Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tervapääsky lentää.

Hyvä kysymys: Miten kaukaa muuttavat linnut tietävät tulla etuajassa?

Lintujen kevätmuutto aikaistuu ilmaston lämmetessä.

Jussi Viitala.

Jussi Viitala: Evoluutio on luonnon laki

Kriitikot katsovat evoluutiota väärästä suunnasta. Ihminen ei ole syntynyt sattumalta valmiina, eikä valmiina muutenkaan, muistuttaa Jussi Viitala.

Vauva pinnasängyssä.

Tutkija: Keisarileikkaukset muuttavat ihmisen evoluutiota

Maailmalla syntyy nykyään paljon vauvoja, joiden pää ei normaalisti mahtuisi äidin lantiosta läpi. Tällä on vaikutusta ihmisen evoluutioon.

Saimaannieriä on kaunis vonkale, jota vanha kansa kutsuu nahkaloheksi.

Sukupuuton sijasta lohikaunotar voi pelastua – Saimaannieriän tilanne paras vuosikymmeniin

Äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän tulevaisuus näyttää paremmalta kuin vuosikymmeniin. Luonnonvarakeskus on saanut pyydettyä luonnonvalinnan läpikäyneitä emokaloja, joiden ensimmäisiä poikasia on istutettu läntiselle Saimaalle tänä kesänä.

Monet esimerkit osoittavat, että ihminen on vaikuttanut evoluution kulkuun yllättävällä tavalla.

Prisma: Oikukas evoluutio

Onko evoluutiolle ja luonnonvalinnalle tapahtunut jotain?

Talitiainen.

Kovassa kilpailussa arka päihittää rohkean – ainakin kun kyse on talitiaisista

Mitä suuremmaksi talitiaisten populaatio kasvaa, sitä paremmin varovaiset yksilöt menestyvät. Sama saattaa päteä myös ihmisiin.

Prisma Studion viiniraati, kemisti Veli-Matti Ikävalko (vas.), toimittaja Henna-Leena Kallio ja viiniasiantuntija Ilkka Sirén laittavat kuparikolikkovinkin testiin.

Prisma Studio: Voiko pilaantuneen viinin pelastaa viidellä sentillä?

Voisiko pikkuraha poistaa viinistä tunkkaisen hajun ja maun?

Käsiä pitelevä pariskunta vastakkain.

Evoluutiobiologian dosentti: "Rakkaus ei ole tunne"

Kumppanin löytäminen järkiperusteilla olisi ylivoimaisen vaikeaa, koska sopivia vaihtoehtoja on liian paljon. Asiantuntijoiden mukaan luonnonvalinta on kehittänyt aivokemiallisen reaktion eli ihastumisen, joka voi sysätä ihmisen parisuhteeseen ventovieraan kanssa. Aivoissa romanttinen rakkaus toimii huumeriippuvuuden lailla ja sumentaa järjen.

Mikroevoluutio

Tulevaisuudessa viisikymppiset synnyttävät jättiläisvauvoja ja suurin osa suomalaisista on likinäköisiä

Evoluutiobiologien mukaan meneillään on radikaalein ympäristön muutos, mitä ihmisen lajinkehityksessä on tapahtunut. Ympäristö muuttaa ihmislajia muutaman sukupolven aikana, jos paine on riittävän kova.

Mies syö banaania

Evoluutioteoria for dummies – biologi vastaa viiteen peruskysymykseen

Tiedät varmaankin evoluutioteorian perusteet, mutta asiaan liittyy jonkin verran harhaluuloja. Evoluutiolla ei ole päämäärää, eikä se johda välttämättä parempaan lopputulokseen. Esitimme biologi Kari Kaunistolle kysymyksiä evoluutiosta.

Luonnonvalinta suosii pitkiä miehiä parisuhdemarkkinoilla

Tutkimusten mukaan naiset tahtovat yhä itseään pidemmän parisuhdekumppanin. Myös varakkuus tekee miehestä entistä haluttavamman.

Miehen ja naisen varjo.

Treffipalstoilla pituus on valttia – lyhyt mies ei naista saa?

Naiset tuntuvat suosivan edelleen itseään pidempiä miehiä, vaikkei miehen koolla ole enää sitä samaa naista suojelevaa vaikutusta kuin ennen. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lyhyenkin miehen vetovoimaisuus kasvaa naisten silmissä, jos palkkapussi on tarpeeksi muhkea.

Saksan liittopresidentti Joachim Gauck kurkistelee auton katoksen alta ruohikossa kävelevää norsua.

Tutkimus: Pohjois-Euroopassa eläisi norsuja, ellei ihmistä olisi

Viileä ilmasto tai muut ympäristöolot eivät ole hävittäneet suuresta osasta maailmaa nisäkkäitä, joita nykyisin elää vain Afrikassa. Sen on tehnyt ihminen, osoittaa tuore tutkimus.

Boazu geassá suoidnereaga.

Pohjoisen suomalaisasutus vahvistui maatalouden avulla

Erätalouden taantuminen Pohjois-Suomessa johtuu tuoreen tutkimuksen mukaan maatalousväestön suuremmasta syntyvyydestä. Uusi tutkimus vahvistaa käsitystä, että luonnonvalinta on suosinut maataloutta harjoittavia ihmisiä.

Simpanssi kuvattuna Kibale-luonnonpuistossa Ugandassa lokakuussa vuonna 2012.

Uusi tutkimus lopettamassa pitkän väännön: Simpanssit syntyvät tappajiksi

Ihmisten läsnäolo ei vaikuta lisäävän simpanssien väkivaltaisuutta. Tieto auttaa ymmärtämään, mikä tekee meistä aggressiivisia.

Skorpionit osoittivat olevansa mestarillisia aavikoiden arkkitehteja

Kultaskorpionien koloissa on erikseen paikat lämmittelyä ja vilvoittelua varten. Havainnot auttavat tutkijoita ennustamaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaivautujien elämään.

Tutkimus: Osa pussieläimistä parittelee itsensä kuoliaiksi

Pussieläinkoiraita kuolee, kun ne yrittävät paritella mahdollisimman monen naaraan kanssa tuntikausia kestävissä sessioissa. Taustalla on naaraiden luonnonvalinta, jossa parittelukestävyydellä selvitetään vahvimmat yksilöt jälkeläisten isiksi.

Kuvassa kolmipiikkikala on hyökkäämässä kohti keinotekoista mustavalkoista silmälaikkusaalista. Kuva on koetilanteesta.

Saaliseläin livahtaa petoa karkuun silmälaikun avulla

Eläinten silmälaikut ovat kiinnostaneet evoluutiobiologeja pitkään. Silmälaikkujen vaikutusta vesissä eläviä petoeläimiä vastaan on tutkittu hyvin vähän.

Eläinten vallankumous uutishuoneessa?

Yle Uutisten sähköpostiin saapuu aika ajoin palautetta, jossa arvellaan uutisten uskottavuuden olevan sitä sun tätä.

Viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen

Luonnonvalinta muovaa myös kylvettyä niittyä

Niityn ilme vaihtuu paitsi vuodenaikojen myös vuoden mukaan. Sateiset kesät nostavat kukkaan eri lajit kuin kuivat ja aurinkoiset paahdevuodet. Luonto kätkee tiedon tietämättömältä, joten on osattava katsoa.

Kevään ensimmäinen kirjosieppo istuu pihapuun oksalla.

Kirjosiepponaaraat valitsevat monenvärisiä sulhasia

Kirjosieppokoiraan höyhenpuvun väritys ratkaisee sen mahdollisuudet puolison saamisessa, paljastuu lauantaina Turun yliopistossa julkaistavassa väitöstutkimuksessa. Turun Ruissalossa tehdyissä maastotutkimuksissa filosofian maisteri Päivi Sirkiä havaitsi, että naaraskirjosiepot valitsevat parinsa usean ominaisuuden perusteella. Koiraan koko, laulutaito, valkoisten siipilaikkujen koko sekä höyhenpuvun UV-valon heijastavuus olivat tärkeitä parinvalinnassa.

Tanssiteatteri Minimi palaa 20 vuoden taakse

Tanssiteatteri Minimi tuo 20-vuotisjuhlansa kunniaksi Kuopio tanssii ja soi -festivaalille palan nostalgiaa. Ryhmä esittää uusintaensi-illassa vuoden 1990 näytelmän Älä hämäänny auringosta, joka esitetään alkuperäisellä kokoonpanolla.

Ruskeat lehtopöllöt ovat kirineet harmaiden rinnalle

Ruskeiden lehtopöllöjen määrä on kasvanut ilmastonmuutoksen myötä, käy ilmi Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Vielä 1980-luvun alussa ruskeita lehtopöllöjä oli kolmannes lehtopöllöistä, mutta nyt ne ovat kirineet harmaiden lajitoveriensa kanssa tasoihin.

Viikinkimäinen penkkari-irvistys

Joensuun penkkariväki politiikkalinjalla: Oh, yes we can!

Abiturienttin penkinpainajaisajelu keräsi Joensuun ydinkeskustaan satoja katsojia. Karamellit lensivät paukkupakkasessa. KATSO KUVAT!

Taimenenpoikanen.

Vastakuoriutunut on sinnikäs istutuskala

Lounais-Suomen kalastusalue ja Turun ammattikorkeakoulu ovat saaneet hyviä tuloksia kokeilusta, jossa kalaistutuksia on tehty vastakuoriutuneilla poikasilla. Perinteisesti istutuskalat ovat parin vuoden ikäisiä.

Nainen selailee kalenteriaan työpöydän ääressä.

Teemapäiväviidakossa eletään villin lännen malliin

Maitoviikko, leipäviikko, perunaviikko, keräkaaliviikko. Naisten päivä, Kissanpäivä, autoton päivä... Näitähän riittää! Suomessa vietetään vuosittain satoja erilaisia teemapäiviä ja -viikkoja. Mistä näitä teemapäiviä oikein tulee ja ketä ne palvelevat?

Hirvikärpänen ihmisen kulmakarvassa.

Hirvikärpänen puree lapsiperheet pois metsästä

Hirvikärpäset ovat nykyisin aggressiivisempia kuin aikaisemmin. Alkanut hirvikärpäskausi on ajanut yhä useamman lapsiperheen pois metsistä. Tutkijat pohtivat syytä hirvikärpäsen purentavimmaan, mikä alkoi pari vuotta sitten.

Iijokeen lohenpoikasia

Iijokeen lasketaan vastakuoriutuneita lohenpoikasia ja 1-vuotiaita lohia. Lisäksi joki saa suuren määrän vastakuoriutunutta meritaimenta.

Alander luennoi Tieteen päivillä

Tieteen Päiviä vietetään Helsingin yliopistossa. Teemana on tällä kertaa evoluutio.

Eläinten pieneneminen hämmentää yhä tutkijoita

Ilmaston lämpenemisen on arveltu suosivan pienempiä yksilöitä ja johtavan eläinlajien pienenemiseen. Näin onkin tapahtunut joidenkin lajien kohdalla, mutta tuore tutkimus osoittaa, ettei taustalla välttämättä ole perimän muutoksiin pohjautuva evolutiivinen kehitys.

simpanssi puussa.

Evoluutio

Evoluutio