Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Käytetystä kaapista voi tulla allaskaappi

Jim muokkaa kalusteen pesuallasta varten kylpyhuoneeseen.

Suomen suurimpiin kaapinovien valmistajiin kuuluva Kensapuu laajentaa – kasvua siivittää ovenvaihtokulttuurin muutos

Yrityksen valmistamia vaihto-ovia käytetään erityisesti keittiö- ja kylpyhuoneremonttikohteissa.

Vuokrakonserni tympääntyi pahimmillaan parissa vuodessa pilalle meneviin kylpyhuoneiden lastulevykalusteisiin

Sato kehitti pitkäkestoisemman tuotemalliston, jotta kalusteita ei tarvitsisi vaihtaa muutaman vuoden välein.

Jätevesitaksaa ollaan korottamassa Kiuruvedellä

Kahdenkymmenen sentin korotuksella rahoitetaan muun muassa jätevedenpuhdistamon saneerausta.

Asiantuntija huolissaan paljujen riskeistä: Muista nämä neljä asiaa paljuillessasi

Paljujen suosio kasvaa vuosi vuodelta, mutta harvalla on tietoa niihin liittyvistä riskeistä. Näillä ohjeilla voit paljuilla turvallisesti.

Raumalainen Oras tuo tekoälyn suihkuun – osti sveitsiläisyrityksen

Oras haluaa tehdä suihkuista ja hanoista nykyistä älykkäämpiä yrityskaupan avulla.

Miksi vessapaperiteline ja liesi ovat kodissa juuri tietyissä paikoissa? Katso 360-kuvista kylpyhuoneen ja keittiön millintarkat mitat

Joku on miettinyt valmiiksi, miten keittiön ja kylpyhuoneen kalusteet olisi hyvä kotona sijoittaa. Piirsimme kuviin mittoja, joita rakentajan ja remontoijankin kannattaa ottaa huomioon.

Arabia sen aloitti – suomalainen takapuoli on luottanut kotimaiseen posliiniin jo toistasataa vuotta

Kotimainen wc-istuin on designtuote, jonka valmistuksessa perinteinen materiaali kohtaa uusimman tekniikan.

Tukes testasi keittiöhanoja ja suihkuseiniä – vikoja ei löytynyt

Rakentajan velvollisuus on varmistua, että käytetyt tuotteet ovat vaatimusten mukaisia, Tukes muistuttaa.

Kohtalon isku vyön alle!

Kohtalon iskuja pikku-ukkojen näkymistä miettii Kajo

Auringossa kylpevät koirat – Katso kuvakooste lemmikeistä, jotka rakastavat Suomen kesää

Auringonpalvontaa kylpyammeessa ja sammakkoasento paahteisella terassilla. Näin lukijoiden lemmikit ottavat ilon irti Suomen kesäsäistä.

Haiseva yllätys pilasi mökkiviikonlopun: "Paljussa roikkui ällöttäviä vihreitä levänoroja"

Terveysviranomaiset etsivät keinoja puuttua vuokrapaljujen terveysriskeihin. Valvontaa ei ole, vaikka vedessä voi muhia vaarallisia bakteereita. Lahtelaisia mökkivuokralaisia odotti likainen palju, jonka jynssääminen uimakelpoiseksi jäi heidän kontolleen.

Vetimet piiloon ja mikrosementtiä seiniin – karun simppeli tyyli viehättää wc-tiloissa

Lapsiperheen ja aikuisten kodissa materiaalivalinnat ovat erilaisia wc-tiloihin. Niiden hoitaminen on helpompaa, eikä siivous ole enää vain äidin työtä, vaan jokaisen omalla vastuulla.

Ulkoporealtaita viedään nyt Salosta ympäri Eurooppaa

Ulkoporealtaiden suosio on kasvanut viimeiset viisi vuotta. Aikaisemmin ökytuotteena pidetyistä ulkoporealtaista on tullut tavallisten lapsiperheiden arkea.

Katkera kiista kylpytynnyrin savuista päätökseen oikeudessa

Porissa on kiistelty vuosien ajan kylpytynnyrin lämmittämisestä omakotitaloalueella. Hallinto-oikeuden mukaan lämmityksestä ei synny sellaisia savuhaittoja, että lämmitys pitäisi kieltää.

Remonttialan yrittäjä: "Asunnonostaja ihastuu uusiin kiiltäviin pintoihin"

Hyväkuntoinenkin vanha kaapisto voi pilata asuntokaupat.

Miniasunto on nykyään ihan kelpo vaihtoehto, koska rompetta kertyy entistä vähemmän

Älyteknologian ansiosta emme tarvitse enää säilytystilaa entiseen malliin, ja sen vuoksi hyvinkin pienet asunnot ovat kasvattaneet suosiotaan. Suomalaiskeksijä ennustaa mullistuksia tulevaisuuden pieniin koteihin.

Nurinkurinen talo vetää yleisöä Taiwanissa – video

Taiwanin uusi matkailunähtävyys kääntää kaiken päälaelleen. Vierailijat kuvailevat olevansa talossa kuin Hämähäkkimies - tai Manaaja-elokuvassa.

Spa tub rent biz tops off wages of many

Entrepreneurs renting out their palju bathing tubs on a national website have multiplied in a few years. There are now hundreds of businesses renting out the large wooden bathtubs. The hottest seasons for the rented-out containers are Midsummer and New Year's Eve.

Kylpytynnyriä ei haluta omaksi – sadat käärivät lisätienestejä paljuja vuokraamalla

Kylpytynnyreitä vuokraavien yrittäjien määrä valtakunnallisella nettisivustolla on muutamassa vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Paljuja vuokraavia yrityksiä on jo satoja. Vuodenvaihde ja juhannus ovat vuokrapaljujen kuuminta sesonkia.

Kuningas Kaarle Kustaa kieltäisi kaikki kylpyammeet

Sanomalehti Svenska Dagbladet on haastatellut kuningasta yksinoikeudella Pariisin ilmastokokouksen alla.

Parin tuhannen kylpyammeen verran jätevettä lorahti Saraveteen

Laukaan Saraveteen on päässyt jätevedenpumppaamolta satoja tuhansia litroja jätevettä. Pumppaamo ehti vuotaa yli vuorokauden.

Lönnrotin jalanjäljillä kulkeneet löysivät kainuulaispunkkarit ja mystiset peräkammarin pojat

Neljä pääkaupunkiseutulaista valokuvaajaa päätti lähteä etsimään, mitä on jäljellä tarujen Suomesta. He kuvasivat kahden vuoden ajan Kalevalan tarinoiden keruumaita, Kainuuta ja kainuulaisia.

Drownings hit 15-year low in August

The Finnish lifesaving federation says that this August saw fewer drowning than any previous August since 2000. The federation said in a statement that while swimming outdoors seems to be safer this year, there was an increase in drowning in hot tubs and swimming pools.

Elokuussa hukkui ennätyksellisen vähän ihmisiä

Poikkeuksellista tämän vuoden hukkumistilastoissa on se, että uima-altaisiin ja kylpytynnyreihin hukkumisia on ollut aiempaa enemmän.

Katkera kiista kylpytynnyrin savuista ei ota loppuakseen

Porissa jatkuu kiista erään asukkaan kylpytynnyrin lämmittämisessä syntyneistä savukaasuista. Naapurien mielestä savu haittaa heidän elämäänsä.

Tietoliikennevika sulki Porin uimahallin

Porin vapaa-aikaviraston mukaan yleisöä ei voida päästää halliin edes ilmaiseksi, koska kassa- ja kulunvalvonnan lisäksi myöskään pukukaappijärjestelmä ei toimi.

Mikkelin vankilan remontti viimeistelyä vaille valmis – "Kaikki otettu huomioon ruuveja ja vesikalusteita myöten"

Mikkelin vankilan vanhan osan remontti ja laajennus valmistuu tällä viikolla.

Lasten hukkumiskuolemat halutaan kitkeä – kotien uima-altaiden turvallisuuteen tulossa tiukennuksia

Kotipihojen uima-altaat täytyy tulevaisuudessa aidata, niihin tulee asentaa kansi tai rappusten täytyy olla pienten lasten ulottumattomissa. Myös paljujen turvallisuutta tiukennetaan. Muutoksia on alettu valmistella jo ennen kesällä tapahtuneita onnettomuuksia, joissa kolme pikkulasta on hukkunut paljuun tai naapurin uima-altaaseen.

2-vuotias hukkui kylpytynnyriin Kurikassa

2-vuotias poika löydettiin hukkuneena kylpytynnyristä Kurikassa myöhään maanantai-iltana. Poliisi selvittää asiaa kuolemansyyn tutkintana, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.

Namika huutokauppasi pukukaapitkin – käteen jäi muutama tuhat euroa

Konkurssipesä on kaupannut viime viikkojen aikana Namika Lahden omaisuutta. Pelipaidoista, kengistä, palkinnoista, fanituotteista ynnä muusta irtaimistosta ei isoja summia herunut.

Kylvetkö kutsumattomien vieraiden kanssa? Näin estät paljun muuttumisen bakteeripesäksi

Kylpytynnyrin iholle miellyttävän veden lämpötila on otollinen myös bakteereille. Paljun puhdistus ja huolto tulee tehdä oikein ja säännöllisesti, jotta kylpykokemus säilyy miellyttävänä.

Se tukkii hanat ja tarrautuu lasipintoihin – tiedätkö, miksi juot kalkkista vettä?

Useimmat vesilaitokset Suomessa lisäävät veteen kalkkia. Vesijohtoveden käyttäjille kalkin haittapuolet ovat monesti tutumpia kuin sen hyödyt.

Katkera kiista kylpytynnyrin savuista – apua haettu oikeudesta saakka

Porilaisen kaupunginosan asukkaiden välejä on kiristänyt kiista kylpytynnyrin lämmittämisessä syntyvistä savukaasuista. Asiaa käsitellään jo kolmatta vuotta.

Tuhkatkin pesästä: Namika Lahti myy huutokaupassa kaiken, jopa palkinnot

Konkurssiin ajautuneen Namika Lahden koko omaisuus on nyt myynnissä. Huutokaupassa myydään esimerkiksi peliasut, kengät, pukukaapit, skootteri, savukone ja joukkueen palkinnot.

Mies hukkui paljuun Nivalassa

Nuori pyhäjärveläismies oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa Nivalassa. Tapahtumassa ei epäillä rikosta.

2-vuotias hukkui paljuun Ruotsissa – Tukes huolestui

Ruotsissa tapahtui toukokuussa vakava onnettomuus lapsen pudottua paljuun. Tukes kehottaa suomalaisia lapsiperheitä varovaisuuteen kylpytynnyreiden ja pihalle rakennettavien uima-altaiden kanssa.

Rauman uimahallin altaat ovat taas käytössä

Osa Rauman uimahallin altaista on ollut suljettuna klooripumppuun tulleen vian takia. Nyt vika on korjattu ja kaikki altaat ovat käytössä tiistaiaamusta lähtien.

Palokunta ei enää täytä kylpytynnyreitä – lakimuutos lopetti vedenheittokeikat

Vielä viime kesänä palokunnan vesisäiliöautot liikkuivat yksityishenkilöiden toiveesta. Palokunta toimitti vettä korvausta vastaan esimerkiksi uima-altaaseen tai kylpytynnyriin. Lakimuutos lopetti palvelun syksyllä.

Kylpyamme kattilassa – Vantaan jätevoimalan polttoprosessi takkuaa

Kaikille kansalaisille jätteiden lajittelun idea ei ole mennyt täysin jakeluun. Poltettavan sekajätteen sekaan on päätynyt muun muassa polkupyöriä, autonosia ja kylpyamme. Pahimmassa tapauksessa polttoprosessi pysähtyy kokonaan esineiden takia.

Neljä vuotta Meksikonlahden öljyturmasta – merenpohjassa kaksi miljoonaa barrelia öljyä

Tutkijat vertaavat öljyn vajonneen pohjaan samalla tavoin kuin lika vajoaa kylpyammeessa.

Kylpyammeessa kasvatettu kangas – muodin innovaatiot tähtäävät ekologisuuteen

Vaateteollisuus kuormittaa ympäristöä suuresti. Uudet keksinnöt pyrkivät pienentämään ympäristökuormituksen mahdollisimman pieneksi.

Tukes: Puhallettavat MSpa-poreammeet voivat aiheuttaa sähköiskun

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston mukaan ammeita on tilattu ulkomailta Suomeen joitakin kappaleita. Henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty, Tukes kertoo.

Mies kaupitteli netissä olemattomia kylpytynnyreitä – poliisi varoittaa huijauksista

Poliisi varoittaa ihmisiä nettihuijauksista. Sisä-Suomen poliisi on vanginnut Jyväskylässä miehen, joka on kaupitellut netissä olemattomia kylpytynnyreitä ja tynnyrisaunoja epäilyttävän halvalla.

Poliisi: Olemattomia kylpytynnyreitä myyty netissä sadoilla euroilla

Tapauksia on Sisä-Suomen poliisin mukaan kymmeniä. Epäillyt rikokset ovat sattuneet kesä–heinäkuun aikana.

Uima-allasta takapihalla ei voi kieltää mahdollisten häiriöiden pelossa

Oma kylpytynnyri tai uima-allas pihamaalla on nykyään jo suhteellisen yleinen näky myös tiheään asutuilla alueilla. Naapurin pihalleen pystyttämä allas saattaa kiristää tunteita taloyhtiöissä, mutta toistaiseksi keskustelu on pysynyt vielä kurissa.

Häiritseekö uima-allas naapurin pihalla?

Parveketupakoinnin ja grillaamisen aiheuttamat häiriöt naapureille on jo käsitelty julkisuudessa. Keskustelu pienillekin takapihoille pystytetyistä uima-altaista ja kylpypaljuista on vasta alullaan. Saako uima-altaan laittaa takapihalle naapureilta kysymättä? Häiritseekö naapurin illanvietto paljussa pulikoiden? Kerro mielipiteesi ja kokemuksesi kaupunkialueen väliaikaisista uima-altaista?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle