Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pitsalaatikko

Pizzalaatikon kierrätyksestä peritään jatkossa maksu pakkauksen valmistajalta – lopulta sen maksaa kuluttaja

Vuoden alussa pakkausten tuottajavastuun piiriin tulee paljon pieniä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle miljoona euroa.

Perinteinen maitotölkki ja mahdollinen, korvaava muovipullo.

Strasbourgissa nähtiin klassinen EU-uhkatarina: Suomen pelot väistyivät, kun maitoja ja mehuja ei tarvinnekaan pakata muovipulloihin

EU:n pakkausasetus muuttui parlamentin käsittelyssä. Edessä ovat vielä neuvottelut jäsenmaiden kanssa.

Luumu-rusinakeittopurkkeja pakkauslinjastolla.

EU kaavailee suurta mullistusta juomapakkauksiin: maidot ja mehut saattavat siirtyä kartonkitölkeistä muovipulloihin

EU haluaa puuttua paisuvaan pakkausjäteongelmaan lisäämällä erilaisten pakkausten uudelleenkäyttöä. Elintarvikeala pelkää, että sääntely toisi jättikustannukset ilman varmuutta ympäristöhyödyistä.

Rinki-ekopisteen kyltti

Rinki keskittää Seinäjoen ekopisteitään kauppojen yhteyteen, Katajalaaksossa ekopiste suljetaan

Tavoitteena on, että asukkaan olisi helppo yhdistää kauppareissu sekä pakkausjätteiden vienti.

Pietarsaaren teollisuusalue.

Pietarsaaressa ja Vaasassa tehtaan omistava Walki myydään japanilaisyritykselle

Pietarsaaren tehtaalla toiminta jatkuu normaalisti, sillä se on tuotantokapasiteetiltaan konsernin suurin Suomessa.

Rinki ekopiste

Kierrätyspisteet vähenevät väliaikaisesti Kaustisella

KPO rakentaa Kaustiselle uuden S-marketin. Uusi kauppaliike sijoittuu kuntakeskustaan entisen marketin tontille. Rakennustöiden aikana tontilla sijainnut Rinki-ekopiste on poissa käytössä.

Muovipakkausten keräyspiste

Pohjois-Pohjanmaalla avattiin 40 uutta muovipakkausten keräyspistettä

Limingassa lajitellaan muovipakkauksia eniten maakunnassa. Viime vuonna liminkalaiset lajittelivat muovia yhteensä liki neljä kiloa asukasta kohden.

Ringin kierrätysastia muovipakkauksille. Ohje keräyskontin kyljessä kertoo, mitä muoveja astiaan saa laittaa ja mitä ei.

Pakkausjäte halutaan nykyistäkin paremmin kiertoon – Ekorosk on saanut hyvää palautetta erilliskeräyksen laajennuksesta

Kymmenen kunnan alueella toimiva jäteyhtiö Ekorosk on järjestänyt 1600 taloyhtiön pihaan erilliskeräysastiat muovi- ja lasipakkauksille, kartongille ja metallille. Keräys laajeni heinäkuussa.

Kuopiossa sijaitseva Rinki-ekopiste, jossa on muovien kierrätyspiste.

Rinki-ekopisteet saattavat tursuta paikoin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla kalustorikon takia

Tyhjentämisessä on ollut viiveitä urakoitsijan kaluston rikkoutumisesta johtuen. Ongelmat koskevat etenkin muovien ja kartonkien keräystä.

Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky hymyilee kameralle yhtiön tiloissa Ruoholahdessa.

Stora Enson tulos heikkeni yli 90 prosenttia – toimitusjohtaja ei näe merkkejä käänteestä parempaan

Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo, että metsäyhtiön tulosta heikensi inflaatio, joka vähensi kuluttamista ja pakkausten tarvetta. Samaan aikaan puuraaka-aine kallistui.

Muovipakkausten keräyspiste

Pohjanmaalle on avattu 23 uutta muovipakkausten keräyspistettä

Uudet muovipakkausten keräyspisteet kuuluvat Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n ylläpitämään Rinki-ekopisteverkostoon.

Muovia menossa jäteastiaan.

Kainuuseen seitsemän uutta muovinkeräyspistettä

Muovipakkausten keräyspisteiden lisäämisen taustalla on heinäkuun alussa voimaan astunut uusi jätelain velvoite.

Mouvin keräyspiste.

Muovipakkausten lajittelu helpottuu Pirkanmaalla – Rinki avasi 15 uutta muovin keräyspistettä

Keräyspisteiden lisäämisen taustalla on heinäkuun alussa voimaan astuva uusi jätelain velvoite.

Muovipakkausten keräyspiste

Muovipakkausten kierrätyspisteitä lisää Keski-Pohjanmaalle

Eniten kierrätyspisteitä saadaan Kokkolaan.

Kanoja nokkimassa muovijätettä kierrätyskeskuksessa Nakurussa.

Muovi on välttämätöntä modernille yhteiskunnalle, mutta saastuminen pitää pysäyttää, sanoo asiantuntija – ”Toivoa vielä on”

Muovituotannon alkuvaiheessa ei kierrätykseen kiinnitetty huomiota, vaan vasta viime vuosikymmeninä muovisaasteeseen on havahduttu. YK:n maat pyrkivät neuvottelemaan kansainvälisestä muovisopimuksesta.

Nainen laittamassa kartonkiroskia kierrätykseen

Napapiirin Residuum aloittaa bio- ja pakkausjätteiden kuljetukset Rovaniemellä heinäkuussa

Rovaniemen, Pellon ja Ranuan uudet jätehuoltomääräykset astuivat voimaan perjantaina. Isojen kiinteistöjen tulee järjestää jatkossa biojätteiden, lasin, kartongin, muovin ja metallin erilliskeräys.

Puutarhatuoleja, ämpäreitä ja muuta muovitavaraa kaatopaikalla.

Oletko sinäkin ihmetellyt, miksi isoja muovituotteita ei kierrätetä? Tässä viisi vastausta, miksi näin on

Kaikille muovituotteille ei ole keräystä, koska laki ei sitä vaadi. Koko ajan kuitenkin etsitään ratkaisuja, jotta muistakin kuin pakkausmuoveista voitaisiin tehdä uusia tuotteita.

VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin Puoli seitsemän -ohjelman studiossa.

Professori Ali Harlin taikoo sellusta läpinäkyvää pakkauskelmua ja pakottaa puuvillan kiertoon

Paperia ei tarvita, mutta tutkimusprofessori Ali Harlin keksii metsäteollisuutta uudelleen. Myös vaateylijäämä hoituu. Puuvillana kasvanut selluloosa päätyy toiselle kierrokselle, jos energiaa riittää.

Antti Strangin kuva Uhka syvyyksistä.

Tiistai 3.1.2023 (tv)

Megatrendit-selvitys. Koronamuunnos. Pakkausjäte. Sää.

Muoviroskaa iso kasa kierrätysterminaalin pihalla Pyhäjoella: muovikasseja, kanisteri, lasten vanna ja pressuja.

Tällaista roinaa muovinkeräykseen tungetaan: pulkka, puutarhatuoli ja ämpäri – vain muutama prosentti on sitä, mikä kierrätykseen kuuluisi

Viime vuonna Suomessa markkinoille saatettiin muovipakkauksia lähes 128 000 tonnia, josta kierrätettiin reilu 20 prosenttia. Kierrätystä hankaloittaa se, että keräykseen päätyy muutakin kuin muovipakkauksia.

Stora Enson tehdasalue kuvattuna ikkunasta. Etualala sininen tehdasrakennus, jonka seinässä Stora Enson logo.

Stora Enso sijoittaa miljardin uuteen kartonkikoneeseen – kerromme tässä miksi ja 3 muuta pointtia jätti-investoinnista

Kartongin kysyntä kasvaa maailmalla, joten Stora Enso muuttaa Oulussa toisenkin paperikoneen kartongille. Miljardin euron investointi tuo työpaikkoja, mutta lisää huolta Suomen metsistä.

Ihminen laittaa roskan Rinki-ekopisteeseen.

Pakkausjätteen keräyspiste suljetaan Kuopion Jynkässä väärinkäytösten vuoksi

Rinki-ekopisteelle on toistuvasti tuotu suuria määriä sinne kuulumatonta jätettä, kuten vanhoja huonekaluja. Lähin korvaava kierrätyspiste sijaitsee Jalkasenkadulla K-Supermarket Petosen yhteydessä.

Silmälasipäinen nainen pitää puukuitulautasta kohotettuna ja katselee sitä.

Uusi koelaitos kehittää puukuitupakkauksia pikaruoalle ja marjoille – Metsä Springin tavoitteena on saada ensimmäiset tuotteet kuluttajille vuodenvaihteessa

Äänekoskella käyttöön vihittävässä koelaitoksessa testataan ja kehitetään puukuitupohjaisia pakkauksia, joilla voidaan korvata elintarvikepakkausten muovia.

Ihminen laittaa roskan Rinki-ekopisteeseen.

Kuopion Kolmisopin kierrätyspiste vaihtaa paikkaa

Kuopiossa K-Citymarket Kolmisopin yhteydessä sijaitseva Rinki-kierrätyspiste siirretään toiseen paikkaan kaupan pihalla. Sen vuoksi se on maanantaina poissa käytöstä.

Muovinkeräysohje jätekatoksessa.

Pohjoisessa Keski-Suomessa pakkausjätteitä päätyy kierrätykseen Suomen vähiten

Pakkausjätteen keräysmäärät ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi.

Rinki kierrätyspiste Enontekiön Kilpisjärvellä

Suomen pakkauskierrättäjä kertoo: Pelkosenniemellä ja Kolarissa suurimmat kierrätysmäärät asukasta kohden

Luvut on kerätty alueellisista kierrätyspisteistä vuonna 2021. Lukuihin vaikuttavat näissä lappilaiskunnissa Pyhätunturin ja Ylläksen mökeissä majoittuvat matkailijat.

Avomaankurkkuja säilöntää Herkkumaalla Hämeenlinnan Tuuloksessa

Elintarvikealan yrityksissä tikittää ruoan hintaan rajusti vaikuttava nousupaineiden pommi: pulaa on jopa rekkakuskeista ja lasipurkeista

Elintarviketeollisuuden kustannukset ovat rajussa nousussa. Ruoan hintaan on luvassa merkittäviä hinnannousuja syksyllä.

Kypsyneitä ja raakoja mansikoita mansikkapellolla.

Mansikoiden poiminta täydessä vauhdissa Etelä-Savossa

Helle vauhditti mansikan kukintaa ja kypsymistä.

Europressin varatoimitusjohtaja Timo Huhtala ja Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Mika Surakka

Suomen ensimmäinen aurinkovoimalla toimiva jätepuristin runttaa kasaan kotitalouksien muoviroskat Riihimäellä

Muovikierrätyspisteeseen asennettu laite saa energiansa neljästä aurinkopaneelista. Sitä voidaan käyttää myös paikoissa, joissa ei ole sähköä.

KAupan asiakas juustohyllyllä.

Pakkausteollisuudella ennennäkemätön materiaalipula – pilviin nousseet hinnat näkyvät pian kuluttajien kukkaroissa

Koronapandemia sysäsi raaka-aineiden hinnat nousuun. Ukrainan sota ja liuta muita vastoinkäymisiä ovat kiihdyttäneet kehitystä.

Walkin tuotteita.

Walki Valkeakoski tekee historiansa suurimman investoinnin: yli 10 miljoonalla rakennetaan uusi tuotantolinja

Walki on saanut tuotantolinjaan kolmen miljoonan euron rahoituksen Business Finlandilta.

Kuusenoksa pilkistää jätteenkäsittelylaitoksen astiasta. Taustalla jätekontti.

Joulun ajoittuminen viikonloppuun helpottaa jätteenkäsittelyä – kaatopaikoilla palattiin nopeasti arkeen

Joulu lisää erityisesti pakkaus- ja ruokajätteen määrää. Jätteenkäsittelylaitoksissa tavarasta erotellaan kaikki mahdollinen hyötykäyttöön ja energiaksi. Lyhyet joulunpyhät auttavat jätteenkuljettajia.

Tässä esimerkki, miten Haverisen perhe on kierrätyksen järjestänyt kotonaan.

Koteihin kertyi ennätysmäärä pakkausjätettä ja se sai monen kierrättämään – metallista on kuitenkin pulaa ja jugurttipurkin kannetkin kelpaisivat

Verkkokauppatilaukset ja noutoruoka ovat lisänneet muovi- ja kartonkipakkauksien määrää. Pakkausjäte päätyy yhä useammin hyötykäyttöön. Tämä näkyy Rinki-ekopisteille tuodun kierrätysjätteen määrän kasvuna.

En kvinna plockar gurka i sin påse i matbtutiken.

Grocery lobby skeptical about bringing French plastic ban to Finland

Most fruit and vegetables sold in French supermarkets will no longer be wrapped in single use plastic from next year.

Alusta lastataan vientiin Kaskisten satamassa

Kaskisten satama tekemässä uutta ennätystä

Sataman volyymi on satamayhtiön mukaan kasvamassa 1,35 miljoonaan tonniin, mikä on 130 000 tonnia enemmän kuin viime vuonna.

Saimaa brewingin oluttölkkejä kaupan hyllyllä.

Ohrasato jää tänä vuonna selvästi pienemmäksi – panimoilla paineita nostaa tuotteiden hintaa

Ohrasadon pieneminen vaikuttaa oluen hintaan ja pakkausten saatavuusongelmat nostavat itse tölkin hintaa. Voi olla, että Etelä-Savon panimoillakin joudutaan nostamaan tuotteiden kuluttajahintoja.

DS Smithin aluemyyntipäällikkö Jari Teppo esittelee Iin tehtaalla kierrätettävää, pahvista tehtyä kelaa.

Pahvipakkauksille on nyt kysyntää, kun verkkokauppa käy vilkkaana – kävimme Iissä kansainvälisen pakkausvalmistajan tehtaalla

DS Smithin Suomen tuotannossa valmistettavien verkkokauppapakkausten määrä on vuoden aikana noussut noin kolminkertaiseksi, ja kasvun odotetaan jatkuvan. Kansainvälisen yhtiön pohjoisin tehdas on Suomessa, Iissä.

Levitä taikina leivinpaperille.

Korona toi mukanaan yllättävää helpotusta kärsivälle paperiteollisuudelle – leivinpaperia myydään nyt hurjia määriä

Tuotantomääriltään suurimpien paino- ja toimistopaperien myynti on digitalisaation myötä vähentynyt, mutta pakkausmateriaalien ohessa erikoispaperien kysyntä on ollut kasvussa. Erikoispapereille odotetaan olevan yhä enemmän käyttöä muovien korvaajina.

Stora Enson Lahden-tehdas

Stora Enson tehtailla menee Päijät-Hämeessä hyvin – Heinolan- ja Lahden-tehtaiden tuotteille piisaa kysyntää

Kartonkipakkauksia käytetään maailmalla entistä enemmän. Stora Enso valmistaa Heinolassa kartongin raaka-ainetta ja Lahdessa aaltopahvipakkauksia.

Jospakin uudet teollisuustilat

Kierrätettäviä kartonkisia vuokia valmistava Jospak laajentaa Forssassa

Jospakin tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa huomattavasti.

Neulasia täynnä olevia männyn oksia.

HKScan pakkaa jatkossa makkaroitaan puupohjaiseen muoviin

Mahdollisuuksia Forssassa leikatun lihan pakkaamiseen puupohjaiseen muoviin lihatalo selvittää edelleen.

Kauran tähkä

Kaurasta tehdään puuroa, purkkaa ja nyt myös paperipusseja – elintarviketeollisuuden sivutuotteille täytyy löytää uusia käyttökohteita

Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö: kaurapaperi on hiekanjyvä Saharassa, mutta tärkeä avaus oikeaan suuntaan.

Läheltä

Walki Plastiroll mukaan eurooppalaiseen biopakkausalan yhteistyöhön

Luonnossa maatuvien pakkausten valikoima on hiljalleen laajentunut, mutta muovin korvaamiseen on vielä pitkä taival.

Metsätien varteen heitetty mikroaaltouuni autonrenkaan päällä

Konttihyötykäyttöasema Mikromossen aloittaa kierrokset – tavaraa voi tuoda sylillisen kerrallaan

Vaasan aluetta kiertävälle pop up -hyötykäyttöasemalle voi tuoda keramiikkaa, pieniä sähkölaitteita tai esimerkiksi kartonkipakkauksia.

Pakkausmuovipaali.

Muovipakkaukset aiempaa tehokkaammin kiertoon – jätehuoltoyhtiö lisäsi keräyspisteitä Imatralla ja Lappeenrannassa

Imatralaisilta ja lappeenrantalaisilta oli tullut runsaasti toiveita uusista muovipakkausten keräyspaikoista. Niitä on nyt yhteensä kuusi enemmän kuin aiemmin.

Yrittäjä tuoksuttelee teetä asiakkaalle.

Osta irtoteetä uudelleentäytettävään pussiin, palauta verkkokaupan paketti panttia vastaan – näin yritykset vähentävät jätteen määrää

Yrityksiä ja kuluttajia kannustetaan vähentämään kertakäyttökulutusta Euroopan jätteen vähentämisen viikolla.

Oulun Stora Enson tehdas, edustalla työntekijä selin

Suomen suurin paperitehdas vaihtoi paperin pahviin – katso video, kun ensimmäistä puukuormaa lastataan uudistuneelle tehtaalle

Stora Enson Oulun tuotantolinjan muutos tietää 20 miljoonan euron lisätuloa metsänomistajille vuosittain.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle