Uusimmat artikkelit
Maidontuottaja: ”Selkänahka alkaa olla loppuun kulunut” – Osuuskunta Maitosuomi pudottaa tuottajahintaa neljällä sentillä
Maidontuottajien omistama Osuuskunta Maitosuomi laskee maidon tuottajahintaa syyskuun alusta. Hinnanalennus leikkaa maitotilojen tuloja kymmenillä tuhansilla euroilla.
Myrskyt opettivat varautumaan: ilman aggregaattia nykyaikainen lypsykarjatila olisi pulassa
Rokkilan lypsykarjatila Hämeenlinnan Lammilla on kokenut muutamien myrskyjen voiman. Syöksyvirtaus on rikkonut rakenteilla olevan navetan tontilla olleet kattoelementit ja sähköt ovat katkenneet jopa päiviksi.
Vuoden sisällä 80 tilaa luopui maidontuotannosta pohjalaismaakunnissa
Vaikka maitotilojen määrä putosi, maidontuotanto säilyi lähes samoissa litramäärissä kuin vuosi sitten. Kolmessa pohjalaismaakunnasa toimi kesäkuun lopulla 986 maitotilaa.
Pelastuslaitos auttoi Tohmajärvellä lähteeseen juuttunutta lehmää
Yöllä yksi lehmistä oli jäänyt jumiin metsälaitumella sijaitsevaan lähteeseen. Aamulypsyn aikaan maatilalliset huomasivat yhden lehmistä puuttuvan navetasta.
Maitotilojen määrä on vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla – sama kehitys on koko Suomessa
Pohjois-Pohjanmaalla maitotiloista noin 50 on lopettanut toimintansa viimeisen vuoden aikana.
Suomen paras karja lypsää puolet keskimääräistä paremmin – ”Hyvinvoiva, terve lehmä on tärkein”, sanoo Peltolan tilan isäntä
Muuramelaisella tilalla on Suomen paras karja toista vuotta peräkkäin. Keskikokoinen lehmälauma lypsää hurjat määrät hyvälaatuista maitoa hyvinvointiin panostamalla.
Jani lapioisi mieluummin lantaa kuin opettaisi – unelma omasta maitotilasta elää, vaikka maatalouden tulevaisuus ei näytä hyvältä
EU:n pohjoisimmalta tilalta maito viedään ainakin toistaiseksi 850 kilometrin päähän meijeriin. Tilan tulevaisuus voi riippua kuljetustuista, joita hallitusneuvotteluissa on esitetty leikattaviksi.
Laidunriemu repesi Asikkalassa: katso tätä iloa, kun lehmät pääsevät taas navetasta
Jokakeväinen odotus on ohi ja vapaus koittaa, kun lehmät pääsevät ensimmäistä kertaa laitumelle. Koulutuskeskus Salpauksen lehmät kirmasivat navetasta riemua pursuten, Mustialan opetus- ja tutkimustilalla emmittiin vielä hetki.
Maitopurkin kylkeen tulee pian uusi eläinten hyvinvointimerkki – katso, millainen maatila sen voi saada
Alle viidennes Suomen maitotiloista hoitaa lehmänsä tällä hetkellä niin hyvin, että voi saada hyvinvointimerkin.
Kannukseen suunnitellaan biokaasun tuotantolaitosta – maatiloilta löytyisi paljon lantaa tuotannon tarpeisiin
Tavoitteena on löytää Kannukselle sopivin malli, miten lantaa voitaisiin hyödyntää biokaasun tuotannossa.
Ilmastonmuutos hyödyttää pohjoisessa maanviljelijöitä, kun kasvukausi jatkuu ja uudet viljeltävät lajikkeet ovat mahdollisia
Kasvukausi on Lapissa pidentynyt, ja arktisen alueen maatalousyrittäjä hyötyy ilmastonmuutoksesta. Myös satovarmuus on parantunut ja uusia viljoja alkaa menestyä pohjoisessa.
Maitotilat hupenevat, viime vuosi vei kannattavuuden rajoille - ivalolainen maitotila selvisi niukin naukin
Maitotilat vähenevät tasaiseen tahtiin Lapissa, viimekin vuonna lopetti 20 navettaa. Kannattavuus on heikentynyt ja kustannukset nousseet rajusti.
Norjassa epäillään suomalaisen Avantin pienkuormaajien aiheuttaneen useita tuhoisia maatilapaloja
NRK: Norjan poliisi epäilee, että kaikkiaan 41 tulipaloa voi liittyä ylöjärveläisen Avantin valmistamiin pienempiin pyöräkuormaajiin.
Jokioisilla tutkitaan, saadaanko lehmien metaaniröyhtäisyt kuriin rehun lisäaineella
Luonnonvarakeskuksen Jokioisten tutkimusnavetassa on käynnissä koe, jossa selvitetään rehulisäaineen vaikutusta lehmien metaanipäästöjen määrään ja vuorokausivaihteluun.
Parsinavetat ovat jäämässä historiaan – lehmien pitää päästä enemmän jaloittelemaan
Uuden eläinten hyvinvointilain mukaan uusia parsinavettoja ei saa enää rakentaa.
Kurikka oli maidontuotannon kakkonen koko maassa viime vuonna – maitotilojen määrä jatkaa kuitenkin laskuaan
Luonnonvarakeskuksen mukaan maidontuotanto väheni koko maassa, niin myös Etelä-Pohjanmaalla. Kurikan kaupunki oli kuitenkin jälleen kärkikahinoissa.
Arla Suomi ottaa käyttöön maidontuottajien kestävän kehityksen kannustinohjelman – tuottaja voi saada jopa 20 000 euron lisätulot vuodessa
Arlan kannustinhankkeessa on 19 kohdan lista, joiden toteuttamisesta maitotila saa pisteitä. Jokainen piste parantaa tilalle maksettavan maidon litrahintaa 0,03 senttiä.
Pihattonavetassa tulipalo Polvijärvellä, yli 30 nautaa savun keskellä
Pelastuslaitos sai siirrettyä kaikki eläimet elävinä ulos, ja tarkastuksen jälkeen ne palasivat pihattonavettaan.
Maidontuotanto vähentyi viime vuonna yli kaksi prosenttia Kainuussa, asiantuntija ei puhuisi romahduksesta
Maidontuotannon laskua selittää investointien vähentyminen ja tuotannosta luopuvien tilojen määrät. Monella pienemmällä maatilalla tilan kehittämistä ei ole nähty kannattavana, jos jatkajaa ei ole ollut tiedossa.
Luomumaitoa on markkinoilla liikaa – osa luomutiloista harkitsee jopa siirtymistä tavanomaiseen maidontuotantoon
Luomumaitotilojen kannattavuus on heikentynyt nopeasti. Tuotanto on kehittynyt, ja luomumaitoa on tullut aiempaa enemmän markkinoille. Samaan aikaan kuluttaja jättää yhä useammin luomutuotteen kaupan hyllylle.
Sähkön hinta ajaa myös eläintilat ahtaalle – suursikalan pitäjä: ”Porsas on kuin pieni lapsi, se tarvitsee hyvät olosuhteet”
Iso eläintila voi kuluttaa kuukaudessa yhtä paljon sähköä kuin monta omakotitaloa yhteensä koko vuodessa. Moninkertainen korotus energian hinnassa tuo hirmuiset lisälaskut.
Maaseudun keväinen "tuoksu" jäämässä historiaan – lantalietteestä tuli liian arvokasta pelloille levitettäväksi
Kiuruvedelle kaavaillaan Suomen suurinta biokaasu- ja nesteytyslaitosta. Se tuottaisi Ylä-Savon maatilojen lannasta 120–125 gigawattituntia nesteytettyä biometaania raskaan liikenteen käyttöön. Se vastaisi noin 12 miljoonaa litraa diesel-polttoainetta.
Nuoret sisarukset järkyttyivät – tunnin juna uhkaa jyrätä pellot, ja sama uhkaa satoja muita maatiloja: "Rata näyttää menevän minun kotini päältä"
Uusi suurnopeusrata Helsingin ja Tampereen välillä on MTK:n mielestä haudattava ajatuksena nopeasti. Alueen maatalousyrittäjät roikkuvat vuosikausia löysässä hirressä, jos hanketta viedään eteenpäin.
Kaksi hiehoa hukkui lietekaivoon Kuortaneen Salmella
Eläinten pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä enää torstaina puoliltapäivin, kun pelastuslaitos kävi paikalla.
Maaningan Luonnonvarakeskuksen tutkimusaseman remontissa navettaan saatiin lypsyrobotti ja tutkimus- ja mittausmenetelmiä on uusittu
Noin yhdeksän miljoonaa euroa maksanut remontti vei parisen vuotta. Navetta ja päärakennus peruskorjattiin. Maaningalla tutkitaan hiilineutraalia maidontuotantoa.

Hanhituhoja korvattu jo yli 10 miljoonalla eurolla ja lintumäärä vain kasvaa – viljelijä: "Hanhet ovat vallanneet tämän tienoon"
Arktisten hanhien syysmuutto on jälleen käynnissä. Hanhikanta on kasvanut, ja vahingot Itä-Suomen pelloilla ovat suurentuneet. Kustannuksia syntyy korvausruljanssista, karkotuskokeiluista ja hanhipelloista.
Luontokuvaaja tarkkailee lehmiä kuin ne olisivat villieläimiä: "Kesäöinä näkee enemmän säpinää"
Suomalaiset ovat kuvanneet tärkeää kumppaniaan lehmää luolamaalauksista nykytaiteeseen. Tieto- ja valokuvateos Lehmilaitumilla näyttää, kuinka naudat vaihtavat vapaalle.

Maatilat toimivat nyt ennennäkemättömässä paineessa – pahinta on epävarmuus, sanoo maitotilallinen
Maatalouden tuotantokustannukset ovat Suomessa tällä hetkellä korkeammat kuin koskaan EU-jäsenyyden aikana, kerrotaan MTK:sta. Tulevaisuudenuskoa luodaan muistuttamalla huoltovarmuudesta.
Puimurit jyskyttävät nyt arvokkaita jyviä viljelijöiden laariin – katso, miten tärkeä sadonkorjuu tapahtuu
Viljasadosta odotetaan selvästi viimevuotista parempaa, mutta aivan huipputasoon tuskin päästään. Yle kävi katsomassa sadonkorjuuta juvalaisella viljapellolla perjantaina 26. elokuuta.
Ranskan Loiren jokilaakson kuivuus uhkaa myös viininviljelijöitä, eikä peltoja saa kastella – katso, miten matalalla vesi jo virtaa
Päättyvällä viikolla on Ranskassa saatu sadetta, mutta pisarat toivat vain pientä helpotusta ennätykselliseen kuivuuteen. Lähes koko maassa on voimassa hälytystila tai kriisi veden puutteen vuoksi.
Maitotilalle asennettiin alkukesästä 260 aurinkopaneelia, nyt sähköä riittää myyntiin asti: "Parhaita investointeja ikinä", sanoo viljelijä
Yhä useammalla maatilalla on viime aikoina ryhdytty toimiin käsistä karkaavien energiakustannusten hillitsemiseksi. Aurinkosähköstä haetaan helpotusta kuluihin, mutta myös sähköomavaraisuus kiinnostaa viljelijöitä.
Maitotilojen määrä vähenee edelleen
Yhteensä lähes 70 maitotilaa lopetti vuoden aikana Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.
Maidontuottajat eivät halua hellettä – syynä on lehmän superkiritetty aineenvaihdunta, joka tuottaa viileässäkin säässä lämpöä kuin saunankiuas
Lypsylehmän huippuunsa viritetty aineenvaihdunta tuottaa sille ongelmia helteellä. Lehmä rasittuu kuumuudessa ja sairastuu tavallista helpommin, joten maidontuottajat koettavat helpottaa eläinten oloa parhaansa mukaan.
"Ei se maito oikeasti kaupasta tule, vaan kyllä se on meiltä maitotiloilta lähtenyt" – Suffeli-lehmä lisää tietoisuutta Suomen ruuantuotannosta
Maatilan emäntä Kati Peltovuoma päätti perustaa maatilansa yhteyteen kahvilan lisätäkseen tietoa siitä, miten Suomessa tuotetaan ruokaa.
Lypsyrobotti kerää maidon, ja maatalousyrittäjät ovat korkeasti koulutettuja – tällaista on työskentely maatilalla
Maatalouden arki on jatkuvassa murroksessa, ja vanhojen toimintamallien tilalle luodaan uusia. Maatalouden osaajat vastaavat kolmeen väitteeseen maatilojen arjesta.
Hellesäät tekevät lehmien voinnista helposti tukalan – siilinjärveläisellä tilalla lehmien oloa helpotetaan vesisuihkulla ja puhaltimilla
Eläinlääkärin mukaan hellesäät näkyvät jo tuotantoeläinten voinnissa, sillä muun muassa lehmien utaretulehduksia ja poikimahalvauksia on ollut tavanomaista enemmän.
Nuori maidontuottaja odottaa satokautta pelonsekaisen toiveikkaana: “Juhannusviikolla on vuoden tärkein tilipäivä”
Etelä-Savossa peltojen ensimmäinen tuorerehusato on valmistumassa juhannusviikolle. Satonäkymät ovat vielä toiveikkaat.
Maitotalojen imagokisa kovenee: Valio haluaa maidostaan hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä
Maidontuotannon kuormitus luonnolle herättää yhä enemmän kritiikkiä. Valio lupaa kannustinpalkkioita maitotiloille, jotka saavat hiililjalanjälkeään pienemmäksi.
Nyt avataan navetan ovet! Jääskelän tilan lehmät päästettiin kesälaitumelle – isäntä: "Vanhatkin lehmät nuortuvat"
Kesäinen ulkolaiduntaminen lisää lehmien hyvinvointia ja sorkkien terveyttä. Alavieskalaistilan lehmien kesä alkaa tänään.
Lehmä kapusi portaita navetan toiseen kerrokseen Kokkolassa, pelastuslaitos pyydettiin hätiin – "Tämä on kyllä jotain uutta"
Lehmä selvisi reissustaan vahingoittumattomana, eikä tiedossa ole myöskään, että se olisi aiheuttanut vahinkoja toimistotilassa.
Forssalainen maitotila satsasi yli kaksi miljoonaa euroa automatisointiin – perhetilan jatkaja uskoo maatalouden tulevaisuuteen
Nousevat kustannukset koettelvat maataloutta ja vähentävät tilojen investointihaluja. Silti maatiloilta löytyy myös uskoa tulevaisuuteen. Puhe huoltovarmuudesta auttaa pinteessä olevaa alaa.
Maatalouden ahdinko syvenee sodan seurauksena – juvalainen maitotilallinen: "Varmasti jossain tulee nälkä, ja siksi nyt on syytä reagoida"
Maatilojen kustannukset ovat nousseet jo ennen Venäjän aloittamaa sotaa Ukrainassa. Mutta sota on tehnyt tilanteen entistä raskaammaksi. Valtiolta kaivataan nyt apua, jotta suomalainen ruokatuotanto saadaan turvattua.
Koko kylä auttaa Lestijärvellä maatilaa, jonka lehmät jäivät kodittomiksi navetan katon romahdettua: "Sanattomaksi vetää", huokaa kiitollinen emäntä
Sata lehmää joutui taivasalle, kun navetan katto sortui Keski-Pohjanmaalla maanantaina. Ensimmäisen yön osa lehmistä vietti ulkona pahnojen päällä.
Moni kainuulainen maatila painii pahoissa talousongelmissa – lopettanut maitotilallinen: "Ymmärrän sen tuskan"
Huono satovuosi yhdistettynä lannoitteiden, rehujen ja energian hintojen nousuun on heikentänyt usean maatilan tilannetta. Tuottajahinnat ovat puolestaan pysyneet hintojen nousua edeltävällä tasolla.
Maitoautojen tankit täyttyvät jo lähivuosina dieselin sijasta uusiutuvilla polttoaineilla – silti suurin osa maidontuotannon päästöistä syntyy tiloilla
Maidonkeruu tiloilta meijereille tapahtuu tulevina vuosina yhä enemmän biopolttoaineilla kulkevilla ajoneuvoilla. Esimerkiksi Valio tähtää siihen, että jo reilun kymmenen vuoden kuluttua yrityksen koko kuljetuskalusto käy uusiutuvilla polttoaineilla.
Maidontuotanto kääntyi Kainuussa laskuun – Puolangallakin, vaikka määrä on edelleen valtakunnan huippua
Meijeriin lähetetty maitomäärä väheni Kainuussa viime vuonna hieman yli prosentin ja maitotilojen määrä vajaat 10 prosenttia edellisvuodesta. Vuosikausia hyvin kestänyt maidontuotannon kasvu Puolangalla kääntyi laskuun.
Uusi yksikkö koordinoi 1800 maatalousyrittäjän lomituspäiviä Etelä-Pohjanmaalla – vuodenvaihteessa toteutuu uudistuksen ensimmäinen vaihe
Maatalouslomituksen toivotaan helpottuvan, kun uusi lomituspalveluyksikkö korvaa aiemmat paikallisyksiköt.
Maitotilojen määrä puolittunut 10 vuodessa – lehmistä luopuva Heikki Kuparinen: "Raskainta on, kun viimeinen lehmä kävelee ulos ja navetta hiljenee"
Lannoitteiden, rehun ja energian kallistuminen tuo lisää paineita luopua lehmistä.
Navetan tuhonnut tulipalo ei lannistanut nuoria yrittäjiä – päätös uuden rakentamisesta syntyi ennen kuin rauniot olivat edes jäähtyneet
Runsas vuosi sitten tulipalossa tuhoutuneen suuren navetan tilalle on noussut kokonaan uusi navetta Jaalassa, Kouvolassa. Moderni navetta on maatalousyrittäjille miljoonainvestointi.
Timo Liimataisen 30 vuoden ura maitotilallisena päättyi kesällä, ja olo on nyt huojentunut – moni maatila sinnittelee, vaikka voimat alkaisivat ehtyä
Maatalouden ahdinko näyttää tänä vuonna kiihdyttävän maitotilojen lopettamishaluja. Monen yrittäjän henkinen kuormitus on kovaa ja tulot vähäiset, mutta silti lopettamispäätös on vaikea.