Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tämä huomattava veistospuisto on ollut piilossa metsän keskellä yli 30 vuotta – nyt toisiaan halaavat parit ovat lumen peitossa

Lahtelaisen Lanupuiston teokset muistuttavat meitä siitä keitä olemme, mistä olemme tänne tulleet ja mihin kuulumme.

Perinteiset eristeet tekevät paluuta: kutterinlastu, rahkasammal ja turve ovat ympäristöystävällisiä sekä kilpailukyisiä

Perinteiset eristeet jalostetussa muodossa tukevat myös rakentamisen ilmastotavoitteita.

Maakunnan ilmanlaatututkimuksesta odotetaan jälleen rohkaisevia tuloksia

Ilmanlaatua syynätään jäkälistä ja sammaleista.

Jäkälät ja sammalet jälleen maakunnan ilmanlaadun mittareina

Pohjois-Karjalan ilmanlaadun tutkimuksella on jo pitkät perinteet.

Antikkalan rinteellä havaittiin uhanalaista sammalta, jota ei ole aiemmin löydetty Pohjois-Savosta – voi vaikuttaa laskettelutoiminnan kohtaloon

Pohjois-Savon ELY-keskus aloittaa selvityksen Antikkalan rinteiltä löydetystä sammalesta.

Vuosaaresta löytyi runsaasti rauhoitettua lahokaviosammalta

Arvokkaimmat elinympäristöt ovat Mustavuoressa ja Uutelassa.

Maastopalo Tattariharjulla sammutettu Helsingissä – palo havaittiin pienlentokoneesta

Palo ehti levitä noin puolen hehtaarin kokoiselle alueelle, jossa pääasiassa heinikon päällystämää kalliota.

Suomi on vastuussa äärimmäisen uhanalaisen sammallajin suojelemisesta – jos siihen ei pystytä, moni laji voi kadota

Euroopassa äärimmäisen uhanalaista hitupihtisammalta etsitään Kainuusta. Sammaleella on iso vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.

"Ranskassa tästä olisi jo tullut oikeuskäsittely", toteaa Kivistössä asuva ranskalainen palveluiden puuttumisesta – tuleeko alueelle vihdoin ostari?

Vantaan kaupunki lupaa alueelle lähipalvelukeskusta, johon tulisi muun muassa päivittäistavarakauppoja, apteekki, kirjasto, nuorisotilat sekä sosiaali- ja terveyspalveluja.

Ilmastonmuutos uhkaa tunturisammalia

Käsivarren suurtunturit ovat merkittävä esiintymisalue monelle Euroopassa uhanalaiselle lumenviipymiä tarvitsevalle sammallajille.

Juuan Haukisuolle merkittävä uusi luonnonsuojelualue

Haukisuolta löytyy muun muassa harvakseltaan esiintyviä sammallajeja.

Rahkasammal avuksi maailman ruokatuotantoon – Suomen soilla muhii miljoonabisnes, sillä sammaleesta kaavaillaan kasvisten kasvualustaa

Kasvihuoneissa viljeltävät vihannekset tunkevat juurensa pääosin turvepohjaiseen kasvualustaan. Nopeasti uusiutuva rahkasammal on korvaamassa turpeen.

Invasive "moss animal" gains foothold in Finland

The invasive species has made inroads with recent torrid conditions heating up lakes in Finland.

Avaruusromua: Löylyn hengessä!

Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

Leena Vilkan kolumni: Tänään saimme kuulla, että Suomesta on hävinnyt kokonaan 312 lajia – ja seuraavaksi uhkaavat mennä jopa pääskyt

Uhanalaisuus on luonnon hätätila, jossa kaikki ensiapu tarvitaan kiireellisesti, kirjoittaa ympäristöfilosofi Leena Vilkka.

Erikoinen lintu tömähti ikkunaan ja perhonenkin pulassa

Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä.

Minnan kääpäkävelyn valmentajat vinkaavat: Näin löydät elämää metsästä

Metsäluonnon asukkaista valtaosa on pieniä ja piilottelevia.

Kolilta löydetty satoja uusia eliölajeja

Elokuisessa Bioblitz-tempauksessa asiantuntijat yrittivät löytää vuorokaudessa mahdollisimman monta eri lajia Kolin kansallispuistosta.

Valkokärpässieniä nousee metsiin kovaa tahtia – "Kaikkia valkoisia sieniä kannattaa välttää, ellei tunne sienilajeja todella hyvin"

Valkokärpässienisadosta on tulossa runsas lämpimän kesän ansiosta. Kyseinen sieni on tappavan myrkyllinen.

Turvesoissa nähdään nyt monia mahdollisuuksia – osa haluaa ennallistaa, osa valjastaisi turvemaat ruuantuotannolle

Turvesoiden hyödyntäminen kiinnostaa nyt monella rintamalla. Parhaillaan GTK on keräämässä tietoa Lestijärven turvesoista, ja vastaavanlaisia tutkimuksia tehdään eri puolilla Suomea.

Koululaisen kasvio voi löytyä Instagramista – viidellä vinkillä pääset jo pitkälle sen kuvaamisessa

Peruskoululaisten kasvion idea on kesällä 2018 yhä perinteinen: yläkouluikäinen nuori menee luontoon, etsii kasvin ja tunnistaa sen. Alusta on tätä päivää. Valtaosa nappaa kuvan ja tekee digiherbaarion vaikkapa Instagramiin.

Luonnontuotteille oma keräyslupa - Metsähallituksen uusi lupa mahdollistaa muun muassa pakurin ja kuusenkerkän keräämisen

Pelkästään Ylä-Lappiin myytävällä luvalla saa kerätä myös eräitä muita luonnontuotteita.

Linnunpönttöjä rakennettiin yli miljoona – nyt käsillä on jättimäinen suursiivous: "Pesimistuhoja on valtavan paljon"

Viime kesänä pikkulintujen poikasia kuoli poikkeuksellisen paljon. Linnunpöntöt kaipaavatkin nyt suursiivousta.

Sieni ja sammal hippasilla

Keijunkehäsammal on harvinainen muodostelma Suomessa.

Eikö sammal mädätä kattorakennetta? – ja pari muuta "tyhmää" kysymystä viherkatoista

On yleistä tietoa, että rakennukset vaurioituvat kosteudesta. Silti yhä useammin kuulee katolle harkittavan vettä sitovaa viherkattoa. Miksi?

Uimarannan outo möllykkä paljastui sammaleläimeksi – Lempäälän löytö ensimmäinen Vuoksen vesistön ulkopuolella

Hyytelömäisestä sammaleläimestä ei toistaiseksi tiedetä olevan haittaa muille eliöille tai vesistöille.

Nurmikkopihat ovat vähemmistössä asuntomessuilla – villi varvikko koristaa nyt puutarhoja

Piha on nyt pienempi, eikä nurmi ole enää välttämätön. Mikkelin asuntomessuilla nurmikkoja on korvattu esimerkiksi kiveyksillä ja niityillä.

Pelkäätkö eksyväsi metsään? – Konkarisuunnistajan vinkit johdattavat takaisin ihmisten ilmoille

Pahin virhe, jonka metsään eksynyt voi tehdä, on säntäillä ilman päämäärää, sanoo 30 vuotta suunnistanut Petri Paukkunen.

Putoaako jättikivi päähän uudessa Pasilassa? – Voittoisa taiteilija luo jännitystä teoksen ja kokijan välille

Tässä vähän esimakua siitä, miltä myllerretyn Pasilan aseman työmaa näyttää valmiina. Triplan edustalle nousee jättimäinen, kiveä muistuttava taideteos Ecology Stone.

Linnunpönttöjen puhdistamisella alkaa olla jo kiire

Lintujen pesimäkausi lähestyy kovaa vauhtia. Esimerkiksi sinitiainen aloittaa pesinnän jo huhtikuussa.

Harvinainen sammal torppasi Lemminkäisen metsänkaadon Vantaalla – jopa Suomen suurin esiintymä

Noin parin sentin korkuinen lahokaviosammal kasvaa lahopuiden pinnalla metsäalueella, jonne Lemminkäinen Infra suunnittelee maanläjitysaluetta.

Vuoden nuori muotoilija stailaa kukkasin

Vuoden nuoreksi muotoilijaksi valittu Laura Väinölä käyttää materiaalinaan kukkia. Niiden avulla hän koristelee ja stailaa tiloja ja ihmisiäkin.

Ilmastonmuutos työntää kantarellia ja suppilovahveroa kohti pohjoista

Sieniharrastajat ja -tutkijat tietävät, että kantarelleja ja suppilovahveroita kasvaa nykyisin paikoissa, joissa ennen kasvoi vain sammal ja jäkälä. Sienitutkija Kauko Salo epäilee, että ilmastonmuutos on voinut tehdä olosuhteet sienille paremmiksi.

Lappi sai Hutukoista uudet tähdet lastenkirjallisuuteen

Monenlaista menninkäistä, velhoa ja mörköä on Lapissa seikkaillut vuosisatojen saatossa ja nyt viimeisimpinä tulijoina siellä seikkailevat Hutukat; kolme pientä ja viehättävää, siivekästä olentoa nimeltään Anseli, Lavine ja Sammal. He ovat lastenkirjallisuuden uusimmat lappilaistähdet.

Metsäisellä sammalmättäällä on rauhallista joogata, jos ötökät eivät häiritse – video

Metsässä liikkuminen virkistää ja kohentaa oloa. Luonnon omassa joogasalissa mieli ja silmä lepäävät. Metsäjooga on laji, jossa ei paljon varusteita tarvita – hyttyskarkotetta kylläkin.

Mansikkanokan veneiden talvisäilytyspaikka siistiytyy – veneenraadot häädetään

Kemin kaupunki haluaa siistiä veneiden talvisäilytyspaikan Mansikkanokalla. Osa veneistä on maannut talvisäilytyspaikalla niin monta talvea – ja kesää – että ne kasvavat jo sammalta.

Hyvä paha sammal – kokosimme vinkit poistoon ja lisäämiseen

Kotipihalla kasvava sammal jakaa ihmisten mielipiteet: yksi rakastaa ja toinen vihaa. Sammaleen määrää kotipihalla voi koittaa vähentää tai lisätä monin tavoin.

Laboratoriossa kasvatettu uhanalainen sammal selvisi ensimmäisestä talvestaan suolla – "Jos oikein hyvin käy, ne alkavat itse lisääntyä"

Ilmastonmuutoksen kasvupaikaltaan hävittämä sammallaji on onnistuttu kotiuttamaan takaisin Hattulan Peurasuolle. Viime syksynä suolle istutetut isonuijasammaleen taimet selvisivät hyvin talvesta. Keväällä suolle istutettiin lisää pikkuruisia taimia, joiden kasvua tutkijat seuraavat tarkkaan.

Luonnon superruoat valloittavat ruokapöytiä

Yrittäjä Mikael Riipinen: "Jos vain luonnontuotteiden keräilijöitä löytyy, ostajiakin löytyy."

Oravalapsen hellyttävä suudelma äitinsä poskelle – katso kuva suomalaisen kevään suloisuudesta

Lappeenrannan Tirilässä Smolanderin perhe pääsi todistamaan suloista tapahtumaa, kun oravaäiti sai poikaseltaan inhimillisen rakkaudentunnutustuksen.

Autonromuja voi katsoa myös kauneutena – metsien kätköistä paljastuu salaisuuksia

Vanhan auton matka ei ole aina vienyt hajottamolle tai entisöijän käsiin. Metsistä ja peltojen reunoilta löytyy edelleen autojen raatoja. Heli Rahunen lähestyy niitä kameran kanssa visuaalista kauneutta etsien.

Talvi kuritti kestäviä perennoja – taimistolla otettiin some apuun kasvituhojen paikkaamiseksi

Puutarhaharrastajat tarttuivat vauhdilla taimiston pyyntöön perinneperennan tuhojen paikkaamiseksi. Facebookissa esitetty taimipyyntö poiki valtavasti yhteydenottoja.

Ota aikasi, avaa silmäsi, löydä luontosi!

Anna luonnolle mahdollisuus lumota. Tarjoa mielelle lepoa.

Vuosikausia pihalla lojunut jätevuori kasvaa jo heinää – omistajalla pari kuukautta aikaa toimia

Pyhtäällä vanhan ravintolakiinteistön pihalla on lojunut vuosien ajan muun muassa vanhoja vaatteita. Ympäristölautakunta aikoo määrä omistajan siivoamaan sotkun kesäkuun loppuun mennessä.

Sammalgraffiteja ja perunoiden kerrostalo – kaupunkiviljelyssä luovuus kukkii, koska tila on kortilla

Oman pihan puuttuessa helpotuksen puutarhanhoitovimmaan voi löytää erilaisilta yhteisöllisiltä viljelmiltä. Pohjoisen puutarhoissa -videosarjan toisessa jaksossa kierrellään paikoissa, joista löytyy yllättäviäkin vihreitä keitaita.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle