Uusimmat artikkelit
GTK:n Outokummun yksikölle rahoitusta kaivannaisjätteiden uusiokäytön tutkimiseen
Outokummussa muun muassa testataan kiertotalousmateriaalien käyttäytymistä eri olosuhteissa.
GTK:n pitää sulkea pysyvästi vuosikymmeniä uraanipitoista vettä pulpunneet kairausputkensa Kuusamossa ja selvittää ympäristövaikutukset
GTK tutki 1980-luvulla Kouvervaaran kulta-koboltti- ja uraaniesiintymää syväkairauksilla. Kairausreikien yläosaan jätetyistä putkista on valunut kallioperästä vettä maanpinnalle puroiksi asti.
Etelä-Pohjanmaalta löytyy geologinen ihme: pohjavesiesiintymä, joka on kenties jopa Pohjoismaiden suurin
Mahdollisesti koko Pohjoismaiden suurimman pohjavesialueen ydin Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla vastaa pinta-alaltaan Turun kokoista kaupunkia, ja lepää yli miljardi vuotta vanhojen laaksojen pohjalla.
Kurikan syväpohjavesiä on nyt koepumpattu – vettä tuntuu riittävän
Koepumppaukset ovat yksi vaihe pitkässä prosessissa. Vedenjakelu Kurikasta Vaasaan voisi alkaa aikaisintaan noin kymmenen vuoden kuluttua.
Parhaat kansannäytteet kiinnostavat myös malminetsintäyrityksiä – kiviharrastaja Aaro Paananen palkittiin kultapitoisista löydöistään
Toholampilainen Aaro Paananen palkittiin pääpalkinnolla Geologian tutkimuskeskuksen kansannäytteiden kilpailussa.
Geologian tutkimuskeskus jatkaa Kuusamon syväkairausreiän tutkimuksia – akkumineraalit yksi vaihtoehto
GTK kairasi syväreikää kahden vuoden ajan Etelä-Kuusamossa 1 722 metrin syvyyteen.
Geologian tutkimuskeskus tekee pohjavesitutkimuksia myös Savo-Karjalassa
Tutkimuksia tehdään kesän ja syksyn aikana muun muassa Kuopiossa, Kaavilla ja Outokummussa.
Merenpohjasta voi saada haluttuja vihreän siirtymän metalleja, mutta pelisäännöt syvänmeren kaivostoiminnalta puuttuvat
Syvänmeren kaivausten kartoittamiseen on myönnetty lupia. Suomi on liittynyt niiden maiden joukkoon, jotka vaativat, että kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia tutkittaisiin lisää.
Etelämantereen tutkimusretkikunta toi mukanaan uutta tietoa jurakauden vulkaanisesta jättipurkauksesta ja lumen heijastavuudesta
Suomalainen FINNARP-retkikunta keräsi kolmisen kuukautta kestäneellä tutkimusmatkallaan tietoa lumi- ja jääpeitteestä sekä 180–200 miljoonaa vuotta sitten purkautuneiden tulivuorten toiminnasta.
Maanantain maanjäristys oli suurin Turkissa havaittu järistys vuosikymmeniin, kertoo tutkija
Turkin maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,8. Se oli voimakkain maanjäristys Turkissa yli 80 vuoteen. Myös toinen, maanantaina iltapäivällä havaittu maanjäristys oli huomattavan suuri.
Uusi pääpoliisiasema saattaa sijoittua tulevaisuudessa Savilahteen Kuopiossa
Senaatti-kiinteistöt selvittää Kuopion uuden pääpoliisiaseman sijoittamista Savilahteen osoitteeseen Neulaniementie 5. Uusi poliisiasema voitaisiin ottaa käyttöön aikaisintaan vuonna 2028.
GTK:n harrastuspalkinto kolmelle pohjoiskarjalaiselle näytteiden kerääjälle
GTK:n harrastuspalkinnon ovat saaneet uimaharjulainen Jouni Nuutinen sekä lieksalaiset Esko Rokkonen ja Juha Turpeinen.
Kuusamossa kairattiin syväreikä yli 1,7 kilometriin
Geologian tutkimuskeskuksen tavoitteena oli kairata kolmen kilometrin reikä. Tavoite pysähtyi rosoiseen kallioon.
GTK:lle valmistuu Outokumpuun tutkimuslaboratorio, jollaisia on vähän koko maailmassa
– Tämän tyyppisiä laitoksia kuin meillä Outokummussa on, samaa kokoluokkaa, ei taida maailmasta löytyä, hehkuttaa Geologian tutkimuskeskuksen uudesta laboratoriosta yksikön päällikkö Jouko Nieminen.
Geologian tutkimuskeskus rakennuttaa lisätilaa Lopen kallionäytearkistolle
Valtakunnallisen arkisto palvelee erityisesti kaivosteollisuutta ja kalliorakentamista, mutta sitä käyttävät myös tutkimuslaitosten ja yliopistojen tutkijat.
Geologi: Maanjäristysten riski on pieni mutta se pitää huomioida Lapin kaivosjätepadoissa
Kolarin Hannukaisen rautakaivoshanke ja sen naapurissa Ruotsissa sijaitseva Kaunisvaaran kaivos ovat lounaasta koilliseen suunnassa kulkevan maanjäristysherkän linjan vaikutusalueella.
Tammelassa halutaan tutkia lähemmin lupavaa litiumesiintymää
Aluetta on tutkinut aiemmin Geologian tutkimuskeskus, joka kairaustutkimuksissaan paikansi litiumesiintymän Kietyönmäestä.
Latitude 66 Cobalt kerää näytteitä Kolarissa
Näytteet kerätään lapiolla kahdenkymmenen sentin syvyydestä, ja kuopat peitetään näytteenoton jälkeen.
GTK:n tutkimusalus selvittää merenpohjan rakennetta Kokkolan ja Pietarsaaren edustalla – tiedoissa on vielä paljon aukkoja
Vesilläliikkujat ovat saattaneet kohdata tutkimusalus Geomarin kaukana merellä ja myös rannan tuntumassa. Tutkimuksia tehdään heinä–elokuun ajan.
Kaivosyhtiö Latitude 66 Cobalt aloittaa kairaustutkimukset Kuusamon Säynäjävaarassa
Kaivoshtiön mukaan nyt tehtävien kairaustutkimusten tarkoitus on vahvistaa aiemmin tehtyjen kairauksien raportoidut tulokset ja selvittää esiintymän potentiaalia.
Latitude 66 Cobalt tutkii kallioperää ja lohkareita Kuusamossa ja Posiolla – työvälineinä kartta, kompassi ja kivivasara
Yhtiön mukaan tutkimuksia tehdään päiväsaikaan, ja ne toteutetaan jokamiehenoikeuden nojalla. Töitä ei tehdä pihapiireissä eikä viljelyalueilla.
GTK jatkaa akkumineraalien kartoitusta Seinäjoen seudulla
Etelä-Pohjanmaan kallioperää tutkitaan nyt toisena kesänä peräkkäin. Tutkimuskohteena ovat akkumineraalit, mutta lisäksi haetaan laajemminkin tietoa esimerkiksi kalliolämmön hyödyntämismahdollisuuksista.
"Joku voi vielä kaivoksenkin avata", sanoo geologi, joka tutki Oijärven kultaesiintymää jo 90-luvulla
Oijärven kultaesiintymää Iin ja Ranuan rajalla on tutkittu jo yli 25 vuotta. Kuuntele alta, mitä esiintymästä ja ensimmäisistä tutkimuksista kertoo GTK:n eläkkeellä oleva geologi Heikki Juopperi.
Käsivarren porosaamelaiset valittivat malminetsintäluvasta kansainväliseen TSS-komiteaan: Lätäsenolle väliaikainen malminetsintäkielto
Turvaamistoimipyynnöllä malminetsintään liittyvät toimet alueella keskeytetään väliaikaisesti. YK:n TSS-komitean lisäksi myös lasten oikeuksien komitea tutkii asiaa.
Keski-Karjalassa kairataan nyt yötä päivää, koska maan uumenissa voi piillä maailman kevyintä metallia litiumia
Geologian tutkimuskeskus tekee joulukuussa kallioperätutkimusta Kiteen ja Tohmajärven alueilla. Kiinnostus kohdistuu litiumpitoisiin mineraaleihin, joita tarvitaan sähköautojen akkuihin.
Akkumineraalien kysyntä kasvaa voimalla – Geologian tutkimuskeskus investoi miljoonia, jotta arvokkaita aineita ei enää hukattaisi
Geologian tutkimuskeskus tahtoo olla edelläkävijä mineraalien hyödyntämisessä. Tämän takia GTK investoi miljoonia euroja Outokummun tutkimusyksikön nykyaikaistamiseen.
Kohumiljonäärin Tuohivirta-yhtiö lupaa kaivoksen Lappiin, oman kryptovaluutan ja "vapauden tasavallan" – tarkistimme hurjat väitteet, pohjaa on vähän
Hankkeen vetäjä Kari Wahlroos väittää hankkineensa kaivokseen jo jättirahoituksen, mutta siitä ei ole mitään merkkejä. Wahlroosin puheissa vilahtelevat kansainväliset kumppanit, kryptovaluutat ja lohkoketjut, mutta totuuspohja on Ylen selvityksen perusteella hatara.
Akkumineraalit kiinnostavat nyt kaikkia – myös Etelä-Pohjanmaalta löytyy mielenkiintoisia esiintymiä, mutta kaivostoimintaan on vielä pitkä matka
Kiinnostavia akkumineraaliesiintymiä etsitään kuumeisesti tällä hetkellä . Kaikki haluavat osuutensa kiihtyvästä akkuteollisuudesta, joka paisuu liikenteen sähköistyessä. Etelä-Pohjanmaakin saattaisi olla sopivaa kaivosaluetta.

Ranualla halutaan luoda työpaikkoja soita ja turvemaita hyödyntämällä
Geologian tutkimuskeskus ja Ranuan kunta tutkivat, millaisia hyvinvointituotteita ja -palveluja sekä elintarvikkeita Ranuan soilta ja turvemaista voitaisiin saada.
GTK:lle rakennetaan uusi laboratorio Outokumpuun
Valtiolta on luvassa rakennusurakkaan 11 miljoonaa euroa. Geologian tutkimuskeskus investoi laboratoroiden tutkimuslaitteistoihin neljä miljoonaa euroa.
Geologat kártejit eatnama suvrodaga davvin – spesialdutki: "Suvrra sulfáhtaeatnamat eai leat stuorra váttisvuohtan Sámis"
Sámeguovllus eai leat ovdal dutkan dan, ahte gávdnojitgo mange veardde suvrra sulfáhtaeatnamat. Dál geologat leat dutkan eatnama suvrodaga moatte sajis Anár márkana lahka ja Ohcejoga Buolbmatjávrris.
Vöyrillä selvitetään Kaurajärven pohjavesialueen rakennetta
Vöyrillä Kaurajärven pohjavesialueella tehdään geologisen rakenteen selvitys. Tietoa käytetään mm. maankäytön suunnitteluun, vedenhankinnan turvaamiseen sekä pohjavesien suojelun edistämiseen.
OneCoin-huijauksella rikastunut suomalaismies houkuttelee sijoittamaan kultakaivokseen – GTK:n asiantuntija: "Toivottavasti ihmiset eivät lankea tällaiseen"
Olemattomalla virtuaalivaluutalla miljoonia tehnyt Kari Wahlroos vetää Tuohivirta-nimistä hanketta, joka kertoo tähtäävänsä miljardien eurojen kaivostoimintaan. Hanketta on Geologian tutkimuskeskuksen asiantuntijan mukaan markkinoitu kyseenalaisilla väitteillä.
Uusi kaivoslaki lisää kuntien valtaa ja lyhentää etsintälupia – luonnonsuojelupiirin mukaan tavoite ympäristönsuojelusta on jo vesitetty
Kaivoslain uudistus lisää kuntien valtaa ja se voi jarruttaa hankkeita kunnissa, joissa kaivosten vastustus on suurta. Lapin luonnonsuojelupiirin mielestä hallituksen päätavoite ympäristönsuojelun parantamisesta on vesitetty työ- je elinkeinoministeriössä.
Köyhä Afganistan sijaitsee satumaisten rikkauksien päällä – Suomi on kouluttanut paikallisia geologeja löytämään esiintymiä sodan keskellä
Geologian tutkimuskeskuksessa Espoossa oppia on saanut toistakymmentä Afganistanissa toimivaa geologia ja geofyysikkoa. Tavoitteena on ollut auttaa heitä maan mittavien mineraalivarantojen kartoittamisessa ja hyödyntämisessä. Kehitysyhteistyöprojekti rutiköyhän maan auttamiseksi on nyt jäissä.
Haitissa tapahtui voimakas maanjäristys, ainakin 1 297 ihmistä kuollut
Haitiin on julistettu hätätila. Pääministeri Ariel Henryn mukaan maanjäristys aiheutti kuolemia ja tuhoa useissa paikoissa.
Malminetsintäyhtiö ja GTK etsivät keinoja malminetsinnän nopeuttamiseksi
Helikopterilennoilla toteutettavat tutkimukset tehdään kesän aikana Kuusamossa, Posiolla, Sallassa ja Rovaniemellä. Lentotutkimukset alkavat heinäkuussa Rovaniemellä Kemijoen eteläpuolisilla alueilla.
Iisakinkirkkoa rakennettiin Suomen punaisesta kivestä – 200 vuotta myöhemmin etsitään paikkaa uudelle louhokselle, koska Venäjä haluaa sitä lisää
Pietarin vanhaa kaupunkia aiotaan korjata tulevaisuudessa. Venäläiset ovat kiinnostuneet käyttämään restauroinnissa samaa kiveä, jota on muinoin viety Virolahden seudulta Pietarin alueelle yli miljoona kuutiometriä.

Toni Viljanmaan kolumni: Hyvä henkilö -verkostot ja poliittiset virkanimitykset mädättävät Suomen työelämää
Sukulaisten suosiminen, poliittiset virkanimitykset ja hyvä henkilö -verkostot kaventavat entisestään pienen Suomen lahjakkuusvarantoa eivätkä houkuta ammattilaisia jäämään Suomeen, kirjoittaa Viljanmaa.
Leppävirran Pasalanmäen kallioperätutkimukset etenevät kivinäytteiden keräämiseen
Pasalanmäen tutkimuksista järjestetään verkkovälitteisesti kaikille avoin tiedotus‐ ja keskustelutilaisuus toukokuun alussa.
Kimmo Tiilikainen on valittu Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi
Kimmo Tiilikainen on keskustapuolueen entinen, pitkäaikainen kansanedustaja.
Iltalehti: Kimmo Tiilikainen on ehdolla Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi
Iltalehden tietojen mukaan valtioneuvoston yleisistunnossa esitellään tänään torstaina ruokolahtelaislähtöisen Kimmo Tiilikaisen virkanimitys Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi.

Viranomaiset vaativat lisäselvityksiä Sodankylän Viiankiaavan suojelualueen kaivoshankkeesta – konsulttien arviot pohjavesiriskien hallinnasta eivät vakuuta
Ympäristövaikutusten arviointeja on täydennettävä, muuten lupaa kaivokselle ei voida myöntää.
Kuusamon syväreikäkairaus keskeytettiin – kolmen kilometrin syvyys edelleen tavoitteena
Kairausreiän pohja sortui ja kairaus jatkuu ensi vuonna.

Pasalanmäellä Leppävirralla aloitetaan kallioperätutkimukset kuun vaihteessa
Alue on osa mannertörmäyssaumaa, jossa kohtaavat pari miljardia vuotta vanhat kallioperät.
Kuuntele: kivien kaivelu voi johtaa jopa kaivoksen perustamiseen
Malmin etsinnällä maastosta on pitkät perinteet.
Happamien sulfaattimaiden metallikuormitus levinnyt laajalle Vaasan saaristossa
Vaasan saaristossa mitatut metallipitoisuudet ylittivät vakavaan haittaan eliöstölle viittaavat raja-arvot.
Keskilämpötila Mikkelissä saattaa nousta jopa 5,5 astetta
Ilmastomallien mukaan säät lämpenevät eniten talvella.
Timanttikaira upotetaan kolmen kilometrin syvyyteen Kuusamossa – maan uumenista löytyy erikoisen painavaa kiveä, syytä siihen ei tiedetä
Geologian tutkimuskeskus on löytänyt Kuusamosta tavallista painavampaa kiviainesta, jonka asiantuntijat haluavat tutkia.
Akkumineraalien perässä olevat kaivosyhtiöt jonottavat yhä kiivaasti kairasydänarkistoon – ruuhkaa puretaan yksityisen yrityksen avulla
Sähköautobuumin takia litiumin, koboltin, nikkelin ja grafiitin tarve on valtava.