Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mursu makaamassa nurmikolla.

Haminan mursulta löytyi täitä – vielä ei ole selvinnyt, miksi eläin ui Suomeen

Tutkimuksissa selvisi myös, että mursulla ei ollut elimistössään tietyille mursupopulaatioille tyypillistä trikinellaa, eli trikiini-sukkulamatoa. Mato voi tarttua ihmiseen esimerkiksi lihansyönnin kautta.

Punkki ihmisen käsivarrella.

Kemissä esitys maksuttomasta punkkirokotteesta kaikille kaupungin asukkaille – Meri-Lapissa runsaasti puutiaisaivokuumetta

Tällä hetkellä Meri-Lapissa vain simolaiset sekä Kemin eteläisten kaupunginosien asukkaat voivat saada maksuttoman TBE-rokotteen.

paarma ihmisen iholla, taustalla kesäistä nurmikkoa

Paarmoja on nyt ilmassa hurjasti, muttei silti välttämättä tavallista enempää – asiantuntija vastaa neljään kysymykseen hellekesän viiltäjistä

Lapissa on tavallista, että ilmassa surraa samaan aikaan suuri määrä sekä hyttysiä että paarmoja. Tänä kesänä ilmiö on näkynyt myös muualla Suomessa. Hyönteistutkija Reima Leinosen mukaan paarmat ovat helteiden vuoksi kuoriutuneet aiemmin kuin yleensä.

Puutiainen vihreällä lehdellä.

Pitääkö punkkia varoa kaupungissakin ja mitkä ovat riskit sairastua? Koostimme yleisimmät kysymykset ja vastaukset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan mukaan heinikoissa ja metsäalueilla on mahdollista törmätä punkkeihin, mutta tautien pelossa puistoissa liikkumista ei tarvitse välttää. Suojautuminen ja ihon tarkistaminen ovat parhaita keinoja ennaltaehkäistä punkin puremaa – niin lemmikillä kuin heidän omistajillaankin.

Tuomas Pöysti pimenevässä illassa Senaatintorilla. Tuomas on pukeutunut tummansiniseen pukuun. Vaaleansinisen kauluspaudan parina on punainanen kravatti ja rintataskusta pilkistää punaisilla ympyröillä koristeltu valkonen liina.

Thursday's papers: Restrictions overruled, zombie fish, winners and losers in the housing market

As the government's lockdown plans go back to the drawing board, the papers ask how they got so far in the first place.

Katkerokalaa löytyi Suomesta

Two invasive fish species found in southwest Finland

The Natural Resources Institute believes the potentially harmful fish were brought into the country illegally.

Punkki ihmisen kämmenellä.

Lauantai 23.5.2020 (radio)

Yle teki kyselyn koronan vaikutuksista suomalaisiin. Yhä harvempi vauva Suomessa saa kirkollisen kasteen. Muslimit ovat aloittaneet id al-fitr -juhlan vieton. Lisääntynyt liikkuminen luonnossa lisää altistusta puutiaisille.

Labradorinnoutaja Kessu

Punkit verryttelevät jo leukakoukkujaan – omaa ja lemmikin ihoa pitää alkaa tutkia jo nyt, sanovat asiantuntijat

Lauhan talven ei uskota kasvattavan puutiaisten määrää tulevana kesänä.

Punkki ihmisen kämmenellä.

Miltei koko Lohjanjärven saaristo on nyt puutiaisaivokuumeen riskialuetta

THL on tarkentanut puutiasiaivokuumeen riskialueita.

Punkki.

Puutiaisaivokuumeen riskialue Lohjalla aiemmin arvioitua suurempi

Tautiin vakavasti sairastuneet ovat olleet keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä.

Ixodiphagus hookeri on pienikokoinen loispistiäinen

Seilin saarelta löytyi harvinainen puutiaisissa loisiva loispistiäinen – tappaa punkin ennen kuin se ehtii lisääntyä

Tutkijat etsivät puutiaisilla loisivaa pistiäistä Seilin saarelta hyönteispyydyksin.

Käsiä pestään saippualla.

Suolistoloinen voi saada vatsan sekaisin ja elämän raiteiltaan – kaikki lääkäritkään eivät tunne Dientamoeba fragilis -alkueläintä

Turvotusta, vatsakipua ja vessakiirettä aiheuttava loinen on hoidettavissa antibiooteilla.

Jani Sormunen poimii punkkeja lakanalta.

Tick, tock: Finland's ticks still thirst for blood

The bloodsucking parasites remain active well into autumn, scientists say.

Tyttöjä selkä kameraan päin.

Selvitimme, miksi täit ovat nyt niin sitkeitä – supertäitä ei ole, vain huono hoito ja nämä väärät uskomukset

Syksy on aikaa, jona päätäitartuntoja esiintyy eniten. Tilanne voi saada perheen hämilleen, jos täistä ei tunnu pääsevän eroon millään.

Aleksis Kiven patsas

Friday's papers: Tech companies listening in, underage curfews, statue graffiti and urban ticks

Finland's press covers voice message quality checks, curfews, illegal graffiti and ticks in the city.

Terveydenhoitaja pistää punkkirokotuksen potilaaseen.

More in Finland should get TBE vaccine, tick disease expert says

Tick borne encephalitis jabs are included in the national vaccine programme only in the municipality of Pargas.

Paula Vilen

Terveisiä täisalongista! Yhdysvalloissa munankuumennin on täitaiston tappava mutta kallis ase

Yhdysvalloissa täiden hävittäminen on miljoonabisnestä, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.

Läheltä

Lohjalla aloitetaan maksuttomat rokotukset puutiaisaivokuumetta vastaan

Lohjanjärven lounaisrannalla todettiin viime kesänä useita puutiasiaivokuumetapauksia.

Uima-altaasta löytyneestä mattopytonista löytyi yli 500 punkkia Queenslandissa, Australiassa.

Kuvat: Uima-altaasta löytyi käärme, jonka kimpussa oli yli 500 punkkia – ”Yritti ehkä hukuttaa loiset”

Asiantuntijan mukaan näin suuri punkkimäärä viittaa siihen, että sairaan käärmeen luonnolliset puolustusmekanismit olivat pettäneet.

Nainen pitelee kädessään mistelin oksaa.

Oletko sinäkin suudellut jouluna väärän kasvin alla? Misteliksi luultu ei aina ole misteli

Kasvien erottaminen on helppoa: mistelin lehdet ovat kapeat ja ehytlaitaiset. Teräväreunaiset, leveät lehdet taas kuuluvat euroopanorjanlaakerille. Punaiset marjat komistavat orjanlaakeria, läpikuultavan valkeat misteliä.

Taigapunkki

One third of ticks in Finland carry at least one disease pathogen

Thanks to a growing tick database at the University of Turku, researchers have new insights into the disease pathogens that the tiny, blood-sucking arachnids carry.

päätäi hiuksessa

Liikuntahallissa tehdään suursiivous täiepäilyn vuoksi – Voivatko täit majailla voimistelijoiden volttimontussa?

Sadat lapsivoimistelijat käyttävät Itä-Helsingin Liikuntamyllyä päivittäin. Nyt joidenkin lasten hiuksista on löytynyt täitä. Vanhemmat epäilevät, että ongelma liittyy Liikuntamyllyyn.

Helssega universitehta dosenta Sauli Laaksonen

Punkkihavaintoja tehty jo Suomen pohjoisinta kolkkaa myöten – Uudet loislajit voivat uhata pohjoisen poronhoitoa

Paras lääke loisia vastaan olisi riittävän pitkä pakkasaika talvella. Ilmaston lämmetessä dosentti Sauli Laaksonen pitää uusia loislajeja todellisena uhkana pohjoisen poronhoidolle.

Sukupuolitautitesti.

Gonorrhea up, other infections steady in Finland

Sexually transmitted infections and tick-borne encephalitis were both up according to a report on diseases by Finland’s health authorities.

Sukupuolitautitesti.

Tippuri jylläsi, muuten tartuntatauteja oli tavanomainen määrä

Myös puutiaisaivokuumetta ja suolistoinfektioita havaittiin aiempaa enemmän.

Punkki lähikuvassa.

Puutiaisten levittämiä tauteja Pohjois-Pohjanmaalla vähemmän kuin monella muulla alueella – varmaa syytä tähän ei tiedetä

Borrelioositapauksia on julkisen avoterveydenhuollon käyntisyykirjausten mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ollut tänä vuonna 27, kun vertailun vuoksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tapauksia on ollut 257.

punkki karvaisella iholla

Punkkien levittämät taudit saattavat jäädä edellisvuotta vähäisemmiksi

Punkkien määrä voi vaihdella suuresti jopa sadan metrin etäisyydellä.

Punkki lähikuvassa iholla.

Etelä-Karjalassa todettu useita borrelioosi- ja puutiaisaivokuumetartuntoja

Viime vuonna borrelioositartuntoja oli Etelä-Karjalassa yhteensä 57 kappaletta, kun tänä vuonna määrä on tähän mennessä 21.

Kuollut kala vedessä.

Kalakuolemien syy selvisi Pirkanmaalla: Hellestressiä, loisia ja täitä

Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan kalakuolemiin oli monta syytä.

Punkkirokote.

Syksyllä vanhentuvia punkkirokotteita lojuu terveysasemalla - osa merkittävän riskialueen päiväkotilapsista jäi ilman maksutonta rokotetta

Lappeenrannassa ilmaiset puutiaisaivotulehdusrokotukset eivät ole sujuneet kuten oletettiin. Alueelle varatuista rokotteista yli puolet on vielä käyttämättä.

Punkki lähikuvassa.

THL: Medical firms selling "tick vaccines" with false advertising

The Finnish Institute for Health and Welfare points out that tick-borne encephalitis is very rare.

Punkki lähikuvassa.

Terveysalan firmat myyvät rokotetta punkkipelolla – THL: Turhaa rahanmenoa riskialueiden ulkopuolella

THL on saanut tänä vuonna aiempaa enemmän kyselyitä puutiaisaivokuumerokotteista julkisuudesta johtuen.

Kaksi lehtokotilon kuorta

Luulitko, että kuivuus nujersi lehtokotilot pihaltasi? Todennäköisesti ne vain odottavat horroksessa seuraavaa sadetta

Kotipuutarhurit ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa kuvia kuivahtaneista lehtokotilosta. Kuolleelta näyttävät kotilot ovat asiantuntijan mukaan todennäköisesti vain lepotilassa odottamassa vettä.

juhannuskokko

Monday's papers: Tick onslaught, property investment and Midsummer weather

Monday's papers look at the spread of ticks, risks facing property investors and whether a repeat of last Midsummer's freezing temperatures are likely.

Punkki lähikuvassa iholla.

Punkki voi purra myös Pohjois-Pohjanmaalla

Punkkeja on tällä hetkellä Suomessa lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

punkki korvan takana

Tick bite on baby rattles Finns

A tick nymph lodged behind a baby’s ear is trending among Finnish Facebook users, with thousands of people sharing a mother's cautionary picture.

Rokotekortti

Ilmaiset punkkirokotukset alkavat Kemissä

Kemin eteläisissä osissa asuvien ja mökkeilevien on mahdollista hakea ilmainen rokote puutiaisaivotulehdusta vastaan.

Olkavarteen pistetään punkkirokote.

Kaikki Kotkan saariston asukkaat saavat maksuttoman rokotteen puutiaisaivokuumetta vastaan

Valtio alkaa tarjota ilmaisia puutiaisaivokuumerokotuksia uusilla alueilla, joilla on muita suurempi riski sairastua punkin puremasta.

päätäi hiuksessa

Ihminen on loisten mahtava buffet-pöytä – iso ja pitkäikäinen

Ihminen on sopiva isäntä loisille. Toisaalta ihminen elänyt jo tuhansia vuosia yhteistyössä näiden seuralaistensa kanssa.

Kim Jong-un

Ihmisulosteen käyttäminen lannoitteena on saattanut laukaista loisepidemian Pohjois-Koreassa

Kim Jong-un on saattanut aiheuttaa valtavan terveyskatastrofin ohjeistamalla maanviljelijöitä käyttämään ihmisten ulostetta lannoitteena.

Punkki lähikuvassa iholla.

Researcher says tick-borne disease Borrelia has grown exponentially in Finland

New research finds that ticks are not only becoming more common in Finland but incidents of the tick-borne disease Borrelia - also known as Lyme disease - has grown exponentially in the past 20 years. A new study by a doctoral student found that one-in-six ticks in Finland now carry the disease.

lapselta tutkitaan täitä hiuksista

Taas täitä! Oletko hysteerikko vai välinpitämätön? Näillä neljällä tavalla vanhemmat suhtautuvat päätäihin

Vanhemmat reagoivat tietoon täiepidemiasta eri tavoin. Toinen ääripää ei muista hoitaa asiaa kuntoon, toinen pesee lasten päänahat punaiseksi täiden pelossa.

Mies juo olutta pillillä tuopista terassilla.

Friday's papers: Arctic Council, Finland #1 nanny state, the dangers of ticks, and birds on the rails

Despite US pressure, the Arctic Council, now chaired by Finland, takes a tough position on climate change. An international think tank ranks Finland at the top of its Nanny State Index. Summer brings out the ticks, and yet another disease they carry has been identified. And, while the weather hasn't been bad enough to delay rail traffic, some birds have stepped in to do their bit.

Olkavarteen pistetään punkkirokote.

Maksuttomat punkkirokotteet saariston asukkaille  – 1600 mökkiläistä jäisi ilman

Kotka harkitsee rokottavansa saariston vakituiset asukkaat puutiaisaivotulehdusta vastaan.

Videoblogi

Videokolumni: Kaikki mukaan täitalkoisiin

Kolumnistimme Sari Helinin mielestä täitiedotteita ei tarvittaisi, mikäli kaikki osallistuisivat täitalkoisiin.

kirja

Vuoden luontokirja menee peukaloisena metsään

Metsän salainen elämä on valittu vuoden luontokirjaksi. Sen tähtiä ovat limasienet ja pienet jäkäläpilkut.

täikampa ja -shamppoo

Täiden torjuminen on työläs urakka, mutta vähemmällä niistä ei pääse

Syksy on tuonut kouluihin taas täiepidemian. Syöpäläisten nujertaminen on melko työlästä, mutta välttämätöntä täiden leviämisen estämiseksi.

Punkki

Simolaisten punkkirokotukset kansalliseen rokotusohjelmaan

Sosiaali- ja terveysministeriön kaavailemat laajennetut punkkirokotukset maksavat noin 120 000 euroa vuodessa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle