Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Riihimäen perinteinen kotipihakisa saa uuden kilpailusarjan

Ensimmäistä kertaa Riihimäellä voi kilpailla vuoden parhaasta Ekopihasta.

Pistä nuput pannulle ja terälehdet kakun koristeeksi – voikukan aika on nyt

Lämpimät säät röyhäyttivät voikukat loistoonsa. Se kannattaa poimia ruokapöytään ennen kuin on myöhäistä.

Seivästähdet Duplantis ja Lavillenie ylittivät viiden metrin korkeudessa olleen riman takapihoillaan 36 kertaa puolessa tunnissa – ranskalainen ei lähtenyt enää uusintaan

Seiväshypyn supertähdet kohtasivat toisena omilla pihoillaan. Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA näytti tapahtuman somekanavillaan

Hyönteishotelli on kevään tonttuovi – nämä neljä keinopesää odottavat pörriäisiä pihoilla eri puolilla maata

Suomalaiset ovat innostuneet ekotekoilemaan ja rakentamaan pörriäisille hyönteishotelleja. Lähetä meille kuva, millainen hyönteishotelli teidän pihallanne odottaa asukkaita.

Puutarhajätteiden polttaminen sekä kulottaminen asuinalueilla on kielletty – oksat ja lehdet voi hävittää monella tapaa

Mikäli naapuri kokee kulotuksesta haittaa, se on yleensä merkki määräysten vastaisesta poltosta.

Kaipaatko kevätpuuhaa? Sulata tuhkalla viimeiset lumet kotipihalta ja lannoita samalla tulevan kesän nurmikkoa

Tuhka on hyvä lannoite nurmelle ja kasveille, mutta se ei yksistään riitä kasvun varmistamiseen.

Leuto sää saa kasvitkin sekoilemaan vuodenajasta – mitä kotipuutarhuri voi tehdä, ja suosiiko lämmin tuholaisia? Asiantuntijat vastaavat

Moni kotipuutarhuri on voinut huomata, että jotkin kasvit ovat olleet jo nupullaan tai jopa kukkineet.

Bambun kasvatus on ollut kantapään kautta oppimista – ja sitä riittää edelleen

Yhteensä noin sata viljelijää on kokeillut bambun kasvattamista Etelä-Pohjanmaalla. Talvet ovat olleet vaikeita ja opettavaisia.

Tulokaslajeja siirtyy uusille alueille lintujen mukana

Muun muassa Jokioisille on kulkeutunut misteliä lintujen tuomana.

Kuusamolaispariskunnan kotipuutarha on perunoiden aarreaitta: yli 300 lajikkeen joukossa myös erikoisuuksia

Terttu ja Teppo Törmänen ovat varjelleet muiden muassa evakoiden mukana kulkeutuneita lajikkeita.

Omenasato vaihtelee Hämeessä

Mehuasemilla on hiljaista ainakin Riihimäen seudulla ja Nastolassa.

Kotipuutarhuritkin haluavat pienentää hiilijalanjälkeään – omaa pihaa halutaan nyt hoitaa mahdollisimman luonnonmukaisesti

Erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita viljemään hyötykasveja, kun taas vanhemmat puutarhaharrastajat suosivat kukkia ja koristeellisia kasveja. Elokuu on otollista aikaa istuttaa monivuotisia kasveja.

Ennätyksellisen kuiva heinäkuu kurittaa jopa täysikasvuisia puita

Jyväskylän seudulla heinäkuu on ollut viime vuottakin kuivempi.

Ari-Pekka Jeskanen leikkasi nurmikkoa aiemmin 72 tuntia kesässä – Nyt pihan siistii "Topi", joka häätää tontilta myyrät ja käärmeet

Naapurimaihin verrattuna robottiruohonleikkurit yleistyvät Suomessa hitaasti; itse tekemistä pidetään yhä arvossaan.

Kotipuutarhurit ja kunnat tuskailevat vieraskasvien kanssa – Kokkola polttaa yksityisten taimia ja kiskoo irti tuhansia omiaan

Kunnat ovat perustaneet vastaanottopisteitä haitallisten vieraskasvien kitkemiseksi pihoilta ja tienvarsilta.

Raekuuro nosti piikin kesäkukkien myyntiin

Osa kesäkukista on loppunut Lappeenrannassa kesken, kun ihmiset ovat uusineet parin viikon takaisessa raekuurossa kuolleita istutuksiaan.

Puutarhamatkailu on kasvava ilmiö Kainuussa – "Ihmiset käyvät hakemassa täältä vaikutteita, ideoita ja neuvoja"

Matkailijat ovat löytäneet kauppapuutarhojen lisäksi myös omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen puutarhoihin.

Kotipuutarhassakin voi viljellä ympäristöystävällisesti – valistunut puutarhuri torjuu rikkaruohot kivillä, kävyillä ja raparperinlehdillä

Muovia voi vähentää, mutta sen välttäminen on vaikeaa. Siksi on tärkeää, että muovi kerätään luonnosta pois ja kierrätetään asianmukaisesti.

82-vuotias haluaa pelastaa siilit ja rakensi niille oman asuinalueen – jokaisella on nyt oma kaksio

Siilistä ei vastoin yleistä käsitystä ole myyrän tai käärmeen jahtaajaksi.

Myyrät söivät satoja Oulun kaupungin omenapuita talven aikana

Nuorten hedelmäpuiden lisäksi jyrsijöille on kelvannut myös sellaiset puut, jotka niille eivät ole aiemmin maistuneet.

Myyrät ovat myllänneet kotipihoja, mutta tuhot ovat ennustettua pienemmät

Kevät on paljastanut paikoin pahoja myyrätuhoja pohjoisen taimistoilla ja kotipihoissa.

Vanhat lyijypäästöt rajoittavat yhä vihannesten ja marjojen käyttöä Tikkurilassa

Lyijyä kertyy maaperästä erityisesti lehtivihanneksiin. Alueelta poimittujen marjojen ja sienten syömistä ei myöskään suositella.

Sunnuntai 21.4.2109 (radio)

Sri Lankassa on tehty 8 pommi-iskua. Iskut on tuomittu maailmalla. Vain harva kunta antaa saamenkielistä varhaiskasvatusta. Kotipuutarhan trendejä ovat luonnonmukaisuus ja hyötykasvit.

Nuoret villiintyivät hyötyviljelystä, iäkkäät suosivat koristekasveja – viime vuonna kotitaloudet käyttivät puutarhaan 292 euroa

Kotipuutarhatutkimuksen mukaan moni haluaa antaa itsestään kuvan kasveja kasvattavana ihmisenä.

Älypuutarhojen uskotaan valtaavan kaupunkilaisten kotikeittiöt – seuraava trendi on salaattia kasvava sisäseinä

Älypuutarhamarkkinoilla kisaa myös turkulainen Plantui. Sijoittajat uskovat sen menestysmahdollisuuksiin maailmalla.

Muoviset katekankaat murenevat maaperään - Biologi Leena Luoto: Puutarha ei tarvitse muovia

Muoviset kate- ja maisemointikankaat ovat yleistyneet pihoilla ja kotipuutarhoissa. Biologi Leena Luodon mielestä kannattaa miettiä, mitä jättää jälkeensä.

Sähköautojen latauspisteiden määrä kasvaa – taloyhtiöiden kannattaa varautua nyt

Keski-Suomessa on kymmenkunta julkista sähköautojen latauspistettä, suurin osa sähköautoista ladataan kotipihassa.

Kainuulainen kierrättää puutarhajätteensä tehokkaasti

Kainuussa puutarhajätteille on järjestetty vastaanottopaikat jokaisessa kunnassa.

Kaikkien aikojen omenasadosta riittää moneksi – Mehustamossa ajat jo kortilla, eläinhoitolaan otetaan vielä lahjoituksia

Kuivasta kesästä huolimatta omenasadosta on tulossa valtaisa. Kotipuutarhoissa tuskaillaankin nyt, miten kaikki omenat voisi hyödyntää, ettei niitä joutuisi kippaamaan biojätteeseen.

Omenasadosta voi mennä jopa puolet hukkaan – puutarhaneuvos Arno Kasvi kehottaa jakamaan omenoita ohikulkijoille

Arno Kasvi pitää omenakesää ennätyksellisenä. Kerrankin on ollut riittävästi lämpöä vaativillekin lajikkeille.

Kotipuutarhurit tuskailevat huonolaatuista omenasatoa – kaatopaikalle kärrättävistä omenoista tehdään biopolttoainetta autoihin

Esimerkiksi Lahdessa syksyn jäteomenoista tuotettu biopolttoainemäärä vastaa parinkymmenen kaasuauton vuotuista polttoaineen kulutusta.

Hellekesä sai omenasadon kypsymään jopa kuukauden viime vuotta aiemmin – kotikasvattaja aikoo mehustaa pari sataa kiloa talven varalle

Kotipihojen puut notkuvat hedelmää, vaikka kuivuus on jättänyt ne paikoin pieniksi. Mehustaminen kannattaa aloittaa jo nyt.

Kipinä syttyi Kiinan-matkalla – yhden miehen yhdeksän vuoden työn tulos on upea kiinalainen puutarha

Urho Koistinen on rakentanut pienen palan Kiinaa Hauholle, Hämeen sydämeen. Valmiiksi puutarha ei tule koskaan.

Kuivunut puutarha elpyy täsmäkastelulla – Arno Kasvin 5 vinkkiä puiden ja pensaiden pelastamiseen

Puutarhaneuvos Arno Kasvin mukaan kasvien juurissa voi olla yhä elämää.

Omenasadosta tulossa suuri ja hyvälaatuinen – loppukesäksi toiveena "tavallinen kesäsää"

Omenan kukinta onnistui tänä keväänä mainiosti. Syksyllä kotimaista omenaa lieneekin tarjolla myös muille kuin kotipuutarhureille.

Luulitko, että kuivuus nujersi lehtokotilot pihaltasi? Todennäköisesti ne vain odottavat horroksessa seuraavaa sadetta

Kotipuutarhurit ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa kuvia kuivahtaneista lehtokotilosta. Kuolleelta näyttävät kotilot ovat asiantuntijan mukaan todennäköisesti vain lepotilassa odottamassa vettä.

Maasto voi roihahtaa nyt pienenkin virheen seurauksena

Maasto on nyt niin kuivaa ja kuumaa, että Etelä-Karjalan pelastuslaitos kehottaa ottamaan yhteyttä, jos jossakin haisee savu.

Kotipuutarhuri, vaihda nurmikaistale muinaistulokkaisiin – saat silmäniloa ja torjut ikäviä vieraita

Biologi ja ympäristötoimittaja Riku Cajander kehottaa harkitsemaan esimerkiksi ketoneilikkaa, päivänkakkaraa ja ruiskaunokkia.

Eläkeläismies hullaantui Suomen 100-vuotisjuhlasta: Tilasi pihaan nosturin ja asensi valot 30 metriä korkean pihakuusen latvaan

Mikkeliläinen Pellervo Pekkola halusi koristaa kotikartanonsa kuusivanhuksen juhlavuoden kunniaksi.

Puutarhuri antaa helpotuksen syystöihin – jätä vaahteranlehdet suosiolla nurmikolle

Syksyllä limaiset vaahteranlehdet alkavat ällöttää kotipuutarhuria. Niitä ei tarvitse haravoida, vaan jättää talveksi maahan tai kerätä pensaiden suojaksi.

Näin muutat puutarhajätteen maanparannusaineeksi: biohiilen valmistamiseksi tarvitset vain risuja, lapion ja tulta

Puutarhassa syntyvistä jätteistä voi valmistaa tehokasta maanparannusainetta, biohiiltä. Kasvimaan ohella sitä voi käyttää pihalla muutoinkin, sillä se soveltuu vaikkapa makkaroiden grillaamiseen.

Kantojen poistattaminen ammattilaisella on nykypäivää – nurmikko voi kasvaa paikalla jo parin viikon päästä

Kotipihojen kunnostuksessa turvaudutaan nykyään yhä enemmän ammattilaisten apuun. Varsinkin uudisrakennusten pihoista halutaan kerralla näyttäviä eikä tonttien viherrakentamisesta haluta vuosien urakkaa.

Perhosharrastuksen voi aloittaa omasta kotipihasta - kotikalja ja hikisukat toimivat houkuttimina

Omassa puutarhassa voi hyvällä tuurilla törmätä eksoottiseen vieraaseen.

Vattumato ulostaa marjaan ja muuttaa makua – villivadelman virukset uhkaavat myös puutarhavattua

Kotivadelmia vaivaavat monet taudit ja tuholaiset. Harrastelijapuutarhurin kannattaa hävittää läheiset luonnonvadelmat, jotta oma kasvusto välttyy ongelmilta.

Konna kipitti karkuun, mutta lapset auttoivat etsinnässä – "Kilpikonnat kiipeävät hyvin, vaikka ei heti uskoisi"

Eläinbiologin mukaan maakilpikonnat ovat uteliaita ja voivat lähteä helposti karkumatkalle esteistä huolimatta. Oululainen kreikankilpikonna Hanna kiipesi ehkä puolimetrisen aidan yli ja ehti muutaman sadan metrin päähän kotipihalta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle