Uusimmat artikkelit
Nuoren työntekijän sormet jäivät purkutöissä puristuksiin Kouvolassa – työnjohtajat tuomittiin sakkoihin
Työtapaturma sattui kahden vuokratyöntekijän purkaessa 80 kilon painoista lämmityskattilaa.
Rauhalinnan vastaava työnjohtaja ei hakenut lupia suojellun piharakennuksen remonttiin ja rannan ruoppaamiseen, käräjäoikeus määräsi 3 500 euron sakot
Työnjohtaja vastasi Savonlinnassa sijaitsevan pitsihuvilan mittavasta remontista. Käräjäoikeus katsoo hänen toimineen ammattimaisesti ja perusteellisesti, mutta laiminlyöneen asianmukaisten lupien hakemisen.
Sakkoja napsahti ympäristön turmelemisesta seinäjokelaisella purkutyömaalla
Seinäjoen Kivistössä sijaitsevalla vanhan omakotitalon purkutyömaalla eivät purkutyöt olleet sujuneet ihan sääntöjen mukaan.
Keskiviikko 6.4.2022 (radio)
Ukrainan presidentti. Suomen armeija. Kunta-alan lakko. Hoitajien lakko. Rakennusalan työnjohtajat. Sää.

Keskiviikko 6.4.2022 (tv)
Suomen puolustus. Rakennusalan työnjohtajat. Espoon Vuoden yrittäjä. Sääennuste.
Vilkas rakentaminen on luonut Suomeen työnjohtajapulan – Pinja Paananen, 27, valmistuu alalle Kuopiossa, jossa vaje on erityisen suurta
Ammattibarometrin mukaan Suomessa on eniten pulaa sairaanhoitajista ja lähihoitajista, mutta uutena ammattiryhmänä listauksessa ovat tauon jälkeen rakennusalan työnjohtajat. Pohjois-Savossa työvoimapula painottuu kasvukeskus Kuopioon.
Kallavedelle tehdään retkiluistelijoiden jäärataa: jää petti traktorin alta ja kone upposi hyttiä myöten jäihin – kuljettaja ehti hypätä pois
Kuljettaja ehti hypätä traktorista pois, koska tähän aikaan vuodesta jäätä tehdään turvallisuussyistä ovi auki.
Metsäliitto Osuuskunnalle 40 000 euron yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta
Metsäliitto on tuomittu työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon kaksi kertaa aikaisemmin. Vuonna 2020 tuomittu yhteisösakko oli 30 000 euroa ja vuonna 2016 tuomitun yhteisösakon määrä oli 100 000 euroa.
Kymenlaaksossa ovat käynnissä suurimmat sairaalahankkeet 50 vuoteen – Ratamo-keskuksen rakentaminen on loppusuoralla
Kotkassa keskussairaalaa peruskorjataan. Kouvolassa puolestaan Ratamo-keskus alkaa olla viittä vaille valmis.
Norrbottenissa laaja tartuntaketju – Älvsbyssä 73 marjanpoimijalla todettu koronavirus
Ruotsin Norrbottelin läänissä Älvsbyssä on todettu koronavirus 70 marjanpoimijalla. Tartuntaketju on levinnyt Träråselissa ja pysynyt ilmeisesti marjanpoimijayhteisön sisällä.
Katso kuvat Kangasalan uudistetusta jäähallista – tältä halli 3,5 miljoonan euron remontin jälkeen näyttää
Jään alla kiertää 19 kilometriä jäähdytysputkea. Remotti mahdollistaa 500 tuntia lisäaikaa harjoituksiin.
Katariinan meripuiston lampaat saattavat siirtyä ensi kesänä muualle Kotkassa – lampaista voisi hyötyä jättipalsamin karsijoina
Kotkassa Katariinan meripuistossa on ollut lampaita laiduntamassa niittyaluetta nyt neljättä kesää peräkkäin. Jatkossa lampaita aiotaan mahdollisesti hyödyntää jättipalsamin torjunnassa.
Linnan juhlista tuttu suomalaiskokki pääsi maailman arvostetuimpien joukkoon – ei aio ylpistyä: "En halua olla valmis koskaan"
Keittiömestari Ulla Liukkonen on ollut loihtimassa syötävää niin Linnan juhlissa kuin pienissä kyläjuhlissa. Vaikka hän on saanut lukuisia palkintoja, paras hetki silloin, kun ruoka maistuu asiakkaalle.

Betonielementtitehtaan raudoitusverkot kaatuivat työntekijöiden päälle – oikeus tuomitsi tehtaan toimitusjohtajan ja työnjohtajia sakkoihin
Betonielementtejä valmistavassa tehtaassa kaksi työntekijää loukkaantui vuoden 2018 syksyllä työtapaturmassa, kun raudoitusverkkonippu kaatui heidän päälleen.
Etelä-Savoon Museoviraston avustuksia – 40-luvun junavaunu ja 50-luvun Mersu kunnostetaan vanhaan loistoon
Museoviraston avustuksilla katetaan kahden kunnostushankkeen budjeteista puolet. Kunnostetut ajokit tullaan näkemään tapahtumissa, kun ne on saatu takaisin kuntoon.
Kuolemaan johtaneesta Kittilän kaivosonnettomuudesta annettiin tuomiot: kaivosyhtiölle 130 000 euron sakko, työnjohtajille tuhansien eurojen sakot
Kaivinkoneenkuljettaja putosi 2016 koneineen avoimeen louhokseen Kittilän kaivoksella. Lapin käräjäoikeus tuomitsi tapauksesta kaivosyhtiö Agnico Eagle Finlandin työturvallisuusrikoksesta ja yhtiön neljä työnjohtajaa työsuojelurikoksista ja kuolemantuottamuksesta.
Uponnutta laivaa yritetty nostaa koko alkuviikko Kotkassa – ei irtoa: "Emme joutaisi täällä pitkään olemaan"
Alusta on yritetty nostaa maanantaista lähtien. Seuraava yritys on perjantaina.
Oulussa räätälöidään rakennusmestarien koulutusta, jotta työmaille saadaan lisää työnjohtajia
Rakennusmestaripulaan vastataan muuntokoulutuksella. Tutkinto suoritetaan kahdessa vuodessa normaalin 3,5 vuoden sijaan.

Työnjohtaja sai 3000 euron sakot luvattomasta kaatopaikasta Kolarissa
Käräjäoikeuden mukaan alueella oli säilytetty ja poltettu huomattava määrä jätettä useiden vuosien ajan.
Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla varoitellaan liukkaasta ajokelistä
Ajokeli voi olla liukas varsinkin vilkkaimpien maanteiden ulkopuolella.
Laukkujen penkomista, transasiakkaiden syrjintää ja tuhansien eurojen palkkasaatavia – MOT:n juttu alusvaateketjun ongelmista sai kymmenet kertomaan uusista epäkohdista
Yritys sanoo olevansa kiitollinen saamastaan palautteesta, mutta ei halunnut kommentoida ”kuulopuheita”.
Kaupunki vaatii selvitystä Oulun torihotellin tilanteesta – työmaa seissyt jo kuukausia pysähdyksissä
Kiinteistö oy Oulun Torihotellin tulee selvittää rakentamisaikataulu, nimetä vastuulliset henkilöt ja ennen kaikkea lisätä tiedotusta.

Kesäkuun hellejakso on ruuhkauttanut autojen ilmastointihuoltoja
Ilmastoinnin ongelmiin havahdutaan yleensä vasta silloin, kun sää käy helteiseksi.
Arvokas purotaimen halutaan pelastaa Haapajärvellä – Lohijoen kunnostustyöt alkavat kesän aikana
Taimen saa uusia kutusoraikkoja. Jokiuomaa muokataan pienpoikasille sopiviksi elinalueiksi.
Suomen itsenäistymisen siemen kylvettiin kartanossa, joka on rapistunut pahoin – nyt se saa pintaansa uuden maalin
Anjalan kartano avautuu yleisölle näillä näkymin heinäkuussa.

Ukrainalaiset pääsevät sittenkin kausitöihin ulkomaille, kunhan tietyt ehdot täyttyvät
Ukrainan hallitus on muuttanut aiempaa päätöstään kausityöntekijöistä. Suomeen on ehtinyt tulla noin 200 ukrainalaista kausityöläistä.
Kajaanin ydinkeskustaan alkukesästä nuotiopaikka – Kajaaninjoessa olevat saaret tulevat kaupunkilaisten virkistyskäyttöön
Kaupungin keskustassa sijaitseva nuotiopaikka on Suomessa harvinaisuus.
Nopeat ukrainalaispoimijat jäivät kotiin – marjatilayrittäjä kertoo, että joutuu palkkaamaan tuplasti suomalaisia
Kevään kausitöihin joudutaan rekrytoimaan entistä enemmän suomalaista työvoimaa.
Ensimmäiset kausityöntekijät tulivat Ukrainasta – ovat karanteenin jälkeen Etelä-Suomen maatiloilla työnjohtajina
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön mukaan maatilat on ohjeistettu tarkasti, miten työntekijät on haettava kentältä ja miten on suojauduttava koronalta.

Suomeen odotetaan ulkomailta 1500 kausityöntekijää turvaamaan huoltovarmuutta
Mahdolliset tilauslennot maksetaan yrittäjän tai saapuvan työntekijän kukkarosta.

Sotkamo sulki ylläpitämänsä taukopaikat – laavuilla on ollut nyt kuhisemalla ihmisiä
Sotkamo suosittelee nyt lähiretkeilyä ja ottamaan eväät reppuun ja kahvit termospulloon.

Kun hylätyllä louhoksella ammuttiin pieniä ruutipaukkuja, 20 kilometrin päässä kuului kova räjähdys – syynä erikoinen sääilmiö
Jotkut luulivat maanjäristyksen tulleen, kun suljetussa kaivoksessa testattiin musiikkivideoon kuvattavaa tulisuihkua.
Kehno luistelutalvi jatkuu Kanta-Kokkolassa ja nostattaa tunteita: "Kiukkuista ja rajuakin palautetta on sadellut"
Tälle talvella ei ole jäädytetty vielä yhtään luistelukenttää. Vastaava ei ole nähty 40 vuoteen.
Kuka paiskii eniten hommia? Katso lista yli miljoonan palkansaajan työtunneista
Työelämän asiantuntijan mukaan sadat tuhannet tekevät töitä myös vapaa-aikanaan ja kotonaan, mutta se ei kirjaudu mihinkään.

Ikkunanpesijä putosi - työnjohtajat ja yhtiö tuomittiin sakkoihin
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi yhtiön yhdessä omistaneet ja siinä töitä johtaneet henkilöt kummankin 15 päiväsakon sakkorangaistukseen ja yhtiön 1 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Arvokas yllätys odotti kirkon varastossa: 30-sakaraisesta valaisimesta pyydetään nyt kymmeniä tuhansia euroja
Joutsenon kirkon alakerrassa oli säilössä harvinainen Paavo Tynellin suunnittelema valaisin.

Aurauskepit eivät saa olla rauhassa Kajaanissa – "On nähty niitäkin, joilla on useampi keppi sylissä"
Jos aurausmerkit puuttuvat talven tultua, voi tilanne aiheuttaa aurakuskin loukkaantumisen tai kaluston hajoamisen.

Kajaanilainen, eivätkö katuvalot toimi? Tee niistä ilmoitus – "Ei ole enää tätä aikaa, että huoltoyritykset kiertävät katsomassa niitä"
Kajaanissa ei enää kierretä kaupunginosissa tarkastamassa ovatko katuvalot ehjinä.

Työntekijä menetti peukalon leikkurissa - laukaalaisyritys tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin
Toissa vuonna Laukaassa peukalon menetykseen johtanut työtapaturma sattui koneella, jonka turvalaite oli epäkunnossa.

Työntekijä loukkasi sormet sahanterään Sastamalassa – tehdas ja kolme työnjohtajaa tuomittiin sakkoihin
Käräjäoikeuden mukaan sahan suojaus ja käyttöohjeet olivat puutteelliset.

Käräjäoikeus langetti sakkorangaistuksia Porin kaupungin kesätyöntekijän työtapaturmasta
Oikeus tuomitsi kaksi viranhaltijaa sakkoihin ja Porin kaupungin yhteisösakkoon 16-vuotiaan kesätyöntekijän työtapaturmaan johtaneista tapahtumista.

Outokumpu kouluttaa esimiehiä tehtaan omasta väestä: "Meillä on talossa tosi paljon kokemusta ja osaamista"
Lähes 70 outokumpulaista mielii työnjohtajan pestiin. Oppisopimiskoulutus kestää puolitoista vuotta.

Tavallista järeämpi huolto sulki Kokkolan VesiVeijarin neljäksi viikoksi
Ison altaan vesi siirretään maauimalaan, hyppyallas pidetään täynnä, ja muut altaat on tyhjennetty Suntiin.

Samiedu ja Savonlinnaan tehdasta perustava Argus Spectrum sinetöivät yhteistyön työntekijöiden kouluttamisesta
Venäläisyrityksen suunnitelmana on kouluttaa työnjohtajia Pietarissa ja kokoonpanijoita Suomessa.

Työntekijä putosi tikapuilta ja loukkaantui – sakot työnjohtajalle
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi kattojen saneeraukseen erikoistuneen yrityksen työnjohtajan 20 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Oletko rakentamassa omakotitaloa? Tarvitset vastaavan työnjohtajan, mutta pätevän löytäminen voi olla tuurista kiinni
Pientalotyömaan vastaavat työnjohtajat ovat huonosti järjestäytyneitä.

Roskalavalta pelastettu työpäiväkirja avaa duunarien suorituksia 1900-luvun alusta – putkimies Liikanen painoi pitkää päivää
Työpäiväkirjaan on tehty merkintöjä vuosilta 1915 ja 1916.

Jäämaratonrata odottaa vielä jäiden paksuuntumista: "Olemme noin viikon viime vuotta jäljessä"
Viime vuonna ensimmäinen luistelulenkki avautui Kallavedellä 27. tammikuuta.

Jäämaratonrataa aletaan kunnostaa Kuopion satamassa
Rata siirtyy noin 100 metriä etelään päin aallonmurtajan rakentamisen vuoksi, mutta maalialue tulee entiselle paikalleen.

Perinteisen hiihtotavan latuja vasta availlaan Kuopiossa: "Luistelutyylillä hiihto onnistuu jo melko hyvin"
Lunta ei vielä ole tarpeeksi perinteisen hiihtotavan laduille, muun muassa Kuopion kaupungin kunnossapitotöistä vastaavasta Mestarista kerrotaan.