Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuka vain voi myydä ruokavalioita netissä, ja ne voivat laukaista jopa syömishäiriökäyttäytymistä tai saada kropan sekaisin – Tsekkaa nämä, ennen kuin ostat

Ruokavaliot on usein tehty suurelle joukolle, eivätkä niiden myyjät välttämättä kartoita yksittäisten asiakkaidensa perussairauksia tai terveyden tilaa. Asiantuntijoiden mukaan juuri se on netin ruokavalio-ohjelmien ongelma.

Tutkimus: Terveellisesti syövät lapset lukevat paremmin

Lasten ruokavalio arvioitiin sitä terveellisemmäksi, mitä paremmin se noudatti niin sanottua Itämeren ruokavaliota sekä suomalaisia ravitsemussuosituksia.

Nälän arvioiminen haaste noutopöytien ruokahävikille

Noin viidennes kaikesta ravintolaruuasta päätyy Suomessa jätteeksi. Mahdollisen ruokahävikin arvioiminen on ravintoloille haastavaa ja vaatii arvailuja ja tarkkailua. Seinäjoella Cafe Mondeossa apuna toimii esimerkiksi ruokapäiväkirja.

Suomessa kehitetty diabetespäiväkirja kiinnostaa maailmalla

Suomessa kehitetty diabetespäiväkirja on saanut ensimmäisen pilottinsa päätökseen. Start up -yritys Sensotrend pyrkii kasvamaan maltillisesti vaikka uusi sovellus onkin herättänyt paljon innostusta.

Saako omaishoitaja tarpeeksi D-vitamiinia? Porissa alkaa harvinainen tutkimus

Porissa aletaan tutkia omaishoitajien ravitsemusta. Tutkimuksella perehdytään hyvin konkreettisesti omaishoitajien ja hoidettavien ravinnonsaantiin. Esimerkiksi D-vitamiinin ja proteiinin saantia selvitetään ruokapäiväkirjojen avulla.

Ravitsemusasiantuntija pääsarjaurheilijoiden ruokapäiväkirjoista: "Paremman sortin syömistä"

Yle Urheilu antoi SM-liigakiekkoilijan ja Korisliiga-pelaajan ruokapäiväkirjat ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin tarkasteltavaksi.

Vaarallista salailua urheilussa – läheisten apua tarvitaan

Syömishäiriöstä kärsivät urheilijat ovat muun muassa peruneet yhteisiä ateriahetkiä läheistensä kanssa, poistuneet ruokapöydästä poikkeuksellisen aikaisin tai eivät ole sitoutuneet yhdessä sovittuihin ajankohtiin.

Salaista tsemppausta naamakirjassa – yhteishenki kirittää remonttiryhmää

Kilot ropisevat, tupakan savu vähenee ja elämänhallinta lisääntyy. Siinä Yle Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen remonttiryhmäläisten aikaansaannoksia kahden ensimmäisen kuukauden yhteiseltä taipaleelta. Tammikuun lopun välietapilla tutkailun kohteena olivat ruokapäiväkirjat.

Huijarin paino ei laske

Juhlakaudella monet meistä syövät niin, että napa ryskyy. Vielä uutenavuotena sallimme herkut itsellemme, mutta sitten alkaa se jokavuotinen laihduttaminen. Jos haluaa oikeasti seurata syömistään, niin avuksi voi ottaa ruokapäiväkirjan. Se on yksinkertainen ja helppo tapa pistää syöminen ja juominen taas kuriin.

Remonttiryhmä valmiina terveystaistoon

Yle Pohjois-Karjalan Remonttiryhmä on valittu. Hakijoita oli kaikkiaan yli kolmekymmentä. Heistä valittiin seitsemän pohjoiskarjalaista naista ja miestä, jotka ovat valmiita sitoutumaan terveellisiin elämäntapoihin. Jo ensitapaaminen osoitti, että ryhmäläisillä on kova into onnistua.

Tutkimus: Makkara voi lisätä masennusta

Epäterveellinen ruokavalio oli yhteydessä lisääntyneisiin masennusoireisiin, ilmenee tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Ruokaväärennökset huolestuttavat allergiaperheessä

Allergikolle väärä tuoteseloste voi olla kohtalokas. Turkulainen Johanna Louhesto on kahden erittäin allergisen pienen pojan äiti. Puolikas teelusikallinen poronlihaa aiheutti toiselle pojalle kahden viikon kivut ja huutamisen. Perheenäiti onkin huolissaan vääristä tuoteselosteista ruuissa, mikä voi pahimmassa tapauksessa johtaa sairaalareissuun.

Hanna uskaltaa mokata ruokablogissaan

Joensuulainen Hanna Suhonen pyörittää internetissä yhtä Suomen suosituimmista ruokaharrastusblogeista. Tuhannet kävijät seuraavat aktiivisesti Hannan ruokapäiväkirjaa, jonka suosion takana on kömmähdysten myöntäminen avoimesti.

Ravintosuositusten viidakkoon voi eksyä

Hiilihydraatit pois, rasvaa lisää, vain vihreitä kasviksia tai pari viikkoa kaalisoppaa. Ravintosuositusten viidakossa tarpova voi hämmentyä helposti. Vahvistusta haetaankin ravintovalmentajalta.

Dieetti auttaa liikuntaa enemmän painonpudotuksessa

Vähäkalorinen ruokavalio ja liikunta kummatkin karsivat liikakiloja, mutta yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan parhaan tuloksen saa kun ne yhdistää, väittää Obesity-lehti. Tosin testiryhmässä pelkkä dieetti tiputti seitsemän ja liikunta vain kaksi kiloa.

Karppaajan ruokavalio

Mitä on karppaajan lautasella?

Kännykuva ruokakytälle parantaa miestenkin ruokatavat

SuomiMies saa nykytekniikasta avun terveellisempään syömiseen. Kuvaa sapuskasi, laita se nettiin ja ruoka-asiantuntija evästää sinut parempaan syömiseen. Kolesterolilla pelottelua tosi mies ei enää usko.

Suomalainen mies yrittää "äijäillä" laihduttamalla

UKK-instituutin ravitsemusasiantuntijan Patrik Borgin mukaan miehillä löytyy motivaatiota painon pudottamiseen, mutta se johtaa usein ylilyönteihin.

Neuvolat ovat huolissaan lasten lihavuudesta

Esimerkiksi Forssan neuvolassa lasten liikalihavuutta pidetään selvänä ongelmana. Lasten ja näiden vanhempien lihavuudella on selvä yhteys.

Laiskaa on liikutettava kädestä pitäen

Paino-ogelmat ovat Kainuussa isommat kuin muualla maassa, arvelee liikunta- ja ravitsemusneuvoja. Ilmaista neuvontaa ja liikuntaohjausta saa vuoden loppuun asti Kainuussa.

Kannattaako ravintoremontti vai laihduttaminen?

Vaatekaupat tarjoavat upeita kevätuutuuksia rekit notkuen, mutta miten oma vatsamakkara istuu muodin vaatimuksiin? Lusikka kauniiseen käteen ja ruokapäiväkirjan pitoon, kehottaa ravitsemusterapeutti Seija Kohvakka.

Perheruokailu heikentää lasten ruokavaliota

Lasten ruokavalio heikkenee laadultaan ensimmäisen ikävuoden jälkeen, selviää uudesta tutkimuksesta. Syy laadun heikkenemiseen on lapsen siirtyminen koko perheen ruokavalioon.

Vanhoilla potilailla usein ravitsemukseen liittyviä ongelmia

Vanhainkodeissa asuvilla ja iäkkäillä pitkäaikaissairaaloiden potilailla on usein ongelmia ravitsemuksen kanssa.