Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Matilda Stirkkiseltä otetaan koronatestiä.

Jos olet perusterve, voit unohtaa koronan kotitestitkin, sanovat asiantuntijat

HUSin ylilääkärin Asko Järvisen mukaan koronatestejä ei välttämättä enää tarvitse tehdä. Kun flunssan voimakkaat oireet ovat ohi ja mahdollinen kuume poissa, voi jo alkaa liikkua ihmisten parissa.

Kuvassa vesilasi ja särkylääkepakkaus, taustalla istuva hahmo.

”Kaikennäköistä on liikkeellä” huomattavasti enemmän kuin viime talvina – nämä virukset kiertävät nyt keskuudessamme

Aikuisten sairaalapäivystyksessä näkyy tällä hetkellä erityisesti influenssakausi. Pikkulapsille puolestaan RS-virus voi aiheuttaa sairaalahoitoa vaativaa tautia.

Lapsi vuoteessa

Influenssa on jo vienyt ihmisiä sairaalahoitoon Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa – influenssakausi on alkanut tavallista aikaisemmin

Etelä-Karjalan keskussairaalan infektioylilääkäri Pekka Suomalainen on huolissaan eteläkarjalaisten alhaisesta influenssarokotekattavuudesta.

Pysäköinninvalvoja jouluvalaistulla kadulla.

Influenssakausi kiihtyy Lapissa – myös RS-virukset ja korona kaatavat ihmisiä peteihin

Tautitilanne näkyy sairauspoissaoloina esimerkiksi kaupan alalla ja pysäköinninvalvonnassa.

laspi äidin sylissä

Vauvoille vakaviakin oireita aiheuttava tauti kiertää jälleen – RS-virus on jo vienyt lapsia sairaalaan Hämeessä

RS-virus on jo tuttu vieras ihmisten keskuudessa. Monelle se tuo tavanomaisen flunssan, mutta kaikista pienimmille se voi aiheuttaa esimerkiksi hengitysvaikeuksia, joita on hoidettava sairaalassa.

Henkilö niistää paperipyyhkeeseen.

Flunssakausi jyllää – influenssatapauksia on lisääntyvästi, mutta epidemia ei ole vielä käynnistynyt

Paha flunssakausi kaataa nyt väkeä petiin ja sairaaloiden lastenosastoja on ruuhkautunut pikkuvauvojen RS-viruksen takia.

Uusi lastensairaala

HUS: Vauvoja joutunut sairaalahoitoon RS-viruksen takia

RS-virus on yleisin pienten lasten hengitystieinfektioita aiheuttava virus. Se kuormittaa lasten osalta terveydenhuoltoa enemmän kuin korona.

Nainen niistää nenäliinaan.

Influenssakausi alkamassa Satakunnassa, epidemian rajuutta vielä vaikea arvioida

Myös RS –virusepidemia on nostamassa päätään, mutta siitä odotetaan viime kautta maltillisempaa.

Sairaanhoitaja potilashuoneessa, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Varsinais-Suomen RS-virustilanne näyttää rauhoittuvan – lasten hengitysinfektioiden taustalla on myös koronaa

Tällä hetkellä TYKSin lasten ja nuorten osastolla on vain yksittäisiä potilaita.

Lapselle tarkoitettu sairaalasänky.

Vauvoille kovia flunssaoireita aiheuttava RS-virusepidemia alkoi Etelä-Karjalassa – torjuntakeinoina väkijoukkojen karttelu ja kasvomaskit

RS-virustapausten nousu on ollut Etelä-Karjalassa hyvin jyrkkää nimenomaan viime viikon puolivälistä alkaen, ja lähiviikkoina tapauksia tulee olemaan erittäin runsaasti.

Pieni vauva nykkuu sairaalasängyssä vihreän peiton alla. Hengitysviikset on kiinnitetty kasvoille teipillä. Äiti silittää vauvaa peiton päältä.

Elsbeth-vauvaa hoidetaan happiviiksillä jo toista viikkoa – RS-virus jyllää nyt ympäri maata, ja epidemia on tänä vuonna epätavallinen

Pienille lapsille vaarallinen RS-virus voi tänä vuonna iskeä kovemmin myös 1–2-vuotiaisiin. Viime talven koronarajoitusten vuoksi yksi ikäluokka välttyi RS-virukselta käytännössä kokonaan.

Lapselle tarkoitettu sairaalasänky.

RS-virusepidemia käynnissä Varsinais-Suomessa – TYKSiin lapsia tulee jo päivittäin osastohoitoon

TYKSin lasten ja nuorten klinikan toimialuejohtaja Heikki Lukkarinen kertoo, että tapausten määrä on kasvanut merkittävästi viimeisen viikon aikana.

Oulun yliopistonsairaalassa tutkitaan vauvaa.

RSV outbreak sends infants, children to HUS hospitals

Infants up to 12 weeks old face the biggest risks from a respiratory syncytial virus (RSV) infection.

Vauvaa työnnetään sairaalasängyssä.

RS-virusepidemia alkanut Varsinais-Suomessa – TYKSin päivystys ajoittain ruuhkautunut

Turun yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikka kertoo, että RS-virusepidemia kauden alkaessa käyttöön otetaan jälleen vierailurajoituksia lapsivuodeosastoilla. RS-virus voi olla hengenvaarallinen pienille lapsille.

Koronatesti

Satakunnassa saa nyt yhdellä testillä selville, sairastaako koronaa, influenssaa vai RS-virusta

SataDiagin laboratorio on ottanut uuden tutkimusmenetelmän käyttöön tämän kuun alussa. Testi pystyy osoittamaan pienetkin määrät virusta nenänielussa.

Hoitaja otti nenä-nielunäytettä Mehiläisen drive-in-testausasemalla Helsingissä 2. heinäkuuta.

Essote siirtää lisää henkilöstöä testaukseen ja koronajäljitykseen – altistuneita henkilöitä on yli 200 tällä viikolla

Essoten päivystysalueen ylilääkäri Hans Gärdström pitää tautitilannetta vielä melko rauhallisena. Tartuntojen nopeaan lisääntymiseen on Essotessa kuitenkin varauduttu.

Vauvaa työnnetään sairaalasängyssä.

TYKSissä varaudutaan pikkulapsia kiusaavaan RS-virusepidemiaan – Ruotsissa ovat sairaalat täyttyneet

Tyypillinen RS-potilas on hengitysvaikeuksista kärsivä imeväisikäinen vauva, joka saa lisähappea ja limaimua. Vauva saattaa imemisongelmien takia saada lisänesteytystä. RS-virus on vaarallinen myös ikääntyville.

Oulun yliopistonsairaalassa tutkitaan vauvaa.

HUSissa varaudutaan tavallista rajumpaan RS-virusepidemiaan – pikkulapsiperheitä neuvotaan välttämään ihmisjoukkoja

Tällä hetkellä tilanne on Suomessa maltillinen. HUSin sairaaloissa on hoidossa alle viisi RS-viruspotilasta.

lapsen jalat

RS-virusepidemia saattaa aikaistua myös Etelä-Savossa – pikkulapsille ja vanhuksille tauti voi olla kohtalokas

RS-virusepidemia on yllättänyt Ruotsissa ja tarvittaessa Essotellakin varaudutaan vakvakn virustaudin epidemiaan. Koronavarotoimet sopivat hyvin myös RS-virustaudin leviämisen ehkäisemiseen.

Oulun yliopistonsairaalassa tutkitaan vauvaa.

Suomeenkin ennustetaan Ruotsin kaltaista vaikeaa RS-virusepidemiaa – kolme yhtäaikaista virusepidemiaa kuormittaisi sairaaloita vaikeasti

Ruotsissa RS-virusepidemia on alkanut jopa kolme kuukautta normaalia aikaisemmin, kun koronavirusrajoituksia on purettu. Myös Suomessa sairaalat varautuvat epidemiaan.

Nuori aivastaa kertakäyttöiseen nenäliinaan.

Influenssakaudesta odotetaan hankalaa myös Varsinais-Suomeen – TYKSin lääkäri Esa Rintala: "Nyt kannattaisi kaikkien jatkaa näitä koronapandemian oppeja hygieniasta"

Influenssavirusepidemian lisäksi RS-virusepidemiasta odotetaan vuodenvaihteessa vakavaa. RS-virus on vakava erityisesti pikkulapsille.

Asko Järvinen sitter inne på sitt arbetskontor iklädd läkarjacka.

HUS chief doc: Severe influenza season looming

"We should remember that hundreds of people die every year from the flu," the physician warned, recommending everyone get flu vaccines.

Asko Järvinen sitter inne på sitt arbetskontor iklädd läkarjacka.

HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen ennakoi viime vuotta rajumpaa influenssakautta – myös RS-viruksen odotetaan iskevän voimakkaammin

Perinteisen syysflunssan esiintyvyys vaikuttaa ylilääkärin mukaan siltä, että yhteiskunnassa ollaan palaamassa kohti normaalia. Järvinen kehottaa kaikkia ottamaan influenssarokotteen.

Nainen niistää.

Immuniteettivaje johti Uudessa-Seelannissa lasten infektioaaltoon – Suomessa vaje voi professorin mukaan aiheuttaa tavallista enemmän nuhakuumetta

Uudessa-Seelannissa RS-virus ja koronapandemian aiheuttama immuniteettivaje on vienyt pieniä lapsia sairaalahoitoon. Immunologian professori uskoo, että RS-virus ei Suomessa pääse ryöpsähtämään aiempaa suuremmaksi ongelmaksi, sillä virus on kiertänyt väestössä myös koronaepidemian aikana.

Kuvassa on koronavirustestausta Helsingissä elokuun lopulla vuonna 2020.

Suuret laboratoriot valmistautuvat influenssakauteen yhdistelmätesteillä, jotka tunnistavat myös koronan – nopea ja potilasta säästävä testi

Nopea diagnoosi on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa hengitystieoireinen potilas tarvitsee sairaalahoitoa.

vauva makaa hoitopöydällä

RS-virus on yleisin pienen vauvan sairaalaan joutumisen syy Suomessa – tautiin yritetään kehittää rokotetta, myös suomalaisäitejä haetaan mukaan

Tehohoidon ansiosta vauvoja menehtyy meillä RS-virukseen harvoin. Maailmalla se on imeväisten toiseksi suurin kuolinsyy.

Nuori aivastaa kertakäyttöiseen nenäliinaan.

Käsien peseminen ja sairaana kotona pysyttely ovat suojanneet kainuulaisia muiltakin taudeilta kuin koronalta

Koronaviruksen suojautumisen vuoksi kevät on ollut infektioiden suhteen jopa poikkeuksellinen.

Varusmiehet kävelevät.

Friday's papers: More millionaires, no to women conscripts, novel coronavirus tracking

Morning papers report on more wealthy Finns, a poll rejecting women conscripts, experts calming fears of a new epidemic.

Nainen niistää.

Influenssaepidemia käynnistyi hitaasti, epidemiahuippu koittaa maaliskuussa

Pohjois-Savossa influenssatilanne on tavanomainen. Pohjois-Karjalassa influenssa-aktiivisuus on muuta maata korkeammalla.

Nainen niistää.

Infektiolääkäri arvioi: influenssakausi on Pohjois-Pohjanmaalla huipussaan maaliskuun lopulla

Oysin yhteispäivystys on tällä hetkellä ruuhkautunut influenssan ja RS-viruksen vuoksi.

Oulun seudun yhteispäivystyksen etuovi.

Hengitystieinfektiot ruuhkauttavat akuuttivastaanottoja ja yhteispäivystystä Oulussa

Influenssan ja RS-viruksen lisäksi on liikkeellä erilaisia flunssaviruksia, Oulun kaupungilta kerrotaan.

Käsien pesua wc:ssä.

Suomessa sairastetaan miljoonia flunssia vuodessa – ihmisen puolustusmekanismi taistelee viruksia vastaan, mutta omaa vastustuskykyään voi lähinnä vain heikentää

Pikkulapsen keho oppii vastustamaan pöpöjä. Asiantuntija kertoo, miksi flunssa iskee toiseen ihmiseen helpommin kuin toiseen.

Nainen niistää.

Influenssaepidemia käynnissä Satakunnassa – myös RS-virusta esiintynyt runsaasti

Influenssakausi on tänä vuonna käynnistynyt Satakunnassa hitaammin ja myöhemmin kuin mihin on totuttu.

Vauvan käsi äidin kädessä.

RS-virusepidemia ärhäkkäänä Keski-Pohjanmaalla: vauvoja sairaalahoidossa alkuvuonna poikkeuksellisen paljon

Hetkittäin osasto on ollut täynnä pelkästään pieniä RS-viruspotilaita.

Lääkäri lastensairaalan käytävällä.

Useita pieniä lapsia joutunut sairaalahoitoon RS-virusepidemian vuoksi – myös influenssatartuntojen määrä kasvussa

THL:n asiantuntijan mukaan kausi-influenssarokote kannattaa vielä ottaa. Se sisältää ne virustyypit, joiden tiedetään olevan nyt liikkeellä.

Hoitaja ja ensiapulaitteiston johtoja Lastensairaalan ensiapuosastolla

Pikkulapsia kiusaava RS-virus tuo potilaita sairaalahoitoon

Nelisenkymmentä lasta on joutunut sairaalaan Varsinais-Suomessa.

Tyksin T-sairaala

Tyksin lapsivuodeosastolle ei oteta toistaiseksi vastaan lapsivieraita – syynä tavallista voimakkaampi RSV-epidemia

Yhteensä RSV-potilaita on influenssakauden aikana ollut Tyksissä hoidossa 29.

Mies niistää nenää.

Influenssatilanne Satakunnassa vielä melko rauhallinen – muita hengitystieviruksia paljon liikkeellä

Sairaalahoitoon johtaneita influenssatapauksia on ollut vielä vähän.

Mies niistää nenäänsä.

Influenssaepidemia on jäämässä maltilliseksi Varsinais-Suomessa – Euroopassa epidemiahuippu jo ohitettu

Varsinais-Suomessa on tällä hetkellä jopa 900 influenssatartuntaa vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Kuumemittari, lääkeruisku ja muovinen lääkemitta pöydällä.

Pahin influenssakausi voi olla vasta edessä

Seinäjoen ja Vaasan keskussairaaloissa tartuntoja on ollut viime vuotta vähemmän.

Käsiä pestään vedellä.

Norovirus ja RS-virus jylläävät Keski-Pohjanmaalla

Mahatautia ja henkitystie-infektioita on liikkeellä etenkin lapsilla. Vielä tammikuussa influenssa on päästänyt keskipohjalaiset helpolla.

Mies niistää nenäänsä.

Influenssatapauksia yhä niukasti Varsinais-Suomessa

Influenssaan sairastuneita on yhä vähän, mutta Euroopassa sairastuneiden määrä on jo nousussa.

Mies niistää nenäänsä.

Influenssatartuntoja edelleen runsaasti – nyt satakuntalaisia kaataa A-virus

Influenssaepidemian huippu taittuu infektioylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälän arvion mukaan parin seuraavan viikon aikana.

Läpikulku kielletty -lappu ovessa influenssaeristyksen takia

Influenssapotilaat eristetään sairaaloissa – muita potilaita kärrätään käytäville

Epidemian aikana osastohoitoa tarvitsevat influenssapotilaat vievät ahtaista sairaaloista paljon tiloja, sillä heidät majoitetaan mahdollisuuksien mukaan omiin huoneisiin.

Käsiä pestään vedellä.

Hengitystievirukset kiusaavat yhä Etelä-Karjalassa

Influenssavirukset ja rs-virus ovat kiertäneet Etelä-Karjalan työpaikkoja ja päiväkoteja. Tilanne ei ole vielä helpottamassa.

Mies niistää nenäänsä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä satoja influenssatapauksia, kymmeniä joutunut sairaalaan

Influenssaepidemia on levinnyt viime viikkoina Keski-Suomessa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle