Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Viron presidentiksi valittu Alar Karis vannoo tänään virkavalansa – Yle listasi, miten hänen roolinsa poikkeaa Sauli Niinistön asemasta

Suomessa presidentillä on vahvempi ote ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen johtamiseen. Virossa presidentti puolestaan nimittää hallitustunnustelijan ja voi laittaa liikkeelle perustuslain muuttamisen.

Historiallinen hetki lähenee – kenraali Timo Kivinen: "Ehkä 10 vuoden kuluttua näemme ensimmäiset naiskenraalit"

Puolustusvoimain komentaja sanoo, että elämme maailmassa, jossa sodan ja rauhan välissä ei ole selvää rajaa ja jossa kukaan ei pärjää yksin.

Mannerheim kävi sodan aikana kuoleman porteilla – selkeää seuraajaa sairauksien runtelemalla ylipäälliköllä ei kuitenkaan ollut

Viime sotien johto oli niin vahvasti Mannerheimin käsissä, että hänen kuolemansa olisi ollut katastrofi. Päämajasta on ilmestynyt ensimmäinen kokonaistutkimus.

Syyttäjä: Esitutkinta toimitettava Puolustusvoimien komentajaa koskevassa ns. Lemmenjoki-jutussa

Puolustusvoimien komentaja on esiselvityksen aikana kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Business Finlandin pääjohtajan nimitys lykkääntyy seuraavan hallituksen tehtäväksi

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan hallituksen eron takia nimitystä ei ole mahdollista tehdä.

Puolustusvoimien komentajan valinta lykkääntyy yli vaalien

Oikeuskanslerin viraston mukaan toimistusministeristö ei voi tehdä nimitystä.

Saksan armeija suunnittelee asiantuntijoiden palkkaamista muista EU-maista

Puolustusvoimien komentaja vahvisti asian torstaina.

Finland and Sweden sign defence pact in Turku

The document signed by the Finnish and Swedish defence ministers on Monday does not call for mutual defence assistance or an alliance.

Ruotsin puolustusvoimien komentaja on vierailulla Suomessa

Kenraali tapaa muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön.

Macron haluaa nostaa puolustusbudjettia ensi vuonna

Emmanuel Macron vakuutti tukeaan armeijalle sen jälkeen, kun puolustusvoimien komentaja erosi.

Suomen ratsuväen ylipäällikön haarniska 1600-luvulta komeilee kohta vetonaulana Hämeen linnassa

Vara-amiraali ja Suomen ratsuväen ylipäällikkö saatettiin hautaan juhlavassa messinkihaarniskassa. Varastossa lojuneen arvohaarniskan pelasti kulttuurikummien apu.

Perustuslakivaliokunta: Päätökset sotilaallisesta avusta tekee jatkossakin aina hallitus

Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi, että päätös sotilaallisen avun antamisesta tai vastaanottamisesta ei saa muuttaa hallituksen, eduskunnan ja presidentin valtatasapainoa.

Mikkeliin esitetään Sodan ja rauhan keskusta – Sijoituspaikaksi sotavuosien päämaja

Mikkelin kaupunginvaltuuston on määrä päättää nykyaikaista digitekniikkaa hyödyntävästä keskuksesta toukokuussa. Keskus avaisi ovensa vuoden 2019 lopulla.

Ruotsalaiskomentaja: Joukkojen sijoittaminen Gotlantiin ei johtunut yksittäisestä tapahtumasta

Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö päätti viime keskiviikkona, että valmiusharjoituksissa Gotlannissa ollut sotilasjoukko jäisi saarelle pysyvästi.

DN: Venäjän salainen uhka nopeutti joukkojen sijoittamista Gotlantiin

Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö Mikael Bydén päätti keskiviikkona aikaistaa pysyvän sotilasjoukon sijoittamista Gotlantiin puolella vuodella.

Ruotsin joukot jäivät pysyvästi Gotlantiin

Harjoituksissa ollut 150 sotilaan joukko sai käskyn jäädä Gotlantiin.

Venäjä ärähtää Ruotsin armeijan komentajalle – syytti Venäjää Ruotsin turvallisuuden heikentymisestä

Venäjän ulkoministeriö kirjoittaa tiedotteessa, että on tarkoitushakuista väittää, että Venäjä kantaisi päävastuun Ruotsin lähialueen turvallisuuspoliittisen tilanteen huononemisesta.

Analyysi: Valinnan vaikeus ja tiedon puute Yhdysvaltain presidentinvaalissa

Demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump esittelivät ulkopolitiikkaansa tv-kanava NBC:llä. Ehdokkaat esiintyivät samassa tv-studiossa, mutta eri aikaan.

Suuri osa Venäjän armeijasta yllätysharjoituksiin – "täysi taisteluvalmius aamulla kello 7"

Presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan rajautuvat eteläisen sotilaspiirin joukot välittömään taisteluvalmiuteen, jotta niiden toimintakyky voidaan tarkastaa. Lisäksi lukuisia muita yksiköitä on määrätty valmiuteen, jossa testataan, kuinka ne voivat tukea eteläisen sotilaspiirin toimintasuuntaa.

Pohjois-Korean johtaja "Rakas arvostettu toveri Kim Jong-un" sai uuden tittelin

Kim on nyt myös Pohjois-Korean Valtion asioiden komission puheenjohtaja.

Ruotsin radio: Sukellusvenejahdin kaikuääni olikin ruotsalaista alkuperää

Ruotsin radion Ekot-toimitus on saanut käsiinsä uusia tietoja syksyllä 2014 Ruotsin rannikolla käydystä sukellusvenejahdista. Tuolloin Ruotsin puolustusvoimat sanoi saaneensa todisteita vieraan vallan sukellusveneen alueloukkauksesta.

Nato-selvitys aiheutti hillittyä pöhinää – Näin politiikot ja asiantuntijat kommentoivat

Poliitikot ovat kommentoineet tänään julkistettua Nato-selvitystä varovaisen positiivisesti. Paavo Arhinmäen mukaan selvitys vie Suomea Nato-polulle, kun taas Alexander Stubbin mielestä selvitys on arvokas lisä Nato-keskusteluun. Yle kokoaa yhteen raportin tiimoilta käytävää keskustelua.

Hallitus esittää mahdollisuutta kutsua reserviläisiä kertausharjoituksiin nopealla aikataululla

Asevelvollisuuslakia ollaan muutamassa. Hallitus esittää, että jatkossa tasavallan presidentti voisi määrätä asevelvollisia kertausharjoituksiin nopeasti tiukoin reunaehdoin.

Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim

Ongelmanuoresta tuli armeijan ylipäällikkö ja presidentti.

Lapin lennoston komentaja vaihtuu vuodenvaihteessa

Puolustusvoimien komentaja on määrännyt eversti Mikko Kauppalan Lapin lennoston komentajaksi 1. tammikuuta 2016 alkaen. Lapin lennoston nykyinen komentaja, eversti Jukka Ahlberg siirtyy reserviin.

Ranskan armeijan ylipäällikkö: Ei pikavoittoja taistelussa Isisiä vastaan

Sanomalehtihaastattelussa Ranskan armeijan ylipäällikkö sanoo ihmisten odottavan nopeita tuloksia Syyriassa ja Irakissa.

Puolustusvoimien komentajan palkka: Runsaat 150 000 euroa ja edut päälle

Kesken viime vuoden Puolustusvoimien komentajana aloittanut Jarmo Lindberg tienasi 139 000 euroa. Eläkkeelle jääneen Ari Puheloisen ansiot nousivat viime vuonna 200 000 euroon.

Ruotsin armeijan uusi komentaja korostaa sotilastiedon jakamista Suomen ja Ruotsin välillä

Ruotsin puolustusvoimien komentajan Micael Bydénin tehtävänä on parantaa Ruotsin puolustuskykyä. Edeltäjä arvioi, että Ruotsin puolustus kestäisi viikon.

Komentaja: Mystisiä löytöjä maalta Ruotsin sukellusvene-etsintöjen yhteydessä

Ruotsin puolustusvoimat etsi sukellusvenettä Tukholman saaristossa 17.–24. lokakuuta 2014.

Mannerheimin päiväkäskyt – komentoa ja hengenluontia, kiisteltyjäkin

Ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim antoi ensimmäisen päiväkäskynsä 2. helmikuuta vuonna 1918. Siitä lähtien niitä tuli säännöllisesti kaikki ne vuodet, jolloin Mannerheim oli ylipäällikkönä. Päiväkäskyissä luotiin myös maanpuolustushenkeä niin sotilaisiin kuin kotirintamallekin. Nyt näitä viestejä on ensi kerran tutkittu kattavasti historiantutkimuksen keinoin.

Ruotsin puolustusvoimat: Venäläiset laukaisseet soihtuja ruotsalaishävittäjien lähellä

Puolustusvoimain komentajan Sverker Göransonin mukaan Itämerellä lentäneet venäläiskoneet ovat turvautuneet häirintään, kun ruotsalaiskoneet ovat tehneet tunnistuslentoja.

Arvostettu sotapäällikkö ja hänen rakastettunsa lepäävät saaressa Suomenlahdella – tekivät itsemurhan

Aleksei Osipov toimi Suomen sisällissodassa punaisten ylipäällikkönä. Sodan loppurytäköissä hän yritti paeta rakastettunsa Maijan kanssa todennäköisesti Pietariin, mutta matka katkesi pieneen saareen itäisellä Suomenlahdella.

Suomalaiskenraali EU:n toiseksi korkeimpaan sotilasvirkaan

Suomi on saanut edustajansa Euroopan unionin toiseksi korkeimpaan sotilasvirkaan.

Pohjois-Korea kertoi uudesta ohjuskokeesta – sukellusveneestä ammuttiin ballistinen ohjus

Pohjoiskorealainen uutistoimisto KCNA ilmoitti kokeesta varhain lauantaina. Uutistoimisto Tassin mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi ohjuksen laukaisua sukellusveneestä.

Jari Korkki: Ylipäällikkö Rokka ilmoittautui

Tasavallan presidentti teki valtiopäivien avajaisissa täysin selväksi, että hän on valmis tukemaan uutta hallitusta, tulipa siitä minkävärinen hyvänsä, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.

Merietsinnöistä uutisoitu maltillisesti Venäjällä

Ainoastaan Ria Novosti on uutisoinut etsintöjen olevan Venäjän vastaisia. Lähteenä on käytetty suomalaista lakimiestä.

Veterans' Day ceremonies in Hämeenlinna

Today, Monday, is National Veterans’ Day in Finland and the main ceremony will be held in Hämeenlinna. On this date, April 27, 1945 the last German troops left Finland, and the three country border of Norway, Sweden and Finland was created. The final fighting in the Lapland War ended 70 years ago today.

Lemmenseikkailu toi CIA:n johtajalle kahden vuoden ehdollisen tuomion

Yhdysvaltain korkea-arvoisimpiin kenraaleihin kuulunut David Petraeus todettiin syylliseksi vakavaan virhearvioon. Hän antoi CIA:n salaisia asiakirjoja rakastajattarelleen, joka oli kirjoittamassa hänen elämäkertaansa.

Täällä Mannerheim sai tiedon talvisodan päättymisestä – lähti sulattelemaan tietoa vain takki hartioille heitettynä

Talvisota päättyi maaliskuun 13. päivä vuonna 1940. Ylipäällikkö Mannerheim sai tiedon rauhan solmimisesta edellisenä iltana juvalaiseen Inkilän kartanoon, jossa päämaja toimi talvisodan kaksi viimeistä viikkoa. Sotilaallista tyyneyttä henkivä Mannerheim ei pystynyt täysin salaamaan sitä, että merkittävä tieto oli tullut.

Voimaa Jumalalta ja muistomitali ylipäälliköltä – sodissa kaatuneiden omaiset odottivat viimeiseen saakka

Epävarmuus jäi kalvamaan rintamalla kadonneen sotilaan omaisia, vaikka esikunta ja ylipäällikkö kirjeillä muistivatkin. Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys on tuonut varmuuden 365 kadonneen sotilaan omaisille.

Puolustusvoimille uusia komentajia

Puolustusvoimien komentaja on määrännyt kolme uutta komentajaa maa- ja ilmavoimille.

Puolustusvoimien komentaja ei ikävöi lakkautettuja varuskuntia – asejärjestelmien päivitys suurin huoli

Hennalan varuskunnan lipunlaskutilaisuudessa Lahdessa vieraillut Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg uskoo, että varuskuntien lakkautuksia ei ole enää vähään aikaan tulossa. Puolustusvoimien johto muistuttaa, että uskottava puolustus ei ole kiinni varuskuntien määrästä vaan kalustosta, joka vaatii lähivuosina mittavaa uudistamista.

Taloudenhoitoon tyytymättömät kroatialaiset valitsevat presidenttiä

Konservatiivien ehdokkaasta povataan vastusta istuvalle presidentille. Kroatia on ollut vuosia taantumassa ja työttömyys on suuri ongelma.

Hbl: Puolustusministeri Haglund visioi Suomen ja Ruotsin meri- ja ilmavoimien yhdistämistä

Carl Haglund menee askeleen pidemmälle kuin Ruotsin puolustusvoimien komentaja, joka ehdotti ruotsalaislehdessä vain yhteistä merivoimien johtoa. Haglund haluaisi, että puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa kirjattaisiin jossain muodossa seuraavaan hallitusohjelmaan.

Ruotsi: Pienoissukellusvene loukkasi aluettamme – "Tätä on mahdoton hyväksyä"

Sitä mistä maasta alus tuli, ei ole saatu selville. Pääministeri Löfven vaatii Ruotsin rajojen kunnioittamista.

SvD: Ruotsilla varmoja tietoja aluevesiloukkauksesta

Ruotsin puolustusministeri ja puolustusvoimain komentaja järjestävät päivällä asiasta tiedotustilaisuuden, Svenska Dagbladet kertoo.

Presidentti Niinistö avaa maanpuolustuskurssin – seuraa suorana kello 8.30

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg esittää tilaisuudessa puolustusvoimien tervehdyksen. Kurssiavajaisia voi seurata Ylen nettisivuilla kello 8.30 alkaen.

Stubb merivoimien yhteisestä johdosta: "En kyllä tältä istumalta lähde tekemään"

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson sanoi perjantaina Expressen-lehden haastattelussa, että Suomella ja Ruotsilla voi yhdeksän vuoden kuluttua olla yhteistä merivoimien johtoa.

Puolustusministeri Haglund: Hienoa, että Ruotsin komentajalla on kunnianhimoinen visio

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson sanoi perjantaina Expressen-lehden haastattelussa, että Suomella ja Ruotsilla voi yhdeksän vuoden kuluttua olla yhteistä merivoimien johtoa. Puolustusministeri Carl Haglund ei vahvista eikä kiistä tätä Ylelle lähettämässään tekstiviestissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle