Uusimmat artikkelit
Osa hämäläiskansanedustajista sallisi laajemman aseviennin – parantaisi myös omaa puolustuksen suorituskykyä
Osa hämäläiskansanedustajista haluaisi helpottaa Suomen asevientiä. Tiukat vientisäännökset haittaavat kotimaista aseteollisuutta ja vaikuttavat jopa haitallisesti Suomen puolustuskykyyn, selviää Ylen kyselystä.
Puolustusministeriö puolsi vastikään asevientiä Suomesta Turkkiin, vaikka Turkki oli juuri pommittanut Syyriaa
Ylen tiedon mukaan “vihreää valoa” saaneet ennakkolausuntopyynnöt eivät koske tappavia aseita. Asiantuntija arvioi, että Turkki on monella tapaa riskialtis aseviennin kohdemaa.
Professori: Turkki-paperin luovutuskirjaus on "juridista uhkapeliä" ja voi pahimmillaan johtaa jopa pikaluovutuksiin
Kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen arvioi, että niin sanotusta yhteisymmärrysasiakirjasta seuraa kurdien tilanteen vaikeutuminen ja aseviennissä joudutaan katsomaan Turkin konflikteja sormien läpi.
Ulkoasiainvaliokuntaa johtava Jussi Halla-aho Turkin vaatimuksista Suomelle: Asevientiin liittyy aina poliittisen harkinnan varaa
Suomen ja Turkin keskusteluissa Nato-jäsenyydestä ei odoteta läpimurtoa tällä viikolla. Suomelle on yhä epäselvää, mikä lopulta on Turkin jarrutuksen syynä.
Turkin presidentti kertoo maan aloittavan uuden sotilasoperaation Syyriassa – Suomi lopetti aseviennin Turkkiin aiempien hyökkäysten vuoksi
Presidentti kertoi operaation alkavan sen jälkeen, kun Turkin asevoimat, tiedustelupalvelu ja turvallisuusjoukot ovat saaneet valmistelunsa tehtyä.
Suomi ei antanut uutta lupaa suojausteräksen vientiin tulevalle Nato-kumppanille – kaksi asevientilupaa Turkkiin on vielä voimassa
Asevientikielto saattaa olla yksi syy siihen, että Turkki jarruttaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Suomi keskeytti uusien vientilupien myöntämisen syksyllä 2019, kun Turkki hyökkäsi Syyrian kurdialueille.

Tiistai 1.3.2022 (tv)
Asevienti. Nato-kannatus. Ravintolat. Sääennuste.

Analyysi: Kun eduskunta keskusteli aseviennistä Ukrainaan, kansanedustajat vetosivat etiikan kultaiseen sääntöön – moni antaa tukensa aseavulle
Puolustusvoimilla ei ole suurta määrää liikeneviä aseita, joten kyse voisi olla esimerkiksi rahallisen tuen väljemmistä käyttöehdoista, politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta kirjoittaa.
Ulkoministeri Haavisto: Kenttätykkien viemiselle Ukrainaan ei ole estettä, jos Saksa hyväksyy asian
Viro on pyytänyt Suomelta ja Saksalta lupaa viedä haupitsi-kenttätykkejä Ukrainaan. Viro tarvitsee kenttätykin viemiselle luvan, koska se on hankkinut tykit aikanaan Suomelta. Suomi puolestaan osti haupitsit tätä ennen Saksasta.

Suomen linja asevientikiellosta Ukrainaan jakaa eduskuntaryhmien johtajia – tutkijan mukaan nykyinen linjaus johtuu Venäjän-pelosta
Puolustusministeriön mukaan Ukraina on pyytänyt Suomelta materiaalitukea. Kysymys asevientilinjauksen höllentämisestä jakaa eduskuntaryhmiä. Tutkijan mukaan Suomi odottaisi saavansa aseellista apua, jos olisi Ukrainan asemassa.
Kokoomuksesta kannatusta aseviennille Ukrainaan, hallituspuolueet varovaisempia – Elina Valtonen: ”Suomi odottaisi vastaavassa tilanteessa apua muilta”
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho kaipasi Ylen Ykkösaamussa keskustelua Suomen aseviennistä Ukrainaan. Kokoomuksesta näyttää löytyvän tukea aseviennille, kun taas SDP:ssä pelätään joutumista konfliktin osapuoleksi.
Muutos konfliktissa sai Suomen jatkamaan asevientiä Arabiemiraatteihin
Tutkija ja puolustusministeri painottavat maan muuttunutta roolia kritisoidussa Jemenin sodassa. Marin kritisoi vientiä aiemmin. Itse päätöstä vastusti vain vasemmistoliitto.

Suomi vie Arabiemiraatteihin 140 miljoonalla eurolla sotilasajoneuvojen osia – valmis kalusto saattaa päätyä minne tahansa
Valtioneuvoston viime vuonna Arabiemiraatteihin myöntämät vientiluvat ovat arvoltaan ja kestoltaan poikkeuksellisia. Suomi ei voi vaikuttaa siihen, minne valmiit ajoneuvot toimitetaan.
EU:n ulkoministerit vahvistivat pakotteet Kiinalle uiguurivainon takia – Kiina lätkäisi vastapakotteita, mukana myös muutama suomalainen
Kiinaan kohdistetut pakotteet ovat ensimmäiset EU-pakotteet idän jättiläiselle sitten vuoden 1989 asevientikiellon.
Raportti: Aseviennin kasvu pysähtynyt viime vuosina
Yhdysvaltojen osuus maailman aseviennistä lähestyy 40 prosenttia, kun Kiinan ja Venäjän osuus pienenee.

Raportti: Suomen asevienti ei ole läpinäkyvää
Ajatushautomo SaferGlobe kaipaa julkisia tietoja erityisesti sotilaille ja viranomaisille viedyistä tuotteista.

YK:n asettama Iranin asevientikielto on rauennut – Iranin juhlinta voi olla kuitenkin ennenaikaista
Asiantuntijat arvioivat, ettei kiellon raukeaminen johtane laajaan aseiden osteluun pakotteiden kurittamassa Iranissa.

Pompeo Iran-pakotekiistasta: Euroopan maat ovat ajatollahien puolella
Yhdysvallat ajoi Iranin asevientikiellolle jatkoa YK:n turvallisuusneuvostossa viime viikolla, mutta kärsi kirvelevän arvovaltatappion asiaa koskevassa äänestyksessä.
EU:n pakotteet eivät ole 20 vuodessa horjuttaneet Lukašenkaa – Itsevaltaisen johtajan voimakas tukeminen olisi nyt kuitenkin riski Venäjälle
EU on määrännyt Valko-Venäjälle pakotteita monta kertaa, mutta viisi vuotta sitten ne alkoivat parantaa suhteitaan.
Yhdysvallat aikoo jatkaa vääntöä Iranin asevientikiellosta ensi viikolla
Yhdysvallat hävisi asevientikieltoa koskevan äänestyksen perjantaina YK:n turvallisuusneuvostossa.

YK:n turvallisuusneuvosto tyrmäsi Yhdysvaltojen vaatiman jatkon Iranin asevientikiellolle – "Tämä ei loppunut tähän"
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo julkaisi moittivan lausunnon jo ennen virallista äänestystulosta.
Saksa, Ranska ja Italia harkitsevat pakotteita Libyan asevientikieltoa rikkovia maita vastaan
Sisällissota on repinyt Libyaa jo vuosia.
Ulkolinja: Saksalaiset asekauppiaina
Dokumentti salaisesta asekaupasta kriisialueille.

EU aikoo ryhtyä valvomaan Libyan asevientikieltoa – Itävalta vastusti siirtolaisten pelossa
Libyan sisällissodan osapuolet ovat varustautuneet YK:n asesaarrosta huolimatta

Libyan sisällissodan rauhoittaminen edistyi Berliinin huippukokouksessa – Sekaantuminen sisällisotaan luvataan lopettaa
EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi olevansa tyytyväinen kokouksen antiin.

Trump pitää Meksikon huumekartelleja terroristijärjestöinä – Meksiko epäilee Yhdysvaltain toimia
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut "julistaneensa sodan" kartelleja vastaan.
Ulkolinjan kevät 2020 - kevään ohjelmisto julkaistu
Ulkolinja keväällä 2020

Reuters: Etelä-Afrikka on jäädyttänyt aseviennin Saudi-Arabiaan – taustalla kiista tarkastuksista
Etelä-Afrikan aseteollisuus varoittaa miljarditappioista ja työpaikkojen häviämisestä.
Puolustusvaliokunta pelkää Turkin sotatoimien lisäävän terrorismia Euroopassa – osa valiokunnasta jäädyttäisi kaikki asevientiluvat Turkkiin
Valiokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen (ps.) näkee, että Suomi voisi puheenjohtajamaana näyttää esimerkkiä aseiden vientiluvissa.

Puolustusministeri kielsi suomalaisyritystä viemästä ammuksia Turkkiin – vastaavilla luodeilla on tehty "tarkka-ampujien maailmanennätys"
Päätös annettiin alle kaksi viikkoa ennen Turkin hyökkäystä.

EU tuomitsee Turkin hyökkäyksen Syyriaan – asevientikiellosta päättää kukin maa itsenäisesti
Euroopan unionin ulkoministerit ovat tyrmistyneitä Turkin hyökkäyksestä Syyriaan. Ulkoministerit eivät tehneet asevientikiellosta EU-tason päätöstä, vaan kukin maa päättää itse.

Tällaista on Suomen asevienti Turkkiin – luvut kovassa kasvussa, vihreää valoa muun muassa ammusten myymiselle Turkin erikoisjoukoille
Suomi on vienyt viime vuosina Turkkiin myös ammuksia, mutta suurin osa viennistä on suojausterästä.

Suomi tuomitsee Turkin hyökkäyksen Syyriaan – asevientiluvat Turkkiin jäädytetään
Suomi aikoo nostaa Turkin hyökkäyksen esiin EU:n ulkoministerien kokouksessa ensi viikolla.

Suomen puolustustavaravienti painottui viime vuonna Puolaan, Turkkiin ja Ruotsiin – toteutuneen viennin arvo 128 miljoonaa
Kymmenen suurimman vientimaan joukkoon kuuluivat myös Oman, Arabiemiirikunnat, Ranska, Viro, Sveitsi, Iso-Britannia ja Intia.

Pelastakaa Lapset: 37 lasta joutuu joka kuukausi liittouman pommien uhriksi Jemenissä
Tiistaina 26. maaliskuuta tulee kuluneeksi tasan neljä vuotta Jemenin konfliktin kiihtymisestä.

USA:n osuus maailman suurimpana asekauppiaana kasvaa – Suurin osa aseista päätyy Lähi-itään
Aseiden vienti moniin muihin maailman konfliktipesäkkeisiin on vähentynyt.

Analyysi: Hävittäjähankintoihin ilmakuoppia eduskuntavaaleista – Vasemmisto ja vihreät samassa leirissä turvallisuuden kiistakysymyksissä
Asevienti jakaa puolueet opposition ihmisoikeusomatuntoon ja hallituksen reaalipoliitikkoihin, Ari Hakahuhta kirjoittaa.

Perjantai 23.11.2018 (tv)
Suomi lopettaa aseiden viennin Saudi-Arabiaan. Presidentti Niinistö hoitaa ulkopolitiikan hyvin, sanovat suomalaiset. Talven pimeys on aivoille raskasta. Suomalaisia on 5,5 miljoonaa. Viikonloppuna paistaa aurinko.

Sipilä: Asevientipäätökseen vaikutti myös saudiarabialaisen toimittajan murha
Suomi ei myönnä enää asevientilupia Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin.

Ulkoministeriö: Ei uusia asevientilupia Saudi-Arabiaan tai Arabiemiraatteihin – syynä erityisesti Jemenin hälyttävä tilanne
Vanhat asevientiluvat, joihin voi sisältyä esimerkiksi varaosatoimituksia, ovat edelleen voimassa.

Uutissivusto: Poikkeuksellisen raskaasti aseistetut Patrian vaunut kuvattu Jemenin sodassa
Patrian vaunuihin on asennettu venäläiset rynnäkköpanssarin tykit.

Arabiemiraatit saa Patrian toimittamat panssariajoneuvot kuntoon – asevalmistaja sai vientiluvan varaosille
Patrian asevientiä Arabiemiraatteihin on kritisoitu, sillä suomalaisyhtiön valmistamia panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja on lähteiden mukaan käytetty Jemenissä.

Oikeuskansleri: Valtioneuvosto ei toiminut vastoin lakia myöntäessään Patrialle vientiluvan Arabiemiirikuntiin
Oikeuskansleri katsoo päätöksessään, että valtioneuvoston myöntämä vientilupa on laillinen, mutta "kritiikille altis".

Suomi vie aseita yhä useampiin maihin – kaupat diktatuureihin jatkuneet, kertoo raportti
Euroopan unionin jälkeen suurin vientialue oli Lähi-itä, jossa suomalainen miehistönkuljetusvaunu päätyi Jemenin veriseen sisällissotaan.

Asevienti kasvaa edelleen: Yhdysvallat vie ja Lähi-itä tuo
Asetuonti Lähi-itään kaksinkertaistui viiden viime vuoden aikana, kertoo ruotsalainen tutkimuslaitos SIPRI.

Ministerin jyrähdys tehosi – Patria: pienimmätkin myyntihankkeet johtoryhmälle
Jatkossa alustavatkin asevientiä koskevat markkinointi- ja myyntitoimet päätetään liiketoimintojen johtoryhmässä, Patrian liiketoimintajohtaja Mika Kari sanoo Ylen haastattelussa.
Kommentti: Mainosmiehen outo kuolema Ugandassa
Liikemiehellä ei kytköksiä puolustusteknologiaan

Miten suomalaisvaunu päätyi Jemenin veriseen sisällissotaan? Tuomioja: Päätökset eivät kestä tarkempaa tarkastelua
Sinisten kansanedustajan Simon Elon mukaan ehdottoman esteen aseviennille muodostaisi ainoastaan EU:n, YK:n tai ETYJ:n kielto.

Presidenttiehdokkaat Svenska Ylen tentissä – Niinistö: "Vastaisuudessa on oltava tarkempi Lähi-idän asevientilupien kanssa"
Presidenttiehdokkaiden viimeisen viikon loppukiri alkoi kaksikielisellä tentillä, jossa keskustelua herätti muun muassa Suomen asevienti Jemenin sisällissotaan osallistuviin maihin.

Herätys: Laura Huhtasaari tenttivuorossa, Koreat tapasivat ja Suomi harkitsee tarkemmin asevientiä arabimaihin
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.