Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koronaepidemia sai päijäthämäläiset käyttämään Omaolo-palvelua

Hykyn suunnitelmana on lisätä asiakkaidensa digipalveluiden käyttöä.

Osa Etelä-Karjalan koululaisista pitää liian vähän yhteyttä kouluun etäopiskelun aikana – kouluilla on toimintamalli oppilaiden tavoittamiseksi

Jokaisessa Lappeenrannan ja Imatran koulussa on kymmenkunta oppilasta, joiden tulisi pitää kouluun enemmän yhteyttä etäopiskelujen aikana.

“Työ digitalisoituu” on tyhjä hokema, se tapahtui jo – Sairaanhoitaja jätti vakityöt kännykän avulla, koska halusi matkustaa silloin kun huvittaa

Kokemukset digitaalisaation hyödyistä ja haitoista ovat ristiriitaisia. Yksi on varmaa – kontrolli lisääntyy.

Digitaalisuus marssii yhä enemmän asevelvollisen kaverina: Kainuun prikaatin tuvissa katsotaan kännykältä esimerkiksi hiihtovideoita

Sähköiset oppimisympäristöt videoineen ja muine sisältöineen ovat osa Puolustusvoimien koulutusjärjestelmän uudistusta.

Oulussa allekirjoitettiin julistus kestävien digitaalisten ratkaisujen puolesta – eurooppalaiset kaupungit yhdistävät voimansa

Kaupunkien yhteisenä tavoitteena on turvallisempien ja helppokäyttöisempien palveluiden luominen.

Kainuuseen kootaan kansalaisille apua tarjoava digitukiverkosto – "Digitaalisuus ei saa olla este palvelujen käytölle"

Digitaidot ovat uusi kansalaistaito, mutta kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia palveluiden käyttöön.

Valtio jakoi tukea digitalisaation edistämiseen – Kouvola saa lähes puoli miljoonaa euroa

Valtiovarainministeriö on jakanut rahaa digihankkeisiin 30 miljoonaa euroa.

Pikkulasten digilaitteiden käyttöä tutkitaan laajasti – Lahden, Hollolan ja Orimattilan vanhemmat saavat pian kyselyn

Tutkimuksessa selvitetään, miten lapset käyttävät digitaalista mediaa ja miten se vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa sekä liikkumiseen.

Lappeenrantalaislapset lähtevät mukaan ruutuaikaan liittyvään kansainväliseen tutkimukseen

Lappeenrannassa kerätään vanhempien kokemuksia pieten lastensa digitaalisen median käytöstä.

Digilaitteet vaikuttavat jo pientenkin lasten ajankäyttöön – uusi tutkimus selvittää ruutuajan vaikutusta lasten hyvinvointiin

Jyväskylän yliopisto on mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa selvitetään 2–6-vuotiaiden digilaitteiden käyttöä.

Jopa lähes miljoonalla suomalaisella on heikot digitaidot: "Puutteellisiksi koetut taidot voivat aiheuttaa häpeää"

Ilmaisilla koulutuksilla halutaan tehdä digiosaamisesta suomalaisten kansalaistaito.

Vaasan seudun Digitalisaatio-Akatemia valtakunnallisessa myötätuulessa

Työ- ja elinkeinoministeriö on antanut toiminnan tukemiseen avustusta.

Oulun yliopiston professori: Digitalisaation tulisi ratkaista ongelmia, ei luoda niitä

Digitalisaatio voi mullistaa maailman, mutta se voi myös vaikeuttaa yksinkertaisia asioita.

Digital tech experiment sparks joy in southeast Finland daycare

Young children in Kotka are already benefiting from the use of digital devices, teachers say.

Turkuun 70 00 euron avustus museoiden 3D-digitointiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Turkuun 70 000 euroa 3D-digitointihankkeeseen

Rajarahoilla uutta museoihin

Parppeinvaaran runokylä, Outokummun kaivosmuseo ja Pohjois-Karjalan museo Hilma kehittävät digitaalisia sisältöjä.

Mannerheimin isoisän kovakuoriaiskokoelma hätkähdyttää kauneudellaan – Kellarissa keskellä Helsinkiä lepää yhdeksän miljoonaa hyönteistä

Luonnontieteelliseen keskusmuseoon vuosisatojen saatossa kerättyjen kokoelmien sisältämä informaatio on päivänpolttavaa juuri nyt, sillä digitoituja näytteitä voidaan hyödyntää ilmastonmuutoksen tutkimisessa.

Jyväskylän kaupunginkirjaston musiikkiosasto suljetaan remontin takia

Soitonharjoittelu ja digitointi saavat lisää tilaa remontin jälkeen.

Jääkiekkojunioreille digisovelluksen kehittänyt Havusport Oy konkurssiin

Yrityksen sovellusta käyttivät pelaajien kehittymisen seuraamiseen muun muassa Helsingin IFK:n ja Joensuun Jokipoikien juniorijoukkueet.

Risuaita, hiiri, appi – digiaika muokkaa myös kieltä

Digiaika muuttaa sanojen merkityksiä.

Tutkimus: Vain joka viides lukiolainen tietää, mitä haluaa olla – lähes yhtä moni märehtii minuuttaan ja koukuttuu nettiin

Tutkijat löysivät suomalaislukiolaisista viisi identiteettiryhmää, joihin digitalisaatio vaikuttaa eri tavoin. Tämä pitäisi ottaa koulujen digiloikassa huomioon.

Suomi osaa digitaalisuuden, mutta Norja ja Yhdysvallat vielä paremmin

Digibarometri-tutkimuksessa Suomi putosi viimevuotiselta hopealta pronssille. Digitalisoinnista ei saada kaikkia tehoja irti. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Index: Finland third-most advanced digital economy in Europe

Finland has the third most advanced digital economy in the EU, according to a European Commission index.

Hallitukselta lakiesitys viranomaisten digipalveluiden kehittämisestä – ministeri lupailee helpotusta satojen tuhansien ihmisten arkeen

Lakiesitys velvoittaa viranomaisia tarjoamaan parempia digipalveluita kansalaisille. Taustalla on vuonna 2016 voimaan astunut EU-direktiivi, joka koskee julkisen sektorin tarjoamien digipalveluiden saavutettavuutta.

7 nerokasta algoritmia: Kone näkee syövän, arvaa mielialasi ja opettaa jopa empatiaa

Hyvä vai paha? Nyt on oikea aika keskustella koneiden älystä, jotta se saadaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Suomella on suuret mahdollisuudet algoritmien kehittelyssä.

Digitreenit – opettele digitaitoja omaan tahtiin

Vinkkejä arjen digitaitoihin – sekä peruskurssi!

Vanhustyön keskusliitto: Jopa 500 000 ikäihmistä digipalveluiden ulkopuolella

Seniorikansalaisilla palveluiden käytön kynnystä saattavat nostaa erilaiset verkkouhkat.

Videopelit houkuttelivat nuoret nuorisotilalle – "Jos en olisi täällä, pelaisin varmaan kotona"

Torniossa on vuoden ajan toiminut pelitalo Serveri. Suosittu paikka vetää joka ilta kymmeniä nuoria, aina syrjäkyliä myöten.

Suomi on digiosaamisen huipulla, vakuuttaa automaatioprofessori

Huipulle pääsystä pitää kiittää prosessiteollisuutta, sanoo Aalto-yliopiston professori Sirkka-Liisa Jämsä-Jounela.

Tiistai 12.9.2017 (tv)

Pakkopalautukset jakavat seurakuntalaisia. Armeija digitalisoituu. Lapinjärvellä on omat keinot laskea työttömyyttä. Sää. Tekstitys puuttuu taas, koska Areena on yhä rikki. Anteeksi.

"Sopiva emoji tiedetään, sopivaa ilmettä ei" – Yliopistot tutkimaan digitalisaation vaikutuksia lapsiin ja nuoriin

Jyväskylän ja Helsingin yliopistot alkavat tutkia lapsia ja nuoria, joiden elämässä internet on ollut aina.

Norway dethrones Finland in digitalisation ranking

Norway has overtaken Finland at the top of the latest ranking of different societies' use of digital technologies, according to a Finnish study. Denmark placed third, followed by Sweden, the Netherlands and the United States.

Maailma on kolmekymppisten miesten koodaama – taiteilija haluaa muutosta

Nykymaailman muuttaminen vaatii ohjelmoinnin lukutaitoa.

Verkkokaupan asiakas: kerro, mitä et koskaan osta muualta kuin netistä

Teemme juttua verkkokaupasta. Kerro, millaisia hyviä ja huonoja kokemuksia sinulla on verkko-ostosten tekemisestä.

Helsinki City Museum opens photo archives to the public

Helsinki City Museum has made over 45,000 photos from the city dating back to the 1840s available for browsing and free credited use via a new online service.

Muistatko tällaisen Helsingin? Kaupunginmuseo avasi upeat kuva-aarteensa kaikille

Helsingin kaupunginmuseossa on valokuvia aina 1840-luvulta lähtien. Vapaasti voi käyttää nyt 45 000:tta kuvaa ja lisää digitoidaan jatkuvasti.

Antenni-TV:n katsojille luvassa virityshetkiä – kanavat muuttuvat toukokuussa

Suurimmassa osassa suomalaisia koteja katsotaan televisiota antennilähetysten kautta. Toukokuussa joudutaan tekemään uusia virityksiä, lähivuosina myös laitehankintoja.

Norjalaiset joutuvat radiokauppaan – perinteiset radiot vaikenevat tästä päivästä alkaen

Muutos koskee eniten miljoonia autoilijoita, jotka joutuvat uusimaan autoradionsa. Myös ikäihmiset joutuvat hankkimaan digiradioita.

Taksien kilpailu eduskunnan ruodittavaksi tänään

Taksiliikenteen vapauttaminen on aiheuttanut etukäteen eniten kädenvääntöä hallituksen liikenneuudistuksissa. Eduskunta aloittaa liikennekaaren käsittelyn tänään.

Suomi on jäänyt "siirtomaa-alihankkijaksi" digitalisaatiossa

Suomalaiset yritykset ovat huonoja luomaan uutta bisnestä digitalisaation avulla, kertoo uusi tutkimus. Mitä pitäisi tehdä?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle