Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Eveliina Pehkonen leimaa asunto-osakekirjaa.

Vasta kolme prosenttia taloyhtiöistä on ehtinyt siirtyä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään – aikaa on vuoden 2023 loppuun

Paperiset osakekirjat jäävät vähitellen historiaan, kun taloyhtiöt saavat osakeluettelot siirrettyä. Sen jälkeen asuntojen nykyisten omistajien on kymmenessä vuodessa muutettava omistuksensa sähköiseksi.

Mökkimaisemaa huhtikuussa 2020 Asikkalassa

Koronan aiheuttama mökkibuumi lannistumassa Etelä-Savossa

Viime vuonna mökkejä myytiin puolet edlelisvuotta enemmän. Tänä vuonna ei ole päästy samoihin lukemiin.

Läheltä

Talokauppa vilkastui Etelä-Savossa – lainhuudatuksissa jopa ruuhkaa

Koronaepidemian aikana kasvanut kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kauppojen määrä on jopa ruuhkauttanut lainhuudatuksia ja asuntojen omistajarekisteröintiä.

3D mallinnus Lappeenrannan satamasta.

Jokaisesta Suomen rakennuksesta tehdään kolmiulotteinen mallinnus – oman talon 3D-kuvaa voi tulevaisuudessa tarkastella nettisivuilta

Suomessa on käynnissä kaikkien aikojen laajin rakennustiedon päivitys, kun ilmasta tapahtuvan laserkeilauksen ja ilmakuvauksen avulla käytännössä jokaisesta rakennuksesta tehdään kolmiulotteinen mallinnus.

Vanha toimituskartta, johon on piirretty kiinteistöjen rajoja.

Kadonnut rajapyykki maksaa maanomistajalle satoja euroja – moni luottaa rekisterikarttaan, vaikka rajojen sijainti voi heittää metreillä

Suomi on rajapyykkien maa, mutta joka neljännen sijainnista ei ole tarkkaa tietoa. Rajapyykit ovat tärkeitä, sillä ne kertovat sen, missä kiinteistön raja kulkee. Maanmittauslaitos kokeilee, voisiko tietoja tarkentaa pelin avulla.

Ilmakuva Helsingistä 1950

Finland then and now: National Land Survey unveils online aerial photo archive

Tens of thousands of aerial images of Finland are being made available to the public, the oldest of which date back to the 1930s.

Ilmakuva Helsingistä 1950

Katso upeat kuvat: Maanmittauslaitoksen historialliset ilmakuvat avautuivat suomalaisten käyttöön – kiinnostus ollut heti valtavaa

Maanmittauslaitoksen historiallisten ilmakuvien arkisto avautuu verkossa tänään. Yleisön saataville tulee kymmeniä tuhansia kuvia, joista vanhimmat ovat 1930-luvulta. Kuvia voi selata ja vertailla.

Kuvakaappaus Maanmittauslaitoksen paikkatietokartasta

Miltä kotimaisemat näyttivät vuosikymmeniä sitten? Vanhoja ilmakuvia voi katsella nyt Maanmittauslaitoksen verkkopalvelusta

Maanmittauslaitos julkaisee tiistaina historiallisia ilmakuvia verkkosivuillaan. Vanhimmat ilmakuvat ovat 80–90 vuoden takaa.

Torkin taloyhtiö ulkoapäin.

Taloyhtiöillä vielä digiloikka pahasti kesken – osakekirjat on siirrettävä sähköisiksi muutaman vuoden sisällä

Taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Osakeluettelon siirron jälkeen osakkaat voivat hakea omistuksensa rekisteröintiä ja paperisista osakekirjoista voidaan luopua.

Avainnippu asunnonesittelymateriaalin päällä.

Taloyhtiöillä vielä kaksi vuotta aikaa digiloikkaan: Kainuussa noin kymmenesosa on siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen rekisteriin

Siirron jälkeen osakkaat voivat hakea omistuksensa rekisteröintiä ja pääsevät eroon paperisista osakekirjoista. Sähköinen rekisteri helpottaa esimerkiksi asuntokauppaa.

kesämökki Asikkalassa

Brisk sales of holiday homes push prices up by more than 20%

Finnish cottage sales are up by almost 50 percent from last year – and strong demand has raised prices.

Kesämökki Kuusamossa.

"Nyt kannattaa laittaa mökki myyntiin" – mökkikauppa jatkuu vilkkaana Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalassa mökkikauppoja tehtiin reilu kolmannes enemmän kuin vuosi sitten. Myös mökkien keskihinta on noussut. Nyt on siis myyjän markkinat.

70-luvun kerrostalo.

Pohjois-Pohjanmaalla aniharva asunto-osakeyhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen rekisteriin – helpottaa esimerkiksi asuntokauppaa

Siirtyminen sähköiseen järjestelmään on pakollista ja koskee kaiken kokoisia taloyhtiöitä. Tiedot tulee siirtää huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä.

kesämökki Asikkalassa

Mökkikauppa kävi alkuvuonna kiivaana, hinnat kipusivat yli 20 prosenttia

Mökkikauppojen määrä on koko maassa kasvanut alkuvuoden aikana miltei 50 prosenttia viime vuodesta. Mökkien kova kysyntä on myös nostanut niiden hintaa. Mökkikaupan kasvua talvisaikaan voi pitää pienenä ihmeenä.

Kotihoidon hoitaja kävelee sisään kerrostalon rappukäytävään.

Harva taloyhtiö siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen rekisteriin Varsinais-Suomessa – siirto pitää tehdä kahden vuoden kuluessa

Asunto-osakeyhtiöiden pitää siirtää osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Varsinais-Suomessa siirto on toistaiseksi ollut laiskaa.

Småhustak och del av fasad

Marked increase in sales and prices of detached homes in Q1

The biggest market price increase was seen in municipalities with 20,000 to 59,999 residents.

Yhteismetsä.

Yhteismetsäomistuksen määrä jatkoi tasaista kasvua – eniten yhteismetsien pinta-ala kasvoi Lapissa

Kasvu on seurausta pitkäjänteisestä neuvontatyöstä, jota on tehty erityisesti Metsäkeskuksen ja Maanmittauslaitoksen hanketoimintana.

Lunta Rovaniemellä metsässä.

Aktiivista ja kannattavaa metsätalouden harjoittamista kehitetään hankkeen avulla Lapissa

Hankkeen tärkeänä yleistavoitteena on yrittäjämäisen metsänomistuksen kehittäminen, edistäminen ja lisääminen.

Kesämökkejä  salmen rannalla Turun saaristossa

Rantamökkibuumi näkyy myös Etelä-Savossa – mökkien hinnat nousivat tuhansilla

Koko maassa rantamökkejä myytiin viime vuonna 40 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Kemijärven uudelle biojalostustehtaalle suunniteltua tonttia

Metsäkauppa vilkastui Lapissa eniten koko maassa

Kasvua selittää muun muassa rahastojen lisääntynyt kiinnostus metsätilojen ostamiseen sekä sellutehdashankkeiden eteneminen.

Traktori pellolla.

Peltokauppa kävi jälleen vilkkaana Etelä-Pohjanmaalla

Pohjanmaan maakunnassa peltohehtaarin mediaanihinta nousi 10 200 euroon. Yli kymppitonnin hehtaarihintoja maksettiin myös Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Maisema myynnissä olevan kesämökin ikkunasta järvelle.

Sales of summer cottages drive real estate boom

Real estate sales picked up last year and a long-term fall in price levels was reversed.

Maisema myynnissä olevan kesämökin ikkunasta järvelle.

Kiinteistökauppa kiihtyi koronavuonna – mökkikauppa ampaisi äkkinousuun ja pitkään laskenut hintatasokin nousi

Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikön mukaan vilkastunutta kauppatahtia voi pitää "aikamoisena ihmeenä".

Maire Sainio, Kiinteistövälittäjä, yrittäjä, Kiinteistömaailma

Ostovillitys kallisti kesämökkejä selvästi – hintahuipusta yhä kymppitonneja jäljessä: katso listasta oman alueesi hintamuutokset

Kotimaan matkailu nosti koronarajoitusten vanavedessä suosiotaan ja nosti kesämökkien ostohaluja selvästi. Maanmittauslaitos julkisti toteutuneet kauppahinnat viime vuodelta.

Ruka. Rukan mökit. Loma-osakkeet. Kuusamo.

Kuusamossa loma-asuntojen kauppa kasvoi huimasti viime vuonna – Uusi trendi: Espanjan kakkoskoti vaihtuukin asuntoon pohjoisessa

Korona-aika on lisännyt niin lomamökkien kuin taajama-alueen asuntojenkin kysyntää, kertoo paikallinen kiinteistövälittäjä.

Kyltti valtion eri virastoista.

Valtio uudistaa Kauppakadun kiinteistöään yli 20 miljoonalla eurolla

Valtio on tehnyt suuren investointipäätöksen Joensuuhun, ja uudistaa itselleen nykyaikaisen virastotalon Kauppakadulle.

Metsää Sipoonkorven kansallispuistossa.

Rahastot ovat kiinnostuneita Kainuun metsistä – sopiva tilamalli ja suuruuden ekonomia kiinnostaa

Euromäärässä rahastot mukana yli puolessa metsäkaupoista, kappaleissa puhutaan kolmanneksesta.

Talousmetsää

Rahastot lisänneet metsäostojaan rajusti – osuus alkuvuoden metsäkauppahehtaareista jo lähes 40 prosenttia

Yksityisten osuus on pudonnut alle puoleen. Maanmittauslaitos julkisti tilastot metsätilakaupoista.

Marika Pajunen ja Kimmo Himanen kesämökillään Juvalla.

Ennätysmäärä kesämökkiunelmia toteutuu koronan varjossa: "Kun tulimme pihaan, tämä tuntui heti meidän mökiltä"

Takavuosina jo vanhanaikaiseksi leimattu suomalainen kesämökki saa uusia onnellisia omistajia ennätystahdilla.

Metsäkone energiapuun hakkuutyömaalla Oulun Haukiputaalla 23.10.2017.

Metsää myytiin Pohjois-Pohjanmaalla eniten koko Suomessa alkuvuonna

Pohjois-Pohjanmaa on määrällisen tilaston kärjessä, Lappi on suhteellisesti paras viime vuoden alkupuoleen verrattuna.

Lähikuva kuusenoksasta Rovaniemen Ounasvaaralla

Kainuussa metsäkaupan määrä ja hinta kasvussa

Kovin kasvu on ollut alkuvuonna Lapissa.

Metsää Inarijärvellä.

Lappiin iski metsien ostobuumi: kaupat lisääntyivät 50 prosenttia ja hinnat nousivat eniten koko Suomessa – katso maakunnittaiset hintatilastot

Maanmittauslaitos julkisti alkuvuoden metsäkauppatilastot. Metsä maksaa pohjoisessa murto-osan etelän hinnoista.

Ilmasta käsin kuvattu kuva, jossa traktori vetää kylvökonetta pellolla.

Suuri peltolohkojen uudelleen järjestely etenee Liperissä – traktorilla edestakaisin ajelu vähenee

Kun tilusjärjestely Liperin Ahonkylässä on tehty, peltotöihin kuluva aika vähenee merkittävästi kymmenillä maatiloilla.

Brygga.

Etelä-Savo komeilee myytyjen ja rakennettujen mökkien tilastoissa kärkikastissa – Mikkeli ja Savonlinna maakunnan suosituimpia mökkikuntia

Kaikista Suomen maakunnista eniten kesäasukkaita suhteessa vakituiseen väestöön on Etelä-Savossa.

Omakotitaloja.

Koronakevät hyydytti myös Jyväskylän omakotikauppaa, mökit vaihtavat omistajaa entiseen tahtiin

Jyväskylän talokauppa romahti huhti-toukokuussa vilkkaan maaliskuun jälkeen, kertoo Maanmittauslaitoksen tuore tilasto.

Myynnissä olevan rantasaunan terassi.

Lapissa ei myyty mökkejä lainkaan toukokuussa – Maanmittauslaitoksen tietoon ei tullut yhtään kauppaa

Maanmittauslaitoksen tilastoissa ovat rantamökit, mutta eivät niin sanotut sukulaiskaupat.

Kartta Iso-Ii -järvestä ja sen saarista

Kuntien sisälle on jäänyt naapurikunnan palasia eli enklaaveja – nyt niitä siirretään ympäröivään kuntaan

Useimmat siirrettävät alueet ovat toisen kunnan sisälle jääneitä pieniä maa- ja vesialueita.

Omakotitalo Espoossa.

Omakotikauppa romahti monissa suurissa kaupungeissa huhtikuussa – parissa jopa nousi: katso oman kaupunkisi tilanne tästä

Maanmittauslaitosten tilastojen mukaan kauppamäärät putosivat 13 suuressa kaupungissa keskimäärin -29 prosenttia.

Läheltä

Iisalmeen kuuluva Eerikansaari on jatkossa osa Vieremän kuntaa

Saaren ympärillä oleva vesialue on kokonaan Vieremän kunnan aluetta.

En åker med gul säd. I bakgrunden syns röda byggnader.

Varsinaissuomalainen pelto käy kaupaksi – hinta on Suomen kalleinta

Vuoden 2019 peltokaupat kasvoivat maakunnassa lähes puolella.

Läheltä

Maanmittauslaitos harvensi aukioloaikoja Rovaniemellä

Muutoksia perustellaan asiakaskäyntien vähenemisellä ja sähköisen asioinnin lisääntymisellä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle