Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Geenisäiliöt Biomedicumin geenipankissa.

Puolen miljoonan näytteen geenitutkimus paljasti suomalaisilta riski- ja suojatekijöitä kymmenille sairauksille

Puolen miljoonan suomalaisen geenitiedoista on puolet analysoitu ja niistä raportoitiin arvostetussa Nature-tiedelehdessä. FinnGenin tulokset haastavat jopa 1800-luvulta peräisin olevat perinnöllisyysopit.

Evogenom Oy:n kehittämän geenitutkimuksen näytteeottopullo, johon koehenkilön on tarkoitus antaa sylkinäyte.

Sylkeä kuppiin, geenit testiin ja sovellus kertoo miten kannattaa elää – geenitestaus on nopeasti kasvava ala, josta Suomi haluaa osansa

Suomessa on kehitteillä paljon genetiikkaan liittyvää teknologiaa ja palveluita. Nopeasti kehittyvään alaan liittyy runsaasti mahdollisuuksia, mutta myös epäluuloja, vastustusta ja alan sisäistä vääntöä.

verenluovutus, veripussi, näytepussi, Elina Halonen, sairaanhoitaja

Päijät-Soten alueella kaivataan lisää biopankkisuostumuksia ja -näytteitä – toimintaa tehdään tutummaksi Päijät-Hämeessä

Biopankit keräävät suomalaisilta näytteitä käynnissä olevia sekä tulevaisuudessa alkavia tieteellisiä tutkimuksia varten.

biopankki laboratoriohoitaja Suvi Vikholm

Itä-Suomen yliopistossa alkaa laaja elämäntapojen ja perimän yhteyksiä selvittävä tutkimus – yli 5 000 ihmistä kutsutaan mukaan

Elämäntapojen yhteyttä Itä-Suomen biopankista saataviin terveystietoihin ei ole aiemmin tutkittu tässä mittakaavassa. Biopankkisuostumuksen on antanut hieman yli 40 000 ihmistä Itä-Suomessa.

Biopankki

Itä-Suomen biopankki toivoo näytteitä lääketieteelliseen tutkimukseen – suostumusten kerääminen on vaikeutunut koronan takia

Biopankkinäytteitä käytetään muun muassa tautien tutkimukseen, rokotekehitykseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Väsymätön keinoäly seuloo ihosyöpänäytteistä salattua tietoa - tavoitteena on löytää etäpesäkkeitä lähettävät kasvaimet

Väsymätön keinoäly seuloo ihosyöpänäytteistä salattua tietoa – tavoitteena on löytää etäpesäkkeitä lähettävät kasvaimet

Löytääkö tekoäly syyn vaikean ihosyövän leviämiseen? Sitä tutkitaan nyt Turussa.

Verinäytteen ottaminen

Eksoten laboratorioiden asiakkaat voivat antaa biopankkinäytteensä koronatutkimuksia varten – näyte annetaan verinäytteen yhteydessä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten mukaan biopankkinäytteeseen suostuminen auttaa esimerkiksi koronaviruksen hoitomenetelmien kehittämisessä.

Verinäytteen otto kyynärtaipeesta.

Biopankkisuostumuksia on annettu Päijät-Hämeessä enemmän kuin vuosi sitten – korona jarruttaa näytteiden kertymistä

Terveydenhuollon asiakkaat voivat halutessaan antaa verinäytteen tutkimustarkoituksiin.

Silmätutkimus.

Tutkijat löysivät glaukoomalta suojaavan geenimuodon, joka on suomalaisilla yleinen

Tutkimustulokset avaavat uusia mahdollisuuksia silmänpainetaudin hoitoon, tutkijat sanovat.

Biomedicumin syväjäädystyshuone.

Suomalaiset antaneet yli 400 000 suostumusta biopankkeihin – Ylen kysely vahvistaa, että monelle on epäselvää, mihin he ovat suostuneet

Yle uutisoi viime viikolla biopankkisuostumuksiin liittyvistä ongelmista. Ylen kyselystä käy ilmi, että monet ovat antaneet suostumuksen vähillä tiedoilla.

Biomedicumin syväjäädystyshuone.

Suomen biopankeista löytyy 10 miljoonaa näytettä, joiden käyttöön ei ole kysytty kansalaisten lupaa – missä tilanteessa sinulta on kysytty biopankkisuostumus?

Biopankit ovat keränneet yli 400 000 suostumusta suomalaisilta heidän näytteidensä käyttöön. Yle haluaa kuulla, millaisissa tilanteissa suostumusta on kysytty.

Biomeducumin syväjäädytyssäiliöstä otetaan näytetorni ulos.

Tietosuojavaltuutettu kritisoi Suomen suurinta geenitutkimusta kovin sanoin – "mittava selvitystyö käynnissä hankkeen läpinäkyvyyden osalta"

Tietosuojavaltuutetun mukaan FinnGen-hanke ei ole kertonut tarpeeksi selvästi esimerkiksi sitä, ketkä kaikki pääsevät analysoimaan suomalaisten tietoja.

Opiskelija Juuli Kuittinen, Tamk

Juuli Kuittinen, 21, antoi verinäytteen tieteen hyväksi ja niin tekee yhä useampi Suomessa: "Uskon, että elän pidempään"

Esimerkiksi Tampereen Biopankki on saanut vuodessa jopa nelinkertaisesti enemmän näytteitä ja suostumuksia.

Sairaanhoitaja mittaa potilaan verenpainetta Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Four in 10 Finns have genes that cause "white coat syndrome", research finds

A graduate researcher found that high blood pressure readings at doctors' offices had genetic roots and weren’t all in patients' heads.

Sairaanhoitaja mittaa potilaan verenpainetta Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Tutkimus: Verenpaineen nousu vastaanotolla johtuu geeneistä – valkotakki-ilmiö vaivaa 38 prosenttia suomalaisista

Jenni Rimpelän väitöstutkimuksessa löydettiin HUSin biopankin näytteitä tutkimalla, että potilaan vastaanotolla korkeampi verenpaine johtuu geeneistä eikä pelkästään korvien välistä.

Biopankki

Paljon käytetty masennuslääke ei sovi kaikille suomalaisille – geenit sanelevat, millaiset seuraukset lääkkeestä voi tulla

Tulevaisuudessa lääkäri voi määrätä heti potilaalle sopivan lääkehoidon perimätiedon avulla.

Vaasan keskussairaalan suunnittelupäällikkö Pia Wik antamassa verinäytettä

Vaasan keskussairaala aloittaa verinäytteiden keruun biopankille – "Osallistumalla biopankkitoimintaan voi edistää omaa sairauttaan koskevaa tutkimusta"

Biopankkitoiminta käynnistyi viime vuoden lopulla onkologian poliklinikalta. Nyt toiminta laajenee koko sairaalaan.

Nainen ottaa dna-näytteen itseltään

Haluaisitko sinä tietää, mihin tautiin todennäköisimmin sairastut? Kymmenet tuhannet virolaiset haluavat

Viron valtio tarjoaa ilmaisen geenitestin 100 000 kansalaiselle. Maassa uskotaan, että jos ihminen tuntee perinnölliset riskinsä, hän alkaa tehdä terveellisempiä valintoja.

molekyyli

Finnish researchers to create DNA database of 500,000 people for disease studies

Researchers at the Finnish publicly and privately-funded research project FinnGen say they want to broadly expand the number of DNA samples of Finnish residents in order to find new methods of fighting diseases.

Röntgenhoitajat auttavat miestä kuvauslaitteeseen.

KYS, Itä-Suomen yliopisto ja amerikkalainen lääkeyhtiö MSD laajaan yhteistyöhön: "Törmäytetään osaamistamme"

Tavoitteena on vahvistaa Kuopion asemaa terveystieteiden osaamiskeskittymänä ja neurokeskuksena.

Aarno Palotie ja Kimmo Pitkänen

Sisäsiittoisessa Suomessa tutkitaan perimää ja terveyttä: Ei enää "keskiarvoisia hoitoja"

Kun puolen miljoonan suomalaisen perimätieto yhdistetään heidän terveystietoihinsa, lopputuloksena syntyy kohdennetumpaa sairaanhoitoa.

Hoitaja potilaan luona KYSillä.

Lääkäri saa tulevaisuudessa tiedon potilaan perinnöllisistä sairauksista genomikeskuksesta

Genomi tarkoittaa ihmisen koko perintöainesta. Suomeen on perusteilla tietoa perimästä jakava keskus.

Päivittäisiä lääkkeitä lääkeannostelurasiassa.

Paavo Koistinen syö 12 lääkettä päivässä – nyt lääkefirmat haluavat hyödyntää monisairaiden terveystiedot

Kansainväliset lääkejätit ovat innoissaan suomalaisten ainutlaatuisista terveystiedoista. Suomessa toivotaan, että tietojen avaaminen tuo tänne työpaikkoja ja uutta bisnestä.

Verta koeputkisssa.

Verta, kudosta ja ysköksiä – Eksote kerää näytteitä biopankkiin

Vapaaehtoinen biopankkiin päätyvien näytteiden otto alkaa Lappeenrannassa heinäkuussa.

Nainen katselee merelle.

Yksin eläminen lisää kuolemanriskiä myös yksinolosta nauttivilla – Nuorilla riski jopa vanhoja suurempi

Se, että nauttii yksinäisyydestä, ei tutkimusprofessori Marko Elovainion mukaan poista yksin elämisen tuomia riskejä.

Viipalekuva ihmisen vartalosta.

Kuopiossa tutkitaan, kuinka tekoäly voi auttaa terveystiedon hyödyntämisessä

Tekoäly voi käydä hetkessä läpi valtaisan määrän lääketieteellistä tietoa ja auttaa lääkäreitä esimerkiksi sairauksien diagnosoimisessa.

Henkilöltä otetaan verikoetta.

Kansainvälinen jätti kiinnostui yli miljoonan suomalaisen verinäytteistä – toiveena uusia lääkkeitä

Kansainvälinen Bayer-konserni sopi yhteistyöstä Helsingin Biopankin kanssa. Bayer voi käyttää näytteitä lääketieteellisessä tutkimuksessa ja tuotekehittelyssä.

Turun yliopisto selvittää mielenterveysongelmien syntymekanismeja

Tutkijoilla on käytössään vuosikymmenten aineistot eri puolilta Suomea.

Biopankki

Saako sinun kudoksiasi tutkia lääkekehityksen nimissä? – Pian sitä ei ehkä edes kysytä

Koepaloja, verinäytteitä ja dna:ta tarvitaan, että geeneihin pohjautuva terveydenhuolto ja syöpälääkkeiden kehitystyö etenee.

Lääkkepurkkeja ja laatikoita apteekin hyllyllä

Potilaille ilmaisia lääkkeitä liki miljoonan eurosta arvosta KYSissä

Lääketeollisuus kustansi lääkkeitä Kuopion yliopistollisen sairaalan kliinisiin tutkimuksiin viime vuonna yhteensä liki 940 000 eurolla.

Yle Uutiset Pirkanmaa: Syväjäädytystä Tampereella

Uusi pakastuskeskus säilöö Tampereen Biopankin veri-ja kudosnäytteet jopa vuosisadoiksi

Tampereella ihmisistä peräisin olevia näytteitä siirretään uusiin tiloihin Kaupin kaupunginosaan. Veri-ja kudosnäytteet säilötään pakastimiin, joissa niitä voidaan pitää jopa sukupolvien ajan. Tarkoituksena on selvittää eri sairauksien syitä ja löytää uusia hoitomenetelmiä.

Hoitajalla kädessään verinäyteputkiloita

Moni arkailee näytteiden antamista biopankkiin – sairaudet voivat jäädä piiloon

Postilaatikosta tullut kirje biopankilta vaikuttaa monen mielestä arveluttavalta. Vain harva vastaa näytteenottopyyntöön. Jos siihen vastaa, voi yleisen edun lisäksi saada tietoa omasta terveydestään.

Alzheimertutkija Eloise Mikkonen seisoo puiden keskellä metsässä.

Alzheimer-tutkija on kerännyt joukkorahoituksella jo kuukauden palkan

Tutkimusrahoituksen puutteeseen kyllästynyt Tampereen yliopiston tutkija on kerännyt joukkorahoituksella kuukaudessa jo 3 400 euroa. Biokemian tutkija Eloise Mikkonen haki rahoitusta väitöskirjansa jälkeiseen Alzheimerin -tutkimukseen.

Fluorenssimikroskoopilla otettu kuva ihmisen kromosomeista.

Piileekö geeneissäsi rintasyöpä-, diabetes- tai sydäntautiriski? – Vastaus voi jatkossa löytyä yhdestä paikasta

Viime kesänä valmistunut kansallinen genomistrategia määrittelee, miten suomalaisten perimästä kerättyjä tietoja voidaan tulevaisuudessa käyttää parempaan terveydenhoitoon. Geenitietoja voidaan hyödyntää myös muussa tutkimuksessa ja lääkekehityksessä.

Alzheimertutkija Eloise Mikkonen seisoo puiden keskellä metsässä.

Tamperelainen Alzheimer-tutkija hakee joukkorahoitusta työlleen

Tutkimusrahoituksen puutteeseen kyllästynyt tamperelainen biokemian tutkija hakee Alzheimerin tautia koskevalle tutkimukselleen joukkorahoitusta. Tavoitteena olisi jatkaa rappeuttavan taudin alkuvaiheiden tutkimista jo tänä keväänä.

Turun yliopiston luentosali

Suomen Akatemialta 50 miljoonaa yliopistoille – Turun yliopistolle yli 7,5 miljoonan siivu

Suomen Akatemia on myöntänyt 12 yliopistolle yhteensä 50 miljoonan euron rahoituksen. Suurin potti meni Aalto-yliopistolle, joka sai reilut 12 miljoonaa euroa.

Anonymous pedestrians.

Pitkät ja hoikat pärjäävät elämässä

Suomessa köyhimpään viidennekseen kuuluvat miehet kuolevat noin 12 vuotta nuorempina ja naiset 7 vuotta nuorempina kuin varakkaimmat.

Hoitajalla kädessään verinäyteputkiloita

Pohjois-Suomen väestöstä kerätään ainutlaatuista näytearkistoa

Pohjois-Suomen biopankki edistää sairauksien tutkimusta. Pohjoisen väestöstä kertyy myös samankaltaista perimää sisältävä näytearkisto. Potilailta saatavat veri- ja kudosnäytteet talletetaan digitaalisina ja oululaista terveysteknologiaa hyödynnetään aivan uudella tavalla.

Hoitajalla kädessään verinäyteputkiloita

Biopankki on kartta sairauksien tutkimiseen – näytteet tallentuvat digitaalisina

Pohjois-Suomen biopankki edistää sairauksien tutkimusta. Pohjoisen väestöstä kertyy myös samankaltaista perimää sisältävä näytearkisto. Potilailta saatavat veri- ja kudosnäytteet talletetaan digitaalisina ja oululaista terveysteknologiaa hyödynnetään aivan uudella tavalla.

Kirurgi työskentelee leikkaussalissa.

Pitkä uurastus kannatti: Tyksin työ on parantanut syöpäpotilaiden ennustetta

Tyks on hionut kirurgien, syöpälääkäreiden, patologien ja röntgenlääkärien yhteistyötä.

Hoitajalla kädessään verinäyteputkiloita

Itä-Suomen yhteinen biopankki aloittaa toimintansa

Biopankkinäyte kerätään normaalin hoitotoimenpiteen yhteydessä näytteen antajan suostumuksella. Näytteitä ja niihin liittyvää tietoa käytetään sairauksien diagnostiikan ja hoitojen kehittämiseen.

Kudosnäyte eturauhasesta.

Tampereen ja Turun biopankit saattavat yhdistyä

Tampereen Biopankin ja turkulaisen Auria Biopankin mahdollisesta yhdistymisestä käynnistetään selvitys. Suomessa halutaan ottaa ensimmäinen askel kohti kansallista biopankkia.

Hoitajalla kädessään verinäyteputkiloita

Miksi luovuttaisin biopankkiin vertani tai kudoksiani? Tutkija perustelee

Biopankkiin kerätyt näytteet nopeuttavat tutkimuksen tekemistä ja oikean lääkkeen löytämistä potilaille. Suomen seitsemäs biopankki aloittaa toimintansa Tampereella vaiheittain syksyn aikana.

Laboratoriotyöntekijä käsittelee kudosnäytettä.

Finland’s biobank research network expands

Permission to collect tissue samples for research at Finland’s seventh biobank in Tampere was approved by regulators last month and will begin operations in stages this autumn.

Laboratoriotyöntekijä käsittelee kudosnäytettä.

Biopankkien verkosto laajenee – Tampereen näytteistä apua syöpätutkimukseen

Suomen seitsemäs biopankki on saanut toimiluvan Tampereella. Potilaiden näytteitä kerätään tästä syksystä alkaen. Myös Keski- ja Itä-Suomeen on perusteilla omat näytevarastot.

Kudosnäyte eturauhasesta.

Auria Biopankki kerää verinäytteitä

Verinäytteet kerätään näytteenoton yhteydessä henkilöiltä, jotka ovat suostuneet biopankkinäytteen luovuttamiseen. Biopankin kokoelmissa on pääosin kudosnäytteitä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle