Uusimmat artikkelit

Oulun yliopiston tutkimus: kirjosiepot oppivat monimutkaisia käsitteitä tiaisilta
Tutkimuslajina käytettiin vapaana luonnossa eläviä kirjosieppoja.
Monien hyönteissyöjälintujen määrä on tänä keväänä pienempi kuin kertaakaan edellisen kymmenen vuoden aikana
Hyönteissyöjälintujen päämuutto on toukokuussa, mutta nyt linnut odottavat lämpimämpiä muuttosäitä. Mahdollisesti jo ensi viikolla Suomeen saapuu muun muassa lisää kirjosieppoja, pajulintuja ja pääskyjä.

Lämpö toi Suomen ainoat etelänsatakielet Alaveteliin ja Uuteenkaarlepyyhyn
Eteläisen mallin laulu on soinnukkaampi kuin tavallisella.

Fancy some batwatching this weekend? Researchers seek sighting reports
Finland's bat association is asking the public to keep an eye out for the nocturnal mammals to help determine the country's population.

Muuttolinnut hylkäsivät Suomen kolme vuotta sitten – nyt ne ovat palanneet ja munivat kuin viimeistä päivää
Lämmin kevät toi linnut takaisin.

Varhaiset pajulinnut ja kirjosiepot lintuharrastajien riemuna – monet muuttolinnut saapuneet Päijät-Hämeeseen ennätysaikaisin
Varhainen pajulintu on ihastuttanut lintuharrastajia Orimattilassa. Osa muuttolinnuista on ollut liikkeellä tavallista suuremmilla joukoilla.

Pettämistä, vakoilua ja matkimista – lintujen elämä muistuttaa vauhdikasta saippuaoopperaa
Etenkin pesäkolojen ympärillä käydään jopa kuolemaan johtavia kamppailuja vallasta. Armottomuudestaan huolimatta luonto joustaa myös symbioottiseen vuorovaikutukseen.

Linnuilla omat "asuntomessut" Mikkelissä – Linnunpönttö syntyy vaikka vanhasta puhelimesta: Katso kuvat
Asuntomessuja tänä kesänä isännöivässä Mikkelissä on mahdollista tutustua ihmiskotien lisäksi myös lintujen asumuksiin. Mikkeliläinen lintuharrastaja on koonnut asuntonäyttelyynsä yli 60 erilaista linnunpönttöä.

Jo neljäs huono vuosi Keski-Pohjanmaan linnuille: tänä keväänä ruoka ei riittänyt
Linnut ovat kärsineet ravinnonpuutteesta, koska hyönteisiä ei ole riittänyt kaikkien poikasten ruuaksi.

Myöhästyneet muuttolinnut kirivät kolean kevään kiinni – pesimäpuuhat parhaillaan käynnissä
Satakielen laulua ei kylläkään kuulu paljoa – yölaulajia tavanomaista vähemmän.
Kesäaamun laulajia: Pikkusieppo
Pikkusieppo on palleromainen, tumma ja lyhyt.
Valtakunnan ykkös- ja kakkospöntöissä pesintä onnistui – Presidentti Niinistön pöntössä yllätyspesijä
Rouva Jenni Haukio sai vuokralaiseksi kirjosiepon.
Pönttöpesintä: Kesämökkien harmaasieppo
Harmaasieppo on tuttu monille kesämökkiläisille.
Pönttöohjeita opettajille
Linnunpönttöteema sopii erinomaisesti ilmiöoppimiseen.

Harvinainen ruostepyrstö sai bongarit liikkeelle – Vietnamista suunnataan nyt Raumalle
Eksynyt ruostepyrstö on saanut lintubongarit sekaisin. Raumalle on saapunut muutaman päivän aikana jo satoja bongareita pitkän matkan takaa. Vietnamistakin on kyselty, vieläkö linnun ehtii nähdä, jos sieltä asti lähtee.

Linnunpönttötaituri tekaisi Ylelle uuden pöntön: "Luonto on minulle kaikki kaikessa"
Antero Raipalo on tehnyt tänä talvena seitsemän tai kahdeksan linnunpönttöä. Kun hän kuuli, että Yle Kemin linnunpönttö oli viety, hän tekaisi uuden tilalle.

Ovikranssi, traktori, pyöräilykypärä – katso lintujen erikoiset pesäpaikat
Lukijoiden kuvissa pesivät muun muassa kirjosiepot, västäräkit ja harmaasiepot. Monissa tilanteissa ihmisten on pitänyt siirtää askareitaan, jotta lintujen rauha ei häiriinny.

Nainen ryhtyi keinoemoksi pikkulinnuille – asiantuntija: "Liikutaan rajalla, jolla tunne ajaa järjen edelle"
Jein Ylönen ruokki kirjosiepon poikasia useita päiviä naudan jauhelihalla, muurahaisen munilla sekä madoilla. Linnunpojat kasvoivat lentokykyisiksi. Luontoasiantuntijan mukaan orpoja poikasia ei pitäisi alkaa hoitaa.

Lintu on tarkka asunnostaan: "Asukkaan saa pönttöön melko helposti, jos siinä on sopivan kokoinen reikä linnulle"
Linnut katselevat ja hakevat nyt sopivaa pesäpaikkaa. Osa on jo sellaisen löytänyt pihapiiriin rakennetusta pöntöstä. Vieressä voi olla toinen pönttö, jossa asukasta ei ole. Syynä voi olla linnulle liian läheinen naapuri.

Windy April keeps temps down and migratory birds away
The weather people say it is ten degrees Celsius outside, but you still need a hat and down jacket if you venture out – this has been situation so far this spring in Finland. Exceptionally strong winds from the north and west have kept conditions cool despite a rise in the mercury.

Poikkeuksellisen tuulinen huhtikuu on viilentänyt ilmaa ja hidastanut muuttolintujen tuloa
Mittari näyttää kymmentä lämpöastetta, mutta ulkona ei tarkene ilman pipoa ja toppatakkia – tuttu tilanne tänä keväänä. Säätä on kylmentänyt poikkeuksellisen kova tuuli, joka on puhaltanut erityisesti pohjoisesta ja lännestä.

Uusi kerrostaloalue uhkaa lohkaista Hämeenlinnassa ison palan kaupunkilaisten luontokeitaasta
Asuinrakentaminen lohkaisee osan Hämeenlinnan Varikonniemen lehtomaisesta viheralueesta. Luonnon ystäviä se huolettaa siksi, että samalla kun kasvi- ja lintulajistoltaan rikkaan puiston pinta-ala pienenee, myös reviirit pienenevät. Satakielille jää vielä tilaa, mutta ei enää esimerkiksi pikkutikalle.

Kesäkuun kylmyys tappoi linnunpoikasia – heinäkuun helteillä kakkospoikueet onnistuivat
Vaihtelevat kesäsäät koettelivat linnustoa. Etenkin metsäkanalinnut kärsivät kylmästä kesäkuusta. Moni tiaispari onnistui paikkaamaan alkukesän poikastappioita kakkospoikueella, jolle riitti hyvin ruokaa heinäkuun lämmössä.

Yölaulajien konsertti soi tavallista rikkaampana
Idän ja kaakon puoleiset tuulet ja lämmin toukokuu ovat tuoneet Hämeeseen runsaasti laulajia. Satakielet soivat tavallista komeammin. Samoin välillä vähiin käyneitä käkiä kuulee nyt yleisesti. Pesinnän epäonnistuminen saa linnun aloittamaan sekä laulun että pesinnän. Yölaulajien kausi on parhaimmillaan yleensä juuri kesäkuun alkupuolella.

Pönttöpesijöiden kevätpuuhat ovat alullaan – rakentajilla jo kiire
Pikkulintujen pesänetsintä on kiivaimmillaan ja myös pöntönripustuskausi ovella. Varhaisimmat pesijät eli sinitiaiset hakevat jo pesäpaikkaa. Turvallisen pesäpöntön rakentamisessa on muutama tarkka seikka: ainakin lentoaukon koko ja sisämitat.

Kevät on pidemmällä kuin luulet
Valo tulvii maisemaan ja pakkanen väistää. Ihminen odottaa silti muuttolintuja ennen kuin ymmärtää kevään saapuvaksi. Linnuilla asia on toisin. Ne aloittivat kevään jo tammikuun lopulla.

Kirjosieppo yllätti poikasilla - bongaa pönttölintuja viikonvaihteessa
Varhaisella kirjosieppo pariskunnalla on Hämeenlinnan Tuuloksessa jo poikaset. BirdLife kerää tietoa pönttölinnuista ja pesinnöistä yleisöltä viikonvaihteessa. Esimerkiksi kottaraiset ovat jo lähteneet pesistä ja tali- ja sinitiaisilla on poikaset.

Välimeren rannalla 700 kilometriä pitkä laiton lintuansa - tappaa miljoonia lintuja
Pajulinnuissa, satakielissä ja kehrääjissä ei ole paljon syömistä, ellei niitä pyydä massoittain. Toiminta on laitonta, mutta kukaan ei piittaa siitä.

Koirankarvoista saa oivallisia pesänpehmikkeitä kolopesijöille
Ei hätää, jos kirjosiepon pönttö on unohtunut varastoon. Se kannattaakin ripustaa vasta, kun kirjosieppokoiras ilmaantuu tanhuville. Kolopesijät kiittävät myös helposti saatavilla olevista pesänpehmusteista.

Etelänsatakieli vieraili Keski-Pohjanmaalla
Jopa Suomenkin mittakaavassa harvinen vieras, etelänsatakieli vieraili sunnuntaina Kokkolassa. Lintu bongattiin ensimmäistä kertaa Keski-Pohjanmaalla Kokkolan Tankarin lintuasemalla. Etelänsatakielestä on tehty Suomessa 32 havaintoa.

Lintujen pesintä myöhästynyt
Viileä alkukesä ja kesäkuun runsaat sateet ovat sotkeneet lintujen pesintää Etelä-Suomessa. Osa linnuista on hyötynyt toisten lajien tappioista.

Kirjosieppo on lintumaailman viekas vakooja
Viimeistään nyt on hyvä aika siivota lintujen pesäpöntöt. Linnut kuikuilevat jo uusien pesien perään, ja arvioivat potentiaalisia kotipaikkoja vilkkaasti. Kirjosieppo on lintumaailman erikoisuus; se tarkkailee muiden pesintämenestystä ja päättää vasta sitten, jääkö pesimään alueelle.

Turun ulkoilupuistoissa voi bongata pönttöjen asukkaita
Turun kaupungin ulkoilureittien varsille on ripustettu tänä syksynä kulttuuripääkaupunkivuoden logolla varustettuja linnunpönttöjä. Pöntöt ovat herättäneet ohikulkijoissa ja sosiaalisessa mediassa positiivisia kommentteja. Kulttuuripääkaupunki ei unohtanut tänä vuonna edes pienimpiään.

Kulttuuriliekki lämmittää pikkulintuja Turussa
Kulttuuripääkaupunki Turun puistoihin on syksyn aikana ripustettu 39 linnunpönttöä, joihin on poltettu kulttuuripääkaupunkivuoden symboli eli liekkikruunulogo. Pöntöt on sijoitettu ulkoilureitistöjen varrelle. Mittojensa puolesta ne sopivat tiaisille ja kirjosiepoille.

Kylmyys kohmetti kahlaajien kevätmuuton
Vapun tienoilla alkanut kolea kausi on hidastanut lintujen kevätmuuttoa. Hyönteissyöjistä puuttuu yhä suuri osa, ja kahlaajat antavat odottaa itseään. Viikonlopun Tornien taiston aikoihin lämpenevä sää saa kuitenkin taivaalle uutta vipinää aikaan.

Siivotussa pöntössä riittää katselijoita - seuraa videota
Radio Savon nimikkolinnunpönttöön tehtiin eilen kevätsiivous, ja jo tänään paikalla on käynyt monenlaista asunnonkatselijaa. Seuraa lintujen pesänetsintää jatkuvasti päivittyvästä Pönttökamerasta.

Pihapuiden asuntomarkkinat alkavat
Kirjosiepot, kottaraiset, talitiaiset ja leppälinnut ovat monen muun ohella tyypillisiä pihapiirin laululintuja, jotka osaavat arvostaa ihmisen tarjoamaa asumusta. Nyt alkaa olla oikea aika rakentaa ja ripustaa uusia pönttöjä sekä huoltaa ja siivota vanhoja.

Kesäyössä soi kerttusten ilmaiskonsertti
Lintujen pesintä on edennyt normaaliin tahtiin keskipohjalaisluonnossa. Vaelluslintujen kohdalla on kirjattu suuria muuttoparvia. Yöt taas soivat kerttusten ja satakielten säveleet.

Sepelsieppo pyrähti pohjoiseen
Pohjois-Pohjanmaalla on tehty harvinainen lintuhavainto. Suomen eteläpuolella yleensä pesivä sepelsieppo bongattiin Hailuodossa.

Käet ja kirjosiepot saapuivat toukokuussa
Toukokuussa käen kukuntaa on kuulunut aina Pohjois-Karjalaa myöten. Luonto-Liiton perinteisessä kevätseurannassa eniten havaintoja, yli 160, tehtiin kuitenkin kirjosiepoista, joita nähtiin eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea.

Kirjosiepot saapuivat Etelä-Karjalaan
Suomen kesän tuttu hyönteissyöjä on saapunut Afrikasta Suomeen. Kirjosieposta on tehty viime päivinä useita havaintoja.

Lintuharrastaja jättää pöntöt puhdistamatta
Kotkalainen lintuharrastaja Jari Venemies tarkkailee lintuja mökillään Virolahdella, mutta linnunpöntöt ovat ainakin vielä puhdistamattomina puissa ja puhdistamattomiksi ne saattavat jäädäkin.

Siipien suhinaa ja yölaulajien konsertointia
Satakielet, kerttuset ja ruisrääkät laulavat kesäyössä. Ruisrääkän laulutaidosta tosin ollaan montaa mieltä. Päijät-Hämeessä on viime päivinä havaittu myös idänuunilintu ja meriharakka.
Linnut varhentavat muuttoaan ilmaston lämmetessä
Linnut ovat varhentaneet kevätmuuttoaan ilmaston lämmetessä. Tähän tulokseen on tullut Kalle Rainio väitöstutkimuksessan, joka tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina. Muuton aikaistuminen kiristää meillä talvehtivien lintujen ja muuttajien välistä kilpailua.
Bird Migration Early This Year
Birds have migrated earlier than usual this year because of cool weather and a lack of food, with few berries available after a wet, chilly summer. However there are plenty of rodents about.
Kesä oli surkea lintujen pesäpuuhille
Sateinen ja viileä sää häiritsi lintujen pesimistä etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Esimerkiksi kirjosiepon poikasista 90 prosenttia kuoli pesäpönttöihin Värriön tutkimusalueella Sallassa.
Kesälintuna tunnettu kirjosieppo nähtiin Helsingissä
Helsingissä on torstaina nähty kesälintuna tunnettu kirjosieppo. Havainto tehtiin Puistolan kaupunginosassa.
Lintujen syysmuutto käynnissä
Lintujen syysmuutto on parhaillaan hyvässä vauhdissa. Suomesta on lähtenyt matkaan jo kymmeniä miljoonia lintuja. Nyt liikkeellä olevista lajeista valtaosa on yöllä muuttavia pikkulintuja, kuten pajulintuja, kerttuja ja sieppoja.
Suomeen perusteilla uusi ravintolateatteri
Suomessa aloittaa syksyllä uusi ravintolateatteri. Tapahtumajärjestäjä Eastwayn ja ravintoloitsija Sedu Koskisen SK Ravintoloiden yhteisen Teatteri Satakielen ohjelmistossa on syksyllä seitsemän eri tuotantoa ja yli 120 näytäntöä. Mukana on yli 20 näyttelijää sekä runsaat 20 muusikkoa.
Hyönteissyöjiä saapunut jo joukoittain
Sään lämpeneminen on tuonut eteläiseen Suomeen runsaasti hyönteissyöjiä, kertoo BirdLife Suomi. Kirjosieppoja ja leppälintuja näkee ja kuulee monin paikoin ja haara- ja räystäspääskyparvia tapaa ravintoa pyydystämässä.