Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Maahanmuuttajataustainen järjestö yritti avata tilin, mutta pankki toisensa jälkeen kieltäytyi – puheenjohtaja: "Emme voi hakea avustuksia ilman tiliä"

Pankeista vakuutetaan, ettei etnisellä tai kansallisella alkuperällä ole merkitystä tehtäessä päätöstä asiakkuuden avaamisesta.

Pätevyys ratkaisee, mutta sukupuolellakin on väliä – suurin osa Suomen yliopistoista harjoittaa positiivista erityiskohtelua rekrytoinnissa

Jos tarjolla on kaksi tasavahvaa hakijaa, yliopistot voivat suosia vähemmistöryhmään kuuluvaa. Usein se on nainen.

Päätös: Helsingin poliisi syrji kiinni otettua ruotsinkielistä nuorta, kun hänen kanssaan ei asioitu ruotsiksi

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös koskee tapausta, jossa alaikäinen nuori oli siirretty selviämishoitoasemalta poliisin putkaan syksyllä 2017.

Käyttääkö Suomen poliisi kiellettyä etnistä profilointia? Poliisitarkastaja ei kiistä väitettä ja kehottaa tuomaan tapaukset poliisin tietoon

Sisäministeri Maria Ohisalo haluaa avointa keskustelua etnisestä profiloinnista ja vaatii siihen puuttumista.

Kiistellystä Lapin pelastusjohtajan valinnasta on tehty valitus hallinto-oikeuteen

Lapin liitto pitää valitusta tarpeettomana ja vaatii sen hylkäämistä.

Syntyikö nyt rasismin #metoo-liike? Tutkimuksen mukaan poliisi syrjii etnisiä vähemmistöjä myös Suomessa

Poliisin mukaan etnisen profiloinnin ja ulkomaalaislain väärintulkintojen riskit ovat ilmeisiä.

Koulun penkille vai etäopetukseen? Puoli miljoonaa peruskoululaista odottaa tietoa ensi syksystä, uusi laki luvataan saada valmiiksi ennen juhannusta

Vaikka väliaikainen laki saataisiin valmiiksi kesällä, tieto etäkoulunkäynnistä tulee todennäköisesti vanhemmille vasta juuri ennen koulun alkua.

Pietarsaaren kaupunginjohtaja Kristiina Stenman yhdenvertaisuusvaltuutetuksi

Valtioneuvosto nimitti Stenmanin 20 hakijan joukosta.

Rovaniemi hallinto-oikeudelle: Johtajavalinnoista tehdyt valitukset on hylättävä

Kaupunginhallitus joutui äänestämään, sillä kaksi jäsentä olisi halunnut hyväksyä valitukset.

Raja on auki muillekin kuin suomalaisille – Professori: Rajavartiolaitos ei voi kategorisesti estää ruotsalaisten ja muiden EU-kansalaisten maahan saapumista tai maasta lähtemistä

Rajavalvonta tarkoittaa ihmisten henkilöllisyyden ja EU-kansalaisuuden tarkistamista, ei rajanylityksen epäämistä, sanoo ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin.

Osa erityistukea tarvitsevista on heitteillä, kun palvelut pysähtyivät – masennuksesta toipuva Jonna Mäkinen: "Olen huolissani voinnistani"

Työpajayhdistys penää ministeriöiltä yhtenäistä linjaa, jotta palvelut pysyisivät yhdenvertaisina korona-aikana.

Opiskelijat kertoivat yliopistoissa kokemastaan rasismista – Kysyimme viideltä suurelta yliopistolta asiasta: "En voi sanoa, että olisin täysin yllättynyt"

Yliopistoissa painotetaan, että rasismiin on nollatoleranssi. Siihen ei kuitenkaan pystytä puuttumaan, elleivät opiskelijat tuo tapauksia esiin.

"Potilaan kannalta en osaa nähdä hyötyjä" – Mitä sanoo perustuslaki ja neljä muuta kysymystä uudesta Uudenmaan sotesta

Asiantuntijat nostavat esille muun muassa työnjaon, rahoituksen ja yhdenvertaisuuden.

Trullevintie Kokkolassa pysyy yksityistienä, vaikka yli 1000 asukasta toivoi toisin

Tien muuttaminen yleiseksi ja siirtäminen kaupunkin hoitoon rikkoisi Kokkolan mukaan yhdenvertaisuusperiaatetta.

Yksityishenkilö kanteli kyläkapakan natsikyltistä yhdenvertaisuusvaltuutetulle

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston mukaan kylttiä voidaan perustellusti pitää lainvastaisena häirintänä.

Toimittajalta: "Ristiriitaisiakin mielipiteitä pitää voida kuulla, mutta ei niitä hyväksyä pidä”

Sananvapaus ei ohita perustuslain takaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Jos työelämän syrjintä on laitonta, miksi se on Suomessa niin yleistä? Tässä 5 syytä

Ennakkoluuloisten asenteiden lisäksi työsyrjinnän takana on taloudellisia syitä.

Asta Lepän kolumni: Ikääntymistä peitellään ja halveksitaan, vaikka jokainen on joskus vanha

Vain ikuinen kolmikymppinen tuntuu kelpaavan niin työnantajille kuin yhteiskunnalle ylipäätään, arvelee tietokirjailija Asta Leppä.

Tamperelainen mies on lähes valmis tradenomi, mutta nyt opinnot vanhenevat – moni sairastunut kompastuu lopputyöhön, toisinkin voisi olla

MS-tautia sairastava Evgeni Fomin haluaisi tehdä suullisen loppuraportin, mutta tämä ei onnistu.

"Osa oppilaista on ihan pihalla" – valvova viranomainen suomii kovin sanoin koulujen uusia opetusmetodeja

Itä-Suomen aluehallintovirasto haluaa, että koulujen numeroarviointi muuttuu tasapuolisemmaksi.

Terveydentilaa epäillään yleisimmin työsyrjinnän syyksi – joka neljännessä tarkastuksessa löydettiin puutteita

Työsuojeluviranomainen sai viime vuonna yhteensä 500 työsyrjintään liittyvää yhteydenottoa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: PS-nuorten viesti loi halventavan ilmapiirin, tarkoitus levittää valkoisen väestön asemaa korostavaa sanomaa

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan PS-nuorten toiminta on ollut selkeässä ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden kanssa ja järjestöä epäillään lain kieltämästä etnisestä häirinnästä.

Kokkola kysyy kuntalaisilta kokemuksia yhdenvertaisuudesta

Kaupunki haluaa vinkkejä siihen, millasilla toimenpiteillä asukkaiden tasa-arvoa saataisiin parannettua.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Postin ilmoittama poste restante -uudistus olisi syrjivä

Aiemmin toukokuussa liikenne- ja viestintävirasto Traficom antoi päätöksen, jonka mukaan Posti ei saa periä maksua poste restante -lähetyksestä, jos se on postinsaajan ainoa keino saada postia.

HUS:in johtajaylilääkäri määräsi, ettei naispareille anneta hedelmöityshoitoja – linjaus todettiin hallinto-oikeudessa syrjiväksi

Johtajaylilääkäri oli antanut toukokuussa 2015 määräyksen, jonka mukaan julkisella puolella hoidetaan vain lääketieteellisistä syistä johtuvaa lapsettomuutta.

Avoliitossa elävä Keijo Keränen ei saa verovähennystä työasunnostaan, mutta naimisissa oleva kollega saa – toteutuuko yhdenvertaisuus?

Uutinen työasuntovähennyksen korotuksesta 450 euroon kuukaudessa aiheutti hämmennystä. Miksi verottaja kohtelee ihmisiä eriarvoisesti?

Helsinkiläinen käytti hakaristilippua verhona – Tasa-arvolautakunta: Loukkaa ihmisarvoa

Vuokranantaja ja viranomaiset eivät voineet mielestään puuttua asiaan.

Salon tonttiale sujui lain mukaisesti

Hallinto-oikeus katsoi, että valtuuston päätös ei ollut ristiriidassa yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan Kela on aiheuttanut välillistä syrjintää

Lautakunta kieltää Kelaa uusimasta syrjivää toimintaa. Jos näin ei tapahdu, lautakunta asettaa Kelalle 25 000 euron uhkasakon.

Valtio ja sitä syrjinnästä syyttävä poliisi jatkavat kiistan setvimistä sovittelussa

Poliisi kokee, että hänet alennettiin, koska hän sairastaa etenevää, liikehermoja tuhoavaa motoneuronitautia. Työnantajan mukaan kyse oli organisaatiouudistuksesta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu tutkii EM-parayleisurheilijoiden omavastuita: ”Saattavat olla lainvastaisia”

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän mukaan tällä hetkellä on vaikea sanoa, että Urheiluliiton nykyinen omavastuumalli tukisi yhdenvertaisuuden edistämistä.

SUL:a rahoittavan ministeriön kanta paraurheilijoiden omavastuisiin: "Sääntöjen pitäisi olla kaikille samat"

Paralympiakomitean mukaan yksi syy vammaisurheilun korkeisiin kustannuksiin ovat Kansainvälisen paralympiakomitean tuhdit kilpailumaksut.

Tommi Kinnusen kolumni: Hyväksymmekö luokan joka lapsen?

Mitä me aikuiset voisimme tehdä, että jokainen koululainen tulisi huomatuksi omana itsenään, kysyy opettaja Tommi Kinnunen kolumnissaan. Juttu on julkaistu elokuussa 2018.

Työsuojeluviranomaisella ei toimivaltaa Päivi Anttikosken mahdollisessa työsyrjinnässä – Tasa-arvovaltuutettu selvittää vain, jos Anttikoski haluaa

Tasa-arvolaissa määritelty sukupuoleen kohdistuva työsyrjintä kuuluu tasa-arvovaltuutetun vastuulle, ei aluehallintoviraston työsuojelulle.

Vain yhdessä Suomen kaupungissa liikuntarajoitteinenkin pääsee opastetulle matkailukierrokselle – "Esteettömyyden edistäminen on pysähtynyt rahapulaan"

Kajaani on Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa tarjotaan esteettömiä matkailukierroksia. Mikäli bussiin on hankala nousta, tarjolla on myös invataksin kyyti.

Trumpin hallinto haluaa estää vähemmistöjen suosimisen yliopistojen opiskelijavalinnoissa

Päätös kumoaisi presidentti Barack Obaman aikaiset suositukset. Kiista vähemmistöistä ja opiskelijavalinnoista on muhinut Yhdysvalloissa jo pitkään.

Työryhmä esittää: Jehovan todistajien vapautus asepalveluksesta pitäisi lakkauttaa – Jehovan todistajat: "Aseistakieltäytyminen jokaisen omantunnon kysymys"

Puolustusministeriön työryhmä ehdottaa Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttavan lain kumoamista. Muistiolla on pitkä matka laiksi, mutta mikäli ehdotus etenee, joutuisivat palveluksesta kieltäytyvät Jehovan todistajat tulevaisuudessa totaalikieltäytyjien tavoin vankilaan.

Tutkija: Pride-marssit kasvavat samalla kun ydinperheajattelu ja ahtaat sukupuoliodotukset väljentyvät

Kasvatussosiologian dosentti pitää raskaana ihmisoikeusloukkauksena sitä, että samaan aikaan kun tyttöjen ympärileikkauksia kauhistellaan, ilman selkeää sukupuolta syntyneiden lasten sukuelimiä muokataan leikkauksin.

Keski-Uudellemaalla suunnitellaan yhtenäistä omaishoidon tukea

Jatkossa omaishoidon tukea saavat olisivat yhdenvertaisessa asemassa kaikissa Keski-Uudenmaan kunnissa.

Tuntematon sote pelottaa – lappilaiset uskovat terveyspalvelujen huononevan ja lääkärimaksujen nousevan

Tuleeko terveyspalveluista kasvottomia, entä olemmeko yhdenvertaisia muihin suomalaisiin nähden, Lapissa pohditaan.

Lapsiasiavaltuutettu muistuttaa peruskoulun maksuttomuudesta: köyhien perheiden lapset jäävät usein pois luokkaretkiltä

Lapsiasiavaltuutettu kertoo kuulleensa tilanteista, joissa oppilailta on pyydetty 10–30 euron osallistumismaksuja koulupäivän aikana järjestettävään toimintaan.

IS: Valinnanvapaus ei toteudu hallituksen aikataulussa

Ilta-Sanomien mukaan sote-uudistuksen valinnanvapauteen liittyy liian suuria riskejä perusoikeuksien turvaamisen kannalta.

Kesätöiden ikärajat voivat rikkoa yhdenvertaisuuslakia – Stockmann ei jatkossa vaadi kampanja-apulaisiltaan 18 vuoden ikää

Mikä estää 17-vuotiasta tekemästä samoja kesätöitä kuin 18-vuotias? Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimitus selvitti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle