajat hakivat pelästyneen poikasen vedestä ja toimittivat sen eläinlääkäriin. Kovan sähköiskun saanut lintu on eläinlääkärin mukaan toipumaan päin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle