Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mies kapusi venelaiturin aidan yli ja pelasti naisen Pielisjoesta

Pelastuslaitos kiittää auttajaa ihmishengen pelastamisesta.

Yli 40 merimiestä kuljettanut rahtialus kateissa Itä-Kiinan merellä – karjaa kuljettanut alus lähetti hätäviestin myrskyn keskeltä

Maysak-taifuunin aiheuttamat voimakkaat tuulet ja rankkasateet ovat vaikeuttaneet aluksen etsintöjä merellä.

Helsinkiläisessä karaokeravintolassa ammuttiin – yksi loukkaantui

Poliisi on tehnyt tapahtumaan liittyen kiinniottoja, mutta muutamia henkilöitä tavoitellaan edelleen.

Hätäkeskukseen juhannuspäivänä reilut 11 800 soittoa, pieni kasvu aatosta

Tavanomaisena arkipäivänä hätänumeroon tulee noin 8 000 soittoa.

Juhannusaatto työllisti hätäkeskusta yli 11 600 puhelun verran, mikä on selvä piikki tavalliseen arkipäivään

Voidaan sanoa, että kiire on, johtokeskuspäivystäjä Stefan Thessman toteaa STT:lle.

Liperin Myllystä yhä savu- ja hajuhaittoja

Pelastuslaitoksen mukaan hajua syntyy etenkin varastoissa olleesta viljasta.

Potkurilla liikkunut vajosi jäihin Joroisissa

Sivulliset pelastivat jäihin vajonneen ihmisen soutuveneeseen.

Hätämerkit välähtelevät lauantaina Pyhäselän yllä

Linnunlahden venesatamassa on harvinainen, luvanvarainen hätämerkkien käyttöharjoitus.

Mystinen hätäviesti johti turhaan pelastuskeikkaan Sodankylässä

Etsintäalueella ei ollut lainkaan merkkejä ihmisistä tai moottorikelkoista, ainoastaan näädän ja muiden eläinten jälkiä.

Keravan hätäkeskuksessa päivystäjäpula jatkuu

Ongelmana on koulutetun työvoiman puute.

Kookas moottorivene paloi ja upposi Helsingin edustalla – veneessä olleet ihmiset saatiin turvaan läheiseen purjeveneeseen

Pelastustoimiin osallistui rajavartioston meripelastushelikopteri ja kaksi veneyksikköä.

Aiheettomat soitot hätänumeroon ovat vähentyneet roimasti – "Valistus purrut"

Hätäkeskusta aiheettomilla soitoilla pommittaneille henkilöille on määrätty esimerkiksi sakkorangaistuksia.

Työskentelykelkka petti, ja työmiehet jäivät valjaiden varaan Hämeenlinnan keskustassa

Miehet olivat kiipelissä puolisen tuntia ennen kuin pelastuslaitos haki heidät turvaan.

Hätänumero toimii jälleen Ahvenanmaalla

Ongelmia oli illalla kaikilla Ålcom-teleoperaattorin liittymillä.

Mies oli kaksi tuntia jumissa ojaan kaatuneessa traktorissa Suomussalmella

Miestä etsimään lähteneet naapurit hälyttivät apua.

Uusi hätäkeskusjärjestelmä Erica on lisännyt selvästi poliisin ja ensihoidon kiireellisiä tehtäviä

Asiantuntijoiden mukaan etenkin järjestelmän riskinarviointikyvyssä on parannettavaa.

Hätäpuhelut toimivat jälleen – hätäkeskukset siirtyneet varajärjestelmän käyttöön tietoliikennevian vuoksi

Hätäkeskukset koko maassa joutuvat turvautumaan varajärjestelmän käyttöön tietoliikennevian vuoksi.

Puumalassa mies kuoli pudottuaan veneestä kylmään veteen

Mies oli horjahtanut veneestä, kun pariskunta oli laskemassa katiskoja Saimaalla.

Liian alhainen öljynpaine koneissa oli norjalaisristeilijän onnettomuuden syynä

Viking Skyllä oli mukanaan lähes 1400 matkustajaa ja se kävi ajelehtiessaan vain 100 metrin päässä rannasta lauantaina.

Savonlinnassa harjoitellaan viikonloppuna hätärakettien ampumista

Järvipelastajat järjestävät hätämerkinantoharjoituksen yhdessä pelastuslaitoksen ja Savonlinnan pursiseuran kanssa.

Kuuro matkailijaryhmä pelastettiin pakkasesta Enontekiöllä

Kuuron seurueen auto hajosi Hetantiellä 30 asteen pakkasessa.

Uusi hätäkeskustietojärjestelmä on ollut käytössä vajaat pari kuukautta Oulussa

Uuden järjestelmän on luvattu vauhdittavan hätäpuhelujen vastaamisnopeutta sekä hätäkeskusten toimintanopeutta. Tämän hetkisten tietojen mukaan ajat ovat kuitenkin pysyneet samana kuin ennen Erican käyttöönottoa.

Oulun hätäkeskuksen päällikkö: uuden hätäkeskusjärjestelmän käyttöönotto sujunut hyvin

Kaikkiin puheluihin on pystytty vastaamaan, päällikkö kertoo. Uusi hätäkeskustietojärjestelmä Erica otettiin käyttöön viime viikon torstaina Oulussa.

Rovaniemeläinen nainen soitti lukuisia vääriä hätäpuheluja – neljä kuukautta ehdollista

Noin viisikymppinen nainen väitti hätäkeskukselle muun muassa, että rovaniemeläisen päiväkodin pihalla ammuskeltaisiin.

Uusi kokeilu käyntiin – hätäilmoituksen voi keväällä tehdä myös viittomakielellä

Hätätilanteessa asiakas on yhteydessä vammaisten tulkkauspalveluun, jolloin tulkki muodostaa neuvotteluyhteyden hätänumeroon 112.

Analyysi: Hätäkeskusten työvoimapulaan tarjotaan lääkettä, joka poistaisi oireet, mutta ei paranna tautia

Hätäkeskuslaitoksen suurin huoli ei ole, että päivystäjiä koulutetaan liian vähän, vaan että nykyiset eivät pysy matkassa.

Poliisi löysi eksyneen sienestäjän kuvauskopterin avulla Raahessa

Poliisipartio käytti etsinnässä kuvauskopteria, jonka avulla sienestäjä saatiin paikannettua parissa minuutissa.

Nyt se on jo totta – auto osaa kutsua pelastajat paikalle, vielä se tosin tekee niin yleensä turhaan

Euroopanlaajuinen hätäviestijärjestelmä eCall on vihdoin saatu käyttöön. Autot ovat jo lähettäneet neljä aiheellista hälytystä ja montakymmentä aiheetonta. Järjestelmässä riittää kehitettävää.

Hätäpuheluihin pohditaan mahdollisuutta liittää kuvia tai videoita ”Se voi työhyvinvointimielessä olla melko kuormittavaa”

Suomi on tapaturmaisten kuolemien suurvalta. Yksi parhaita keinoja jäädä henkiin, on pitää kännykkää taskussa. Ja tasku kiinni.

Ensiapukouluttajan vinkit lomalaiselle – jokaisen tulisi osata perusasiat hengenvaaran uhatessa

Asiantuntijan mukaan tuoreet ensiaputuotteet ja -opit on hyvä olla käytössä.

Öljytankkeri antoi hätäkutsun Suomenlahdella – Sähkömoottorin ylikuumentuminen aiheutti savua ja epäilyn tulipalosta

Singaporen lipun alla kulkevan öljytankkerin hätäkutsu paljastui vääräksi hälytykseksi myöhään maanantai-iltana Suomenlahdella.

Mene pois! Jätä rauhaan! Auttakaa! Opettele huutamaan, neuvoo itsepuolustuksen asiantuntija

Itsepuolustus voi olla ratkaiseva taito, jos oma turvallisuus on vaarassa. Turvallisuudesta ja kansalaisten suojelusta vastaa kuitenkin poliisi. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

”Meillä on sairauskohtaus täällä” – Moni sydänpysähdys jää hätäpuhelun aikana tunnistamatta

Kaksi ensihoitajaopiskelijaa halusi tietää, millä sanoilla hätäpuhelun soittajat kuvailevat elotonta ihmistä. Selvisi, että hätäkeskuspäivystäjä pystyy melko uskomattomiin suorituksiin.

Kymmenvuotias tyttö hälytti apua, kun kotiin alkoi tulla runsaasti savua: "Erinomaisesti toimittu"

Kiinalaisesta nettikaupasta ostettu akun varavirtalähde syttyi itsekseen Tampereella. Suomessa on aiemminkin ollut ongelmia akun latauslaitteissa.

Viitostie jouduttiin sulkemaan aamupäivällä autopalon takia

Auto syttyi tuleen kesken ajon Mäntyharjulla lähellä Toivolan risteystä.

Satoja hätäraketteja ammutaan sunnuntaina Espoon taivaalle

Etelä-Espoon Mellstenin rannassa järjestetään suuri hätämerkinantoharjoitus.

Espoon taivaalle ammutaan sunnuntaina satoja hätäraketteja – harjoitukseen osallistuu jopa 200 veneilijää

Merivartiosto pyytää huomioimaan, että Etelä-Espoon taivaalla näkyvät hätäraketit liittyvät todennäköisesti hätämerkinantoharjoitukseen.

Sunnuntai 11.2.2018 (radio)

Matkustajakone syöksyi maahan Moskovassa. Puheluruuhkat hidastavat hätäpuheluita. Lauantai ei tuonut olympiamitaleita suomalaisille. Ylioppilaskirjoitukset alkavat. Minä luen sinulle -kampanja on päättynyt.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle