Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pohjois-Pohjanmaalla vedenpinnat yhä tavanomaista korkeammalla – voivat laskea nopeastikin

Ensi viikon lopulle on luvattu runsaita sateita. Jos ne tulevat vetenä, voivat vedenpinnat lähteä taas nousuun.

Sateet ja sulamisvedet täyttivät maakunnan joet ja järvet

Pohjois-Pohjanmaan vesistöt ovat paikoin kevään tulvakorkeuksissa. Vedenkorkeudet saattavat vielä nousta lähipäivinä.

Vesitalousisännöitsijä on apuna joskus kinkkisissäkin ympäristöhankkeissa - "Että naapureiden ei tarvitse kirjoittaa toisilleen laskuja"

Vesitalousisännöitsijä Perttu Potka auttaa muun muassa ojien ja kosteikkojen hoitoon sekä vesiosuuskunnan laskutukseen liittyvissä asioissa.

Rovaniemen kaupunki valmistelee asemakaavaa Sierilän voimalaitokselle

Aluksi kaikki osalliset voivat ottaa kantaa kaavaprosessista tehtyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.

Kainuun luonnonsuojelupiiri valittaa Paltamon sellutehtaan ympäristö- ja vesitalousluvasta

Luonnonsuojelupiirin varapuheenjohtajan mukaan päällimmäisenä huolena ovat suolapäästöt.

Kaivosyhtiö täydensi ympäristö- ja vesitalouslupahakemusta Hannukaisen kaivokselle – aikoo kierrättää lähes kaikki prosessivetensä

Täydennys sisältää ratkaisuja kaksi vuotta sitten keväällä havaittuihin suunnitelmien puutteisiin.

Murmanskissa herättiin Soklin kaivoshankkeeseen – aluehallinto odottaa tietoja siitä, miten kaivos vaikuttaisi vesiin Venäjällä

Venäjälle tarjottiin kansainvälistä ympäristövaikutusten arviointia 12 vuotta sitten, mutta vastausta ei saatu.

Tornionjoen tulvan arvioidaan sujuvan ilman isompia vahinkoja

Virtaamien arvioidaan jäävän hieman alle 2018 virtaamista.

Lapin tulvavedet laskemaan päin - Hannu Vuokila pääsee pian saunalleen muutenkin kuin veneellä: "Löylyveden saa nyt suoraan saunan lattialta"

Viimeiset lumet ja lähipäiville ennustetut sateet eivät todennäköisesti enää pahenna tulvatilannetta.

Ennuste: Tulva pysyy huippulukemissa jopa viikon Rovaniemellä – Kittilään vähintään vuoden 2005 suuruinen tulva

Rovaniemellä tulva saattaa jäädä vuoden 1993 ennätystä pienemmäksi.

Ely-keskuksen ennuste: Tulvavesi nousee Rovaniemellä viikonloppuun saakka, ja pysyy korkealla 4-5 päivää

Vielä ei ole varmuutta siitä, nouseeko tulva vuoden 1993 tasolle tai jopa sen yli.

Iijoen tulva näyttäisi jäävän pelättyä pienemmäksi, vaikka vesi vielä viikonloppuna nouseekin

Tulvan nousu on hidastunut pahimmilla paikoilla Pudasjärvellä. Vettä on teillä ja piharakennuksia on saattanut kastua.

Iijoen tulvahuippu ajoittuu näillä näkymin loppuviikolle – vaikka vesi on katkonut teitäkin, se tuskin nousee ennätyslukemiin

Tulva on tällä hetkellä näkyvin Pudasjärven Jongunjärven ympäristössä, jossa vesi on voinut nousta usealle tielle.

Viikonlopun lämpö ei helpota Lapin tulvauhkaa, päinvastoin – Alaraudanjoki: "Sää on ainoa, mikä voi pelastaa tilanteen"

Lapissa ylittyi monin paikoin 15 lämpöasteen raja sunnuntaina. Lämpö sulattaa vauhdilla lunta isojen jokien latvavesiltä.

Aurinko ja kesäiset lämpötilat avaavat pohjoisen tulvahanat

Iijoen vesistöalueelle ennakoidaan viikonlopuksi lähes 20 asteen lämpötilaa. Alkuviikolla voi olla vielä lämpimämpää.

Vantaanjoen tulvavaaraa vähennetään Riihimäellä rakentamalla uusia putkisiltoja

Riihimäki on yksi Suomen merkittävästä tulvariskialueesta.

Tulva antaa odottaa itseään vielä pitkään – ennusteet lupaavat lumen sulavan hitaasti

Lapin jokien virtaamat ovat alle ajankohdan keskiarvon viikonvaihteen vesisateista huolimatta. Myös järvien vedenpinta on vielä keskimääräistä alempana.

Lapin tulvahuippu siirtymässä touko-kesäkuun vaihteeseen

Simojoella virtaamahuippu saavutetaan toukokuun puolenvälin paikkeilla, Tornionjoella kesäkuun alkupuolella.

KHO: Sierilän voimalaitosta ei saa rakentaa ilman asemakaavaa

Kemijoki Oy:n valitus ei mennyt läpi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, vaan KHO piti voimassa aiemman päätöksen.

Lapissa jäänsahaukset jäämässä vähäisiksi – jokien jäät ovat keskimääräistä ohuemmat

Jäänsahauskone vaatii alleen vähintään puoli metriä paksun teräsjään.

Lahden vedenpullottamo avataan elokuussa – pohjavettä viedään Aasiaan ja mahdollisesti Lähi-itään

Tehdas työllistää käynnistyessään noin kaksikymmentä työntekijää.

Saimaan vedenkorkeus on ollut alhainen koko syksyn

Sateisen loppusyksyn odotettiin nostavan veden pintaa lähemmäs normaalia.

Vedenpinnat vielä nousussa – Seinäjoki jo piripinnassa

Ely-keskus juoksuttaa vettä Kalajärvestä, jotta sinne tulisi tilaa talven varalle.

Valitukset Soklin kaavasta nurin hallinto-oikeudessa

Hallinto-oikeuden mukaan Soklin asemakaavaa ei hyväksytty virheellisessä järjestyksessä eikä se ole lainvastainen.

Syyssateet pysäyttäneet pohjavesien laskun Varsinais-Suomessa

Etelä-Suomessa pohjavesien pinnat ovat kuitenkin edelleen useita senttimetrejä keskimääräistä alempana. 

Saimaan vedenkorkeus pysyttelee sinnikkäästi alhaalla

Vuosi sitten vesi oli jopa metrin korkeammalla. Ennätysluvuista ollaan vielä silti kaukana.

Pohjavesivarastot vähissä ja järvien pinta alhaalla: Kaivot tyhjenevät ja laivojen kevennettävä lastia

Pienehköillä pohjavesialueilla vedenpinta on paikoin puolesta metristä metriin alempana kuin tavallisesti.

Kuopion Sorsasalossa pidetään päivällä katselmus Finnpulpin sellutehtaan ympäristövaikutuksista

Tehtaan ympäristöluvasta on tullut yhteensä seitsemän muutoshakemusta. Niiden taustalla on yksityishenkilöitä, yhtiö ja yhdistyksiä.

Helsingissä paljastui yllätys: Vanhimmalla yhä käytössä olevalla vesivoimalalla ei ehkä olekaan tarvittavaa lupaa – "Ei tämä kelpaa"

Vanhankaupungin vesivoimalan lupa-asioista uutisoi Svenska Yle. Energiayhtiö Helen sanoo olevansa valmis sulkemaan laitoksen.

Pääseekö järvilohi siltarummustasi läpi? Vaelluskalojen nousuestekartoitukset jatkuvat Etelä-Savossa

Etelä-Savon ely-keskus jatkaa viime kesänä aloitettua kartoitusta tänä kesänä noin sadalla kohteella.

Jäävätkö Salon jättitulvat historiaan? Jäiden kulkua hidastetaan kivillä Salonjoessa

Tulvien estämisen lisäksi on tarkoitus kohentaa lohikalojen lisääntymisalueita.

Vaelluskaloille uusi reitti: Kemijoen Taivalkoskelle rakennetaan ensimmäistä kertaa ohitusratkaisu padon yli

Kelluvan Kalasydämen toimivuutta vaelluskalojen houkuttelemiseksi testattiin viime kesänä Kemijoen Isohaaran voimalaitoksella.

Kemijärven sellutehdas sai ympäristöluvan – nyt odotetaan luvattua investointipäätöstä

Kemijärvelle suunniteltu Boreal Biorefin sellutehdas on saanut ympäristöluvan Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta.

Hannukaisen kaivosyhtiö lupaa vähentää purkuvesien metallipitoisuuksia – päästöjen pelätään jopa tappavan lohia

Kolariin suunnitellun kaivoksen päästöt etenkin Muonionjokeen ovat herättäneet huolta.

Tulva kasteli omakotitalon ja mökkejä Rovaniemen Sinetässä

Jääpato nosti Ounasjoen vettä nopeasti Sinetässä sunnuntaina.

KHO hylkäsi Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen ympäristö- ja vesitalousluvasta tehdyt valitukset

Yhtiö suunnittelee ydinvoimalaa Pohjois-Pohjanmaalle Pyhäjoen Hanhikiven alueelle.

Kittilän kaivoksen uudelle rikastushiekka-altaalle ympäristölupa

Kaivos tarvitsee neljännen rikastushiekka-altaan, koska kolmas allas on täyttymässä vuonna 2021.

Uudenmaan kevättulvista selvitty ilman vahinkoja

Päättyneen talven runsaat lumet sulivat hitaasti, mikä säästi jokivarret ennätystulvilta.

Taivalkosken voimalaitoksella testataan kalasydämen toimivuutta vaelluskalojen ohitusreittinä

Päätös ohitusratkaisusta tehdään vasta syksyllä, kun selvitys kalauoman toteutettavuudesta on valmistunut

Sierilän voimalaitoksen rakennuslupa on kumottu hallinto-oikeudessa

Kemijoki Oy aikoo jatkaa voimalaitoksen valmistelua Rovaniemen Oikaraiseen.

Kemijärveltä vihreää valoa Boreal Biorefin luvalle

Tehtaan alueella oleva Hiidenlampi aiotaan täyttää.

Kärkölän Isosuolta laaja alue luonnonsuojeluun

Valtio osti Vapolta Etelä-Suomessa harvinaisen suoalueen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle