Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yksin-chat.

Miksi yksinäisyys sattuu myös fyysisesti? Kriisityöntekijä vastaa tähän ja neljään muuhun kysymykseen

Yksinäisten osuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä. Yksinäiseksi voi tuntea olonsa, vaikka olisikin kavereita.

Sairaalan ovessa opastetaan eri poliklinikoille.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on huolestunut sote-yksiköissä tapahtuneista altistumisista

Kahden edellisviikon aikana on maakunnan sote-yksiköissä ollut kuusi korona-altistumistilannetta. Jatkotartuntoja niistä on kuitenkin aiheutunut vähän, todetaan sairaanhoitopiirin koronatiedotteessa.

puhelin jota ködet pitelevät. Taustalla keikkalava.

"En uskaltanut julkaista kaikkia kuvia ja videoita omista häistäni" – osa suomalaisista on salannut korona-ajan menojaan somessa, ettei tulisi tuomituksi

Somevaikuttaja Joonas Pesonen joutui vielä keväällä selittelemään perhematkojaan, mutta nyt tilanne on toinen. Kysyimme suomalaisilta, onko koronahäpeä vaikuttanut somekäytökseen.

Vauva äitin sylissä

Finland sees mini baby boom

Birth rates recovered in Finland in the first half of the year.

Rajavartiolaitos suorittaa rajatarkastuksia Torniossa

Pohjoismaiden rajaseutujen asukkaat ovat kokeneet koronakevään turhauttavana

Raja-alueilla asuvien ja työskentelevien tuntoja koronakeväästä on selvitetty verkkokyselyllä.

Nainen istuu parvekkeella kuulokkeet korvissaan, suojahansikkaat riippuvat pyykkinarulla

EU-kysely: Koronarajoitukset ahdistavat nuoria enemmän

Erityisesti alle 35-vuotiaat ovat tunteneet itsensä aiempaa surullisemmiksi ja yksinäisemmiksi. Vähiten yksinäisiä löytyi Suomesta.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Tutkittuja tapoja toimia, kun läheisen naama tympii

Samojen ihmisten kanssa oleminen voi stressata. Siksi kannattaa miettiä, miten tekisi siitä yhdessäolosta, jota väkisin nyt on tarjolla, parempaa, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi.

Protective gear

"My social life is 100% gone": Sheltering from coronavirus in Finland

This week our podcast examines Finland's new normal as the virus seals borders and changes life as we know it.

Kampin kauppakeskuksen tyhjä aula.

Viimeiset hetket ennen pääkaupungin hiljentymistä – tältä Helsinki näytti päivää ennen valmiuslain käyttöönottoa

Koulut, museot, harrastuspaikat ja monet yleiset tilat pysyvät keskiviikosta alkaen suljettuina. Seurasimme kaupungin tunnelmia hetkeä ennen kuin pääkaupunki hiljeni.

Kirjailija Sisko Savonlahti

Sisko Savonlahden kolumni: Ihminen kehittää loputtomasti itseään, muttei vaivaudu edes tervehtimään toista

Ei ole itsestäänselvää, että tulee nähdyksi, kirjoittaa Sisko Savonlahti.

Pekka Juntti

Pekka Juntin kolumni: Maa täynnä ihania äijiä

Suomalainen mies on parempi kuin koskaan, kirjoittaa Pekka Juntti. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Jani Kaaro

Jani Kaaron kolumni: Uhriutuminen on elämän pelkoa

Uhripuheen ongelma on, että se typistää koko maailman uhreiksi ja alistajiksi. Miten voimme näistä rooleista käsin kurkottaa toisiamme kohti, pohtii Jani Kaaro.

Mikko Ilonen

Laji-ikoni Mikko Ilonen vetäytyy ammattilaiskentiltä – "Olen päättänyt löytää tapoja, joilla auttaa suomalaisia juniorigolfareita"

Mikko Ilonen, 39, on torstaina ilmoittanut lopettavansa aktiiviuran golfin kilpapelaajana. Ilosen päätös syntyi pitkällisten pohdintojen tuloksena.

Jon Vuorisalo

Jon Vuorisalon kolumni: Ilman isää kasvaminen saa pohtimaan, mitä on olla mies

Miltä tuntuu kasvaa isättömänä? Millainen miehen pitää olla? Minä olen Jon, eikä minun tarvitse olla mitään muuta, kirjoittaa isättömänä kasvanut Jon Vuorisalo.

Kaksi naista juoksee metsäpolulla.

Polkujuoksu yhdisti kajaanilaisnaiset – Ystävien ja oman ajan löytäminen voi olla vaikeaa aikuisiällä

Kajaanilaisnaiset ystävystyivät vaelluksella ja saavat polkujuoksemalla aikaa itselleen.

eläkeläisen kädet laskevat euroja

Tutkimus: Köyhyys altistaa muistisairauksille

Varakkailla on monella tapaa enemmän mahdollisuuksia osallistua aivoja stimuloiviin kulttuuririentoihin ja elää monipuolista ja sosiaalista elämää, mikä tutkimusten mukaan ehkäisee tai lykkää muistisairauksia.

Samuel Purola

Miksi superlupaus Purola ei kisaa miesten pikaviestissä Ruotsi-ottelussa? Valmennusjohtaja perustelee kahdella syyllä

Samuel Purola on mukana miesten puolella Ruotsi-maaottelussa 100 metrillä ja 200 metrillä, mutta ei pikaviestissä. Valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen mukaan ratkaisuun vaikuttavat miesten joukkueen valmiit vaihdot ja sosiaalisen elämän puoli maaottelussa.

Sadun tehtävä: Pyskologia.

Psykologia: Vaihtelu virkistää!

Jos elämä on liian yksipuolista, ihminen väsyy.

Someriippuvuus

Some-paasto kostautuu – riippuvuus tulee takaisin korkojen kera

Some-tutkija Suvi Uski suosittelee lempeää somen ja netin käytön vähentämistä.

Unettomuus.

Chronic fatigue becoming more common amongst Finns

A recent survey indicates that a considerable amount of Finn’s suffer from long-term sleep deprivation.

Heidi Hyytiäinen

15 vuotta ilman ystävää elänyt Heidi puhuu avoimesti yksinäisyydestään – Julkisuus toi kavereita

Heidi Hyytiäinen tietää nykyään kenelle soittaa, kun haluaa kahviseuraa.

Jenni Alatalo ja keskosena syntynyt Tilda.

"Suurimpia ihmeitä, mitä elämä voi meille näyttää" – keskosena syntynyt Tilda on jo ikätovereiden kanssa samoilla käyrillä

2,5-vuotias Tilda on vauhdikas ja eläväinen pikkutyttö – kuin kuka tahansa ikätoverinsa. Hän syntyi reilusti etuajassa, mutta keskosuus ei ole jättänyt häneen merkkejä. Suomessa neljä lasta sadasta syntyy keskosena.

Kaksi naista kävelee puistossa.

Sinäkin harhautat itseäsi – Näin tunnistat haitalliset mielen suojakeinot

"Exä oli narsisti!" tai "En tehnyt työtäni, koska pomo neuvoi huonosti!". Vaikeassa tilanteessa on liiankin helppo syyttää toisia ja suojata itseään.

Hollolan kirkonkylä kioskin rakennustyömaa

Kioski on Hollolan kirkonkylän sydän - kyläläiset innostuivat rakentamaan uutta kioskia talkoovoimin.

Hollolan kirkonkyläläiset ovat lähteneet suurella innolla rakentamaan talkoovoimin uutta kioskia, koska kioski on kylän sosiaalisen elämän keskus ja tärkeä kohtauspaikka.

Mustavalkoinen kaupunkinäkymä Mäntykankaan kaupunginosan yli merelle.

Mallia haettiin Englannista ja Amerikasta – katso kaupunkikuvat ennen ja nyt

Kauniisti kaartuvia katuja, lukuisia pieniä aukioita, omaleimaisia taloja, puutarhoja, sosiaalista elämää. Kokkolalainen Mäntykankaan puutarhakaupunginosa on harvinainen helmi 1900-luvun alkupuolelta. Samoja rakentamisperiaatteita on Helsingin Kulosaaressa, Eirassa, Tapanilassa ja Vaasan Vaskiluodossa. Kuvissa voit vaihtaa näkymää menneestä nykyiseen.

Mikko Maasola

Sananen – Halpuuttaminen

Ennen saattoi kaupassa todeta: aika arvokasta. Nyt kun kaikkea halpuutetaan, tilanne hämmentää. Mikä olikaan Oikea hinta?

Tim Goss keskellä

"Kukaan ei tunne Hamiltonia"

F1:n maailmanmestaruuden voittanut Lewis Hamilton on jäänyt muille sarjan kuljettajille mysteeriksi.

Työntekijä lepää.

Työläinen tervehtyy ja työnantaja säästää, jos työvuorokiertoa muutetaan – mutta aina se ei ole mukavin vaihtoehto

Vuorotyötä tekevän terveydelle paras ratkaisu on lyhyt vuorokierto, jossa ei tehdä esimerkiksi monta perättäistä yövuoroa. Se saattaa tuoda myös työnantajalle säästöjä. Osa työntekijöistä kuitenkin tekisi mieluummin pitkiä työrupeamia, koska sosiaalisen elämän kannalta pitkät vapaat houkuttelevat.

Jyri Rönn YLE Keski-Suomen studiossa.

Yksinäisyys Venäjällä söi miestä – Jyri pomottaa erotuomareita nyt Liigassa

Kaksikymmentä vuotta jääkiekon pääsarjoissa, olympialaisissa ja MM-kisoissa tuomaroinut Jyri Rönn oli keväällä uuden edessä. Suomen pääsarja Liiga haki erotuomarijohtajaa. Rönn mietti, että neljä vuotta Venäjän KHL-tuomarina riittää, haki paikkaa ja sai sen.

Kuvakaappaus Facebookista.

Someen voi väsähtää – "Hyvät uutiset ja niiden tarve on korostunut viime aikoina"

Uutuudenviehätys on alkanut karsiutua pois sosiaalisesta mediasta, sanoo mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen. Keskustelut ja mielipiteiden vaihto sosiaalisessa mediassa sekä ylipäänsä internetissä ovat kärjistyneet ja samaan aikaan uusia some-alustoja on putkahdellut lisää.

Petäjäveden allergiavapaata asuinaluetta kaavaillaan Ylä-Kintaudelle

Keväällä käynnistynyt allergiavapaan asuinalueen rakentamissuunnitelma etenee Petäjävedellä. Tonttineuvotteluja käydään nyt Ylä-Kintaudella.

dokumenttiprojekti: laman uhrit, yle tv1

Dokumenttiprojekti: Laman uhrit Amerikassa

Long Island oli New Yorkin menestyvän keskiluokan asuinalue.

Täysikuu

Vuorotyö ei sovi kaikille – yötyöstä punaiset silmät ja pää sekaisin

Monen suomalaisen arkirytmi on vuorotyön sanelemaa. Yötyöt tai aikaiset aamuvuorot saattavat haitata paitsi unensaantia, myös sosiaalista elämää. Toisille vuorotyö tuo elämään joustavuutta, jota perinteiset työajat eivät tarjoa.

Perulainen Luis Daniel Maldonado Fonken InterNations-verkoston tapaamisessa.

Ulkomailta Suomeen töihin tulleet "ekspatit" turvautuvat toisiinsa – suomalaisten kanssa ystävystyy hitaasti

Suomeen ulkomailta töihin muuttaneiden ekspatriaattien verkosto InterNations on kasvanut Helsingissä räjähdysmäisesti. Tapaamisissa jaetaan käytännön neuvoja Suomeen asettumiseksi, mutta vielä tärkeämpiä ovat tässä kylmässä maassa uudet ystävyyssuhteet. "Meillä on teille paljon annettavaa", kuuluu viesti paikallisille.

1996 ja 2015 valmistuneet abit ja amikset.

Elämä edessä nyt ja 1996: Maailma muuttui paljon, suomalaisnuoret vähän

Nyt valmistuvilla nuorilla on samanlaiset arvot kuin 19-vuotiailla oli vuonna 1996. Suomi on monikulttuuristunut ja digitalisoitunut, mutta työn ja perheen arvostus on säilynyt. Vertailimme kahden eri sukupolven elämää.

Kalle Kujanpää.

Kalle kirjoitti kymmenen laudaturia – ikää vasta 16 vuotta

Lohjan lukion aikuislinjalta tuli huikea ylioppilasuutinen. Kalle Kujanpää panee valkolakin päähänsä kymmenen laudaturin tuloksella.

Mies mittaa mahaansa.

Kysely: Lihava on lihava omasta syystään

Ihminen on itse syyllinen ylipainoonsa ja se on ainakin osittain seurausta hänen omista valinnoistaan. Tätä mieltä ovat Ylen teettämään kyselyyn vastanneet suomalaiset. Lihavuustutkijan mielestä asenne ylipainoisia kohtaan on tuomitseva ja syrjivä.

Nainen istuu metsässä.

Pitkien pyhien hiljaisuus on yhden onni, toisen kärsimys

Suomalaiset arvostavat hiljaisuutta. Se koetaan arkipäivän voimavaraksi ja onnen tuojaksi. Yksinäiselle hiljaiset pääsiäispyhät voivat olla monta päivää kestävä piina.

ilves riistakamerassa e-karjalassa

Ilveksen sosiaalinen elämä on tutkijoille mysteeri

Suomessa on arvion mukaan hieman alle 3 000 aikuista ilvestä. Meneillään olevan laajan tutkimuksen avulla yritetään saada uutta tietoa ilveksen elämästä ja elinpiiristä.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijät Rovaniemellä

Tutkija nuorten yksinäisyydestä: "Ihmiskuvamme on kaventunut – ujoudelle ei ole enää tilaa"

Tutkija näkee, että 90-luvulta lähtenyt arvomaailman muutos on lisännyt nuorten kokemaa yksinäisyyttä ja esimerkiksi ujoille ja pohdiskeleville persoonille ei enää ole sijaa. Ihmiskuvamme on kaventunut, sanoo nuorisotyön tutkija Pirjo Junttila-Vitikka.

Nukkuvan naisen jalat näkyvät peiton alta.

Sosiaalinen elämä vie aikaa unelta – yöuni on liian usein liian lyhyt

Nykyihmisen yöuni on pari tuntia lyhyempi kuin ihmisten 150 vuotta sitten, arvelee lääketieteen tohtori Timo Partonen. Pitkät työpäivät ja aktiivinen vapaa-aika pakottavat nipistämään aikaa unesta. Riittävästä yöunesta huolehtiminen olisi kuitenkin tärkeätä - vaikka sosiaalisen lukujärjestyksen kustannuksella. Aikuinen tarvitsee unta jopa yhdeksän ja lapsi kaksitoista tuntia.

viikko verkossa

Viikko verkossa: Toimittaja oli viikon netissä ja huolestui omasta netinkäytöstään

Netin varassa olisi pärjännyt helposti kuukauden. Verkossa vietettyä aikaa pitäisi joskus pohtia, sillä netissä olemisesta ei jää muistoja, kirjoittaa toimittaja Ville Vaarne.

Tuomas Lius

Kolumni: Älä ota kesäkirjailijaa

"Mikäli aiot ottaa itsellesi kirjailijan, joko elämänkumppaniksi tai ystäväksi, muista, että hän tulee sinusta hyvin pian hyvin riippuvaiseksi." Liperiläinen jännityskirjailija Tuomas Lius paljastaa millaista elämä kirjailijan kanssa on.

Raportti nuorisotakuusta: Kuntoutus kuntoon

Nuorten sosiaali- ja terveyspalvelut ovat puutteelliset, käy ilmi nuorisotakuun ensimmäistä vuotta arvioivasta raportista. Ministerit esittelivät keskiviikkona nuorisotakuun ensimmäisen vuoden tuloksia.

vanhuksen käsi

Vanhusten perhehoito – tulevaisuuden ratkaisu?

Eteläisessä Satakunnassa on alettu hoitaa ikäihmisiä perheissä. Näin helpotetaan vanhuspalvelujen ruuhkia ja yritetään parantaa ikäihmisten elämänlaatua.

narkolepsia+sikainfluenssarokote

Jere ei saa narkolepsiakorvausta: "Ei mahdu aikaikkunaan"

Narkolepsiaperheet jaksavat huumorin keinoin. "Jere se taas nukkuu." Sairaudesta huolimatta 13-vuotiaan Jeren tulevaisuus näyttäytyy äidillekin valoisana.

Jouko ja Taito Syrjälä Liesjärven työväenyhdistyksestä

"Ennen työväentalo oli joka kylässä, nyt on enää vain pari"

Forssa on aikanaan ollut punainen teollisuuspaikkakunta, josta aatteen palo on levinnyt myös ympäröivälle maaseudulle. Tammelassa väki rakensi työväentalon lähes joka kylään. Nyt melkein kaikki ovat hävinneet. Pari kuitenkin on jäljellä, kuten Liesjärven työväentalo.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle