Uusimmat artikkelit
Täyskatastrofi! Brasilialta huonoin turnaus 28 vuoteen, Martan MM-ura päättyi rajuun pettymykseen
Brasilialaislegenda Martan ura päättyi keskiviikkona, kun Brasilia jäi alkulohkoon MM-kisoissa. Panama taipui Ranskalle, mutta Marta Cox täräytti yhden MM-kisojen hienoimmista osumista.
Kuopiolainen Pele oli vauvana niin kiinnostunut palloista, että jalkapalloilijaisä nimesi pojan uudelleen idolinsa mukaan: ”Nimi ei ollut ihan enne”
Torstaina 82-vuotiaana kuollut jalkapallon brassilegenda Pelé teki niin suuren vaikutuksen suomalaisjalkapalloilija Atik Ismailiin, että tämä nimesi poikansa Peleksi.
Kaikkien aikojen paras Pelé vieraili Suomessa 1986 ja suoritti kärkikamppailun aloituspotkun
Jalkapallon kolminkertainen maailmanmestari Pelé (1940–2022), vieraili Suomessa syyskuussa 1986. Hyökkääjätaituri käväisi futisnurmellakin HJK:n ja Lahden Kuusysin kamppailussa.
Suomessa valmentavan Rafinhan mukaan Pelén merkitystä on vaikea selittää – ”Toi iloa koko Brasilian kansalle”
Rafinhan mukaan Pelé on iso syy sille, miksi hän rakastaa jalkapalloa. 82-vuotiaana kuollut legenda on ollut valopilkku brasilialaisille vaikeina aikoina.
Pelé oli jalkapallon ensimmäinen supertähti, joka toteutti 9-vuotiaana isälleen antamansa lupauksen – legenda inhosi maailmankuulua lempinimeään
82-vuotiaana kuollut Pelé oli yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista. Ainoa kolminkertainen jalkapallon maailmanmestari teki paljon hyvää myös peliuransa jälkeen.
Uskomaton jälleennäkeminen ja karvevaalitunnelmaa SuomiLOVEn yllätyksessä - Thiago näki vanhempansa ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen!
Thieago koki elämänsä yllätyksen Kasmirin avustuksella.
Jalkapallolegenda Pele kotiutui sairaalasta kuukausi leikkauksen jälkeen
Lääkärien mukaan Pelen tila on vakaa, mutta hän tulee käymään kemoterapiassa.
Pele joutui väliaikaisesti takaisin teho-osastolle, mutta pääsi pian pois – "Tänään hän on ottanut kaksi askelta eteenpäin"
Pele on kärsinyt viime vuosina terveysongelmista ja on viettänyt sairaalahoidossa useita jaksoja.
Pele edelleen teho-osastolla, toipuminen lääkäreiden mukaan tyydyttävää
Peleä on pidetty Albert Einstein -sairaalassa elokuun 31. päivästä asti.
Pele, 80, joutui leikkaukseen – jalkapallolegendalta poistettiin kasvain: "Voin erittäin hyvin"
Pele kertoi sosiaalisessa mediassa, että kasvain löytyi rutiinitesteissä hänen paksusuolestaan viime viikolla.
38-vuotias mestariveteraani johtaa ennakkosuosikki Brasiliaa, EM-kisoissa loistanut nuori tähdittää Espanjaa – seuraa näitä pelaajia Tokiossa
Olympiajalkapallo on nuorten pelaajien paikka näyttää taitonsa valokeilassa. Kisoissa on kuitenkin myös mukana jo valmiiksi tähtistatuksen pelaajia. Yle Urheilu esittelee viisi mielenkiintoisinta pelaajaa turnauksessa ja miksi heitä kannattaa seurata.
Yhdysvaltojen supertähti kritisoi omiaan shokeeravan Ruotsi-tappion jälkeen: "Teimme vain tyhmiä juttuja" – brasilialaiset tekivät historiaa
Megan Rapinoe myönsi Ruotsin antaneen selkäsaunan Tokion olympialaisten avauksessa. Yhdysvallat oli pelannut ennen Ruotsille kärsittyä kolmen maalin tappiota 44 ottelua ilman tappioita peräkkäin.

Neymar teki kolmivuotisen jatkosopimuksen PSG:n kanssa
Uusi jatkosopimus pitää Neymarin Paris Saint-Germainissa vuoteen 2025 asti. Neymar on tehnyt PSG:lle 112 ottelussa 85 maalia.

Brasilialaismies käveli suosikkijoukkueensa kaikkiin peleihin 60 kilometriä ja yli 10 tuntia – meni täysin sekaisin, kun jalkapallolegenda kertoi upeasta palkinnosta
Marivaldo Francisco da Silvan tarina on uskomaton.

Firminon maali riitti Brasilialle, Suarez osui Uruguayn paidassa
Brasilia voitti Roberto Firminon maalilla.

Brasilia alkaa maksaa naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajille samaa palkkiota kuin miehille
Brasilia on yksi harvoista maailman maista, joka on tehnyt asiasta päätöksen.

Valoa koronavirustapausten keskelle – Chelsea värväsi nyt PSG:n kokeneen brasiliaiskapteenin: "Thiago Silva sopii joukkueeseemme loistavasti"
Chelsea pestasi aiempien hankintojensa jatkoksi takalinjoillensa Thiago Silvan. Brittimediat raportoivat torstaina koronavirustapauksista ja -karanteeneista lontoolaisseurassa.

Brasilialla oli jo "toinen käsi kiinni" MM-pokaalissa, mutta tähdistä tuli yhtäkkiä amatöörejä – jalkapallohullu kansa järkyttyi, kunnes valtavasta nöyryytyksestä tuli yleinen vitsi
Belo Horizonten illassa 8. heinäkuuta 2014 muodostui MM-jalkapallohistorian dramaattisin ottelu.

Huolestuttavia uutisia Brasilian jalkapallosarjalle – Vasco da Gaman 16 pelaajalla koronavirus
Brasilialainen jalkapallojoukkue Vasco da Gama kertoo, että kaikkiaan sen 43 pelaajasta peräti kuudellatoista on todettu koronavirus.

Presidentti haluaa Brasilian jalkapallokauden käyntiin – "Jalkapalloilijat ovat nuoria urheilijoita, joten koronaviruksen tarttuessa riski kuolemaan vähenee dramaattisesti"
Suurseura Flamengo toimi huonona esimerkkinä rikkoessaan kokoontumisrajoituksia.

Katso jalkapallon MM-finaalia 2002: Pystyykö Ronaldo yllättämään lähes ohittamattoman Saksan maalivahdin Oliver Kahnin?
Ylen Futiskesässä on vuorossa Brasilian ja Saksan finaalikohtaaminen vuoden 2002 MM-kisoista Japanista. Ottelua voi seurata Yle TV2:ssa ja Areenassa kello 19.00 alkaen.

Katso jalkapallon MM-finaalia 1998: Zidanen Ranska kohtaa Ronaldon Brasilian
Ylen Futiskesässä on vuorossa Ranskan ja Brasilian finaalikohtaaminen vuoden 1998 MM-kisoista. Ottelua voi seurata Yle TV2:ssa ja Areenassa kello 17.00 alkaen.

Ronaldo teki jo nuorena huiman määrän maaleja ja nousi maailman parhaaksi – sitten ennen tärkeintä peliä tapahtui mystinen kohtaus ja salaliittoteoriat levisivät: "Niin paljon sontaa"
Vuonna 1998 jalkapallon MM-kisojen finaalipäivänä maailman parhaalle pelaajalle ja hänen joukkuelleen tapahtui jotain, minkä syitä ei vielä tänäkään päivänä täysin tiedetä.

Katso jalkapallon miesten MM-finaalia vuodelta 1994
Ylen Futiskesässä on vuorossa Brasilian ja Italian finaalikohtaaminen vuoden 1994 Yhdysvaltojen MM-kisoissa. Ottelua voi seurata Yle TV2:ssa ja Areenassa kello 17.00 alkaen.

Katso jalkapallon miesten MM-finaalia vuodelta 1990
Ylen Futiskesä esittää sunnuntaina vuoden 1990 ja 1994 MM-kisojen loppuottelut. Länsi-Saksan ja Argentiinan kohtaamisen voi nähdä Yle TV2:ssa ja Areenassa kello 15.00 alkaen.

Katso naisten MM-finaalia vuodelta 2007 – Saksa ja Brasilia taistelevat mestaruudesta
Ylen futiskesä starttaa lauantaina vuoden 2007 MM-kisojen Saksa–Brasilia-loppuottelulla. Sitä voi seurata TV2:ssa ja Areenassa kello 16.30 alkaen.

Maali 13 vuoden takaa on brasilialaislegendan mielestä hänen uransa kaunein – Brasilia murskasi vuosia lajia dominoineen USA:n ja teki maansa jalkapallohistoriaa
Brasilialaislegenda Marta johdatti Brasilian maan historian ensimmäiseen MM-finaaliin vuonna 2007.

Pelen poika valotti jalkapallolegendan terveydentilaa – "Hän on masentunut ja eristäytynyt kotiinsa"
Brasilialaisen jalkapallolegendan Pelen poika Edinho on kertonut haastattelussa isänsä nykyisestä terveydentilasta.

Neymar haluaisi pelata olympialaisissa ja Copa Americassa
Brasilialainen jalkapallotähti Neymar on ilmaissut halunsa pelata Tokion ensi kesän olympialaisissa.

Katso suorana: Meksiko vai Brasilia alle 17-vuotiaiden maailmanmestariksi?
Jalkapallon alle 17-vuotiaiden MM-kisojen loppuottelussa kohtaavat Meksiko ja Brasilia. Katso suoraa lähetystä klo 23.50 alkaen kuvaa klikkaamalla.

Katso kuinka Ranska kaatoi helposti Chilen jalkapallon alle 17-vuotiaiden poikien MM-kisoissa
Ottelua pääsee seuraamaan kuvaa klikkaamalla. .

Seuraa suorana: Brasilian U17-pojat avaavat jalkapallon MM-turnauksen kotiyleisönsä edessä
Jalkapallon alle 17-vuotiaiden poikien MM-kisat alkavat isäntämaa Brasilian ja Kanadan kohtaamisella. Kuvaa klikkaamalla pääsee seuraamaan ottelua klo 22.50 alkaen.

Brasilia jäi tasapeliin Nigeriaa vastaan – Neymar loukkaantui taas
Jalkapallon brasilialaistähti Neymar koki kovia maaottelussa Nigeriaa vastaan.

BBC: Neymaria raiskauksesta syyttäneelle naiselle syyte Brasiliassa
Sao Paulon syyttäjänviraston mukaan tutkinta lopetettiin todisteiden puutteen takia.

Peru otti revanssin ja päätti Brasilian tappiottoman putken
Brasilian 17 ottelun mittainen tappioton putki päättyi.

Neymarilla onnistunut paluu – osui heti Brasilialle
Brasilian Neymar teki maalin ja alusti yhden maaottelussa Kolumbiaa vastaan.

Coutinho Barcelonasta lainalle Bayern Müncheniin – saksalaisjoukkueella mahdollisuus ostaa 120 miljoonalla
Bayern maksaa 27-vuotiaan brassin lainakaudesta 8,5 miljoonaa euroa ja Coutinhon palkan.

Espanjan ex-maajoukkuemies Juanfran siirtyy Atletico Madridista Brasiliaan
Juanfran ehti pelata Atleticossa kahdeksan vuotta.

Ruotsalainen menestysvalmentaja Pia Sundhage palaa huipulle: "Mikä uskomaton haaste päästä valmentamaan Brasiliaa, joka tuoksuu jalkapallolle"
Urallaan Ruotsin ja Yhdysvaltojen jalkapallon naisten maajoukkuetta valmentanut Pia Sundhage on valmis uuteen haasteeseen. Sundhage on toiminut viime aikoina junioreiden valmentajana.

Brasilian 12 vuoden odotus päättyi ja mestaruuspokaali nousi ilmoille – turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu letkautti: "Saanko jostain duunia!"
Brasilia nujersi Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen loppuottelussa Perun 3–1.

Brasilian joukkueella huolia Copa American finaalin alla: Neymarin korvaajalle tarvitaan korvaaja
Keskikenttäpelaaja Willian loukkaantui Copa American välierässä.

Brasilian kokenut tähtikolmikkokaan ei ole ikuinen – katso kaikkien aikojen pelaajan koskettava puheenvuoro pikkutytöille: "Itkekää alussa, jotta voitte hymyillä lopussa"
Viisi MM-lopputurnausta yhdessä pelannut kolmikko Marta, Cristiane ja Formiga ei pelaa yhdessä enää neljän vuoden päästä.

Ranskalle taipunut Brasilia osoitti, että naisten jalkapallo kehittyy myös Euroopan ulkopuolella – asiantuntijat hehkuttivat: "Ylivoimaisesti paras ja vauhdikkain ottelu"
Ennakkosuosikki Ranska joutui tekemään täyden työn, että se onnistui kukistamaan Brasilian jatkoajan jälkeen 2–1 MM-neljännesvälierässä.

MM-kisaemännällä hikinen ilta – Brasilia taipui vasta jatkoajan jälkeen, katso kotiyleisön sytyttänyt kapteenin ratkaisuosuma
Ranska kukisti Brasilian jalkapallon naisten MM-kisojen neljännesvälierässä jatkoajan jälkeen 2–1.

Katso suorana: Kapteeni Amanda Henry teki Ranskan voittomaalin jatkoajalla – Brasilia kotimatkalle
Ranskan ja Brasilian välistä neljännesvälieräottelua voi seurata TV2:ssa ja Areenassa kello 21.25 alkaen.

Dramaattisesti jatkoon yltänyt Kamerun jahtaa ihmettä Englantia vastaan, Brasilia haastaa vahvasti esiintyneen kisajärjestäjän – katso tästä sunnuntain MM-parit
Jalkapallon naisten MM-kisojen neljännesvälierissä pelataan sunnuntaina ottelut Englanti–Kamerun ja Ranska–Brasilia.

MM-kisojen tuoreesta kaikkien aikojen maaliennätyksesta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta: “Monella olisi saattanut puntti tutista” – Sankari heitti itse piikin tasa-arvosta
Brasilian Marta on tehnyt historiallisesta 17 maalistaan peräti 7 rangaistuspotkusta. Myös ennätysosuma syntyi 11 metristä.

Häikäisevää jalkapallohistoriaa! Näin Brasilian supertähti Marta nousi kaikkien aikojen maalintekijäksi MM-kisoissa, tuloksesta silti kirvelevä
Marta laukoi rangaistuspotkusta itsensä kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi MM-kisoissa.

Katso "Gladiaattorin" hävytön törkytaklaus MM-futiksen huippupelissä! Brasilian tähdeltä repesi sukkakin – "Aivan älytöntä"
Italian Elisa Bartoli toimi todella holtittomasti Brasiliaa vastaan.

Marta rikkoi MM-kisojen maaliennätyksen, mutta se ei brassitähdelle riitä – jalkapallon himotuin titteli on kiertänyt kaikkien aikojen naispelaajaa, jolle Ruotsi on kuin toinen kotimaa
Marta nousi kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi MM-kisoissa tiistaina.