Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ulosotosta kertova esite pöydällä. Esitteen tekstin taustalla on kuvattuna Suomen vaakunassa esiintyvä leijona.

Ulosotossa olevalle jää enemmän rahaa käteen ensi vuonna – kokeilu helpottaa velallisen elämää, mutta velkojalle suoritus kertyy hitaammin

Muutoksella halutaan lisätä motivaatiota velkojen maksamiseen, samalla se kuitenkin laskee ulosotosta saatavaa tuloa. Laki on tarkoitus saada presidentin hyväksyttäväksi vielä tänä vuonna.

Malmin lentoasema. Kuvattu 2.3. 2021.

Lentotoiminta Malmilla on päättymässä – kenttä tyhjenee viikonlopun aikana

Lentokenttäyhdistys on valmistautunut sunnuntaina koittavaan viimeiseen mahdolliseen muuttopäivään.

Malmin lentokentän päärakennus, etualalla pienkone.

Jälleen uusi käänne Malmin lentokentässä: lentäjät saivat lykkäystä häädölle, mutta ei niin paljon kuin toivoivat

Kihlakunnanvouti on antanut päätöksensä Malmin lentokenttäyhdistyksen häädöstä.

käsi ovenkahvassa riihimäen vankila

Juha oli rikollinen, joka peri huumevelkoja "vihollisiltaan" – nyt osat ovat vaihtuneet ja edessä on vuosien korvausvastuu valtiolle

Rikoksesta määrättävät korvaukset seuraavat vangin mukana pitkään senkin jälkeen, kun vankilatuomio on ohi.

Läheltä

SAMK kouluttamaan ulosoton henkilökuntaa

Ulosotossa vaaditaan henkilökunnalta yhä useammin korkeakoulutukintoa.

Turengin asema

Turengin asemasta ei paljoa makseta – 550 neliön arvorakennuksesta tarjottu saman verran kuin riihimäkeläisyksiöstä

Velkoja ja ulosottovirasto miettivät nyt saatujen tarjousten tulosta – 83 000 euroa arvorakennuksesta.

Tulostettu verkkotiliote.

HS: Poliisi, verottaja ja Kela saavat pian helpon pääsyn kansalaisten tilitietoihin

Tilitietojen tutkimista helpottava järjestelmä on tarkoitus saada käyttöön vuoden 2020 syksyllä.

Asmo Saloranta ja hänen keksimänsä laturi

Asmo Saloranta teki julkisen konkurssin ja yllättyi sen seurauksista: "Työtarjouksia on tullut enemmän kuin koskaan"

Startup-yritysten epäonnistumiset ovat niin yleisiä, että ne muuttavat väistämättä yrityskulttuuria. Konkurssi ei leimaa yritäjää enää kuten ennen. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

MOT:n ohjelmien käsikirjoituksiin liitettävä logokuva.

Ulosotetut miljonäärit: käsikirjoitus

Ohjelman käsikirjoitus

Valtakunnanvouti Juhani Toukola.

Ulosottomiesten tulospalkkausta ihmettelee oma pomokin – keskiansio yli 5 000 euroa kuussa

Perimispalkkiot tuovat ison osan ulosottomiesten palkasta

Suomen laki kirjoja

Helsinkiläisen lakiasiaintoimiston johtajan epäillään syyllistyneen törkeään petokseen – Toimisto on keskittynyt turvapaikanhakijoiden asioiden hoitamiseen

Toimiston epäillään muun muassa laskuttaneen oikeusministeriötä sellaisista toimenpiteistä, joita ei koskaan ole tehty.

Vanha puinen asemarakennus ulkoa kuvattuna

Välittäjä koettaa seuraavaksi löytää ostajan Turengin Asemalle

Nettihuutokauppa epäonnistui kahdesti. Välittäjän hankkimat tarjoukset hyväksyy tai hylkää vouti.

Vanhan asemarakennuksen pääsisäänkäynti

Turengin aseman kohtalo kiinnosti nettihuutokaupassa

Tämän viikon aikana selviää hyväksyvätkö velkojat korkeimman tarjouksen.

Vanha puinen asemarakennus ulkoa kuvattuna

Ulosottovirasto huutokauppaa Suomen vanhimpiin kuuluvaa asemarakennusta Turengissa

Carl Albert Edelfeltin piirtämä historiallinen asemarakennus pääradan varrella on huutokaupattavana. Rakennuksessa toimivalle ravintolalle on kertynyt yli miljoona euroa velkaa.

Vaalimaa Shopping Centerin perustukset.

Venäläisten hämmentävä kauppakeskusviritys Suomessa: Maksoivat 10 miljoonaa euroa, katosivat – ja jättivät jälkeensä valtavat verovelat

Verottaja ja muut velkojat karhuavat noin kolmen miljoonan euron saatavia Vaalimaalla pieleen menneen kauppakeskushankkeen jäljiltä.

Vaalimaa Shopping Centerin perustukset.

Myttyyn menneen ostosparatiisin valtava kivijalka piinaa kunnanjohtajaa Vaalimaalla – ulosottovirasto esti kaupat

Virolahden kunta löysi pitkään tyhjillään seisoneelle rakennelmalle ostajan, mutta ulosottoviraston mukaan hinta on liian halpa.

hotelli saimaanranta

Hotelli Saimaanranta päätymässä pakkohuutokauppaan – pari talvea kylmillään ollut hotelli ränsistyy luonnonkauniin Suur-Saimaan rannalla

Hotellin alueelta myytiin kuukausi sitten pakkohuutokaupalla rantatontti, mutta nyt pakkohuutokauppa on keskeytynyt omistajan valituksen takia.

Keurusselän huutokauppa.

Hotelli Keurusselkää myydään huutokaupalla – lähtöhinta 0 euroa

Ulosottovirasto myy Keuruun hotelli Keurusselän kiinteistöä verkkohuutokaupassa. Hotelli on toiminnassa, ja sitä operoivan yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 2,3 miljonaa euroa.

Aleksandr Hudilainen on Karjalan tasavallan päämies.

Karjalan tasavallan suomalaistaustainen päämies eroaa tehtävästään

Aleksandr Hudilainen on lyhyen ajan sisällä jo viides Venäjän aluejohtaja, joka jättää tehtävänsä.  

Keuruulainen Minna Lappalainen MOT:n haastattelussa

Perinnässä hupparille lisälaskua 173 euroa

Perintäkulujen kasvu voi yllättää, jos lasku jää maksamatta

Laitilalainen Ossi Vallamo MOT-haastattelussa perintäasioista.

Velkavankeus voi kestää vuosikymmeniä

Ulosoton ja perinnän kierre voi kestää yli 20 vuotta

ulosotto-lainsäädäntö opus

Maksuvaikeudet toivat ruuhkaa ulosottovirastoon – Pirkanmaalla pakkomyydään asuntoja

Yhä useampi menettää kotinsa maksuvaikeuksien vuoksi. Esimerkiksi Pirkanmaalla maksuvaikeuksista johtuva kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden pakkomyynti on kasvussa.

Ulosottohakemuksia ja lisälehtiä ulosottoviraston aulassa.

Ulosotot kasautuvat – keskimääräisellä ulosottovelallisella kuusi eri velkaa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan ulosoton piirissä oli Keski-Suomen ulosottoviraston alueella viime vuoden lopussa noin 60 000 asiaa Keskimääräinen ulosotossa oleva velka oli 1852 euroa.

Emerson Fittipaldi ajaa näytösajoa vanhalla 1972 vuoden Lotuksella.

Kaksinkertainen F1-mestari rahapulassa – ulosottomies vei palkinnot ja museoautot

Emerson Fittipaldin mukaan rahavaikeudet johtuvat Brasilian epävakaasta taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta.

ulosotto-lainsäädäntö opus

Ulosottomiehistä on tullut siistejä sisätyöläisiä

Velkojen ulosmittaus on edelleen ulosottomiehen työn päämäärä, mutta itse tekeminen on muuttunut vuosien varrella radikaalisti. Mielikuva kotikäyntejä tekevästä pöytähopeat ja television mennessään vievästä virkamiehestä on takavuosien peruja. Ulosotossa tapahtui vuonna 2004 tietojärjestelmäuudistus.

A-Studiossa Annukka Roininen ja Juha Isosuo, taustalla kuvassa Markku Ritaluoma

Sunny Car Center -yrittäjän ongelmat jatkuvat

Hämeenlinnaan suurautokauppaa puuhanneen Sunny Car Centerin omistaja Markku Ritaluoma menettää kotitalonsa. Espoon käräjäoikeus teki keskiviikkona päätöksen, jonka mukaan Ritaluoman kotikiinteistön ulosmittaus on tehty laillisesti. Päätös ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen.

Harri Tammiruusu siirtyy Mikkelin Jukureiden toimitusjohtajaksi.

Jukureiden toimitusjohtajan yrityksellä ulosotossa satoja tuhansia euroja – "Joudun irtisanoutumaan jos tämä tulee julki"

Mikkelin Jukureiden viime vuoden lopussa palkkaamalla toimitusjohtaja Harri Tammiruusun yrityksellä on maksamattomia velkoja yli 260 000 euroa.

Verkkopankkipalvelun saajakenttä

65 euron tilisiirto "isille" joutui syyniin – pakotteet herkistävät pankit tarkistamaan epäilyttävät maksut

Asiakas merkitsi tilisiirron vastaanottajakenttään sanan "isi". Pankki soitti perään tarkistaakseen, ettei kyse ollut kytköksistä pakotelistalla olevaan tahoon. Taustalla vaikuttavat tiukat kansainväliset säännökset.

Lotta Nuotio

Näkökulma: Kaupallinen joulu tuli myös islamilaiseen Turkkiin

Islaminuskoisessa Turkissa joulurekvisiitta on tuotu markkinoiden käyttöön, tosin uudenvuoden juhlintaan tarkoitettuna. Sinänsä ostohuumaa ei tarvitsisi pönkittää, sillä turkkilaisshoppaajien luottokorttivelat ovat Euroopan hurjimmat, kirjoittaa Istanbulista Lotta Nuotio.

Urheilutalon pimeä sali.

Liikuntatoimenjohtaja: Uusi urheilutalo olisi paras vaihtoehto

Kokkolan kaupunginvaltuusto haluaa päätökset urheilutalon rakentamisesta huhtikuun loppuun mennessä. Vahvin vaihtoehto on kokonaan uuden monitoimiareenan rakentaminen. Valtuusto näytti maanantaina hankkeelle vihreää valoa.

kuvakaappaus uutisesta

Malmön keskustassa 400 romanialaisen laiton leiri – "Kestämätön tilanne"

Malmön ympäristölautakunta päätti huhtikuussa häätää ihmiset leiristä, mutta lääninhallitus esti aikeen.

Kolikoita laskupinon päällä

Jono velkaneuvontaan pitenee: "Vaikeat ajat edessä yhteiskuntasopimuksesta riippumatta"

Velkaneuvoja ei näe yhteiskuntasopimuksella kovin suurta merkitystä. Odotukset tulevaisuuden suhteen ovat joka tapauksessa matalalla.

Jokke Jokijuna

Jokke Jokijuna herättää kiinnostusta – pakkohuutokauppa ensi torstaina

Aurajoen rannoilla turisteja kuljettanut, pyörillä liikkuva juna myydään Turussa käteisellä eniten tarjoavalle. Huutokauppaan odotetaan rahamiesten lisäksi myös renkaanpotkijoita.

Tyhjä asunto.

Asuntojen ulosotot ovat lisääntyneet Lapissa viime aikoina

Asuntojen ulosottoja on Lapissa enemmän kuin vuosi sitten. Asuntojen ulosotot eivät ole kuitenkaan ole lähelläkään 90-luvun laman määriä. Omakotitaloja, rivitaloja tai asunto-osakkeita on ollut tänä vuonna myynnissä tai tulossa myyntiin yhteensä kahdeksan.

luottokortti

Luotolla shoppailu houkuttaa – Eläkeläisten maksuhäiriöiden määrä tuplaantui muutamassa vuodessa

Eläkeikäisten maksuhäiriöt ovat tuplaantuneet neljässä vuodessa. Asiantuntijat neuvovat suhteuttamaan tulot menoihin, kun elämäntilanne muuttuu.

Hanhikiven kyltti ja kasa hakattua puuta Pyhäjoen Hanhikivenniemellä.

Fennovoima haluaa avaimet – mökeissä vielä mielenosoittajia

Pyhäjoen ydinvoimala-alueen tulisi olla tyhjä heinäkuun alkuun mennessä. Mökeissä on vielä ainakin mielenosoittajia. Mökkiläisten pitäisi luovuttaa avaimet viikon loppuun mennessä.

Kuva nettihuutokaupan sivusta

Rahapulassa oleva kaupunki huutokauppaa omaisuuttaan netissä

Yhä useampi kaupunki ja kunta myy irtaimistoaan ja kiinteistöjään netissä. Salon tontteja voi huutaa netissä. Nettihuutokauppaa käyttävät säännöllisesti ulosottoviranomaiset, poliisi ja puolustusvoimat.

Ari Mölsä.

Näkökulma: Musti saa asunnon päivässä, Ensio ei

Suomi tarvitsee ihmisensuojelulain. Eläinsuojelulaki meillä jo on, kirjoittaa oikeustoimittaja Ari Mölsä.

Kuvassa ilmakuvaa Kokkolasta

Hakalahden seutu uudistuu lähivuosina Kokkolassa

Kokkolan keskustan tuntumassa sijaitsevan Hakalahden tienoo muuttuu lähivuosina, sillä aluetta kaavoitetaan uusiksi. Shellin tontin kaava on tekeillä, Tankarin opiskelija-asuntolat on purettu samoin kuin Amorin talli. Yksi sentään pysyy eli Kruununvoudintalo, vaikka senkin tontti saa uuden kaavan.

Kansaneläkelaitoksen (Kela) toimipiste Kampissa Helsingissä.

"Ulosottoon joutuminen voi olla hyvä asia" – Kela tiukentaa tukien takaisinperintää

Kelan uudet toimintaohjeet siirtävät toimeentuloatukea saavan henkilön velat ulosottoon, jos hän ei pysty maksamaan koko summaa. Kela perustelee Yle Kioskille uudistusta asiakkaan oikeusturvalla.

JYPin logo.

Jäädytetyt pelinumerot – JYP #10 Pertti Rastela

Nykyisin ulosottomiehenä työskentelevä Pertti Rastela aloitti JYPin edustusjoukkueessa kaudella 1972-73, jolloin JYP pelasi vielä Suomen sarjassa. Ura päättyi JYPin liigajoukkueen kapteenina lähes 20 vuotta myöhemmin.

Lukko.

Häädöt voitaisiin estää lähes kokonaan sosiaalisella isännöinnillä

Jyväskylässä on saatu hyviä tuloksia sosiaalisella isännöinnillä. Sen tarkoituksena on auttaa asumisen ja elämänhallinnan ongelmissa varhaisessa vaiheessa. Parhaimmillaan sosiaalisella isännöinnillä estetään häätöjä, jotka tulevat yhteiskunnalle kalliiksi.

Ulosottohakemuksia ja lisälehtiä ulosottoviraston aulassa.

Aiempaa useampi laina päätyy ulosottoon

Oulun seudun ulosottovirastolla oli viime vuonna hieman aiempaa enemmän perittävää. Kuitenkin muun muassa veroja meni ulosottoon aiempaa vähemmän. Tilanne on sama kuin muualla maassa.

Työntekijöitä avokonttorissa.

Moni valtion toimistotila muuntuu nyt monitoimitilaksi

Vanhentuneita toimistotiloja muutetaan vauhdilla uudenlaisiksi monitilaympäristöiksi. Tavoitteena on vähentää menoja sekä lisätä työtehokkuutta ja -viihtyvyyttä.

Pohjois-Ruotsissa tutkitaan outoja jauhekirjeitä

Jällivaaralaisten ja uumajalaisten yritysten lisäksi jauhekirjeen on aiemmin saanut muun muassa hallituksen kanslia. Kirjekuoreen pantu jauhe herättää pelkoa, koska vuosituhannen alussa siten levitettiin pernaruttobakteeria.

Henkilö katselemassa uutta asuntoa.

Ulosoton kautta myydään aiempaa enemmän asuntoja ja kiinteistöjä

Ulosoton takia on viime vuosina myyty enemmän asuntoja ja kiinteistöjä kuin ennen. Nykyään kohteita voi kaupata kiinteistövälittäjän tai netin avulla, kun aiemmin piti järjestää huutokauppa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle