Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kajaanin lentoasema lähtevien terminaalin edustalta kuvattuna.

HS: nykyiset maakuntalennot jatkuvat ainakin vuoteen 2026 saakka

Hallituksessa on lehden tietojen mukaan päästy sopuun maakuntalentojen jatkamisesta. Kajaanin reitin nykyinen tukikausi kestää huhtikuun loppuun.

Lapin kansanedustajat

Lapin kansanedustajat: Lapin liikenneyhteyksiä ja asuntotilannetta parannettava

Kansanedustajat pitävät tärkeänä, että Liikenne12-ohjelman päivitykseen sisällytetään huoltovarmuus ja sotilaallinen liikkuvuus. Heidän mukaansa ARA-rahoitusta tulisi osoittaa myös haja-asutusaluille.

Emilia Mäkiranta jäätelökioskin edessä Tampereen Laukontorilla. Portaiden takia on vaikea päästä ostamaan .

Yyterin uimarannalle on tehty ramppi, joka ei johda veteen – osa kesähuveista jää väliin, kun pyörätuolin käyttäjiä ei ole ajateltu kunnolla

Pyörätuoli ei estä nauttimasta kesän tarjonnasta, mutta se vaatii usein lisäkäsien tai erityisvälineiden apua. Kysyimme, miten hyvin liikuntarajoitteinen pääsee nauttimaan kesätekemisistä.

Nainen kuuntelee metsässä kuulokkeilla.

Ylen palveluiden saavutettavuus on parantunut, kertoo tuore tutkimus

Ylen kyselytutkimus kertoo, että saavutettavuuspalveluiden kehittäminen on tuottanut tulosta. Yle on myös palveluiden käyttäjille henkilökohtaisesti merkityksellisin media.

Näköala Topaasin 11. kerroksen ikkunasta

Pirkanmaa tavoittelee valtion ensi vuoden talousarvioon panostuksia saavutettavuuteen ja kilpailukykyisiin yhteyksiin

Myös työvoimapulaan vastaaminen nostetaan maakunnassa kiireellisten tavoitteiden asioiksi.

Läheltä

Työvoimapula uhkaa pahentua Kainuussa tulevina vuosina

Kainuuseen tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia, sillä maakunnan väki vähenee ja ikääntyy.

Finnairin kone Kajaanin lentoasemalla.

Kajaaniin havitellaan kansainvälisiä suoria lentoja – matkailijavirta halutaan saada suoraan Kainuuseen

Kainuuta markkinoidaan nyt kansainvälisille matkailijoille yhtenäisenä alueena, Arctic Lakelandina.

En svart ledarhund som leder en person.

Esteettömyydessä on pohjimmiltaan kyse itsenäisestä toimimisesta

Kaakkois-Suomen kaupungit toteuttavat esteettömyyttä resurssien puitteissa. Parannettavaa löytyy silti yhä.

Studio-ohjaamo, Studio 24 Pasila.

Ylen tv-uutisten äänitekstitys tavoitteena saada toimintaan keväällä 2024

Käännökset tekstitetään toistaiseksi ns. kuvaan polttamalla.

Eduskuntavaalien 2023-logo harmahtavalla pohjalla

Yle välittää vaalikeskustelut tulkattuna suomalaiselle viittomakielelle Yle Areenassa

Yle välittää vuoden 2023 eduskuntavaalien lähetykset totuttuun tapaan suomalaiselle tulkattuina suomalaiselle viittomakielelle.

Pikku Kakkosen selkosadut, tulostettava sanaristikko tehtävä

Pikku Kakkosen selkosadut

Selkokieli on helppoa suomen kieltä.

Vaasan sisäsataman ranta talvella. Laiturilla on lunta ja meri on jäässä. Mies kävelee laiturilla.

Vaasan kaupunki aloittaa Hietasaaressa vuodesta 1855 voimassa olleen asemakaavan päivitystyön – uusi kävely- ja pyöräilysilta mukana suunnitelmissa

Hietasaaren ja sisäsataman alueen vanhat asemakaavat eivät ohjaa alueen kehittämistä toivotulla tavalla. Kaupunki kerää asukkaiden mielipiteitä alueiden kaavatyön aikana.

Autio Savonlinnan lentoasema talvisena päivänä.

Kesällä alkavat tilauslennot, joilla tuodaan Savonlinnaan eurooppalaisia matkailijoita Frankfurtista ja Rotterdamista

Lentoyhteydestä Frankfurtin ja Savonlinnan välille sovittiin jo pari vuotta sitten, mutta korona lykkäsi suunnitelmia.

Pikku Kakkonen kuvitus.

Pikku Kakkonen julkaisee satuja selkosuomeksi – selkokielistä lastenohjelmaa on toivottu jo pitkään

Pikku Kakkonen julkaisee selkokielisiä satuja Yle Areenassa. Selkosadut on tehty erityisesti heille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.

Liikennettä Nelostiellä Iin pohjoispuolella.

Pohjois-Pohjanmaan liiton mukaan pohjoisen Suomen liikennetarpeet eivät kelvanneet Väyläviraston investointiohjelmaan

Pohjois-Pohjanmaan liitto kritisoi kovin sanoin Väyläviraston investointiohjelmaa, joka ei sen mukaan ota pohjoisen liikennetarpeita huomioon.

Matti Rönkä esittelee ennakkoäänituloksia. Kuvassa myös tekstitys.

Ylen ohjelmatekstitys täyttää 40 vuotta – palvelusta on nykyään hyötyä yhä suuremmalle osalle suomalaisista

Ylen ohjelmatekstitys viettää tammikuussa 40-vuotisjuhlia. Ohjelmatekstityksellä tarkoitetaan suomenkielisten ohjelmien tekstitystä suomeksi ja ruotsinkielisen ohjelmien tekstitystä ruotsiksi erityisesti kuulovammaisia katsojia varten.

Vanha Virpiniemi-kyltti hyppyrimäen päässä.

Oulussa Virpiniemen liikuntaopisto muutti lähemmäksi keskustaa

Liikuntaopisto on nyt fyysisestikin osa OSAOn Kontinkankaan yksikköä. Koulutuskuntayhtymä päättää kevään aikana, myykö vai vuokraako se Virpiniemen tyhjiksi jääneet tilat.

Pirten kyltti ostoskeskuksen sisäovessa

Työterveys voi tulla tarvitsijan luokse: Pirte aikoo tarjota palveluja hyvinvointibussista

Mm. Pirkanmaan hyvinvointialueen työterveyspalvelut tuottava Pirte saattaa jatkossa toimia myös liikkuvalla alustalla. Bussin kilpailutus on lähdössä liikkeelle.

Keskellä punaiseen ruutupaitaan pukeutunut nuori mies puhuu mikrofoniin, hänen molemmin puolin kaksi nauravaista nuorta naista. Takaseinään heijastettuna ryhmäkuva nuorista.

Energiaa tuottava kävelykatu ja ruokaa putkista suoraan pöytään – opiskelijat ideoivat tulevaisuuden Joensuuta 72 tunnin haasteessa

Tuomaristo kiitti voittajatyötä selkeästä vaiheistuksesta. Voittajajoukkue lähti liikkeelle siitä, miltä karjalainen takapiha näyttäisi.

Valtion virastotalo Lahdessa

Valtion virastojen asiakaspalvelupisteet siirretään saman katon alle Lahdessa

Virastojen asiakaspalvelu Päijät-Hämeessä keskittyy tulevaisuudessa Lahteen ja Heinolaan. Lahdessa uusi palvelupiste avataan ensi kesäkuussa.

Oulun Kärppien ja Lahden Pelicans ottelu 14.9.2022

Sauli Lempiäinen on onnekas, kun pääsee lätkäpeleihin – monelle avustajaa tarvitsevalle se ei onnistu, koska lakia tulkitaan väärin

Kehitysvammaiset eivät pääse aina osallistumaan tapahtumiin, joihin haluaisivat mennä. Tarvittavaa tukea ei ole alibudjetoinnin takia tai lakia ei noudateta. Seurasimme, kun Pauliina, Sauli ja Tero nauttivat Kärppä-pelistä.

Nainen pitää lasta sylissään.

Ristinummen ja Gerbyn lääkäripalvelut keskitetään Vaasan uuteen H-taloon, eivätkä paikalliset ole tyytyväisiä: "Kyllä tämä harmittaa hirveästi"

Kahden Vaasan varsin ison asuinalueen, Ristinummen ja Gerbyn terveydenhoitopalvelut siirtyvät keskustaan väliaikaistiloihin ensi maanantaina.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Ylen tekstitysten on palveltava useita eri ryhmiä

Yle vastaa HS:ssä julkaistuun mielipidekirjoitukseen.

Mikko Hyvönen ja Lauri Sallinen Kuhmon kirjaston kirjastoauton edessä.

Kainuun kulttuuritoiminnan kehittämiseen on haettavana kokeilurahaa

Kevään 2022 haun lisäksi uusia kokeilurahahakuja on tulossa taas syksyllä 2022 ja vuonna 2023.

Ilmakuva Mikkelin lentokentästä. Kiitorata ja lähiympäristön rakennuksia.

Pelastavatko sähkölentokoneet pienet maakuntakentät? Mikkelin kentän pelastukseksi ehdotetaan reittejä Pohjoismaiden pääkaupunkeihin

Mikkelin lentokenttä on kaupungin säästölistalla. Liikenne- ja viestintäministeriön strategiassa nostetaan esiin lentoasemien merkitys Järvi-Suomen matkailun kehittämisessä.

Sälgrundin majakka Kaskisissa.

Kaskisten Sälgrundin majakka- ja luotsiaseman aluetta halutaan ehostaa virkistyskäyttöön

Toimenpiteiden hintalappu olisi noin 20 000 euroa. Tarkoituksena on muun muassa parantaa saavutettavuutta sekä nuotio- ja levähdyspaikkoja.

Linja-auto, jonka kyljessä on Yyterin logo

Maksuton bussi kuljettaa asiakkaita keskikesän ajan Porin keskustan ja Yyterin välillä

Ilmainen bussi kulkee juhannuksen jälkeisestä maanantaista alkaen viiden viikon ajan.

Lilja Ritmos istuu talvella pyörätuolissa talvivaatteissa ja makuupussissa Ketvelniemen ja Kermanniemen välisellä harjulla Kivisalmen sillalla Savitaipaleella.

Matala linnunlaulu tuuditti luontoa rakastavan Lilja Ritvoksen uneen metsässä – nyt hänen pääsynsä sinne on estetty

Kansallispuistot ja monet upeat luontokohteet ovat talvella huonosti saavutettavia.

vanhuksen jalka, vanhus työntää rollaattoria kadulla

Heinola parantaa ikäihmisten arkireittejä lisäämällä penkkejä

Uusia ympärivuotisia levähdys- ja kohtaamispaikkoja tulossa katukuvaan syksystä alkaen. Tekninen johtaja Harri Kuivalainen sanoo, että penkki on ikäihmisille, liikuntarajoitteisille ja muistisairaille tärkeä

Hetan lentokenttä Enontekiö

Enontekiön lentokenttä kehittää toimintaansa ympärivuotiseksi

Pieni lentoasema siirtyi Finavialta kunnan omistukseen viime kesänä, ja kentälle on laskeutunut keskitalven sesongin aikana runsaasti brittichartereita. Jatkossa lentoaseman toimintaa halutaan laajentaa ainakin kevättalven sesonkiin.

Ääninäyttelijä Jaana Saarinen katsoo kameraan. Taustalla on kuva Meryl Streepistä. Pesosella ja Streepillä on sama muikea ilme.

Netflix dubbasi Don't Look Up -elokuvan suomeksi, ja se herätti somessa "kauhuntäyteisiä" tunteita – oikeasti käännös on palvelua sadoilletuhansille

Kun Meryl Streep puhuukin elokuvassa suomea, katsoja nauraa, raivostuu tai ilahtuu. Leffafanit kehitysvammaisten elokuvakerhossa toivovat lisää suomeksi dubattuja elokuvia.

Ylen tekstittäjä suoratekstittää Joe Bidenin virkaanastujaisia 20.1.2021 Pasilassa.

Yle lisää suorien tv-ohjelmien tekstityksiä

Yle tarjoaa ohjelmatekstitykset valtaosaan ohjelmista.

Marja Puustinen istuu yliopiston portailla.

Marja Puustinen, 21, missaa luentoja, koska ei pääse paikalle rollaattorin kanssa: "En todellakaan aina tunne kuuluvani yliopistoyhteisöön"

Esteettömyys on ongelma monissa historiallisissa rakennuksissa. Niitä löytyy muun muassa Jyväskylän yliopistosta. Professori kysyy, miksi epäkohtia korjataan vasta remontin yhteydessä.

terveydenhoito kuvituskuva

Puolet suomalaisista pääsee 20 minuutissa julkisella liikenteellä terveydenhoitoon – keskittäminen uhkaa lisätä maakuntien eroja

Perusterveydenhuollon palveluiden saavutettavuus joukkoliikenteellä on parasta Uudellamaalla sekä muissa väestöltään suurissa eteläisen Suomen maakunnissa. Tutkija varoittaa, ettei sote-uudistuksessa tulisi mennä keskittämisessä liian pitkälle.

Autio Oodin edusta

Kirjallisuuslehtien päätoimittajat kuumina hallituksen leikkausesityksistä – Puheissa väläytellään kirjastokapinaa

Pienet kirjallisuuslehdet toimivat usein kirjoittajille ponnahduslautoina. Niihin kohdistuva esitys kirjastojen tilaustuen lakkauttamisesta aiheuttaa syvää huolta alan toimijoiden keskuudessa.

Jyväskylän Sokoksen tavaratalorakennus Jyväskylän keskustassa.

Keski-Suomen kunnat sijoittuvat vaihtelevasti kuntien elävyysvertailussa – Jyväskylä löytyy sijalta 15

Tutkimuksessa mitattiin erityisesti palvelujen ja toimintojen monipuolisuutta ja saavutettavuutta kävellen.

Kuvassa autoilija tuo tavaraa Ekoroskin hyötyjäteasemalle Kokkolassa

Kokkolalaisia miellyttää hyötykäyttöaseman nykyinen sijainti – kaupungin kyselyyn tuli runsaasti vastauksia

Kokkolan hyötyjäteaseman uusi sijainti kiinnosti tuhatpäistä vastaajajoukkoa. Kokkolan kaupungin kyselyyn vastasi liki 1300 kaupunkilaista.

Luotoja Saimaalla.

Saimaa- kierroksille yllättävän hyvä menestys – Hop on hop off -reissuilla yli 700 matkustajaa

Saimaan alueelle tehdyilllä kierroksilla matkasi satoja ihmisiä, joista noin puolet oli turisteja. Ensi kesänä reitille on pyrkimys päästä suoraan Mikkelin satamasta.

Österbottens räddningsverk på Smedsbyvägen i Vasa.

Vaasan paloaseman tilalle esitetään kokonaan uutta rakennusta – pelastuslaitoksen uusien rakennusten maksajaa ei vielä tiedetä

Uuden paloaseman lisäksi pelastuslaitokselle kaavaillaan toista uutta rakennusta Vaasan Liisanlehtoon. Niin sanottu sivutoimipiste on etenemässä hankesuunnitteluun. Pelastuslaitos toivoo, että uudisrakennusten suunnitelmat saataisiin mahdollisimman pitkälle ennen kuin päätökset niistä siirtyvät uusille toimielimille Pohjanmaan hyvinvointialueelle.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tunnus paloauton ovessa.

Oulun Linnanmaan uusi paloasema otettiin käyttöön – parantaa erityisesti Oulun pohjoisten kaupunginosien nopeaa saavutettavuutta

Oulun Linnanmaan paloasema on Suomen moderneimpia paloasemia. Rakentamisessa on otettu uudella tavalla huomioon esimerkiksi puhtausvyöhykkeet.

Kuvassa on Hailuoto syyskuussa 2020.

Hailuoto karsii ja kehittää retkeilyverkostoaan, kunta tavoittelee laadukkaita reittejä asukkaille ja matkailijoille

Hailuodossa on selvitetty retkeilyreittien kehittämismahdollisuuksia viime vuodesta alkaen. Nyt valmistuneen ehdotuksen mukaan kunta haluaa varmistaa reittien ylläpidon ja saavutettavuuden, minkä takia osasta reiteistä saatetaan joutua luopumaan.

mies seisoo laiturilla aurinkolasit päässä

Haminassa kokeillaan uutta palvelua, jolla voi saada kyydin saariin ilman omaa venettä

Venekyydin voisi sovelluksella tilata valitsemilleen saarille itse valittuun ajankohtaan. Tällä hetkellä sovellusta toteuttava yritys etsii sopivia kapteeneja.

Lammaslauma rannalla Pensaskarissa.

Metsähallitus kaipaa yleisöltä ehdotuksia 30 vuotta täyttävän Perämeren kansallispuiston käytöstä

Kansallispuiston saavutettavuus on viime vuosina parantunut huomattavasti, kun alueen kaupalliset toimijat ovat alkaneet liikennöidä kansallispuistoon. Tämä näkyy myös kävijätutkimuksessa.

Seurue ruokapöydän ääressä puutarhassa katselee Yle Areenaa kännykältä.

Janna Inkinen ja Minna Pöntys: Yle on saavutettavissa näkö- ja kuulovammaisille

Yle teetti palveluistaan kyselyn näkö- ja kuulovammaisille.

Mies työskentelee kannettavan tietokoneen kanssa kotona.

Yllättävä tulos: Työn tekeminen vapaa-ajalla voikin auttaa jaksamaan, kertoo tuore tutkimus

EU linjasi keväällä, että työntekijällä on oikeus sulkea työpuhelimensa ja sähköpostinsa työajan jälkeen. Uusi tutkimus kertoo, että vastoin yleistä käsitystä, tavoitettavuus työajan ulkopuolella voi auttaa vähentämään uupumusta. Samalla se voi olla tärkeä resurssi ajasta ja paikasta riippumattomassa työympäristössä.

Mies ui Karhulan uimahallissa.

Uuden uimahallin suunnittelu Matkakeskuksen alueelle etenee Kouvolassa – lopullisesti sijainnista päätetään kesäkuussa

Kouvolan nykyiset uimahallit ovat peruskorjauksen tarpeessa. Kaupunkiin aiotaan rakentaa uusi, nykyisiä halleja monikäyttöisempi uimahalli.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle