Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Läheltä

Poliisi ja eläinlääkärit tekivät valvontaiskun raviradalle Torniossa

Laivakankaan raviradan tapahtuman aikana kirjoitettiin kaksi sakkoa, yksi ajokielto ja yksi liikennevirhemaksu.

Moskovalaiselta koiratarhalta Suomeen tuodun Bellan omistaja Tommi Paakki luonnehtii lemmikkiään pienen labradorin oloiseksi ja vuorokauden yhteiselon perusteella sosiaaliseki ja herttaiseksi koiraksi.

Eläinlääkärin mukaan rescuekoirat kuolivat tuskallisesti kuljetusautossa kuumuuteen – kuljettaja sai vuoden ehdollista vankeutta

Eläinlääkärin mukaan lämpöhalvauksen aiheuttamat kuolemat olivat erittäin tuskallisia.

Polisbil med nödnummer 112 på sidan.

Viimeinen karkuteillä ollut sika saatiin kiinni – Etelä-Saimaa: siat putosivat kuljetusauton kyydistä lukituksen pettämisen takia

Ainakin yksi sioista kuoli ja yksi loukkaantui, kun eläinkuljetusauton lukitus petti keskiviikkoaamuna Lappeenrannassa.

Porsaita kuljetusrekassa Tanskassa.

Satoja sikoja kuljettanut eläinkuljetusauto hajosi Sastamalassa – pelastuslaitos viilensi eläimiä

Kahteen kertaan rikkoutunut eläinkuljetusauto saatiin lopulta korjattua kello 16 jälkeen.

Luomuporsaita karsinassa, Sikala-tilateurastamo Kiven Säästöpossu, Karkkila, 14.2.2018.

Teurastamot harvenevat, eläinten kuljetusmatkat pitenevät – teuraseläimiä saa kuljettaa tunteja jopa 35 asteen lämpötilassa

Lastaus autoon, kuljetus teurastamolle ja poistuminen autosta voivat olla eläinten elämän stressaavimpia hetkiä. Kuljetukset voivat olla myös pitkiä: esimerkiksi sikoja voi kuskata tauotta pisimmillään 24 tunnin ajan.

Moskovalaiselta koiratarhalta Suomeen tuodun Bellan omistaja Tommi Paakki luonnehtii lemmikkiään pienen labradorin oloiseksi ja vuorokauden yhteiselon perusteella sosiaaliseki ja herttaiseksi koiraksi.

Kokenut tullitarkastaja Rainer Lindholm ei ollut nähnyt mitään vastaavaa – kertoo, kuinka otti vastaan kuolleet rescuekoirat satamassa

Eläinten Suojakoti Toivo ry:n puheenjohtaja Mari Laijola kertoo, että kuljetusreitti ja -yhtiö oli yhdistyksellä käytössä nyt sekä ensimmäistä että viimeistä kertaa.

Moskovalaiselta koiratarhalta Suomeen tuodun Bellan omistaja Tommi Paakki luonnehtii lemmikkiään pienen labradorin oloiseksi ja vuorokauden yhteiselon perusteella sosiaaliseki ja herttaiseksi koiraksi.

Rescuekoira Bella selvisi laivakuljetuksesta, joka koitui 10 muun koiran kuolemaksi – epätietoisuus koirien kohtalosta raastoi uutta isäntää

Kolmasosa Venäjältä Suomeen matkalla olleista 32 rescuekoirasta kuoli lämpöhalvaukseen Tallinnan ja Helsingin välisellä autolautalla. Poliisi on aloittanut esitutkinnan tapahtuneesta.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Hevosia kuljettanut kuorma-auto ajoi kyljelleen ojaan Maskussa

Kolme hevosta joutui olemaan kuorma-autossa pitkään hankalassa asennossa, ennen kuin pelastuslaitos sai eläimet ulos.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Eläinkuljetusrekan ja kahden henkilöauton kolari on vaatinut kuolonuhrin Outokummussa

Henkilöautoa kuljettanut nainen kuoli törmättyään eläinkuljetusrekkaan ysitiellä Outokummussa. Onnettomuudessa loukkaantui myös toista henkilöautoa kuljettanut mies. Onnettomuus tapahtui sunnuntaina alkuillasta.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Outokummussa onnettomuuspaikka saatu raivattua eläinkuljetusrekan ja kahden henkilöauton kolaroitua

Eläinkuljetusautossa olleista naudoista parisenkymmentä joko kuoli onnettomuudessa tai jouduttiin lopettamaan.

Uusi-Seelanti kieltää elävien eläinten viennin meritse

Uusi-Seelanti kieltää karjanviennin meriteitse – Syynä huoli eläinten kärsimyksistä

Uuden-Seelannin hallitus korosti, että kiellolla ei ole tarkoitus loukata Kiinaa, joka on keskeinen elävän karjan ostaja.

Kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Vaurastunut Peking on koiraväen paratiisi – karvaturrin voi tilata vaikka netistä

Arkea maailmalta: Vuonna 2019 kiinalaiset ostivat lemmikeilleen tavaraa ja palveluja yli 25 miljardilla euroa, kirjoittaa Ylen Kiinan-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Ravihevoset loppusuoralla Seinäjoen Ravikeskuksessa

Hevoskuljetuksissa puutteita Seinäjoen raveissa

Valvonnassa tarkastettiin yhdeksän hevoskuljetusta, joista vain yhdellä oli asiakirjat kunnossa.

Läheltä

Sikakuljetus kaatui Mäntyharjulla – 40 sikaa pelastettiin paikalta

Eläinkuljetusauto kaatui kyljelleen keskiviikkona aamupäivällä. Auton nostotyö haittaa liikennettä iltapäivällä.

lähikuva hevosen turvasta

Maanteillä on liikkeellä paljon hevostrailereita – autoilija, näin huomioit hevoskuljetuksen

Hevonen kyydissä ei haluta tehdä nopeita kiihdytyksiä tai hidastuksia.

Läheltä

Forssan HKScanin sikakuljetuskohun kunnianloukkausjuttu menee oikeuteen

Syyteharkinta on päättynyt, mutta jutulle ei ole vielä määrätty käsittelypäivää Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Läheltä

Rekka kellahti ojaan sikalastissa Honkajoella - 90 possua kuoli turmassa

Onnettomuus sattui Honkajoen ja Isojoen välisellä tiellä.

Läheltä

Eläintenkuljetusauto ja henkilöauto kolaroivat Rantsilassa

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa. Lisäksi osa eläintenkuljetusautossa olleista vasikoista loukkaantui.

HKScanin Forssan tuotantolaitoksella lihanleikkausta.

Poliisi selvittää HKScanin kohuttua sikakuljetusta Forssassa

Hämeen poliisi selvittää, onko Forssassa syytä epäillä rikosta tiistaisen teurassikakuljetuksen yhteydessä.

Sianruhoja teurastuslinjastolla

HKScan julkaisi valvontakameravideon Forssan sikakuljetuksesta ja kiistää ongelmat: sikojen hakkaaminen "täysin tuulesta temmattu väite"

Somepäivitys kiljuvien sikojen hakkaamisesta levisi Facebookissa laajalti. Yhtiön mukaan kyseinen teuraskuorman purku sujui asianmukaisesti.

Viitostiellä Tikkalan liittymässä yksi ajokaista suljettu

Tikkalan rampissa kaatui varhain torstaiaamuna eläinkuljetusrekka kyljelleen ojaan.

Viitostiellä viittä sikaa kuljettanut rekka kaatui kyljelleen Tikkalan rampissa

Rekan ja eläinten siirto voivat haitata liikennettä torstain aikana.

Yli 500 porsasta kellahti ojaan Ilmajoella – reilut sata eläintä tukehtui

Porsaat olivat jo melkein perillä uudessa sikalassa, kun tien reuna petti eläinkuljetusrekan alta. Yli sata sikaa menehtyi, kun rekka kaatui ojaan.

Kuollut sonni

Sonni putosi eläinkuljetusautosta maantielle Pöytyällä

Poliisi lopetti loukkaantuneen eläimen.

Pandat jotka mahdollisesti tulevat Suomeen asumaan.

Tiivis neuvonpito kiinalaisten kanssa käynnissä – Pandojen tarkat saapumisaikataulut selvillä lokakuussa

Parhaillaan käydään tiiviitä neuvotteluja käytännön järjestelyistä. Pandojen on määrä saapua Suomeen joulukuun loppupuolella.

Eläinkuljetusrekan ulosajo Aurassa 11.9.2017

Eläinkuljetusrekka kaatui ojaan Aurassa – pari tuhatta kanaa menehtyi

Pelastus- ja raivaustyöt kestävät valtatie yhdeksällä useita tunteja. 

Henkilöauto törmäsi eläinkuljetusautoon Kiuruvedellä

Henkilöauto päätyi törmäyksessä katollaan ojaan, mutta autossa olleet kaksi ihmistä välttyivät suuremmilta vammoilta.

Paloauto

Possuja, tukkeja ja kappaletavaraa yhteen – Pöytyällä rekkojen ketjukolari

Tukkirekka, eläinkuljetusauto ja kappaletavararekka kolaroivat torstaiaamuna tiellä numero 2043. Tie on suljettu liikenteeltä toistaiseksi.

Sikoja sikalassa.

Kampanja vaatii eläinten kuljetukselle kahdeksan tunnin rajaa – "Altistuvat uupumukselle ja vammoille"

Kuljetukset saattavat Euroopassa kestää Eviran mukaan päiviä. Esimerkiksi kun Suomen sikoja on ajettu Puolaan, pahimmillaan matkaan on mennyt yli 30 tuntia.

Eläinkuljetusauto syttyi tuleen Humppilassa – poliisi joutui lopettamaan sikoja

Eläintenkuljetusauto syttyi tuleen iltapäivällä Humppilassa. Autossa oli noin kuutisenkymmentä sikaa, joista osa sai pahoja palovammoja. Poliisi joutui lopettamaan ne palopaikalla.

Delfiinikouluttaja Kai Mattsson.

Kouluttaja: Altaaseen päässeet delfiinit ovat syöneet, mikä on hyvä asia

Delfiinejä kouluttanut Kai Mattsson kertoo Veeran, Delfin, Leevin ja Eevertin asettuneen omaan altaaseensa Kreikassa.

Lehmä jäänyt toisten lehmien jalkoihin

Ruotsin television raportti EU:n eläintenkuljetuksista kuohuttaa – Suomessa ei tiedossa vastaavia ongelmia

Ruotsin televisio SVT julkaisi kuluvalla viikolla raportin, joka paljastaa, että nautaeläinten eläinkuljetuksiin liittyy väärinkäytöksiä EU:n alueella. SVT:n raportti on herättänyt voimakkaita reaktioita Ruotsissa ja naapurimaa aikookin nostaa kysymyksen esille unionissa.

Perävaunu kallellaan ojassa. Viereisen aidan takana näkyy muutama sika. Pelastuslaitoksen työntekijöitä työssään.

Onnettomuuslihalla tiukat kriteerit – loukkaantunut eläin ei päädy kaupan tiskille

Eläinkuljetuksen aikana tapahtuneissa onnettomuuksissa loukkaantuneita eläimiä ei voi löytyä kauppojen lihatiskeiltä, sillä eläimille tehdään tarkastus jo onnettomuuspaikalla. Hätälopetettu eläin päätyy hävitettäväksi.

Perävaunu kallellaan ojassa. Viereisen aidan takana näkyy muutama sika. Pelastuslaitoksen työntekijöitä työssään.

Sikarekka ojaan Huittisissa – kyydissä 200 eläintä

Sikoja kuljettanut eläinkuljetusyhdistelmä suistui liukkaalla tiellä ojaan Huittisissa. Pelastuslaitoksen mukaan sokissa olevien eläinten pelastaminen kyljellään olevasta perävaunusta ei ole helppoa.

Kuvakaappaus Liikenneviraston kelikamerasta.

Henkilöauto ajautui katolleen ojaan Viitostiellä Sonkajärvellä

Henkilöauto suistui tieltä Viitostiellä Sonkajärven Sukevalla perjantaina aamupäivällä. Autossa oli vain kuljettaja. joka ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti. Onnettomuus ei aiheuta haittaa muulle liikenteelle.

Eläinkuljetusauto suistui tieltä Juankoskella – kuljettaja jäi puristuksiin

Eläinkuljetusauto suistui tieltä Juankosken ja Kuopion Nilsiän välillä perjantaiaamuna tien liukkauden vuoksi. Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Autossa oli kyydissä kolme vasikkaa, jotka ovat kunnossa.

Hevosta siirretään kuljetusvaunuun.

Tukkiiko hevoskuljetus autobaanasi? Älä hermostu tai 500-kiloinen kyytiläinen panikoi

Hevonen kuulee traileriin lähellä murisevat moottorit ja tasapainoilee liikenteen seassa kopissaan lähes irti. Kanssa-autoilijoiden on syytä huomioida hevoskuljetus.

Hevoskuljetus suistui tieltä Janakkalassa – Vauhkoontuneet hevoset sotkivat 3-tien liikennettä

Poliisin mukaan sivullinen sai vammoitta ulosajosta selvinneet hevoset hallintaansa noin puolen kilometrin päässä tapahtumapaikalta.

Henkilöauto törmäsi hevoskuljetukseen Paltamossa – kaksi kuoli ja hevonen lopetettiin

Oulun poliisilaitoksen mukaan henkilöauto törmäsi vastaan tulleeseen hevoskuljetukseen ohitustilanteen jälkeen. Valtatie 22 oli muutamia tunteja poikki onnettomuuspaikan kohdalta.

Viisi sikaa kuoli eläinkuljetusauton onnettomuudessa Parikkalassa

Neljä sikaa puristui tai tukehtui kuoliaaksi ja yksi jouduttiin lopettamaan. Loput siat jatkoivat matkaansa toisessa autossa.

Kuuttakymmentä sikaa kuljettanut eläinkuljetusauto suistui ojaan ja kaatui kyljelleen

Kuljettaja selvisi onnettomuudesta vammoitta. Pelastuslaitoksen mukaan syynä onnettomuuteen saattoi olla liukas tie.

Keski-Suomen pelastuslaitos pelasti kaksi lehmää.

Lehmä kierähti kuljetuksessa – pelastuslaitos apuun

Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen eläimen pelastustehtävään Jyväskylän Puuppolaan, missä hevosenkuljetusperäkärryssä oli kuljetettavana kaksi lehmää, joista toinen oli päässyt kierähtämään kyljelleen ahtaassa vaunussa.

Sikoja pelastetaan kaatuneesta rekasta.

Sikarekka kaatui Huittisissa – suurin osa sioista pelastui

Sikoja kuljettanut rekka kaatui liukkaalla tiellä Huittissa tänään ennen puoltapäivää. Samassa tilanteessa ojaan kaatui myös pakettiauto. Autojen kuljettajat eivät vahingoittuneet, mutta osa sioista kuoli kuljetusvaunuun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle