Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Johannes Sonkajanrantalainen liitetään pyhien joukkoon

Joensuussa ja Ilomantsissa toimitettaviin palveluksiin osallistuvat kaikki ortodoksisen kirkon toimessa olevat piispat ja satapäinen kirkkokansa.

Paavi Franciscus julisti pyhimyksiksi ristiriitaisen uudistajapaavin ja Latinalaisen Amerikan köyhien sankarin

Äärioikeistolainen kuolemanpartio murhasi ihmisoikeuksien puolesta puhuneen arkkipiispa Óscar Romeron vuonna 1980. Paavali VI johti kirkkoa keskellä 1960-luvun murrosaikaa.

Vatikaani: Riemuvuosi on tuonut yli 20 miljoonaa pyhiinvaeltajaa Roomaan

Paavi Franciscusen julistama Laupeuden pyhä vuosi päättyy marraskuun lopulla. Edellisen kerran roomalaiskatolisen kirkon riemuvuotta vietettiin vuonna 2000.

Komissaarit keinotodellisuuden pauloissa ja viikon muita uutiskuvia

Päättyneen viikon aikana ns. lisätty todellisuus oli vahvasti läsnä Berliinin elektroniikkamessuilla. Yhdysvalloissa maahanmuuttajavanhempien lapsia esiintyi republikaanien Donald Trumpin vastaisessa mielenosoituksessa. Vatikaanissa Äiti Teresa julistettiin pyhimykseksi. Kokosimme yhteen viikon näyttävimpiä uutiskuvia.

Äiti Teresa julistettiin pyhimykseksi

19 vuotta sitten kuollut nunna Äiti Teresa auttoi köyhiä Intiassa.

Video: Ruotsi sai uuden pyhimyksen – Pyhä Elisabeth pelasti juutalaisia ja teki ihmeitä

Katolisen kirkon mukaan Elisabeth Hesselblad teki ihmeen Kuubassa 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Edellinen ruotsalainen pyhimys nimitettiin yli 600 vuotta sitten.

Äiti Teresa julistetaan pyhimykseksi

Vatikaani katsoo osoitetuksi, että kahden kriittisesti sairaan ihmisen paraneminen johtui Teresan kuolemanjälkeisistä ihmeteoista. Niinpä hänet julistetaan pyhimykseksi.

BBC vihjailee: Paavilla suhde naimisissa olevan naisen kanssa

Paavi Johannes Paavali II ylläpiti hyvin läheistä suhdetta Puolassa syntyneeseen, mutta Yhdysvalloissa asuneeseen naiseen. Mitään viitettä selibaattilupauksen rikkomiseen ei ole, mutta kirjeet paljastavat molempien kamppailleen suhteen laadun kanssa.

Armenia julisti 1,5 miljoonaa kansanmurhan uhria pyhimyksiksi – Saksa tunnusti osuutensa hirmutekoon

Armeniassa toteutettiin ehkä historian suurin kanonisointitapahtuma, kun vuoden 1915 kansanmurhan uhrit julistettiin pyhimyksiksi. Saksan liittopresidentti ilmoitti maansa olleen osittain vastuussa tapahtumista. Turkki ei myönnä, että kyseessä oli kansanmurha.

Paavi Franciscus julisti uudet pyhimykset

Uudet pyhimykset ovat Johannes Paavali II ja Johannes XXIII.

Katolinen kirkko julistaa kaksi paavia pyhimyksiksi - Yle Uutiset näyttää suorana

Satoja tuhansia ihmisiä oli jo aamulla saapunut Vatikaaniin seuratakseen aamupäivällä kello 10.30 alkavaa seremoniaa. Tapahtuma on poikkeuksellinen, sillä viime vuosisadan aikana paavi on julistettu pyhimykseksi vain kerran.

Ukrainan pääministeri keskeyttää Rooman-matkansa kiristyneen tilanteen takia

Arseni Jatsenjukin piti osallistua sunnuntaina seremoniaan, jossa katolinen kirkko julistaa pyhimykseksi kaksi paavia.

Katolinen kirkko julistaa kaksi paavia pyhimyksiksi – myös kiistellyn Johannes Paavali II:n

Viime vuosisadan aikana paavi on kelvannut pyhimykseksi vain kerran.

Paavi Johannes Paavali II voidaan julistaa pian pyhimykseksi

Vatikaanin komitea on hyväksynyt edesmenneen paavin tekemäksi toisenkin ihmeen, mikä poistaa esteen hänen julistamiselleen pyhimykseksi.

Sadattuhannet seurasivat Vatikaanissa entisen paavin autuaaksijulistamista

Vatikaanissa jopa miljoona ihmistä oli messussa, jossa edesmennyt paavi Johannes Paavali II julistettiin autuaaksi. Paikalla oli katolilaisia eri puolilta maailmaa ja Pyhän Pietarin aukiolla liehuivat tuhannet liput ja banderollit.

Autuaasta pyhimykseksi

Äiti Teresan syntymästä tuli eilen torstaina kuluneeksi sata vuotta. Hän kuoli vuonna 1997 ja autuaaksi hänet julistettiin vuonna 2003. Mitä autuaaksi julistaminen tarkoittaa ja kuinka pitkä matka siitä on pyhimykseksi?

Paavin pyhimystiellä mutkia

Edesmenneen paavi Johannes Paavali toisen pyhimykseksi julistaminen on kohdannut vaikeuksia. Pyhimykseksi julistaminen edellyttää kahta katolisen kirkon hyväksymää ihmetekoa. Yksi paaviin liitetty ihme on kuitenkin osoittautumassa vääräksi, kertoo The Independent -sanomalehti.

Paavi Johannes Paavali II:sta julkaistiin musiikkivideo

Edesmenneen paavi Johannes Paavali II:n elämästä on julkaistu musiikkivideo. Santo Subito -nimisen DVD:n toivotaan vauhdittavan paavin julistamista pyhimykseksi. Paavi laulaa DVD:llä myös itse, vaikka musiikki onkin tilattu brittisäveltäjä Simon Boswellilta.

Brasilia sai ensimmäisen pyhimyksensä

Brasiliassa vieraileva Paavi Benedictus XVI on ulkoilmamessussa julistanut pyhimykseksi 1700-luvulla vaikuttaneen munkin, veli Galvaon. Brasilian ensimmäisen pyhimyksen julistamista seurasi Sao Paulossa noin miljoona ihmistä.

Paavi saapui Sao Paoloon

Paavi Benedictus XVI on aloittanut Brasilian vieralunsa. Häntä vastassa Sao Paolon lentokentällä oli presidentti Luiz Inacio Lula da Silva puolisoineen.

Paavi Johannes Paavali II:sta pyhimys?

Edesmenneen paavi Johannes Paavali II:n julistaminen pyhimykseksi on jälleen lähempänä. Ranskalainen nunna sanoo parantuneensa Parkinsonin taudista rukoiltuaan kuollutta paavia.

Paavin pyhäksi julistamisella tukea

Katolisen kirkon piirissä on syntynyt kansanliike edesmenneen paavi Johannes Paavali II:n julistamiseksi pyhäksi. Käytännössä pyhäksi julistamisesta voi päättää seuraavaksi valittava paavi.