Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Petteri Ylösmäki Forssan ammatti-instituutissa.

Syrjäytymisen kanssa taistellut Petteri Ylösmäki, 21, uskoo: oppivelvollisuuden piteneminen vähentää pudokkaiden määrä

Nuoria neuvovassa Ohjaamossa pelätään, että oppivelvollisuuden piteneminen kaataa ongelmia heidän syliinsä.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo eduskunnan valtiosalissa Helsingissä 29. syyskuuta 2020.

Kansanedustaja Jussi Saramosta odotetusti opetusministerin sijainen, tehtävä jatkuu kesään asti: "Hallituksella on edessä vaikea kevät"

Saramo aloittaa joulukuussa. Hän toimii opetusministeri Li Anderssonin sijaisena myös ministeriviisikossa.

tietokonepeli

Koodarin töihin ei pelkkä tutkinto riitä – Koodaripula tarkoittaa yhä useammin pulaa kokeneista konkareista

Ohjelmistoalan ammatillisen koulutuksen vaatimuksia kasvatetaan: työnantajien toiveesta tutkintoon sisällytetään muun muassa vuorovaikutustaitoja ja projektinhallintaa.

en ung kille spelar datorspel.

Valmennusta CS:GOn ja PUBGin pelaamiseen amiksesta? E-urheilua voi pian opiskella Esedussa

Uuteen datanomikoulutukseen hakevilta toivotaan selkeitä e-urheilutavoitteita.

Kuvassa Sarkolan koulun 3D-skannattu mallinnus Minecraft-pelissä.

Opiskelijat loivat kaupunkiin Minecraft-maailman – koulun voi hävittää kartalta nappulaa painamalla

Minecraftia on kokeiltu jo ainakin Vantaalla kaupunkisuunnittelun välineenä. Nyt niin tehdään myös Kouvolassa.

Tietokoneen näppäimistö.

Eettisen hakkeroinin kurssi laajenee Espoossa myös ammatilliseen koulutukseen

Hack with Espoo -kurssilla opitaan, mikä verkossa on oikein ja milloin mennään lain väärälle puolelle.

Datanomiopiskelija asentaa verkkokaapelia ah-stadionilla

Ampumahiihdon maailmancup on tärkeä opiskelijoille – satoja työssäoppimisen paikkoja

Ampumahiihtostadion on valmistautunut Kontiolahdella maailmancupin osakilpailuun vapaaehtoisvoimin.

Tietokoneen näppäimistö.

MOOC – Uusi tie yliopistoon vai uhka koko koulutusjärjestelmälle?

Yhä useampi nuori voi löytää opintojen pariin massiivisten verkkokurssien eli MOOCien kautta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle jo kolmasosa opiskelijoista tulee niiden avulla. MOOCien on ennakoitu jopa mullistavan koko korkeakouluopiskelun, mutta omaan kuolemaansa yliopistot eivät usko.

Atk-tukihenkilö Katja Ahlsten neuvoo

Rahalla kannattaa työllistää ihmisiä eikä maksaa sitä valtiolle

Tampereen kaupunki kohdistaa tänä vuonna pitkäaikaistyöttömien aktivointiin viisi miljoonaa euroa. Pitkäaikaistyöttömien määrä on Tampereella vastoin muun maan kehitystä laskenut alkuvuonna yli 600:lla.

Datanomi Janne Arstila.

Tietoturva horjuu, onko kotitietokoneesi ajan tasalla?

Monen tietokoneen, myös kotitietokoneen, tietoturva uhkaa romahtaa huhtikuussa. Laajasti käytetyn Windows XP -käyttöjärjestelmän tuen on ilmoitettu loppuvan huhtikuun 8. päivä.

Sulo-peli koulutuskeskus Sedun nettisivuilla

Opintotarjontaa nuorten tavalla: Pelinä, kiitos!

Pelimaailmaa hyödynnetään jo monessa, myös opetuksessa ja opinto-ohjauksessa. Muun muassa Etelä-Pohjanmaalla toimiva koulutuskeskus Sedu on ottanut askeleen pelien maailmaan ja kehittänyt opintotarjonnastaan pelin.

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän rakennus Lappeenrannan Armilassa

Saimaan ammattiopistosta joulukuussa valmistuneet

Joulun alla Saimaan ammattiopisto Samposta valmistui muun muassa datanomeja, laborantteja, lähihoitajia ja sähköasentajia.

Nuori istuu käytävällä.

Nuoret vailla opiskelu- ja työpaikkaa: Paheksuntaa ja parempaan pyrkimistä

Millaista on elää ilman työtä ja opiskelua? Monet saattavat kadottaa päivärytminsä ja vaipua alakuloon, kun ympärillä muut pääsevät opiskelemaan, tai saavat työpaikan. Välivuotta viettäviä saatetaan myös paheksua, vaikka se tehtäisiin pakon edessä.

masentunut nuori

Seinätön-työpaja yrittää yhdistää nuoret ja yritykset

Oulussa toimiva Seinätön-työpaja ei ole työpaja sillä tavalla kuin se perinteisesti ymmärretään. Nuoret eivät työskentele fyysisesti pajassa, vaan oikeissa yrityksissä.

Eeva-Liisa Hakala ja Oskari Huttunen.

"Mehtään pittää päästä" – nyt juhlivat ammattiin valmistuvat

Tänä viikonloppuna juhlivat paitsi ylioppilaat, myös ammattiin valmistuneet eri puolilla maakuntaa. Yle Savo tapasi kaksi nuorta, jotka menevät opintojensa päätteeksi metsään.

Yli kolmannes 15-19-vuotiaista nuorista on kesän aikana töissä. Lähde: Tilastokeskus.

Yli kolmannes nuorista paiskii kesällä töitä - Ilman kesäduunia jäänyt aikoo nauttia auringosta

Alexandros Menelaou aikoo viettää kesän rannalla ja nauttia hyvästä säästä - toivottavasti. Lukiota käyvä Menelaou haki kesätöitä kaupoista ja Helsingin kaupungilta, mutta haussa ei tärpännyt. Yhä suurempi osa nuorista tekee kuitenkin kesällä töitä.

Taitolan koulu, Esedu

Esedu ei jatka opetusta Taitolan toimipisteessä

Taitolassa toteutettu artesaanien, datanomien ja media-assistenttien sekä merkonomien somistusjaksojen opetus siirretään muihin toimipisteisiin.

Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston datanomiopiskelijat Ville Kähärä ja Joonas Ilvonen.

Opiskelijoiden avaruuspeli on liikaa jopa opettajalle

Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston datanomiopiskelijat ovat viime aikoina ahkeroineet peliohjelmoinnin parissa. Osalla motivaatio on ollut niin kova, että pelejä on kehitelty myös viikonloppuisin.

Oppilas tietokoneluokassa.

Datanomeja ei enää kouluteta Imatralla

Etelä-Karjalan ammattiopisto supistaa opiskelijamääriään ja lopettaa samalla sekä datanomi- että suunnitteluassistenttikoulutuksen. Aikuisopisto Aktivan kokonaisvolyymi ei kasva, mutta aikuisten ammatillista perustutkintokoulusta lisätään.

Jyväskylän Lyseo

Perinteikäs lukiokoulutus katkeamassa Lyseossa

Esityksen mukaan Jyväskylän Lyseon ja Voionmaan lukiot yhdistetään yli tuhannen opiskelijan lukiokampukseksi. Tikkakosken lukio jatkaa ainakin neljä vuotta.

Etelä-Karjalan ammattiopiston autolinja

Ammatillinen koulutus vähenee

Valtiontalouden kehyspäätöksen mukaan ammatillisen peruskoulutuksen määräraha vähenee 57 miljoonaa euroa vuonna 2016 tämän vuoden tasoon verrattuna. Etelä-Karjalassa opiskelupaikkoja on vähennetty tasaisesti vuosittain jo koko 2000-luvun.

Puhelinmyyjä työssään.

Pieksämäelle tarjolla kaksi puhelinpalveluyritystä

Pieksämäki houkuttaa uusia puhelinpalveluyrityksiä samaan aikaan kun Tallink-Silja sulkee Mikkelin toimipisteensä. Pieksämäen elinkeinoasiamies Kimmo Hyyskoski kertoo, että kaupunkiin on tyrkyllä kaksi alan yritystä.

Iitti, kirjasto, kirjastokortti

Iitin kirjastokortti uudistuu

Iitin kirjastokortin ilme uudistuu. Klassikoksi muodostunut kalliomaalauskuviointi vaihtuu datanomi Krista Kelan suunnittelemaan vihreään korttiin.

Ammattikampuksen mittavin laajennustyö alkoi

Kokkolan ammattiopiston mittavat, yhteensä 12 miljoonan euron laajennus- ja saneeraustyöt Torkinmäellä ovat alkaneet. Ensimmäinen vaihe valmistuu vuoden kuluttua, toinen vuoden 2013 loppuun mennessä. Opiskelijoiden määrä kasvaa runsaasta tuhannesta 1500:aan.

Opiskelija ruotsin kielen tunnilla.

Vaasassa ammattiopistolaisia kannustetaan jatko-opintoihin

Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijoista yli viidennes tulee ammattillista väylää pitkin. Opiskelijoille on kehitetty opintoväylä, joissa tiettyjä opintoja voidaan lukea hyväksi osaksi uutta tutkintoa.

Sodankylän hallintojohtaja pikavaihtoon - teknisen johtajan hakemista jatketaan

Sodankylän uusi hallintojohtaja on hallintotieteiden maisteri Paula Alatalo. Sodankylän kunnanhallitus otti hallintojohtajan viran uudelleen käsittelyyn, koska aiemmin tehtävään valittu Niina Kallio kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan.

Tankkauspalvelu heräsi hetkeksi henkiin

Tuomas Haiko tankkaa kesätyönään autoja Kouvolan keskustassa. Heinäkuun kestävä palvelu on herättänyt kiitoksia ja ihmettelyä.

Octane Gamesin toimitusjohtaja: Kaakkois-Suomesta maan pelialan keskus

Kaakkois-Suomen videopeliteollisuuden tulevaisuudennäkymät vaikuttavat valoisilta. Yksistään Kotkassa toimii viisi alan yritystä. Lisäksi Kouvolan seudun ammattiopistoon suunnitellaan datanomin tutkinnon yhteyteen räätälöityä pelialan koulutusta.

Vanhat farkut voi heittää olalle

Kierrätys kukkii nykyään entistä enemmän myös käsitöissä. Jämsäläisen Tiia Mujusen hyppysissä muun muassa vanhat farkut saavat uuden elämän laukkuina, tyynyinä ja keppihevosina. Mujunen vaihtoi datanomin työt pari vuotta sitten ompeluun sekä korujen ja tatuointien tekoon.

Ruokolahden kunnantoimisto

Kahdeksan hakemusta Ruokolahden kunnanjohtajan virkaan

Ruokolahden nykyinen kunnanjohtaja Vesa Jäppinen jää eläkkeelle virastaan helmikuun lopussa. Päätös uudesta kunnanjohtajasta tehdään vielä tämän vuoden aikana.

Rautavaaran kunnanjohtajaksi 10 halukasta

Rautavaaran kunnanjohtajan virkaa tavoittelee kymmenen hakijaa. Heistä varsinaisia hakijoita on yhdeksän, lisäksi suostumuksensa virkaan on antanut Rautavaaran kunnan nykyinen talous- ja kehittämisjohtaja Janne Tervo.

Jämsän vaakuna

Seitsemän haki Jämsän johtoon

Jämsän kaupunginjohtajajuus ei herättänyt hakijäryntäystä. Puoliltapäivin päättyneeseen määräaikaan mennessä tehtävään ilmoittautui seitsemän hakijaa. Hakijoiden joukossa on muun muassa Jämsän nykyinen hallintojohtaja Pirkko Lindström.

Ylitornion kunnanjohtajaehdokkaista kuusi haastatteluun

Ylitornion kunnanhallitus on valinnut kunnanjohtajan virkaa hakeneista kuusi henkilöä haastateltavaksi.

Hotellivirkailijaksi opiskeleva Annika Anetjärvi Lapin ammattiopistosta.

Viisi nuorta Lapista ammattitaitokisan finaalin

Viisi Lapin ammattiopiston opiskelijaa on päässyt ammattitaidon Suomen mestaruuskisojen finaaliin.

Vuoden ammattiin opiskelevan titteli Haapajärvelle

SAKKI ry on valinnut Vuoden ammattiin opiskelevaksi datanomiopiskelija Miika Perttulan Haapajärven ammattiopistosta. Miika on 19 -vuotias kahden tutkinnon suorittaja ja oman oppilaitoksensa oppilaskunta-aktiivi.

Jyrki Vuorjoki joutui väistymään Karvian kunnanjohtajan paikalta luottamuspulan vuoksi.

Karvian uuden kunnanjohtajan valinta etenee

Karvian kunnanvaltuusto valitsee näillä näkymin uuden kunnanjohtajan helmikuun kokouksessaan. Karvian kunnanhallitus käsittelee tänä iltana kunnanjohtajahakemuksia ja valitsee haastateltavaksi kutsuttavat hakijat.

Jaana Vasankari

Jaana Vasankari haki Pielaveden johtoon

Pielaveden uudeksi kunnanjohtajaksi hakee viisi henkilöä. Hakijoiden joukossa ovat muun muassa kunnanjohtajan viransijaisena toimiva Sami Miettinen sekä Kuopion kaupungin määräaikainen hankepäällikkö Jaana Vasankari.

Opiskelijat työskentelevät ATK-luokassa.

Opetusministeriö jakoi lisää aikuisopiskelupaikkoja

Vaasan ammattikorkeakoulussa on vielä tarjolla opiskelupaikkoja hoitotyön, tietojenkäsittelyn, matkailun, liiketalouden ja rakentamisen koulutusohjelmiin.

Kotkan ammattiopiston autopuolella ruuhkia

Auto- ja kuljetustekniikkaan haki ensisijaisesti 55 nuorta, kun paikkoja on tarjolla vain 36. Tätä ennen autoja rassaamaan ovat päässeet kaikki halukkaat.

Taantuma vaikeuttaa nuorten pääsyä työelämään

Nuorisotyöttömyys on kasvanut rajusti vuoden aikana. Pohjois-Savossa oli vuosi sitten noin 1 100 nuorta, 20 - 24 -vuotiasta työtöntä. Nyt heitä on 1 900.

Uudenlaista diplomi-insinöörikoulutusta Porissa

Pilottikoulutus alkaa tämän vuoden syksyllä.

Ammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen lisääntynyt

Ammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen on lisääntynyt viime vuosina tasaisesti. Ammattikorkeakouluopintonsa keskeytti toissa lukuvuonna 9 prosenttia opiskelijoista, kun taas yliopisto-opiskelijoista keskeyttäneitä oli 6 prosenttia. Kaikkiaan tutkintoon johtavan koulutuksen lopetti opiskelijoista 6 prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen tiedot.