Uusimmat artikkelit
Neuvostoliiton hajottua Viro tarvitsi nopeasti aluksia merivartiostolleen – yksi niistä oli Telkkä, ja tältä se nyt näyttää
Vuonna 1958 valmistunut vartiolaiva Telkkä on museoitu ja vapaasti katsottavissa Kotkassa.
Vene hörppäsi vettä Jurmon pohjoispuolella – merivartiosto paikalla
Saaristomerellä on ollut viimeiset pari päivää kova tuuli. Jurmon pohjoispuolella tapahtui keskiviikkona uhkaava tilanne, kun veneen sisälle tuli vettä.
Miksi Suomi lennättää miehittämättömiä ilma-aluksia Viron alueella? Lue viisi tärkeää asiaa Itämeren merioperaatiosta
Kolme kuukautta kestävän operaation aikana Itämerellä tehdään tehovalvontaa ilmasta ja mereltä. Onnettomuusriski Itämerellä on kasvanut Ukrainan sodan aikana.
Kalastusalus ajautunut matalikkoon Uudenkaupungin edustalla – merivartiosto paikalla
Merivartioston mukaan alus ajautui matalaan aamuyöllä toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Henkilövahinkoja ei ole sattunut.
Uudenkaupungin Työvene Meyer Turun kumppaniksi Rajavartiolaitoksen laivatilaukseen
Meyer Turku kertoo varmistaneensa Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaivojen rakennuskumppanit. Mukana on myös puolalainen Baltic Operator.
Loviisassa uponneen Rajavartiolaitoksen veneen päällikölle sakkotuomio – Oikeus: Päällikkö ei olisi saanut luovuttaa navigointia ruorimiehelle
Partioveneen ruorimies kuoli juhannuspäivänä 2020 sattuneessa onnettomuudessa.
Yhdysvaltain rannikkovartioston alus vierailee Itämerellä – osallistuu Suomen ja Yhdysvaltain väliseen harjoitukseen
Suomen ja Naton nopean toiminnan joukkojen harjoitus järjestetään ensimmäistä kertaa Suomen Nato-tarkkailijajäsenyyden aikana.
Kokenut ruorimies hukkui, kun Rajavartiolaitoksen vene upposi minuuteissa – syyttäjä vaatii sakkoja veneen päällikölle
Syyttäjän mukaan vene ajoi ilman syytä väyläalueen ulkopuolella osuessaan kiveen juhannuksena vuonna 2020. Tapauksen käsittely alkoi tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa.
Vaaratilanne Itämerellä – Raumalle matkalla ollut rahtilaiva jäi tuuliajolle
Länsi-Suomen merivartiosto valmistautui hätähinaukseen, kun alus ajelehti kohti matalikkoa. Alus sai kuitenkin koneensa käyntiin ja vartiolaiva Tursas jäi avustamaan sen matkaa.
Rajavartiolaitoksen uudet ulkovartiolaivat rakennetaan Turussa – alukset valmistuvat lähivuosina
Kahdella aluksella korvataan kolme käytöstä poistuvaa vartiolaivaa. Ensimmäinen laiva valmistuu vuoden 2025 lopulla ja toinen syksyllä vuonna 2026.
Vartiolaivojen tilausneuvottelut edelleen kesken – sopimusta Meyerin telakan kanssa hierotaan kesän aikana
Neuvottelut kahden aluksen rakentamisesta Meyer Turun telakalla jatkuvat.
Marttinen pettyi ministerin vastaukseen – Rauman merivartioaseman kohtalo huolettaa
Kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) jätti varsinaissuomalaisen kansanedustajan Sandra Bergqvistin (r.) kanssa äskettäin kirjallisen kysymyksen rajavartiolaitoksen merivartioasemien kohtalosta.
Palavia nesteitä kuljettaneella rahtialuksella tulipalo Suomenlahdella – miehistö sai palon hallintaan
Meripelastushelikopteri teki tarkastuslennon sekä kaksi vartiolaivaa varautuivat aluksen hinaukseen. Helsingin Meripelastuslohkokeskuksen mukaan lasti ei ollut vaarassa ja aluksen miehistö sai palon hallintaan omin toimenpitein.
Hallitus antoi esityksen vuoden neljännestä lisäbudjetista – valtion nettolainanoton tarve vähenee yli kahdella miljardilla
Valtio on saamassa ennakoitua enemmän verotuloja, koska talous on elpynyt koronapandemian jäljiltä. Lisävelkaa otetaan silti tänä vuonna noin 12 miljardia euroa.
Meyer Turun telakka rakentaa Rajavartiolaitokselle monitoimialuksia
Osapuolten tavoitteena on solmia lopullinen laivanrakennussopimus kuluvan vuoden loppuun mennessä.

EU:n merivalvontaan osallistuva suomalaisvene joutui vaaratilanteeseen Egeanmerellä – turkkilaisalus ohitti partion kymmenen metrin päästä
Suomalaisalus osallistui Euroopan unionin rajavalvontaviraston Frontexin valvonta-operaatioon.

Englannin ja Ranskan kalastuskiista ylikierroksilla – Ranska uhkasi katkaista Jerseyn sähköt ja Britannia lähetti partioveneitä kalastajien laineille
Kymmenet ranskalaiset kalastusalukset ovat tukkineet St. Helierin sataman Jerseyn saarella. Kalastajat kapinoivat kalastusoikeuksien kaventamista vastaan. Kiista juontaa juurensa brexitin jälkeisistä EU:n ja Britannian kauppaneuvotteluista.

Juhannuspäivänä merivartiovene upposi, ja ohjaaja hukkui – Miehistö jäi pelastamaan työvälineitä, sillä he eivät tienneet vettä tulvivan sisään 300 litraa sekunnissa
Suomenlahden merivartioston partiovene PV 183 ajoi karille viime kesänä juhannuspäivän iltana. Pohjaan syntyi puolentoista metrin repeämä, josta virtasi vettä sisään noin 300 litraa sekunnissa. Ruorimies jäi veneen ohjaamoon ja menehtyi.
Vartiolaiva Merikarhu takaa merenkulunopetuksen jatkumisen Kotkassa kymmeniksi vuosiksi – vanha Katarina myyntiin keväällä
Ammattiopiston oppilaat pääsevät opiskelemaan Merikarhuun tulevana keväänä.
Vartiolaiva Merikarhu vaihtaa tänään omistajaa Kotkan Kantasatamassa – rajavartiolaitos luovuttaa aluksen opetuskäyttöön
Merikarhu korvaa Ekamin nykyisen koululaiva Katarinan.

Kaksi venettä törmäsi kala-altaaseen Kustavissa
Meripelastuskeskuksen mukaan yksi henkilö loukaantui vakavasti.

Vartiolaiva Merikarhu tulee opetuskäyttöön Kotkaan – palveli rajavartiolaitosta viime vuoteen asti
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto anoi rajavartiolaitokselta vartiolaiva Merikarhun saamista koulutus- ja harjoituskäyttöön.
Kova aallokko pukkasi purjehtijan rantakivikkoon Airistolla
Partiovene hinasi aluksen suojasatamaan.
Saunalautan surullinen loppu: ensin konerikko, sitten vuoto – nyt lautta makaa puoliksi uponneena Pellingin pohjoispuolella
Merivartiosto kävi pelastamassa saunalautan miehistön kahteen otteeseen.

Kaksi miestä pelastettiin uppoavalta saunalautalta Porvoossa – sama lautta pulassa myös edellisenä päivänä
Merivartioston mukaan öinen turma olisi ollut estettävissä.

Merivartioston partiovene upposi juhannuspäivänä, yksi merivartija kuoli – poliisi epäilee rikosta Loviisan edustalla tapahtuneessa onnettomuudessa
Merivartioston partioveneessä oli kolmen hengen miehistö, joista yksi kuoli onnettomuudessa.

Rahtialuksen konehuoneessa syttyi tulipalo Selkämerellä Uudenkaupungin edustalla
Miehistö onnistui sammuttamaan tulipalon. Alus jouduttiin kuitenkin hinaamaan Uudenkaupungin satamaan.
Veneseurue törmäsi kiveen Maalahden saaristossa
Onnettomuudessa säästyttiin henkilövahingoilta.
Kaksi purjevenettä törmäsi toisiinsa Kemiönsaaren vesillä – toisesta veneestä katkesi masto
Kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä.
Poliisi aloittaa esiselvityksen merivartioston partioveneen uppoamisesta Loviisan edustalla
Esiselvityksen lisäksi poliisilla on käynnissä kuolemansyyntutkinta merivartijan menehtymiseen johtaneista syistä.

Merivartioston uponnut vartiovene nostettiin Loviisan edustalla – katso video operaatiosta
Nosto-operaatiota oli suorittamassa Rajavartiolaitoksen lisäksi pelastuslaitoksen ja poliisin yksikköjä.

Otkes on aloittanut tutkinnan merivartioston partioveneen onnettomuudesta
Onnettomuudessa kuoli yksi merivartija, kun vartiolaiva Turvan partiovene upposi karilleajon jälkeen.
Merivartioston uponnut partiovene pyritään nostamaan tällä viikolla – paikallinen veneilijä: "Vaikea uskoa, että ovat tahallaan yrittäneet oikaista"
Onnettomuustutkintakeskus jatkaa tänään kuulemisia sekä paikkatutkintaa.

Merivartioston apulaiskomentaja pitää onnettomuutta valitettavan surullisena – "Arkinen työ jatkuu silti surun keskellä"
Juhannus on ollut merialueilla vilkas ja Suomenlahden merivartiostolla on työntäyteinen ilta juhannuksen paluuliikenteessä.

Sunnuntai 21.6.2020 (radio)
Partiovene upposi Suomenlahdella. Juhannuksena ihmisiä on kuollut vesillä ja maanteillä. Uusia koronatartuntoja on vähän. Ravintoloiden koronarajoitukset helpottuvat. Sunnuntaina on vuoden pisin päivä. Lämmin sää jatkuu.
Uudellamaalla ainakin kaksi ihmistä hukkui juhannuksena
Loviisassa mervartija kuoli partioveneen uppoamisessa, mutta kuolinsyylle ole saatu varmistusta. Juhannuksen aikana koko maassa on hukkunut yhteensä ainakin seitsemän ihmistä.

Merivartioston partiovene upposi juhannuspäivänä, yksi merivartija kuoli
Partioveneessä oli kolmen hengen miehistö. Poliisi tutkii merivartijan kuolinsyytä.

Ahdisteleeko Malta merihätään joutuneita siirtolaisia? Uusi video viittaa siihen, toteaa YK-edustaja
Maltan epäillään kyyditsevän merihädässä olevia siirtolaisia Libyaan ja Italiaan ja laiminlyövän pelastusvelvollisuutta.

Lohenkalastusta valvotaan Pohjanlahdella ensimmäistä kertaa satelliittikuvien avulla
Kaupallinen kalastus on ensisijaisesti valvonnan kohteena, mutta myös vapaa-ajan kalastusta valvotaan.

Vartiolaiva Merikarhu halutaan opetuskäyttöön Kotkaan – korvaisi nykyisen koululaiva Katarinan
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto on anonut rajavartiolaitokselta vartiolaiva Merikarhun saamista koulutus- ja harjoituskäyttöön.
Telkkä-laivan siirtourakasta tuli valtava operaatio – alue eristettiin yleisöltä ja satamalaituri piti paaluttaa uusiksi
Rannikkovartiolaiva Telkkä siirrettiin yli kuuden vuoden jälkeen varastosta yleisön nähtäville. Mereen sitä ei enää nosteta.

Venäjä palauttaa Ukrainalle viime vuonna haltuun ottamansa Ukrainan laivaston alukset
Venäjä otti alukset kiinni Kertšinsalmella viime vuoden marraskuussa.
Sumusireeni soi, kun osa historiaa poistui Turun Aurajokisuulta – Merivartioston vartiolaivat Uisko ja Tursas muuttivat uuteen tukikohtaan
Länsi-Suomen merivartiosto ja sen vartiolaivat muuttivat 44 vuoden jälkeen uuteen tukikohtaan Turussa.

Purjevene savusi Jurmon pohjoispuolella – kyydissä aikuinen ja kolme lasta
Purjevene joutui hätään tänään Turun saaristossa Jurmon pohjoispuolella.

Öljyntorjuntatyöt Suomen Leijonan majakan alueella saatiin päätökseen
Merivartioston mukaan aluspäästön tutkinta saattaa kestää jopa viikkoja.

Jäiden paksuudessa on suurta vaihtelua Uudellamaalla
Rajavartiolaitos partioi läntisellä Suomenlahdella vielä partioveneellä avovedessä.

Kemin merivartioaseman toiminta päättyy
Kemissä merivartioston kalustoa säilytetään myös jatkossa kesäisin viranomaislaiturissa, joka sijaitsee Hahtisaaressa.

Pyhtäällä sattui uhkaava veneonnettomuus
Pyhtäällä pelastettiin eilen illalla kaksi ihmistä vedestä.

Vuotava rahtialus korjattavaksi Tallinnaan
Meripelastuslohkokeskuksen mukaan ei ole vaaraa, että aluksesta vuotaisi mereen öljyä.

Kaksi rahtialusta törmäsi Porvoon edustalla – takana tulevan aluksen keulaan tuli reikä
Törmäyksestä selvittiin ilman ympäristö- tai henkilövahinkoja ja alukset pääsivät jatkamaan matkaansa.