Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Omistaja valvoo Yleä

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on lähetetty Lapin Kansaan 15.5.2023.

Sebastian Tynkkynen istuu eduskunnan täysistuntosalissa ja katsoo tablettitietokoneen ruutua.

Keskustelu Ylen rahoituksesta liittyy laajempaan valtavirtajournalismin vastaiseen liikehdintään, arvioi tutkija

Tampereen yliopiston dosentin mukaan Suomessa on pitkä perinne, jonka mukaan Yleisradiota koskevista asioista päätetään parlamentaarisesti kaikkien puolueiden kesken eduskunnassa.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Kaikki eivät maksa Yle-veroa

Jere Nurminen vastaa Yle-verosta.

Yleisradio

Ylen sisällöistä tekstimuotoisia pari prosenttia – Yleisradio seuraa uuden lain toteutumista

Ylessä tehtiin viime vuonna seurantaa siitä, miten uuden Yle-lain kirjaus tekstimuotoisista sisällöistä toteutui. Seuranta on tätä nykyä automaattista.

 Jussi-Pekka Rantanen valmistautuu tv-uutisten lähetykseen studiossa.

Kyselytutkimus: Yle on suomalaisten luotetuin media, ja se on onnistunut tehtävässään

Vastaajista 92 prosenttia ajattelee Ylen onnistuneen julkisen palvelun tehtävässään erittäin hyvin, hyvin tai melko hyvin.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle on suomalaisten media

Merja Ylä-Anttila vastaa Pekka Mervolan väitteisiin.

Rajavartija Suomen ja Venäjän rajalla.

Suomalaiset luottavat erityisesti turvallisuusviranomaisiin – luottamus eduskuntaa kohtaan laski eniten

Luottamus julkishallinnon organisaatioihin laski jo toista vuotta peräkkäin, mutta säilyi yhä hyvällä tasolla.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Ylen palvelut kuuluvat jokaiselle suomalaiselle asuinpaikasta riippumatta

Marit af Björkesten vastaa Ylen asiakkuustutkimuksista.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle-veron kertymästä ja Ylen rahoituksesta

Ylen talousjohtaja Maisa Hyrkkänen vastaa Yle-verosta.

Nainen ja mies katselevat älypuhelimen näytöltä Ylen verkkosivuja.

Yle onnistunut entistä paremmin julkisen palvelun tehtävissään

Medioista Yle on luotetuin.

Nuori pukee kasvomaskia ylleen.

Thursday's papers: Export growth, taxes, and planning for Christmas

One morning newspaper looks at planning for the Christmas holidays while taking the coronavirus epidemic into account.

Kolme nuorta naista katselevat puhelimesta Yle Areenaa kimppakämpän olohuoneessa.

Mitä iloa paremmasta puheentunnistuksesta sinulle on Ylen asiakkaana?

Tekstitykset lisääntyvät, samoin ääniohjaus.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle toimii tehokkaasti ja vastuullisesti

Vastuullisuus on arvo, joka ohjaa Ylen toimintaa arjessa.

Oprah Winfrey

Apple avaa suoratoistopalvelunsa omilla alkuperäissarjoillaan – Palvelu on käytössä myös Suomessa

Marraskuun alusta myös Yle Areenan katselu laajenee. Nyt sitä voi käyttää koko EU-alueella kaikilla laitteilla.

Kutsu Yle kahville

Sinä siellä, kutsu Yle kahville! Ylen väki tuo pullat ja kuuntelee, mitä suomalaisilla on sydämellään

Yleisradio haluaa saada entistä paremman yhteyden suomalaisiin. Kutsu kahville koskee myös niitä, joita Ylen tarjonta ei kiinnosta.

Ylen tulos 2013-2018, miljoona euroa, graafi

Ylen talous vuodelta 2018 pysyi tasapainossa

Yle liikevaihto oli 471,6 miljoonaa euroa

Kahdenkymmenen euron seteleitä.

Helsinki residents to fork out lowest taxes in 2018, west coast Kokkola to pay most

Kokkola residents will pay up to 3,182 euros more than their peers in Helsinki in municipal, church and property taxes, according to a new analysis.

Ohjelman kulisseissa Ylen työntekijöitä.

Ylen arvo suomalaisille: Yle on onnistunut erittäin hyvin

Yle-veroon ollaan tyytyväisempiä kuin koskaan aiemmin.

Lapsi ja kissa katselevat tabletti-laitetta.

Viisi faktaa Ylestä

Tutustu Ylen toimintaan.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Tarve riippumattomalle medialle on suurempi kuin koskaan

Ylen viestinnän päällikkö vastaa Iltalehden pääkirjoitukseen

nainen ja mies kotiovella

Ottaako Ruotsi käyttöön oman Yle-veronsa? Nyströmin perhe istuu enää harvoin yhdessä television ääressä

Ihmisten tapa kuluttaa mediaa on muuttunut myös Ruotsissa. Siksi televisiolupiin perustuva rahoitus yritetään uudistaa verotukseen perustuvaksi.

Content and services tot. 364.5 milloin in 2017, graph

Yle's financing and the cost structure 2017

Yle is financed by a tax paid by individuals and companies.

Lauri Kivinen

Ylen Kivinen Yle-verosta: Rahoituksen pitää olla riittävä, mutta ei liian avokätinen

Kivinen siirtyy Yle-uransa jälkeen yksityisen yrityksen palvelukseen.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle Areenaa voi käyttää myös ulkomailta tekijänoikeussopimusten mukaisesti

Vastaus mielipidekirjoitukseen Areenan käytöstä ulkomailla.

Ylen tulos 2013-2018, pylväsgrafiikka

Ylen tulos vuodelta 2017 oli suunnitellusti ylijäämäinen

Ylen talous pysyi edelleen tasapainossa.

Ylen toimintakertomus ja tilinpäätös 2017

Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätöstaulukot 2017

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle ei voi lähteä miljardien hintakisaan

Panu Pokkinen vastaa Ylen urheilutarjonnasta.

Lauri Kivinen Ylen tiedotustilaisuudessa, Laurin info 25.01.2018

Ylen tulevalta toimitusjohtajalta vaaditaan poikkeuksellisen kovaa sietokykyä – ”Naama likaantuu väistämättä aina”

Ylen pää- ja toimitusjohtajat ovat aina olleet kovan kritiikin kohteena. Lauri Kivisen aikana paineet Yleä kohtaan kasvoivat entisestään.

Kuvakollaasi jossa olutta, tupakka, rajaa ja kala.

What changes in 2018? Taxes, beer, daycare charges—and more

At the turn of the year a raft of changes to laws, rules and regulations will come into force. Here's what you need to know.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Suomalaisista yli kaksi kolmasosaa on tyytyväisiä Ylen rahoitusmalliin

Viestintäpäällikkö Ojamies vastaa kirjoitukseen Yle-verosta.

Ylen uutisstudio.

Suomalaisten luotto Yleen säilynyt vahvana – myös Yle-veroa pidetään onnistuneena

Suurin osa suomalaisista kokee saavansa verorahoille vastinetta ja pitää Yleisradion toimintaan onnistuneena.

Sami Koivisto on Yleisradion ensimmäinen yleisöasiamies.

Yleisradioon nimitetty ensimmäinen yleisöasiamies: "Suomalaisilla on paljon tunteita ja mielipiteitä Ylestä – kukapa ei omastaan välittäisi?"

Ylen yleisöasiamiehen tehtävänä on valvoa yleisön etuja. Tehtävässä aloittava Sami Koivisto lupaa tehdä kaikkensa, jotta vuoropuhelu yleisön ja Ylen välillä olisi mutkatonta.

Uutisvideot: Paheet kallistuvat, päivähoitomaksuihin helpotuksia

Oluttölkki kallistuu 4 senttiä, äitiysavustus nousee 30 eurolla – Listasimme budjetin vaikutukset kukkaroosi

Ensi vuonna pieni- ja keskituloisten perheiden päivähoitomaksut alenevat, yksinhuoltajien lapsilisät nousevat ja alkoholivero kiristyy.

Hallituksen Budjettiriihen tiedotustilaisuus

Talous kasvaa, verotulot kohenevat: "Palkansaajan verotus pysyy ennallaan"

Hallitus ei puutu solidaarisuusveroon. Tulevaisuuden kysymysmerkkejä verotukselle ovat muun muassa digitalisaation ja maiden välisen verokilpailun vaikutukset.

Piirros ihmisistä

Ins and outs of the 2018 budget proposal: Yle lists the most significant changes charted

Smokers will lose out and families with small children will win, if the Ministry of Finance's budget proposal for 2018 becomes a reality. The Finnish Broadcasting Company Yle takes a look at some of the changes proposed to state funding.

Mesimarjoja

Torstai 22.6.2017 (radio)

Uusi vaihtoehto -ryhmän kannatus on mitattu ensimmäistä kertaa. Kike Elomaa loikkasi takaisin perussuomalaisiin. Yle-verosta vapautuu lisää pienituloisia. Yle Areena uudistuu. Mesimarjaa kesytetään.

Yle Linkkitorni ja lippu.

Yle-verosta vapautettavien joukko kasvaa sittenkin

Yle-verosta vapautuu, jos vuositulot jäävät alle 14 800 euron. Heitä on arviolta 400 000.

Yle linkkitorni Pasila

Yle-vero jää ennalleen – verosta vapautettavien joukko ei kasva

Parlamentaarinen työryhmä torppasi hallituksen aikeet laajentaa Yle-verosta vapautettavien pienituloisten joukkoa.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Yle palvelee vanhempaa ikäpolvea ja hyvin

Ye tavoittaa lähes kaikki yli 60-vuotiaat suomalaiset.

Pasilan linkkitorni.

Yle tax could be abolished for more low-income people

If approved by opposition parties in Parliament, the plan would exempt anyone with income of 15,500-16,000 euros from paying the obligatory public-broadcasting tax. Those earning more than 21,000 euros annually would see their Yle tax rise slightly.

Yle lippu.

Yle-laki puhutti eduskunnassa: "On tärkeää, että hallintoneuvoston ja journalistisen toiminnan välillä on palomuuri"

Keskustelussa ehdotettiin muun muassa Yle-veron korotusta hyvätuloisille, mutta myös veron poistamista.

YleX ja Yle Kioski yhteen - Yle vahvistaa nuorille suunnattuja palveluitaan

Yle vahvistaa 15–29 -vuotiaiden palvelua.

Vero 2014 nostokuva

Palkansaajaperheen kunnallisvero Pohjois-Savossa maan keskiarvoa korkeampi

Keskituloinen palkansaajaperhe maksaa tänä vuonna Pohjois-Savossa keskimäärin runsaan 14 700 euroa kunnallisveroa.

Näkymä Yleisradion radiouutisten toimitukseen maaliskuussa 2015. Edessä vasemmalla Monna Tervo ja oikealla Markus Myllyoja. Radiouutisten kuuluttamo näkyy lasiovien takaa.

Yle-vero säilyy – Satosen työryhmä kertoi työnsä tuloksista

Työryhmä ei esitä muutoksia nykyiseen Ylen rahoitusjärjestelmään. Työryhmä esittää mm., että Yleisradion tulee lisätä ostoja kotimaisilta ja eurooppalaisilta riippumattomilta tuottajilta.

Eduskuntavaalistudio

Yle-vero säilymässä – veropotin suuruudesta vääntöä

Ylen toiminta rahoitettaneen jatkossakin verolla. Veromallilla on laaja kannatus Ylen tulevaisuutta linjaavassa parlamentaarisessa työryhmässä. Ryhmä yrittää saada yksimielisen esityksen ennen juhannusta.

Anu Käkelä

Perheet kertovat: Näin hallituksen ensimmäinen vuosi näkyi arjessamme

Neljän lapsen yksinhuoltajalle pikavipit ovat arkipäivää, maitotilallinen tuskailee lomitussäästöjen kanssa ja eläkeläinen säästää sukanvarteen. Yle Uutiset seuraa koko hallituskauden ajan erilaisten perheiden elämää, eri puolilla Suomea.

Ylen sisällöt ja palvelut yht. 364,5 miljoonaa euroa vuonna 2017

Miten Yle käytti rahansa 2017?

Yle käyttää 90 % ohjelmakuluistaan kotimaisiin sisältöihin.

Satasen euron seteleitä.

Govt banks one-billion-euro increase in income tax revenues

Ordinary citizens paid close to one billion euros more in income taxes to government coffers last year than they did in 2013. However the government’s corporate tax take fell by nearly 250 million euros due to a decrease in corporate taxes.

Verohallinnon kirjekuori.

Kymenlaaksoon veronpalautuksia 76 miljoonaa euroa

Jäännösveroja maakunnassa maksetaan lähes yhtä paljon kuin vuosi sitten. Palautuksia maakunnassa saa 121 000 ihmistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle