Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Johan on ällöttävää: Inho-verkostossa syödään hyönteisiä ja tutkitaan poksuvaa limaa

Jyväskylästä lähtöisin oleva Inho-verkosto selvittää ällöttävien asioiden syvintä olemusta.

Ivalolainen Martina Huovinen matkaa verenluovutukseen halki Suomen Helsinkiin – Lapissa verenluovutuksen järjestämiseen liittyy monta haastetta

Rovaniemellä voi luovuttaa verta kolmen viikon välein, mutta sitä pohjoisempana ei lainkaan. Suomi on verenkuljetuksen kannalta haastava maa.

Ulostenäytteiden kerääminen susimäärän ja reviirien selvittämiseksi alkaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Länsi-Suomessa näytekeräys kohdennetaan kolmelle alueelle, joissa on useita susireviirejä lähekkäin.

Kiveksien lämpötila, vompatin kakka ja viisivuotiaan kuolan määrä toivat huumori-Nobeleita

Palkitut saivat pystin ja kymmenen biljoonaa Zimbabwen dollaria.

Havaintoja ja mauttomia mielteitä

Mieli miettii kun sei muutakaan osaa.

Turun Samppalinnan maauimala joutui sulkemaan pääaltaansa oksennusvahingon takia tiistai-illalla

Samppalinnan maauimala avautuu normaaliin käyttöön keskiviikkona aamupäivällä.

Talousvesi tulee keittää Kilpisjärvellä – johtovedessä ulosteperäisiä bekteereja

Vedenkeittokehotus koskee vain Kilpisjärven kylän eteläosan vedenjakelualuetta.

Hypokoira haistaa verensokerin vaihtelut ja hakee diabeetikolle tarvittaessa apua – Oulussa hypokoiria voi kouluttaa vaikka itselleen tai lapselle

Hypokoiran koulutus kestää noin puolitoista vuotta ja koulutukseen voi osallistua pentukoirat sekä aikuiset koirat.

Johannes Dürr vapautettiin – myöntää käyttäneensä veridopingia vielä hiljattain, mutta kiistää toimineensa muiden urheilijoiden yhteyshenkilönä

Itävaltalaishiihtäjä Johannes Dürrin epäillään toimineen muiden urheilijoiden yhteyshenkilönä dopingasioissa.

Verenluovutusten määrä kääntyi kasvuun

Viime vuonna verta luovutettiin noin 2000 pussia edellisvuotta enemmän.

Monday's papers: Snowy roads, blood donors, defeats in ring and rink, comet on the rise

The likelihood of a white Christmas and a special treat in the winter night sky are among the items in the morning's press.

Tutkimus: Veri ulosteessa voi kertoa kuoleman vaarasta

Riski koski kuolemia, jotka johtuivat muun muassa ruoansulatuselinten taudeista ja sydän- ja verisuonitaudeista.

Ihmisen virtsa on turvallinen lannoite

Virtsaa hyödynnettiin kahdella koepellolla Kangasalla ja Iittalassa vuosina 2016-2018.

Stool capsules could replace fecal transplants, say Finnish researchers

Finnish researchers say they hope stool capsules will offer relief for a variety of ailments including neurological problems such as chronic headaches.

Ulosteenkarkailu on vaiettu, mutta yleinen ongelma – vain harva uskaltaa kertoa siitä edes omalle lääkärilleen

Ulosteen karkailu hävettää, mutta ennen kaikkea se tekee tavallisesta arkielämästä hankalaa. Vaivan yleisyys on yllättänyt myös lääkärit.

Oulu on välttynyt uimahallin ulosteongelmalta jo kohta kolme kuukautta

Viimeksi Oulun uimahallin isosta altaasta on löytynyt ulostetta toukokuun alussa. Poliisin mukaan tapaukset loppuivat suunnilleen samaan aikaan, kun ulostamisista tehtiin rikosilmoitus.

Verta tarvitaan – vaan missäs luovutat?

Jos heinäkuussa haluaa luovuttaa verta, on Etelä-Savosta matkattava Jyväskylään tai Kuopioon.

Lääkäri muistuttaa helteessä hikoilevia: juo jo ennen kuin janottaa

Pelkkä veden juominen ei riitä. Jos kehossa ei ole tarpeeksi suolaa, päätä särkee ja huimaa.

Jämsän maauimalasta löydettiin ulostetta – uimista ei suositella ennen vesinäytteiden tulosten valmistumista

Liikuntapaikkamestari Jani Virtanen epäilee, että tulokset eivät ehdi tulla enää tällä viikolla.

Diabeteksen hoito on mullistunut – ei enää päivittäisiä verinäytteitä sormenpäistä

Töpselinpään kokoinen lätkä napsautetaan kiinni olkavarteen ja sensori on valmis lukemaan verensokeria seuraavat kaksi viikkoa. Kämmenen kokoisella päätelaitteella sokeriarvon voi katsoa vaikka kymmeniä kertoja päivässä.

Mökkikausi alkaa – huussiasiantuntija suosittelee välitöntä kurkkausta pönttöön

Kuivakäymälöitä on monenlaisia ja niistä mökkiläinen voi valita itselleen sopivan.

Oulu swimming hall identifies suspect over repeat defecations

Oulu city council has identified but not yet apprehended a suspect in the case of a series of defecations at the Raksila swimming hall.

Oulun uimahalliin ulostamisista on tehty rikosilmoitus poliisille: "Meillä on alustava epäily yhdestä henkilöstä"

Oulun kaupunki teki Raksilan uimahallissa tehdyistä ulostamisista poliisiasian. Uimahallista on löydetty ulostetta neljä kertaa kuukauden aikana.

Oululaista uimahallia riivaava ongelma jatkuu – aikuisten allas suljettiin taas ulosteen takia

Oulun uimahalli Raksilassa jouduttiin jälleen sulkemaan aikuisille tarkoitetusta altaasta löytyneen ulosteen takia. Kyseessä on jo neljäs kerta lyhyen ajan sisään.

Iskikö ähky? Näin saat suolen toimimaan oikein

Kakkaaminen jos mikä on niin helppoa, että lapsikin sen osaa – paitsi että ei aina osaa.

Suola nostaa verenpainetta muusta ruokavaliosta huolimatta

Suomalaiset syövät suolaa selvästi enemmän kuin suositellaan.

Ulostebakteeri sulki Savonlinnan uimahallin – siivoustyöt kestävät viikon verran

Savonlinnan uimahallista on löytynyt ulosteperäisiä bakteereita. Halli pidetään kiinni liki viikon.

Ihmisulosteen käyttäminen lannoitteena on saattanut laukaista loisepidemian Pohjois-Koreassa

Kim Jong-un on saattanut aiheuttaa valtavan terveyskatastrofin ohjeistamalla maanviljelijöitä käyttämään ihmisten ulostetta lannoitteena.

Diabetesnuoren tarkka elämä: Synttäreissä karkkia reilu kourallinen, kokeisiin insuliinia ja äiti syöttää nukkuessa

Kun mikkeliläisen Aaro Hentisen ykköstyypin diabetes havaittiin 9-vuotiaana, sairaanhoitajaäidistä oli suuri apu. On ollut myöhemminkin.

Pitkittyneen ripuliepidemian syytä etsitään Pietarsaaren seudulla haastatteluiden avulla

Jo 100 sairastunutta on tarvinnut lääkäriä tai puhelinneuvontaa, eikä epidemian aiheuttajaa ole vieläkään saatu selville.

Pitkittynyt ripuli riivaa Pietarsaaren seudulla toista vuotta peräkkäin

Sairastuneiden näytteistä on löytynyt samaa alkueläintä, joka viime vuonna kaatoi lukuisia potilaita sairasvuoteeseen. Taudin alkuperä on vielä mysteeri

Karmeaa käytöstä naisten käsipallo-ottelussa: rasistisia huutoja, virtsaa ja kolikoita pelaajien päälle

Katsomokäyttäytyminen riistäytyi käsistä naisten käsipallon Mestarien liigan ottelussa Budapestissa.

Pyhinä tarvitaan erityisesti miinusverta

Esimerkiksi syöpasairaille elintärkeät verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi päivää verenluovutuksesta.

Mitä järkeä on vauvojen uimavaipoissa? Vaippa sieppaa kakan – mutta bakteerit leviävät silti veteen

Uimahalleilla on erilaisia käytäntöjä siihen, miten vesi pidetään mahdollisimman puhtaana pienten lasten uimakouluissa.

Malttia iäkkäiden verenpainehoitoon – liiallisuus voi johtaa haittavaikutuksiin

Liian intensiivinen hoito voi johtaa haittavaikutuksiin, mutta vakavat haitat eivät kuitenkaan yleisty.

Kukaan verenluovuttaja ei tiedä, minne oma veri päätyy – me selvitimme sen Saulin puolesta

Luovutetun veren kulku dokumentoidaan pieniä yksityiskohtia myöten 30 vuodeksi. Ryhdyimme seuraamaan veripussin matkaa – se vei meidät Kuopiosta Itävaltaan asti.

Palomiesten vaativa urakka: Kakkakuorma losahti tielle Huittisissa

Osa ulostekuormasta valui lava-autosta tielle Huittisissa valtateiden 2 ja 12 risteyksessä. Pelastuslaitos joutui pesemään ja desinfioimaan tien.

Nasa löysi voittajat avaruuskakkakilpaansa – taikurin avustaja pärjäsi hyvin

Nasa joukkoisti avaruuden kakkaamisongelman ratkaisemisen.

Yli 1000 venäläisurheilijaa hyötynyt dopingtestien manipuloinnista - Wadan raportti julki

12 venäläisen Sotshin olympiakisojen mitalistin virtsanäytteitä sisältäviä pulloja on väärennetty.

Festival-goers' urine proves its mettle as fertiliser

Finnish researchers report encouraging results from a project testing the use of human urine as fertiliser for grain. They say that the main obstacles remaining in the way of widespread use of this free, natural fertiliser are an efficient collection and processing system – and people's prejudices.

Verensokerin mittausta ilman verta – diabeetikoilla hyviä kokemuksia uudesta laitteesta

Sormenpäistä otettavat verinäytteet vähenevät, kun verensokerin tason voi mitata nopeasti vaikka kesken pyörälenkin.

Ällöttääkö oksennus? Saatat kärsiä emetofobiasta

Oksentaminen on kurjaa, mutta ei siitä kannata tehdä ongelmaa. Paitsi jos satut olemaan oksennuskammoinen. Pahimmillaan oksentamisen pelko aiheuttaa ahdistusta ja rajoittaa elämää.

Lotta Lepistölle pyöräilyn MM-pronssia – ”Oksensin maalissa”

Lotta Lepistön joukkueaika-ajon mitali on Suomen kautta aikojen ensimmäinen yleisen sarjan MM-kilpailuista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle