Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sotkamossa valepoliisit onnistuivat viemään naisen tililtä 2 000 euroa

Poliisi muistuttaa, että viranomaiset eivät kysele pankkikorttien ja tunnuksien perään varsinkaan puhelimitse.

Valepoliisi iski jälleen Lapissa

Poliisiksi tekeytynyt on udellut tietoja pankkikortin käytöstä ja yrittänyt saada kortin tunnuksia.

Miehelle syyte useista petoksista Kotkassa – nosti kymmeniä tuhansia euroja muiden tiedoilla

Mies oli ohjannut rahoja muun muassa erilaisten kansainvälisten peliyhtiöiden tileille.

Hyviä uutisia matkailijoille: Yle Areenaa voi katsoa nyt koko EU-alueella

Areenan käyttö vaatii Yle-tunnusten luonnin. Areenan kautta voi katsoa videotallenteita tai tv-kanavia suorana lähetyksenä.

Finanssiala: Valepoliisit huijanneet vanhuksilta tänä vuonna yli puoli miljoonaa euroa

Uhreille on soiteltu toistuvasti, ja heitä on painostettu.

Uudentyyppinen huijausviesti on naamioitunut turvapostiksi – lähettäjänä voi näkyä tuttu taho

Oikea turvaposti ei pyydä käyttäjätunnuksia, muistuttaa Kyberturvallisuuskeskus.

Omatoimikirjastot avaavat ovensa – Puumalassa tekninen vika lykkää omatoimista kirjastokäyntiä muutamia päiviä

Omatoimiaikana kirjastoon pääsee oman kirjastokortin ja tunnusluvun avulla.

Näin luot sähköpostiosoitteen

Oman Gmail-sähköpostiosoitteen hankkiminen askel askeleelta.

Kaikkien pankkien tunnuksilla ei ehkä voi tunnistautua Kelan ja Verohallinnon sähköisiin palveluihin enää ensi vuonna

Väestörekisterikeskuksen mukaan toistaiseksi vain Osuuspankki ja Nordea ovat tehneet sellaiset tarjoukset, jotka on taloudellisesti mahdollista hyväksyä.

Viestintävirasto varoittaa uudesta verkkohuijauksesta – rikolliset päässeet käsiksi useiden suomalaisten yritysjohtajien tietoihin Microsoftin Office-sähköpostin kautta

Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan rikolliset ovat voineet saada jopa kymmenien miljoonien eurojen rikoshyödyn laskutuspetosten avulla.

Valepoliisi iski Salossa – tilejä tyhjennettiin maratonpuhelun aikana

Poliisiksi tekeytynyt soittaja onnistui huijaamaan salolaismieheltä pankkitunnukset, avainluvut ja salasanat.

Oletko? Sinä? – tuliko Facebook-kaverilta haittaohjelman "videolinkki"? Toimi näin jos klikkasit linkkiä

Facebookin Messengerissä riehuu haittaohjelma ja hyökkäys, jota asiantuntija kuvailee hyvinkin uskottavaksi.

Poliisi uusii sosiaalisen median ilmettään vuodenvaihteessa vaikeammin kopioitavaksi

Valepoliisit voivat rappeuttaa luottamusta oikeaan poliisiin. Viimeisimmässä tutkimuksessa luottamus poliisiin oli 94 prosenttia.

Applen uudessa käyttöjärjestelmässä massiivinen tietoturvamoka – IT-piireissä repesi nauru

Uusin tietoturvavika koskee Applen tietokoneita, jotka käyttävät uutta macOS High Sierra -käyttöjärjestelmää

Yle Areenan maarajat poistuvat ensi vuonna – tätä se tarkoittaa käytännössä

Euroopan komissio kertoo, että niin sanottu geoblokkaus kuuluu pian historiaan.

Valepoliisilla roppakaupalla huijauksia Lapissa ja Joensuussa – kenties Ruotsissakin

Valepoliisina esiintyneen miehen huijaukset ovat olleet Kemin poliisin mukaan poikkeuksellisen röyhkeitä. Poliisi varoittaa, että myös maaseudulla on syytä lukita ovensa ja muistuttaa, ettei poliisi kysele milloinkaan pankin tunnuslukuja.

Hämeen poliisi on hukkua valepoliisitapauksiin – oikeus vapautti epäillyn, koska tilitapahtumat eivät riittäneet vangitsemiseen

Hämeen poliisilla on tutkittavanaan jo yli 70 valepoliisi-juttua. Poliisi esitti yhtä epäiltyä vangittavaksi, mutta oikeuden mielestä tilitapahtumat eivät olleet vielä riittävä peruste.

Valepoliisit ovat soitelleet iäkkäille ihmisille Lounais-Suomessa – Älä luovuta tunnuslukujasi!

Lounais-Suomen poliisi tutkii useita huijaustapauksia, joissa poliiseina esiintyneet henkilöt ovat kalastelleet tunnuslukuja puhelimessa.

Poliisi voimaton rahahuijareiden edessä – pyytää nyt apua kansalaisilta yksityiskohtaisella listalla

Rahahuijareiden konstit käyvät yhä härskimmiksi. Viime aikoina he ovat esiintyneet esimerkiksi poliiseina.

Huijari esiintyi Danske Bankin turvallisuusjohtajana – sai vietyä yhdistykseltä huomattavan summan rahaa

Suomalaisen yhdistyksen talousvastaava uskoi vedätyksen ja antoi rikollisille avainlukulistan loppuosan. Sen jälkeen tili tyhjennettiin.

Yle kehittää tunnistautumista Areenan sisältöjen käyttöön myös ulkomailta

EU-parlamentti hyväksyi asetuksen ns. portabiliteetista.

Laki takaa pankkitunnukset maksuhäiriöiselle – OP:sta saattaa saada vain kevyttunnukset

Tavallista suppeammat verkkopankkitunnukset ovat OP:n tapa hallita riskiä.

Pankki niisti joka verkkotunnistautumisesta jopa 50 senttiä – tänään hinta laskee, mutta otetaanko sentit sinulta?

Monissa verkkopalveluissa tunnistaudutaan pankkien tunnusluvuilla. Nyt pankkien myymälle palvelulle tulee tiukka hinnoittelun yläraja.

Nordean tietojärjestelmiä huolletaan sunnuntaina – pankkipalvelut pois käytöstä

Verkko- ja mobiilipalvelut eivät toimi eikä käteistä voi nostaa automaateilta.

Jonkun pitäisi opettaa 80-vuotias Liisa ja puoli miljoonaa muuta maksamaan laskunsa verkossa – mutta kenen?

Sähköisten palvelujen opettaminen vanhuksille on nykyään vapaaehtoisten vastuulla. Se ei ole kestävä ratkaisu.

Yahoolta uusi hakkerointipaljastus – jopa miljardin käyttäjän tietoja varastettu

Kyseessä on tähän mennessä historian suurin tietomurtorikos. Yahoon mukaan hakkerointi olisi tapahtunut vuonna 2013.

Säilytä verkkopankkitunnuksesi ja avainlukulistasi huolellisesti – KKO: huolimaton vastuussa nimissään otetuista lainoista

Mies oli ottanut luvatta kuluttajaluoton vaimonsa verkkopankkitunnuksilla. Korkeimman oikeuden mukaan vaimo menetteli huolimattomasti ja oli vastuussa miehen ottamasta lainasta.

Verkkopankkien pahviset tunnuslukulistat voivat olla pian historiaa

Pankkien verkkotunnistautumisen avainlukulistat saattavat joutaa roskakoriin lähitulevaisuudessa. Pankit korvaavat niitä kiivaasti älypuhelinsovelluksilla.

Älä laita laskuja roskiin ja ole tarkka luottokortistasi – vorot vaanivat henkilötietojasi

Rikolliset käyttävät henkilötietojen varastamiseen monenlaisia tapoja. Identiteettivarkauden uhriksi joutumisen voi välttää yksinkertaisin keinoin. Roskikseen tai paperinkeräykseen ei kannata laittaa laskuja tai asiakirjoja, joissa on henkilö- ja osoitetietoja.

Tiukka laki rajoittaa Wilman laajentamista päiväkoteihin – lapsen päiväkotipaikka on salaisuus

Monissa kaupungeissa mietitään, miten päiväkodit ja koulut saadaan järkevästi samaan sähköiseen viestintäjärjestelmään. Kouluissa käytettyä Wilma-liittymää ei voida sellaisenaan laajentaa päiväkoteihin, koska lain mukaan lapsen päiväkotipaikka on salassa pidettävää tietoa.

Sähköpostin keksijä on kuollut

Raymond Tomlinson keksi kytkeä käyttäjänimen ja kohdeosoitteen @-merkillä.

Nousupaineita pankkien palvelumaksuissa – Danske Bankin tunnukset osin maksullisiksi

Danske Bankin asiakkaat alkavat maksaa verkkopankkitunnusten käytöstä, jos he eivät ole mukana pankin etuohjelmassa. Osuuspankki taas nostaa palvelumaksuja talletusautomaattien osalta.

Näin verkkorosvot huijasivat rahaa sadoilta suomalaisilta – ja näin hölmöihin salasanamokiin he kompastuivat

Sadat suomalaiset joutuivat vuonna 2014 ennätyksellisen suuren verkkopetoksen uhreiksi. Pääepäilty onnistui pakoilemaan poliisia kuukausien ajan tehden samalla yhä uusia petoksia. Tekijöiden kiinnisaamiseksi poliisi tunkeutui rikollisten välisiin salattuihin chat-keskusteluihin.

Älä kirjaudu uuteen verkkopalveluun Facebook-tunnuksillasi – 12 ohjetta yksityisyytesi suojaamiseksi

Yrität asioida verkossa mahdollisimman turvallisesti, mutta pienet varotoimesi eivät tuo mielenrauhaa. Tutustu seuraaviin vinkkeihin ja jätä jälkeesi vähemmän henkilöhistoriaa.

”Hattutapio” nousi voittajaksi vähentämällä harjoittelua

Euroopan haastajakiertueen osakilpailussa Aura Golfissa on jaossa palkintorahaa 170 000 euroa. Tyylikkäästä hatustaan ja pitkistä lyönneistään tunnettu Tapio Pulkkanen on yksi kisan suomalaissuosikeista. 

Mobiili sysää pankkien tunnusluvut historiaan

Verkkokauppalöytö pitäisi maksaa ja Kelan palvelusta tarkistaa lääkereseptit, mutta missä ne verkkopankin tunnusluvut taas olivatkaan? Tämä monelle tuttu tilanne jää uudenlaisten mobiilihenkkareiden myötä pian historiaan. Teleoperaattoreiden mobiilivarmenteilla pääsee jo lukuisiin palveluihin ja pankeista Nordea on ensimmäisenä ottanut käyttöön oman versionsa, joissa tunnuslukulistoja ei enää tarvita.

Verovilppien käräytyslomakkeen nimettömyys kuohuttaa – Verottajakin haluaisi lomakkeeseen tunnistautumisen

Verovilppien käräytyslomakkeen nimettömyyden pelätään johtavan kiusantekoon.

Poliisihallitus selvittää luontojärjestön nettikauppaa: Luvatonta rahankeruuta vai vastikkeellista myyntiä

Luontojärjestö myy nettikaupassa osakkuuksia susien kannanhoidollisesta metsästyksestä tehtyihin valituksiin. Poliisihallitus selvittää, onko kyse luvattomasta rahankeräyksestä vai ei.

Lakialoite: Maksuhäiriöisten on saatava pankkitunnukset

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) vaatii, että pankit velvoitetaan antamaan verkkopankkitunnukset myös maksuhäiriömerkintäisille. Tällä hetkellä pankkien ei ole pakko antaa tunnuksia.

"Poliisista päivää" – älä mene lankaan

Kouvolassa ja Helsingin seudulla on tullut viime päivinä ilmi lukuisia huijauspuheluja, joissa soittaja esiintyy poliisina. Huijauspuhelut ovat nouseva ilmiö.

Poliisina esiintyvät pankkitunnusten urkkijat yrittävät huiputtaa vanhuksia

Poliisille on tehty lyhyen ajan sisällä useita rikosilmoituksia pankkitunnusten urkkijoista. Kohteena ovat olleet ikäihmiset. Poliisi varoittaa antamasta tunnuslukuja puhelimitse.

Säästöpankin ja OP-Pohjolan nimissä lähetetty huijausviestejä

Säästöpankin ja OP-Pohjolan nimissä on lähetetty sähköposteja joilla kalastellaan asiakastietoja.

OP-Pohjolan nimissä lähetetään huijaussähköposteja

Huijaussähköpostilla kalastellaan verkkopankkitunnuksia ja kortin tietoja. Jos viestin linkkiä on erehtynyt klikkaamaan ja antaamaan siinä pyydetyt tiedot, tilin tunnukset tulee sulkea välittömästi.

Poliisi: Huijausviestien avulla otettu ainakin kuusi 2 000 euron pikavippiä

Huijausviestejä on viikonlopun aikana lähetetty Itellan nimissä ja jo aiemmin Tullin nimissä.

Tullin nimissä kalastellaan verkkopankkitunnuksia

Huijarit yrittävät saada suomalaisten verkkopankkitunnuksia tullin nimissä. Osuuspankki neuvoo, että viestiin ei missään nimessä saa vastata.

Myös Yle tietomurron kohteena

Viestintäviraston tietoturvaviranomainen Cert-fi varoitti viime viikolla tietomurtosarjasta, jonka kohteena on ollut myös yksi Ylen sivustoista. Hakkeri onnistui viemään vain Ylen omien työntekijöiden tunnuksia.

Japanin tietoturva sakkaa - Yahoo-tileillä epäily jättimurrosta

Viime kuussa Japanin avaruushallinto joutui myöntämään, että ISS-avaruusasemaa koskevaa tietoa on ehkä varastettu. Pari vuotta sitten Sonylta vietiin mahdollisesti yli 100 miljoonan asiakkaan tiedot.

Viestintävirasto patistaa vaihtamaan salasanat

Viestintävirasto hoputtaa suomalaisia salasanojen vaihtotalkoisiin, koska internetiin levinneitä tunnuksia ja salasanoja voidaan käyttää rikolliseen toimintaan vielä vuosien jälkeen tietomurrosta.

Itella epäilee: Asiakkaiden tunnuksia käytetty petoksiin

Yhtiö on lukinnut noin 30 asiakkaan tunnukset, ja tehnyt epäilystä rikosilmoituksen poliisille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle